Kellokoski - Kaukas 12.9.2009

Tuli heitettyä reissu Jukan ja Mitrin testaamille Keravajoen yläosan koskille. Perinteinen kolmen hengen iskuryhmä kasvoi yhdellä kun Maaretin serkun mies Ati vahvisti perhokamoinensa siloneula trioa. Autossa odotus oli ainakin omalta osalta katossa. Huhut hienosta koskipaikasta olivat herättäneet itsessäni piilevän koskikalastajan. Väkäset oltiin suoristettu, yksihaarat vaihdettu jausko kalansaantiin kova.

Ati asialla

Perillä vähäinen vedenmäärä kuitenkin hiukan latisti innostusta, mutta tästäkin huolimatta laskeuduin hymyssäsuin puropahaseksi muuttuneen keravalaisen rantaan. Pienet taimenet livahtelivat kivikossa jaloista karkuun ja potentiaaliset kalapaikat olivat todella vähissä. Jukka ja Mitri puhuivat jopa metriä matalammasta vedestä ja jokainen voi helposti päätellä mitä se tämän kokoluokan rännissä tarkoittaa.

Vähän ehkä hymyilytti piiskatessani jigiäni sisälle siltaputkeen. Näitä sillanpieliä on piiskattu elämän aikana sen verran reippasti, että luulisi sitä osaavansa pysyä niistä tarvittaessa myös erossa. Laskin kuitenkin asiat yhteen ja totesin sillan alusen syvimmäksi paikaksi koko koskessa. Tällä kertaa arvaus osui ja upposi ja pian jigiin haksahtanut kirre hyppi siltarummun seiniä ja kattoa vasten. Rantautin noin 800grammaisen perusistukkaan tyytyväisenä ja huusin toisetkin paikalle.

Jigin pettämää

Kirjolohi - tuo villi ja vapaa saalistaja, jonka tarmo ja isku herättävät aina yhtä suurta kunnioitusta. Peratessa suuri erämetsien kettu tutkii kalan syönnöksen ja tekee tulevat viehevalinnat tämän mukaan. Tässä tapauksessa tämä olisi tarkoittanut koukun kiinnittämistä pikkukiveen, sillä kirren vatsalaukku pullisteli sormen pään kokoista Kaukaslaista jokipohjaa. Kala oli kuitenkin ylhäällä ja hyvä niin.

Peratessani fisua turisimme samalla joen tulevaisuudesta ja nykyisyydestä paikalle osuneen lupatarkastajan kanssa. Hyvällä asialla herrat ovat ja veden määrään heillä tuskin on sanaansa sanottavana. Ilmeinen syy hämmentävään tilanteeseenkin selvisi, kun lupatarkastaja totesi tilanteen johtuvan päijännetunnelin juoksutuksista.

Mitri ja ottispotti

Ensimmäisen kosken (siltakoski?) jälkeen vaihtelimme paikkaa toinen toistaan vähävetisempien koskien välillä. Osa paikoista oli lähes mahdottomassa kalastuskunnossa, mutta tästäkin huolimatta saimme näköhavaintoja kirjoista (ja pikkutaimenista) jokaisessa paikassa. Oma siimani tärisi pariin kertaan voimakkaammin jonkun isomman iskiessä ohi jigini väkäsettömästä koukusta. Muut rantauttivat useamman ahvenen ja hauen, mutta päälimmäinen tunne oli kuitenkin lievä pettymys. Isommalla vesimäärällä kalastus olisi ollut todella paljon hauskempaa ja heittopaikat olisivat helposti viisinkertaistuneet.

Tilanne kuitenkin oli mikä oli ja nautimme täysin siemauksin päivittelimme tuon tuosta paikkojen profiilin muutosta. Kalapäivä on kuitenkin aina kalapäivä ja taatusti palaamme näille spoteille uudestaankin. Toivottavasti silloin kalastettavaa vettä löytyy kuutiotolkulla enemmän. Atille spesiaalikiitos reissuseurasta ja syvimmät tervetulotoivotukset tuleville pilkkireissuille.

Ainiin ja vielä maininta gourmee-kirrestä. Kala maistui ehkä odotetustikin keravanjoen pohjoisosilta, ei ehkä mudalta mutta vähäiseltä seisovalta vedeltä. Kaikki muut ruokailija hiukan nieleskelivät, mutta Ahto tykitti alta viiden minuutin suuhunsa yli puolikkaan fileen. Hyvä meininki!

