Karppipäiväkirjat osa 3 - Pitkä, tylsä ja pimeä

Suomessa on viisi vuodenaikaa - Talvi, kevät, kesä, syksy ja marraskuu. Marraskuun pituutta on hankala arvioida. Täällä etelässä se kestää pahimmillaan neljä kuukautta ja näinä vuosina sen puristavan otteen todella tuntee. Ne on niitä tunnelmakuvia - aamulla duuniin pimeässä vastatuulen piiskatessa jääkylmää vettä valkokaulushenkilönkin paidan sisään. Illalla polvia myöten sohjossa takaisin sen saman, nyt kääntyneen tuulen puhaltaessa jalkarättejä väsyneisiin silmiin. Tästähän me maalailemme itseironiaa, ehkäpä myös brändätään sisukkuutta ja peräksiantamattomuutta. Lopulta ikuinen marraskuu on kuitenkin vain vittumainen ajanjakso ennen mahdollisen talven alkua.

Marraskuuhun päättyy myös meidän karppikausi. Viimeinen pikkujoulureissu on pimeä, kylmä ja aina yhtä katkeransuloinen.  Karpinonkijan vuosi päättyy liian aikaisin ja  kauden viimeisissä tarinoissa katsotaan taakse jo tehtyyn, mutta liidetään samalla pitkän talven yli seuraavaan kevääseen. Järkevä aika onkia karppia kestää Suomessa toukokuusta lokakuun loppuun. Pikkujoulujen jälkeiset kuusi kuukautta olen onkijana parhaimmillani. Silloin osaan ja tiedän, itse onkikaudella vaan epäilen ja luulen.

Kauden 2022 paras kala itselle - Enkkakala uudelta mestalta

Kausi 2022 jätti jälkeensä erittäin hienoja kaloja ja paljon kiinnostavia ajatuksia kaudelle 2023. Millainen on oikeastaan hyvä karppijärvi? Mitä pienempi ongittava järvi on, sen helpommin siellä olevat kalat on löydettävissä ja sen nopeammin järven kalat ja luonne selviää. Kun järven koko kasvaa, muuttu homma mielenkiintoisemmaksi. Se miten kalat jakautuvat järven eri osiin, miten ne liikkuvat vallitsevan kelin ja vuoden ajan mukaan muuttuvat merkityksellisiksi. Nollareissujen todennäköisyys kasvaa, mutta opittavaa, ongittavaa ja tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa. Kauden päätteeksi mielessä kummitteli kaksi tällaista järveä joiden rannoille ja lahdukoihin oli nyt puoli vuotta aikaa ajatuksissaan harhautua ja unohtua. 

Kuinka usein sinulla on tylsää? Sellaista perinteistä vanhanaikaista tylsyyttä jossa vain olet, sinä ja ajatuksesi, tylsyyttä joka antaa aivoille mahdollisuuden levätä. Siedätkö enää olemista ilman jatkuvaa tarvetta tehdä jotain? Itselle nämä hetket on nykyään yhä harvinaisempia, tieto ja maailma on jatkuvasti yhden napauksen päässä ja liiian usein huomaan olevani tylsistynyt ja ahdistunut samaan aikaan. Eksyn tilaan jossa etenen turhan tiedon tyyssijassa napautus kerralla eteenpäin hallitsematta enää itse eteentulevien impulsien määrää ja laatua. Joudun muistuttamaan itseäni millaisessa olemisessa olen onnellisimmillani. 

Oikeanlaisen tylsyyden ihanuuden huomaa kun oma mieli rauhoittuu ja tajuaa liukuvansa esteettä ajatuksesta toiseen. Parhaimmillaan  kellut jalkapallon, perheen ja karpinonginnan suloisessa sekamelskassa. Tunti kuluu huomaamatta ja tylsyys muuttuu tärkeäksi. Kaiken tekemisen ei tarvitse olla hyödyllistä, mutta joskus nämä ajatukset kääntyvät myös todellisuudeksi. Teorian ja käytännön välinen kuilu on melko mittava, mutta parhaatkin käytännöt ovat olleet aluksi pelkkää teoriaa. Miksi kaikki rigit eivät toimi Nimettömällä? Vaikuttakaa karpin syöntiin enemmän syötetyn tavaran laatu vai se mitä ravintoaineita koukkusyötti sisältää? Miksi saimme aiemmin todella hyvin kalaa kauempaa rannasta ja nyt ongimme pääasiassa ihan rantakaistaa? Mihin hävisi Jarin järven karpit? Miksi kolme makkaraa illassa alkaa nykyään olla maksimi?

Todella usein ajatukset johdattavat sinut lopulta karttojen ja istutustilastojen äärelle, sillä lopulta karpinonginta on epätoivoista etsimistä. Meitä kalan koko ei motivoi riittävästi vaan karpin saanti uudelta järveltä on harrastuksen todellinen kruununjalokivi. Talvi 2023 puksutti silti erinäköisillä raiteilla. Halun löytää oli korvannut halu kalastaa riittävästi näitä kahta meille uutta järveä. Halu oppia ymmärtämään isomman järven logiikkaa sai oikeanlaisen tylsyyden tuntumaan upottavalta kaislikolta kahluusaappaiden alla.  Pitkän ärsyttävän pimeän mustimpana hetkenä seuraavan kauden alku haipui ikuisuuteen. Silloin uusien järvien karpit saisivat laiduntaa rauhassa. Meidän onkimisemme tulisi olemaan tehokasta, tarkkaan mietittyä, täydellisessä sopusoinnussa ja aivan törkeän menestyksekästä. Ennenkaikkea se keskittyisi vanhoille uusille paikoille. Villasukat jalassa, suklaarasia auki kirjoituspöydällä ja jouluradion soidessa taustalla olin itse karpinonkijana voittamaton. Mikään - ei yhtään mikään suistaisi itseluottamusta tältä kukkulalta. 

Neljä kuukauden kuluttua tästä karppikausi oli lähellä. Aurinko paistoi lämpimästi, Vanajaveden reitin salmipaikat olivat jo auki ja juna puksutti kohti pohjoista. Olimme Jukan ja Mitrin kanssa matkalla kohti Oulaisia. Syöttipakkaset kaipaisivat täydennystä. Juttu luisti ja kaikilla oli mukavaa, askelmerkkejä soviteltiin ja karpinonginta pysyi polveilevien tarinoiden keskiössä. Jossain Lempäälän kohdalla vilkaisin hymyileviä tovereita ja tajusin kauden olevan ihan juuri tässä. Siinä hetkessä sen taas tajusi. Karpinonginnassa todellisen tiedon kerääminen on tuskastuttavan hidasta. Kokemus on paljastanut, että teoreettisten fantasioiden ja arkitodellisuuden välinen kuilu on ammottava. Kalastusmäärät, saati kalamäärät jäävät niin pieniksi, että edes auttavien tietojen haaliminen ottaa vuosia. Muuttujia on kamalan suuri määrä ja niiden hallinta tuntuu mahdottomalta. Mistä tämäkin kalattomuus taas johtui ja mikä oikeasti sai karppit syömään  kuin hullut? Viimeistään Tampereelle tullessa mieli oli jo asettenut uuteen asentoon. Juna kulki, ja niin eteni myös aika. Kausi 2023 oli alkamassa. Tiesin luulevani ja epäilin osaavani. Mitäköhän tästäkin taas tulisi?

Seuraavan blogin tapahtumaympäristö - Pohjoisen Boilietehtaalla!