Pilkkikauden päätöskuviot 5.4.2009

Olipahan onneton reissu! Vielä viikolla odotus oli kuitenkin kohdillaan kun elohopea nousi muutamaan kertaan auringon avustuksella yli kymmenen asteen. Vielä perjantaina paistattelin bussipysäkillä mitä kauneimmassa kevätsäässä, mutta avatessani lauantaina silmät ikkunasta aukeni tasaisen harmaa sumuharso. Kun vielä lämpötila oli lamaantunut pariin hassuun asteeseen ei auttanut kun kaivaa haalari kaapista ja unohtaa aurinkoiset fleecekelit

Jukka ja Mitri olivat edellisviikolla käyneet kopaisemassa uuden 20 senttisen lumen alta lähes nollat ja vaikka maisema oli muuttunut selvästi sohjoisemmaksi kapusimme ulos autosta hiukan epäuskoisina. Jäätä kuitenkin riitti vaikka puikkoutuminen olikin selvästi viikon lämmössä jo alkanut eikä pelkoa mulimisesa ollut. Kävelimme päättäväisesti syvän salmen rinteille josta maaliskuun puolivälissä olimme onnistuneet yhyttämään syövää paistiahventa. Nyt rei'istä ei kuitenkaan noussut kuin pari hassua ahventa ja päivän aikana liiankin tutuksi tulevia pikku kiiskiä.

Kun ei kala syö niin keitto maistuu!

Tässä vaiheessa alkoi sataa vettä ja Erätukun muuten hyväksi havaittu haalari muistutti yhdestä katkeransuolaisesta valmistuskämmistä. Puku imaisee pinnan ja kalvon väliin litra tolkulla vettä ja raahautuessamme kohti lahtien pohjia sorsan höyhenpuku efekti oli vain kaunis haave. Rantamatalasta noin metrisestä vedestä yksi aktiivinen morrimies oli löytänyt nättejä kaloja joten mekin jurnuutimme toivorikkaina reiät kaislan tyveen. Kymmeniä reikiä myöhemmin olin onnistunut nostamaan jäälle yhden kauniin fileahvenen ja karkuuttamaan yhden isomuksen. Syönti oli kuitenkin niin laimeaa ja pussi täyttyi sen verran hitaasti, että päätimme siirtyä eteenpäin.

Veikeät vaikeat raitapaidat

Kalan tulo ei kuitenkaan kiihtynyt vesisateen kiristyessä vaan viimeisetkin raitapaidat tuntuivat laittaneen suunsa kiinni. Siloneulan usko alkoi hiipua ja koko kolmikon kehonkielestä oli luettavissa, että kotimatka oli jo lähellä. Lopulta onnistuin nostamaan viimeisen niemen rinteeltä vuoden viimeisestä kairanreiästä pienen ahvenen ja kausi oli paketissa. Autolla loimme viimeiset kaihoisat katseet jään peittämälle merelle ja suuntasimme ajatukset siikakauteen. Avointa vettä löytyy jo ja siikaakin aivan pomminvarmasti joten tästä se pian alkaa - avovesikausi 2009!

Se oli sitten siinä - pilkkikausi 2009 on ohi...
  • kalastusaika 11-15
  • sää +2 astetta, tyyntä, vesisadetta ja sumua
  • saalis Mitri: 1 ahven, Jukka: - Teemu: 6 ahventa (suurin n.200g), kaikille nippu kiiskiä

Kommentit

Vuoden suosituimmat tekstit