Saunakosken yläosan herkkupaikkoja

Vähän on kalalle tilaa

Vikan mutkan vika epäusko

• kalastusaika 12.30-20
• saalis 800g kirreä
• ilma + 17, pilvisyys 5/10, yltyvä lounaistuuli
  

Kellokoski-Kaukas koskialue - 2.8.2009

Koko Siloneulalle tarjottiin lupien kera mahdollisuutta tutustua Kellokoski-Kaukas kalastusalueeseen. Lisätietoja: http://www.ottipaikka.net/. Hetkeäkään epäilemättä tartuimme tilaisuuteen, ja lähdimme Jukan kanssa viettämään kauden perinteistä koskireissua Keravanjoen pohjoispuolelle. Teemun jäi tällä kertaa tekemään arvokasta kasvatustyötä koti-Helsinkiin. Ensimmäisenä tavoitteena oli löytää "Kaukas" niminen metropoli, joka osoittautui vielä pienemmäksi paikaksi kuin luulimme. Lopulta paikka löytyikin pienen eksymisen, puhelinluettelon kartan, käsi-GPS:n, Google Mapsin ja Autonavigaattorin yhteistyön avulla.

Siltakoski

Olimme päättäneet aloittaa kalastuksen alueen yläosan Siltakoskelta, ja edetä hiljalleen jokea alaspäin. Itse sillalta ko. koski näytti naurettavan pieneltä, mutta astuttuamme ulos autosta, totesimme kosken hyvin monimuotoiseksi, täynnä pieniä hyviä kala- ja heittopaikkoja. Myös joen vesi näytti meille Vantaanjoen kasvateille paljon kirkkaammalta kuin perinteinen maitokahvin väri. Siltakoski kuuluu joen ns. yhdenkoukun kalastusalueeseen, jossa saa kalastaa vain vieheellä, jossa on yksihaarainen väkäsetön koukku. Kuuliaisina kalastajina olimme siis tietenkin askarrelleet koskivieheisiimme kriteerit täyttävät koukut jo edellisenä iltana.

Jukka otti autosta ykkösluokan virvelinsä, kun taas itse päätin verestää muistoja ja kokeilla vuosien tauon jälkeen perhokalastuksen kaunista maailmaa. En ehtinyt kovin pitkään tehdä rullausheittoharjoituksia kosken niskalla, kun Jukka onnistui tartuttamaan reissun ensimmäisen kalan suvannolla. Pitkään luulimme kalaa taimeneksi kunnes se lopulta esittäytyi vain kosken kuohuissa muskeleitaan kasvattaneeksi haueksi. Tällä kertaa kyseinen laji ei kelvannut, sillä olimme rasvaisemman kalan perässä. Hetken päästä aloimme molemmat saamaan tärppejä pikku taimenilta, mutta yksikään ei tullut ylös kuvattavaksi asti. Väkäsetön koukku teki tehtäväänsä. Ennen siirtymistämme seuraavalle koskelle, saimme vielä niskalta jokiahvenet mieheen, minä perhoon ja Jukka jigiin.

Steelhead?

Seuraavaksi suuntasimme testaamaan Sahankoski-Myllykoski-Saunakoski alueen, joka tarjosi taas lisää luonnonhienoja kuohuja, niskoja, suvantoja ja monttuja vihertävällä jokialueella. Ainakin kalastajan silmällä katsottuna ottipaikkoja näytti olevan paljon. Ensimmäisten heittojen aikana väkäsettömään koukkuun UL-vapani päähän tarttuikin vilkas lohikala. Muutaman minuutin ajan kala vei siimaa ja kolkutteli koskikiviä kunnes ui Jukan tyrkyttämään haaviin. Kala osoittautui reilu puolikiloiseksi jenkkikirreksi. Tai niin sen olimme ainakin tunnistavinnamme. Kuitenkin hieno kala ja loi meihin uskoa loppupäivän koitoksiin. Lisäksi pienikin kala tuntuu UL-välineissä makealta, varsinkin jos se on ehtinyt kasvattaa voimiaan jo hetken kosken kuohuissa.

