Pilkkikausi pakettiin 25.3.2012

Kevätpilkki - mahtavavista mahtavinta, mutta jostain syystä myös ihan hillittömän vaikeaa, ainakin meille. Auringon lämmittäessä ja muuttolintujen saapuessa pohjolaan on pilkkijän hyvä olla vaikka ympäri internetin ihmeellisiä kalastuskeskusteluja huudellaan jo jäiden kadonneen. Jälleen kerran kevät tarjosi kaikkea tätä - sopivasti pehmennyttä jäätä, aurinkoa ja lämpöäkin, mutta valitettavan vähän kaloja.

Mitrin reissu peruuntui Iidan sairastaessa kotona ja tuoreen isän ottaessa ensikosketuksia isyyden paskamaisuuksiin. Tärkeimmät asiat ensin ja toivottavasti vielä mitättömän pieni on ensivuodelleen nyt sairastanut riittämiin. Onnistuimme kuitenkin Jukan kanssa tunkemaan mukaan Salosen Juhan valtamerilaivaan, jonka uumenissa maailmaa paransivat myös Jani ja teräsvaari Matti. Hitusen oli ahdasta, mutta onneksi ainakin omat lihaskunto harjoitteet ovat tekemättä ja hartiapakki on kutakuinkin keskiolutpullon muotoinen.


Hyvin mahtuu...

Yön aikana satanut kevätlumi oli muuttanut maiseman hyvinkin talviseksi. Niin siinä aina käy, muistan pilkkineeni huhtikuussa lumisateessa, kiroilleeni jäätyneitä avantoja maaliskuun viimeisenä päivän norssipilkillä ja hermostuneeni totaalisesti useammankin kerran jäätävään pohjoistuulen ja vesisumuun. Tällaiselta tämänkin reissu alkuun tuntui. Haalari roikkui vaatehuoneessa, pohjoistuuli piiskasi jäällä olevan lumen takaisin ilmaan ja hiukan hirvitti miten lämpöä riittää kun istahtaa jakkaralle. Parin kilsan kävely kuitenkin sujui mukavasti jutellen ja fiilistellen sitä, että pinta kantoi ja matka taittui.

Pommitimme jo tuttu karikkoa, mutta tällä kertaa edes niitä yksittäisiä kaloja ei kuulunut. Jani sai yhden pienen, mutta muuten reikä reiän perään jätti mieleen syvenevän aavistuksen vaikeasta päivästä. Tasurien kaarrellessa matalassa vedessä oli aikaa antaa ajatuksen liitää kevääseen. Jossain toisaalla rannoilla istuskelivat jo ensimmäiset siian onkijat. Larussa (ja nykyään varmasti myös Vuosaaressa) valtavat laivat pitävät huolen, että tuulen suunnan pysytellessä pohjoisessa kimmeltävää vettä on tarjolla tosi aikaisin. Ne ovat hienoja hetkiä, niin hienoja, että useimpina vuosina pilkkikausi on päätetty ehkä liiankin aikaisin.

Pilkkiminen on välillä puisevaa, varsinkin silloin kun kalaa ei tule. Tasurille pitää antaa kyytiä uskoen ja toivoen, että siinä jalkojen alla pienellä alueella on syövää kalaa. Hartiat kireänä, katseen ja tunteen pysyessä vavan kärjessä. Koko talvi takana, avoveden liplatellessa sisään ajatuksiin on onkijalla jo onkijan ajatukset. Kun ongit siika voit makoilla auringossa, syödä pitkään ja tarkkailla ympäristöä samalla jutellen mukavia. Silloin kalattomuus ei syö niin paljon kuin pilkkiessä, kala on vain bonus - mukava yllätys. Piristys joka aiheuttaa vilpitöntä riemua ja virittää viimeistään jutut takaisin rakkaaseen harrasteeseen.

540g

Ehkä reiällä nro 15 säpsähdin ajatuksista kun nostin katseen ylös helvetin reiästä. Jukka ja Juha liikehtivät siihen malliin, että kala oli kiinni. Kun näin Jukan hamuavan repustaan nostokoukkua nostin takapuoleni penkistä ja terävin juoksuaskelin suuntasin vauhdilla "apuun". Sieltä se nousi, kesken täydellisen hiljaisuuden Juha tartutti ja Jukka koukkasi jäälle valtavan ahvenen. Juhan pilkkiennätys petraantui hurjasti ja puntarin ilmoittaessa painoksi 540 grammaa kertoi saamamiehen ilme kaiken. Näitä tulisi tänään lisää ja paljon!

