Siikaongella helmikuussa 23.2.2008

Kun lämpömittari pyörii kolmatta kuukautta nollan tuntumassa, ei kestäviä pilkkijäitä löydy Etelä-Suomesta kuin pienimmiltä lammilta. Alkuviikon pakkasten jälkeen näytti jo lupaavalta, että järvillekin pääsisi täällä etelässä pilkille, mutta loppuviikon vesisateet tuhosivat moiset haaveet alkuunsa. Lauantaina auringon pilkistäessä pilvien lomasta ja lämpömittarin noustessa kohti + 5 celsius-astetta, päätimme jättää pilkkivarusteet suosiolla kotiin ja suuntasimme vavat kainalossa siikaongelle - helmikuussa! Mikäs siinä, olihan keli kuin mitä parhain maalis-huhtikuun onkikeli ja parhaimmat siikapaikatkin lainehtivat jääkannesta vapaina. Olisikohan kalojakin näin "sydäntalvella" paikalla, ilmastonmuutoksen sekoittaessa luonnon pasmoja?

Puolen päivän maissa starttasimme kohti suunniteltua onkipaikkaa. Oli vain yksi ongelma - Mistä matoja koukkuun? Prisman jääkaapin ammottaessa tyhjyyttään, otimme suunnaksi Espoon Motonet / Hong Kong -kompleksin, josta uskoimme luikeropurkin löytyvän varmimmin. Honkkarin kattavasta tarjonnassa oli myös matoja, hollantilaisia "käsinpoimittuja". Hyvältä vaikuttivat karkkipurkit ennen korkin avaamista, mutta alta paljastui kasa jäätyneitä ja mössöksi maatuneita lieroja. Törkeää huijausta Honkkarin osalta. Onneksi kaikki matopurkit eivät olleet ylivuotisia, vaan kasasta löytyi myös uudehkoja ja päivämme oli pelastettu. Motonetistä täydensimme vielä tarvikevarastoamme koukuilla, painoilla ja muulla pikkutavaralla. Päästä varpaisiin aseistautuneina, olimme valmiita taistoon.


Pikapuoliin tuttu onkipaikka avautui jo edessämme ja virittelimme vavat pyytämään. Perse ei ehtinyt penkkiä kuluttaa, kun jo yksi vavoista taipui kaarelle ja jarru pärähti päälle syöttäen siimaa ulos. Jos tuo on kala niin se on iso, ajattelin kelatessani jäälauttaa kuiville. Rituaali tuli toistumaan tasaisin väliajoin koko kolmituntisen onkisession ajan, kun 10 m/s puhaltanut länsi/luoteistuuli irrotti tasaisin väliajoin lauttoja läheisestä jäänrajasta. Meidän onneksemme istuimme niemen etelä/kaakkoispäässä, joten saimme nauttia lähes tyynestä säästä. Puolentoista unssin lyijypainokin piti huolen siitä, että meren myllerryksistä huolimatta mato pysyi siististi paikoillaan pohjassa.


Noin puolen tunnin onginnan jälkeen, yksi vavoistani aloitti tutun nyökkimisen. Itse en sitä heti huomannut, vaan Mitri herätti minut kesken zen-unieni. Nautin hetken kihelmöivästä jännityksestä, ennen kuin aloitin kelaamaan vuoden enimmäistä siikaa ylös. Vavan päässä tuntui olevan painoa sen verran että kuvitteellinen paistinpannu tirisi jo mielessäni, ennen kuin silmät vahvistivat tiedon. Rannalle nousi arviolta 500-600 grammainen tuhti hopeakylki ja se tuntui uskomattoman hyvältä, mutta absurdilta: onkisiika helmikuussa!


Kalansaanti nosti odotukset korkealle, mutta siitä huolimatta ongimme loppuajan tyhjää auringosta nauttien. Oliko kyseessä vain yksittäinen vahinkokala? Niin tai näin, päätimme kuitenkin ettei reissu jäisi lopputalven viimeiseksi. Kun jäitä ei ole on suunnattava ongelle.

Kommentit

Vuoden suosituimmat tekstit