Jatkoimme vielä jonkin aikaa näiden kolmen kosken piiskaamista kunnes nälkä yllätti kokeneemmatkin kalastajat. Myllykoskella näytti olevan hyvät tulentekopaikat, mutta tohkeissamme emme olleet ottaneet mitään evästä mukaan. Naputtelimme siis navigaattoriin ravintolakriteerimme, ja saimmekin reittiohjeet noin kuuden kilometrin päässä olevan Jokelan pizzakeitaaseen. Itse vierastin hieman ajatusta Jokelaan menosta, sen historian vuoksi, mutta nälkä oli niin kova, ja halu päästä nopeasti testaamaan loputkin kosket, sai meidät suuntaamaan kohti Jokelaa. Itse kaupunki oli hiljainen, mutta pizza teki tehtävänsä. Haimme vielä kaupasta hieman evästä ja suuntasimme seuraavalle koskelle.

Myllykoski

Rieskakoski

Kaukaksen sydämestä löytyi Rieskakoski jossa virta oli paikoin ehkä voimakkaampaa kuin edellisillä koskilla. Tämäkin oli hienon näköinen, tarjoten lukuisia heittopaikkoja. Kuitenkin nopeammin kalastettava kuin edelliset kosket. Ehkä kurahousuilla olisi auennut vielä jonkin verran enempi ottipaikkoja. Emme saaneet tältä koskelta tärppejä, mutta en ihmettelisi jos täältäkin saisi kontakteja lohikaloihin.

Matkamme jatkuikin koko ajan alaspäin. Kävimme autosta käsin tarkistamassa, että miltä näyttävät hieman "urbaanimmat" lehmä- pässi ja kaukastenkoski. Niissäkin varmasti olisi jonkin verran heittopaikkoja, mutta kalakellon käydessä kovaa vauhtia, päätimme panostaa loppuajan kehuttujen alapuolella olevien koskien kalastukseen.

Kohti Santakosken rotkoa

Santakoski

Osoittautuikin viisaaksi päätökseksi jättää tarpeeksi aikaa kahdelle vikalle koskelle, sillä ne oli piilotettu sen verran hyvin meidänlaisilta turisteilta. Hetken (reilu tunnin:) ajaltuamme kartta väärin- ja oikeinpäin yksityisillä hiekka- ja sorateillä saimme lopulta ystävällisiltä paikallisilta ohjeet Santakosken löytämiseksi. Santakoski menee hyvin syvässä rotkossa, mutta lopulta sinne laskeuduttamme, avautui rauhallinen, vehreä, mutkitteleva ja hieman mystinenkin pitkähkö koskialue. Vettä oli aika vähän, mikä rajoitti heittopaikkojen määrää, mutta uskon, että keväällä tai syksyllä alue tarjoaa vielä enempi kalastettavaa. Piiskasimme koskella ahkerasti vaappuja, jigejä, perhoja jne. mutta kalansaalis jäi muutamaan ahveneen.

En tiedä, oliko Jokelan pizzaan sekoitettu jotain vahvempaa Oregaanoa vai oliko paikan etsiminen saanut vähäisetkin kartanlukutaitomme sekaisin, mutta lähdimme aluksi kävellen (15km) kohti viimeistä kohdettamme - Seppälänkoskea. Onneksi kilometrin ja puolentunnin pöheikkötetsaamisen jälkeen pääsimme kartalle ja totesimme matkan todellisen pituuden. Pakitimmekin joen vartta takaisin autoon ja nokka kohti viimeistä kohdetta.

Seppälänkosken niska

Seppälänkoskelle pääsemiseksi joutuu käyttämään hieman mielikuvitusta, mutta sitten paikka kyllä löytyy. Parkkikselta kävelyä tulee noin kilsa. Lopulta avautuu kalaisan näköinen niska, kuohuvat kosket ja iso suvanto. Sen jälkeen koski jatkuu vielä mutkittelevana alaspäin, mutta niitä osia emme valitettavasti ehtineet kalastaa. Heittelimme kiireesti ottipaikan näköisiä kohtia, mutta tällä kertaa kyseinen koski ei tarjonnut meille mitään. Kalaraporttien mukaan sieltä on kuitenkin noussut isojakin punakylkiä. Lopulta aurinko painui suvannon taakse, ja lähdimme laittamaan kamoja ja kalareissua pakettiin. Paljon jäi vielä kalastettavaa, ja pitää yrittää tulla vielä tämän vuoden puolella uudestaan. Omasta mielestäni Kellokoski-Kaukas kalastusalue menee "Etelä-Suomen" koskipaikoista kärkipäähän. Oli kiva tutustua tähän uuteen vaihtoehtoon, alueella, jossa ei ylläpidettäviä koskikalastuspaikkoja ole yhtään liikaa.

