22.11.2009 - Meritaimenta idästä

Marras- joulukuu on siitä harmaata aikaa, että avovesikalastus alkaa olla ohitse, mutta pilkillekään ei vielä pääse. Tähän aikaan vuodesta muutaman meritaimenen pitäisi kuitenkin uiskennella myös Helsingin rantavesissä. Joka vuosi on yritettävä edes kerran tuota haastavaa kalojen kuningasta. Tällä kertaa valitsimme Teemun innoittamana kohteeksi Itä-Helsingin tyrskyiset kivikot. Aamukymmeneltä auton mittari näytti kuumat +8 astetta kun kurvailimme kalapaikoille läpi Helsingin kuuluisan Mogadishu avenuen. Parkkiksella olleilta leijalautailijoilta saimme tietää, että veden lämpötila on +6 astetta, ja se on noussut noin 20cm edelliseltä viikolta. Etenkin jälkimmäinen tieto lämmitti entisestää meidän mieltä. Pakkasta odotellen heitimme pilkkihaalarit niskaan, ja latasimme virveleihin keltavalkoiset kevennetyt ottipellit. Itse olin käynyt hakemassa omani edellisenä päivänä varuste.netistä, juuri ennen sen sulkeutumista.


merta päin

Teemu oli meistä ainoana tajunnut varustautua lantsareilla, ja ei ehtinyt kulua kuin puoli kammenpyöräytystä kun hän oli ehtinyt kahlata melkein horisonttiin. Yleensähän kalat ovat sitä isompia ja hienompia, mitä pidemmälle saa uistimen heitettyä. Jukan kanssa jäimme rannalle ruikuttamaan, ja lähdimmekin etsimään meille sopivia heittopaikkoja. Pian löytyikin sopivan näköistä kivirantaa jossa marraskalojen luulisi viihtyvän.



Jukan tasan kaksi vuotta saamasta upeasta kalasta (Lottovoitto Lauttasaaresta 18.11.2007 ) huolimatta usko saaliiseen alkoi hiipua jo alle tunnin heittelyn jälkeen. Mutta sitten tunsin vavan päässä kovan tärpin. Samalla näin hopeisen kalan hyppäävän ilmaan keltainen uistin suussa. Viiden sekunnin reaktioajan jälkeen rupesin kelaamaan kalaa vimmatusti kohti rantaa. Kalan potkut tuntuivat vavan kahvassa asti. Nyt saattoi siiman päässä olla jopa mittataimen. Jukka nappasi komean perhohaavin selästään ja lähti juoksemaan liukkaita kiviä pitkin kohti saalista. Kala nyki vapaani, ja vei hieman jopa kelan jarrua. Jukka asettui lähes mahalteen hyisen kallion reunalle, tähdäten vedessä pyristelevää hopeamitallia. Kala pyristeli vastaan, teki muutaman U-käännöksen, väisteli haavia. Lopulta oppikirjamaisen väsyttelyn jälkeen kaunis kala oli haavissa! Kiitos haavimiehelle!


onnellinen saalistaja



kaunis kalakuva



legendaarinen ottiväri

Toivuttuamme shokista, totesimme kalan juuri mitalliseksi. Todella hieno kala. En ollut uskoa todeksi! Kala meni ehdottomasti omaan TOP 3 kategoriaan. Ja jo toinen täpläkylki Siloneulalle! Joka on kummastuttavan hyvin suhteessa reissujen ja kalastustuntien määrään. Ehkä tilanne vielä tasaantuu tulevaisuudessa..


päivän, mutta tuskin kauden viimeiset heitot

Ehdin juuri lopettaa puolen tunnin kalakuvaamis-session kun Teemun ennustama kello 12:sta sade alkoi. Samalla tuuli kääntyi pohjoiseen, ja sai rannassa odottavat kiteboardaajat ryntäämään merelle kirjavine lautoineen. Heittelimme vielä kertaalleen potenttiaaliset kalapaikat lävitse, kunnes lähdimme takaisin kohti länttä. Ainakin itselleni päivä oli ikimuistoinen! Nämä ovat mm. niitä tähtihetkiä miksi tätä hienoa lajia harrastaa. Toivottavasti kyseessä ei kuitenkaan enää ollut selvä lottovoitto, vaan ehkä pieni lupaus siitä, että tämä hienon kalalajin tila olisi edes hieman toipumassa, ja vuosien talkootyökin olisi alkanut kantaa jo hieman hedelmää.


pohjoistuuli ja kiteboarding


- kalastusaika: 10 - 14
- sää: +8 C, tuuli: länsilounaasta, lopussa pohjoisesta, matalapaine, pilvistä ja sateista
- vesi: +6
- saalis: meritaimen: 50.5cm, 1.2 kg (Mitri)

Ps. kala maistui normaalisti paistettuna todellahyvältä, tarvitsi kaveriksi vain suolaa, pippuria ja tilliä!

Kommentit

Taimenmies sanoi…
Hieno tarina hienosta kalasta... Ette oo vielä pilkille lähteny :D
Mitri sanoi…
Kiitti! Pilkkijäitä tosiaan odotellessa. Kerro heti kun kuulet huhuja kestävästä jäästä 30km sisällä :).
Teemu sanoi…
hivutetaan tuota sädettä vähän pidemmälle - 130 Heinolan hengessä!
Taimenmies sanoi…
Toivottavasti jouluna itärajan tuntumassa oin 480km päässä on jäätä ni pääsee avaa kauden :D
Anonyymi sanoi…
Kiitos mielenkiintoinen blogi

Vuoden suosituimmat tekstit