No ei tullut. Se jäi karikon ainoaksi kalaksi ja tuulen pakastaessa sormia ja siimojen jäätyessä pakkasimme kamat ja suuntasimme saaren taakse tuulen suojaan. Paikat vaihtuivat, mutta kaikkialla tilanne oli samanlainen. Lopulta siirryimme paikkaan, josta Jukan ja Mitrin kanssa löysimme helmikuun lopulla hyvät kalat. Viime reissulla emme ihme kyllä tätä matalaa löytäneet, mutta nyt heti kun siima ei juossut jään alle kuin metrin verran tälläsi muutama kalakin kiinni. Koko oli tuttua parisatasta ja kun aurinkokin pilkisti antautuvan pilviverhon takaa mieli alkoi hymyillä. Ehkä auringon ja etenevän päivän myötä syönti vielä avautuisi, sillä onhan kevätahvenenkin joskus syötävä.

Kevät pilkintää parhaimmilla, tosin kalatta ja lavastetulla mahtiahvenella

Palasimme karikolle - tuloksetta, etsimme uusia kohteita - tuloksetta, harhailin tunnin verran yksinäni kuin Gulliver - tuloksetta eikä yhtenäinen nelikkokaan ollut harharetkien aikana saanut kalan kalaa. Löysimme toisemme tuulen suojasta auringon lämmittäessä ja rantajäätikön sulaessa äänekkäästi viereisen mökkitontin rannassa. Siinä olisi ollut täydellinen hetki mässäillä pastiahven parvessa, mutta harvoinpa kaikki toiveet elämässä toteutuvat. Karpit tulevat keskellä yötä, suutarit uivat painajaismaisissa pusikoissa ja unelmien maraton kanttaa aamuauringon ensisäteisiin.

On se kuitenkin hemmetin hienoa istua jäällä kun pipon voi heittää sivuun, hanskat ovat vain pahamuisto ja lähestyvän kesän tuntee poskipäillään. En pysty valitsemaan lempivuodenaikaani. Kyse ei ole kokonaisuudesta vaan yksittäisistä hetkistä jolloin toinen vuodenaika tuntuu konkreettisesti jäävän taakse. Kun ensimmäisen kerran laittaa kotona lukulampun päälle ja ulkona sade piiskaa ikkuunaa, pöllämystynyt aamu katkeaa talven valkeuden tulviessa verkkokalvoille, ensimmäinen lämmennyt kallio selän alla silmien sulkeutuessa ja hymyn noustessa huulille tai paljaiden jalkojen alla kutitteleva nurmikko. Jos asuisin Senegalissa olisin varmasti vankasti toistamieltä, mutta kun ajatuksen kanssa kurkkaa sohjopaskan sieluun löytyy sieltä vastaus. Nämä pienet hetket.

Ilman haalaria, hanskoja ja pipoa

Kausi alkoi olla tapulteltu vaikka vielä muutama yksittäinen, komeakin kala nostettiin jäälle. Hieno kausi kuten aina. On hauska tunne kelata pilkkivavat viimeisen kerran ylös vedestä, tiputtaa hyvin palvelleet tasurit rasian pohjalle ja kantaa jakkara verkkokellarin kätköihin odottelemaan ensivuotta. Silloin on ehkä suosikki hetkeni, kaira rouhaisee ekan kerran uutta syysjäätä ja uusipilkkikausi on avattu.


Melkolailla raskas kotimatka

Kommentit

Mitri sanoi…
Oli hyvin kevätfiilistä nostattava raportti! Ja komee ahven Juhalla!

Täällä jo aika hyvin parannuttu, ja siikatapsi-sälää haettu jo Motonetistä. Viereisessä Wobblerissa ei kauheesti siikavälineitä ollu, mut hienon perhovavan keväisille meritaimenille sieltä ois saanu. Taitaa jäädä kuitenkin väliin :)
Miia sanoi…
Huh mikä filmi. "koska se molskahtaa?". Kiitos taas fiilistelyistä. Lämmittää sisämaan tytön mieltä.

Vuoden suosituimmat tekstit