Seppälänkosken suvanto

• kalastusaika 10-22
• saalis: Mitri: kirjolohi (steelhead) 600g, muutama ahven, Jukka:hauki 500g, muutama ahven, molemmille pikkutaimentärppejä
• sää: ilma +20 astetta, pilvisyys 3/10, tuuli kevyt
  

Täkykokeiluja 15.7.2009

Edellinen kuhareissu tuotti kalan ja täkykokeilukin vaikutti lupaavalta joten palasimme rikospaikalle. Homma meni perinteisesti ja eka tunti tuhrautui salakoiden metsästykseen. Lopulta kaloja oli mielestäni tarpeeksi ja suunnistin kuhamestoille. Mitri ja Jukka olivat jiganneet paikka menestyksettä ja omakaan usko kalojen saantiin ei ollut kovin valtava

Heti alkuun täkyäni silti vietiin ja salakka palasi rannalle reijitettynä - todennäköisesti pikku kuha oli osunut hollille. Pian tämän jälkeen jarru parkaisi uudelleen ja parisatanen ahven nousi rannalle. Täkyily siis toimii, mutta amatööri vastaa harjoittelee. Salkit eivät meinanneet pysyä heittoa kiinni koukussa ja alta tunnin viimeinenkin täky oli tarjolla. Kaloja ei enää näkynyt, mutta treenejä jatketaan varmasti. Jigitkin jäivät nollille joten pyyntitavoissa ei ainakaan ollut saaliin suhteen mitään eroa.

Ei mitään...

Salakkatarjoilu

• kalastusaika 20-23.30
• saalis: 200g ahven salakkatäkyyn, jigillä nollat
• sää: ilma +22 astetta, pilvisyys 1/10, tuuli kevyt S
  

Pusikko, lutakko ja lätäkkö - kalastusta Vantaalla 11.7.2009

Mitä sinulle tulee mieleen sanaparista Vantaa ja kalastus? Itse en osannut ennen lauantaita yhdistää näitä kahta sanaa keskenään. Tunnen toki istutuskosken Kolmoskehän kupeessa ja Vandaelvan stadinpuoleiset osat istuvat tiukasti omassakin sielunmaisemassani. Myös Kuusijärven uimapaikalla olen vieraillut yhtenä helteisenä kesänä kolisuttelemassa ruuhkassa spagettikoipiani korsolaisten bodarien tukin paksuisiin pohkeisiin. Muuta en sitten naapurikunnan vesistöistä saati kalastosta osannut sanoa ennen lauantaita.

Vaakuna kertoo kaiken?

Kalamaratonjoukkueet kutsuttiin kartoittamaan Vantaan pienvesistöjen kalastoa. Jo itse vesistöistä kertovan raportin lukaisu oli itselleni valaisevaa. Suomessa vettä on joka paikassa, mutta pääkaupunkiseudun sisävesistöt ovat lähes kaikki Espoon kaupungin alueella. Stadillakin on merenrantansa, mutta Vantaalla ei yhtään mitään. Kuitenkin raportin sivuilla vilisi puroja, ojia jokia ja lampia. Ja kuten maraton on osoittanut: kaikkialla missä on vettä on myös usein kaloja. Niissä pienimmissäkin kuraojissa ja haisevissa puistolammissa on elämää. Nyt annettaisiin naapureille ihmeteltävää. Siis ei muuta kuin vavat valmiiksi ja Vantaalle.

Lauantaiaamu aukesi aurinkoisena. Osan joukkueista jo huhkiessa kartoituksen parissa kaivelin matoja päivää varten. Purkkiin kertyikin kunnioitettava määrä toinen toistaan herkullisemman näköisiä luikeroita. Näitähän tarvittaisiin sillä onkikaloja ei päivän kohteissa voisi välttää. Kun Jukkakin oli lopulta saanut itsensä hereille ja kamat kasaaan käänsimme auton kohti kalastuksellisti neitseellistä aluetta. Mestan kalastosta ei ollut kellään dokumentoitua tietoa, mutta jo ennenkuin onget olivat vedessä oli päivän selvää, että tässä tasamatalassa lumpeiden täyttämässä suolammessa olisi kalaa.

