Lajimääräkalastus eli fongaus
2006 maratonin ekat lajit
Lajimääräkalastus on hemmetin hauskaa. Fongaukseksi kai tätä kalalajistoomme tutustuttavaa harrastusta nykyään kutsutaan läpi kalastajakentän aina ylevää printtimediaa myöden. Meille lajimääräkalastus on kuitenkin kutakuinkin sama asia kuin kalamaraton. Kunnioittaen ja hivenen ihmetellenkin katsomme vierestä niitä, jotka tammikuun ensipäiviltä liki uudenvuoden aattoon jahtaavat kaloja johtoajatuksena kartuttaa vuoden lajimääräänsä lähemmäs 40:tä tai jopa 50:tä eri lajia.
Suomen vesiltä on wikipedian mukaan tavattu 103 kalalajia joista vakituisina lajifaunaamme rikastuttaa saman lähteen perusteella 66 eväkästä. Näiden elinympäristöt, koot ja elintavat erovat toisistaan vähintään yhtä paljon kuin vuokrakämppää asuttavan kantsulaisen ja Eiralaisen hienostorouvan. Ehkä juuri tämä on kalalajeihin tutustumisen suurin koukku. Oma katsantokulmani paikallisiin vesistöihin on vuoden 2004 jälkeen kääntynyt täysin päälaelleen ja ehkäpä maailmoja syleillen voisin ilmoittaa ymmärtäväni vedenalaisia ekosyystemejä ja monimutkaisia rakenteita maratonin ansiosta hiukan paremmin.
Kalastusta?
Suomen vesissä elää toinen toistaan mielenkiintoisampaa eloa viettäviä kaloja. Aivan pienimmät elostuttavat kesäisin rantavesiämme ja toimivat tärkeänä osana ravintoketjua. Pilkkiahvenien syönnöksiä tutkiessa on helppo todeta, että otsalampun valossa rantavesiä kahlaavat maratonarit eivät todellakaan ole ainoita tokkojahdissa. Piikkikalat täyttävät pienimmätkin meriin yhteydessä olevat purot ja kotoiset särkikalamme yllättävät ja ihastuttavat yhä vain. Vaikka ulkonäöltään särkikalamme ovat kuin Dupond ja Dupont on elintavoissa enemmän eroa kuin Tintillä ja Kapteeni Haddockilla. Kun vielä helpostikin saataviin lajeihin lisätään mahdolliset ja liki mahdottomat koukutettavat aina elaskasta rasvakalaan muodostuu lajimääräkalastuksesta mahdollisuuksien ja haaveiden ehtymätön aarreaitta.
Kuitenkin kauniiden sanojen jälkeen on todettava, että vaikka kalamaraton on ihan todella antanut paljon en itse sitten lopulta jaksa suuresti innostua lajien keräämisestä. Ehkä kenttä on liian laaja? En innostu hopearuutanan hakemista Munkasta, en saa suuriakaan säväreitä maratonin ulkopuolisesta töröstä ja kaikkein pienimpien "lirkkiminen" on lopulta aika kaukana siitä kalastuksesta josta todella nautin. Omat intohimoni kaatuvat ehkä sittenkin tarkempaan paneutumiseen tiettyyn , joskin nykyään aika laajaan joukkoon kalalajeja.
Kevään ensi säteiden lämmittäessä se kuitenkin aina tapahtuu - lajimääräkalastaja herää kesän, syksyn ja talven unesta ja lukemattomat mahdollisuudet vilistävät ajatuksissa. Kalamaratonin alla ja ennenkaikkea sen aikana tokko-onginta, allikkosalakan jahtaus ja hopearuutanan havittelu ovat suurinta hyvää ja upeinta mahtavuutta.
Toukokuun hienoimpia hetkiä - lajien arvostusta maratonissa 2010