Varmasti 85% lammen pinnasta oli lumpeiden peitossa, mutta jo rantaan kävellessä viitteet kalastosta olivat ilmeiset. Rannassa oletettava särkiparvi tuikki iloisesti ja lumpeiden seassa jotkut hiukan isommat kalat kävivät välillä rikkomassa vedenpinnan. En ehtinyt onkia kuin ehkä minuutin kun kohoa jo vietiin. Nostaessani vavan vastaiskun merkiksi pystyyn yllätys oli melkoinen. Siima lähti liikkumaan kireäksi pingottuneena sivulle päin ja tuttu mustaraitainen kylki paljasti vastapelurin reippaan kokoiseksi ahveneksi. Kun kaunis tumma lampiahven makasi turvallisesti rahkasammalpatjalla en voinut kuin ihmetellä. Vuoden isoin ahveneni - Vantaalta.

Hieno kala ja innokas kalastaja

Jatkoimme kalastusta ja olimme varmoja, että lammen hauki antautuisi alta vartin. Mahdolliset kalastupaikat olivat vain vähän tiukassa. Innokkaan kalastajan ja lammen välissä näet seisoi parimetriä kaislaa ja rehevöitynyt lammenpinta vielä lisäsi haastetta. Mitrin minnowspoon teki kuitenkin väsymättä tutkimustyötä ja Jukka samoili läpi ryteikön jonkun mökkilaiturille uittamaan metallikilluttimiaan. Samalla todistin rannan tuikkijat särjiksi ja siirryin sen puuttuvan hauen hakuun.

Kerran jigihäntä puraistiin poikki luultavasti krouvimman abboren toimesta, mutta hauet pysyivät tiukasti vetisessä elementissään. Parit tukevat rantamolskaukset olisivat riittäneet todistamaan haukien läsnäolon, mutta Siloneula ei halunnut antaa periksi vaan todistaa haukien läsnäolon silmästä silmään.

Aurinko lämmitti jo kuumasti ja mustat nokialaiset hiostivat sääriä ihan tosissaan. Jostain ihmeen syystä päätin kuitenkin lähteä rypemään ympäri lampea hauen toivossa. Välillä olo oli kuin Mika Myllylällä - suon pettäessä alta ja paarmojen suristessa ympärillä tunsin oloni aikamoiseksi kalakarpaasiksi. Hiki valui pitkin selkää ja heittopaikkoja löytyi koko kierroksella ehkä kaksi. Kaloja ei tietenkään kuulunut ja kun lopulta pääsin takaisin leiripaikkaamme saappaat lensivät kaaressa käkkäräisen männyn katveeseen ja varpaat saivat armon.

Lopulta se haukikin sieltä nousi. Mätiskokoinen pikkuolio puraisi äkäisesti keltaista jigiä juuri siitä mihin olimme kamamme jättäneet. Kolme eri lajia oli noussut rannalle ja päätimme jatkaa kohteeseen numero kaksi. Koska surmansuo oli vienyt voimani päätin pulahtaa virkistävään humuskylpyyn. Pintavesi oli varmasti reilusti 20 asteista mutta lammen musta pinta ja epäilemämme lähdepohja olivat pitäneet huolen, että jo puolenmetrin syvyydessä vesi oli mukavan virkistävää. Kun nousin vedestä ylös olin liukas kuin saippua. Tiedä sitten oliko kyseessä joku levä vai mikä, mutta Jukka ja Mitri saivat naureskella ääneen pyyhkiessäni rypsiöljyistä kehoani kuivaksi ennen seuraavaa etappia.

Ah niin raikasta

Olimme jo sopineet treffit Salosen Juhan kanssa Silvolassa sijaitsevan hiekkakuopan rannalle. Uskoimme löytävämme lammesta ruutanoita, haukia ja ehkä jotain muutakin. Paikalle päästyämme Juha huusi vastarannalta tylysti, ettei lutakossa mitään kaloja ollut. Vesi oli kristallin kirkasta ja jo edellispaikalta tuttu pintavesikasvillisuus hallitse noin puolta hiekkakuopan pinnasta.

Kristallin kirkas haukilampi

Jukka ei ehtinyt heittää kuin muutaman hassun heiton kun jarru rääkäisi ja noin 1,5 kiloisen hauen kylki pyörähti pinnalla. Nopeasti siima kuitenkin löystyi ja kala jäi pällistelemään kadonnutta herkkupalaa. Myös mitrin minnarin perässä liukui vaaksan mittainen pikku puikkari. Vesi oli niin kirkasta, että kalastus oli oikeasti ihan hauskaa kun näki miten kala seurasi tarjoilua. Parhaimmillaan pikku älypää seurasi uistinta melkein rantahiekalle asti, mutta yksikään ei saanut lopullisesti kiinnitettyä itseään koukkuihin.

Siirryimme kokeilemaan ongintaa toiselle puolelle lampea, mutta muutaman haukihavainnon lisäksi kalaa ei kuulunut. Jo heti tulomme jälkeen Salosen poppoo oli nostanut puikkarin rannalle ja näin päätimme siirtyä kotijokemme latvoille. Vaikka koko kolmikkomme on asunut ikänsä Mätiksen rannalla ei meistä kukaan ollut aikaisemmin vieraillut joen latvaosuuksilla. Fiilistelimme tulevaa reissua vetämällä Kaivokselan kebaplandissa ravitsevat rasvapommit.

Mitri valmistautuu - vielä naurattaa

Aina jossain on joki, mutta tuskin yksikään Martsarilainen oli ennen nähnyt täysiin perhokalastaus vermeisiin sonnustautunutta kalastajaa pyrkimässä läpi rytöjen kohti lähes vedetöntä uomaa. Mutta koska kalakohde nyt kuitenkin oli joki ja Mitrissä virtaa yhä perhokalastajan veri päätti yksi meistä kunniakkaasti vetää mätisrastin läpi perhokamoissa. Alkuun pyrimme ihan latvaosuuksille, mutta puskissa rypemisen jälkeen löysimme lopulta "uoman" jossa vettä oli hyvä jos viisi senttiä. Kaikenlaista skeidaa ja roinaa oli pientareet täynnä ja ryteikkö oli sellaista, että aina välillä uomassa ei ollut vettä ja "puron" täytti ilkeän näköinen liete.

Olimme haaveilleet löytävämme mätiksen yläosista kirkasta ja raikasta vettä. Pettymys olikin melkoinen, kun tajusimme että kotijokemme oli paskainen ihan alusta asti. Lähdimmekin laskeutumaan kohti "joen" alempana olevia lampareita, joissa vettä olisi ainakin kalastettavaksi asti. Ensimmäisessä "suvannossa" kaloja ei tuntunut olevan. Sen sijaan kuivausrumpu, pari fillaria, mikroaaltouuni ja lukematon määrä muuta roskaa teki mahdollisten kalojen vetisesta elämästä virikkeelisempää.

Pinturia kehiin

Mitrin piiskatessa kyytiä perhollensa tatuoitu noin kaksi metrinen Martinlaaksolainen alkuasukas lähestyi meitä horjuvin askelein lähes itsensä kokoisen mustan dobermannin (tai joku muu helvetin pelottava koirarotu) kanssa. "Mitä helvettiä te teette", kuului diplomaattinen avaus suuntaamme, mutta onneksi alku agressiivisuus osoittautui vain paikalliseksi kulttuuriksi. Lopulta herra toivotti meille Martinlaaksoksi kireitä siimoja - ..ttu te siitä mitään saatte!!! Osui ja upposi - kalaa ei näkynyt vaikka yksi vähemmän elämää nähnyt ohikulkija totesi joskus nähneensä paikalla hauen.

Jatkoimme "joen" mukana soljuen alavirtaan, mutta pöheikköinen ja lähes vedetön suisto ei tarjonnut kalastusmahdollisuuksia ennen seuraavaa lammikkoa. Poikkeuksetta jokainen vastaantulija käänsi pääntänsä kohdatessamme ja vaikka kuinka toivoin sen johtuvan salkeasta olemuksestani en voinut itsekkään sivuuttaa Mitrin ulkomuotoa. Perholiivi, polaroivat lasit, siisti kalastushattu ja rennon letkeästi kannettu vapa olivat taatusti näillä kulmilla yhtä eksoottinen näky kuin jerkkivapa Tenojokilaaksossa.

Josko "sivu-uomasta" löytyisi

Mitrin treenatessa rullausheittoa siltarummun kupeessa jatkoimme Jukan kanssa lampareen kalastusta. Olimme molemmat aivan varmoja, että pikkuhaukia paikalla olisi ja salaa toivoin onnistuvani onkimaan edes jonkunlaisen särkikalan. Särkiä ei kuulunut, mutta tadaaa se hauki sieltä nousi. Jälleen kerraan keltainen jigi sai hauen iskemään. Joskin sen verran paikalla haisi skeida, että pelkään olleeni osallisena epätoivoisen hauen avustettuun itsemurhaan.

Mätis ei petä koskaan

Laskeuduimme vieläkin alaspäin aina stadin rajalle saakka, mutta niitä paljon toivottuja särkikaloja ei kuulunut. Pakko niitä on siellä kuitenkin jossain olla. Kantsun kohdalla kuitenkin on todistetusti isoja särkiä ja ahveniakin. Varmaa kuitenkin on, että Mätikseen ei merestä kala nouse.

Ensimmäinen varma este on jo Valimossa, jossa kolmemetrinen putous pysäyttäisi suuren kojamonkin nousun. Putouksen jälkeen vapaata reittiä jatkuu kuitenkin Pitskun, Lassilan, Kantsun ja Kaarelan läpi aina Vantaan rajalle saakka. Tällä pätkällä elelee ainakin haukia, särkiä ja ahvenia kenties jotain muutakin. Rajalla on muistini mukaan ainakin rivakkavirtainen koski, kenties jopa putous. Kuitenkaan en jaksa uskoa, ettei Mätiksen Vantaaosassa haukien lisäksi olisi muuta kalaa. Siksi kartoituksemme jäi kismittämään aika tavalla. Epäonnistuimme nostamaan Mätiksen mainetta ja vain ylläpidimme tietoa sen kurjasta tilasta.

Hieno paikka ja hienoa porukkaa

Honkaluodossa tunnelma kuitenkin kääntyi uuteen nousuun. SE-seipi, makkara, sauna ja Varhimon Ollin kivisimppu kokeilut piristivät väsynyttä mieltä. Muutenkin oli hauska vaihtaa ajatuksia päivästä ja maratonista puolituttujen naamojen kanssa. Jos vastaavia tapahtumia tullaan järjestämään jatkossa olemme taatusti innolla mukana. Saattaa kuitenkin käydä niin, että ihan hetkeen emme Vantaalla kalasta. Tai odotetaan nyt ainakin ekoja jäitä.

Keskikesän kuhakokeilu

Jukan kanssa tempaistiin ja tehtiin keskikesän kuhapisto kokonaan uusille tonteille. Tarkoituksena oli helteen lämmittämässä alkuyössä kepittää kuhia täkysalakoin, mutta jo perinteeksi muodostunut salkkien puute teki työn tavallista vaikeammaksi. Lopulta täkyhärvelit lepäisivät pyyntivalmiudessa ja jigitkin sinkoilivat rantamatalaan.

Uskoa paikan autuaaksi tekevyyteen lisäsi vieressä jigannut herrasmies jonka tarinat alkukesän huippuhetkistä puhalsivat henkeä ohueen uskoomme. Täkyongen jarrun parahtaessa oli epäusko suuri, mutta kelatessani sätkivää painoa rantaan tajusin onnistuneeni vihdoinkin täkykuhailussa. Kala tosin paljastui parisataseksi ahveneksi, mutta jalusta tuleville reissuille oli kuitenkin nyt muurattu. Illan jo hämärtyessä ja kellon tikittäessä puoltayötä myös jigi löysi tukistajansa ja komea 48 senttinen kuha väänsi viimeistään reissun onnistuneen puolelle. Kamoja kasaan pistäessämme virittelimme jo ajatuksia uusista kokeiluista samalle tontille. Hauskaa oli ja kerrankin kylmälaukussa oli kotiin viemisiä

Kotiin viemisiä

• kalastusaika 21-0.30
• sää: lämpötila +22, tuuli kevyt SW, pilvisyys 3/10
• saalis: Teemu (kuha 48cm, ahven n.200g) Jukka: -