Kovasti kävelyurheilua ja keveysti kaloja 8.1.2011

Itsetunto, itseluottamus vai itseriittoisuus? Jokainen meistä valitsee varmasti mielellään itselleen hyvän itsetunnon ja itseluottamuksessa pesii jo perimäviisaudenkin mukaan onnistumisen siemen, mutta voiko itseensä luottaa liikaa? Ajatellaan nyt vaikka hiihtäjä Sami "Musti" Jauhojärveä - kaveri antaa virne naamalla lausuntoja siitä, miten tulevassa kisassa taktiikkana on vetää täysillä niin, että johtaa ekalta väliaikapaikalta maaliin. Oikeanlainen itseluottamus kumpuaa varmasta tiedosta omaan osaamiseen ja kun "Musti" kisan jälkeen puukottaa sijalta 12 huoltoryhmää selkään katsoja huomaa itseään johdetun harhaan. Onko kyse siis itseluottamuksesta vai oman arviointikyvyn hämärtymisestä ja onko omien kykyjen räikeä yliarviointi tehnyt hallaa keskittymiselle ja itse kisasuoritukselle? Minä olen Siloneulan Sami Jauhojärvi.

Itseriittoisuus taas aiheuttaa luotaantyöntävän auran jokaisen kantajansa ympärille. Maailma jossa onnellisuus ja mielenrauha kulkevat käsikädessä sen kanssa onko itsellä suurempi ja kiiltavämpi lumikola kuin naapurilla on kuvottava. Itsensä alentaminen ja hiljainen kuittailu omalle minälle ja muutaman sanan nasevat lohkaisut taas ovat joltain osin pateettista kaurismäkisuomalaisuutta, mutta tämänkaltainen mielenlaatu ja ajatuksenvaihto nostavat pilkkitunnelman sopivan rennoksi ja turha uhoaminen jää nopeasti vain tarinan sivuhaaraksi.

Näin se toimi taas - hehkutin edellisreissun jälkieuforiassa suurten kalojen metsästyksellä, valtavilla paistikaloilla ja kevyellä askeleellani joka kantaisi höyhenen kevyen kehoni kevyesti kilometrien päässä aukeavalla auvoiselle ahventaivaalle. Uhosin etsiväni isoa, kairaavani kuin moottori ja pilkkiväni vaaksanmittaisilla suurtasureilla, mutta jo auton kääntyessä viimeiselle tielle ennen edessä aukeavaa merta oli Jukan ja Mitrin lakoniset letkaukset leikanneet karhun osan itseriittoisuuden terästä ja saatoimme taas suunnitella rentouttavaa reissua eteenpäin.

Mainiota pilkkiseuraa...

Parkkipaikalla seurueeseen lyöttäytyi Järvenpään Matti Pellonpää joka muutamalla ensilauseellaan palautti mieleen mukavat kesämuistot ja sen, että neljännen puhuessa samaa kieltä on rento kalareissu taas ehkä entistäkin mukavampi. Kun astelimme jäälle ja kävelimme ensimmäiset sadat metrit loputkin uhoamiseni katkesivat ja korvia luimistellen jouduin myöntämään viikossa paksunneen ja raskautuneen lumikuorman ongelmat. Nopeat menomonot olisivat vain kaukainen haave kun pakkautunut lumikuorma antautui joka askaleella lapikkaan alta. Ensi reijät kairattiin edelliskerrasta tuttuun kohtaan, mutta kalojen saantitiheys ja koko saivat ajatukset sittenkin kaartamaan hiukan kaueammas.

Raskain askelin eteenpäin

Tavoittelemamme kohde läheni hitaasti, hiki nousi väkisin pintaan ja lämpösaappaat alkoivat muistuttaa askel askeleelta espanjalaisen inkvisition pahinta rangaistusmetodia. Katselinkin välillä säälien takanaa askeltavaa Jaria, joka juuri oli toipunut rankasta taudista, mutta puuskutti siitä huolimatta yhä sinnikkäästi eteenpäin. Edessä Jukka ja Mitri aurasivat väylää ja lopulta uuvuttavan taipaleen jälkeen porasimme ensimmäiset luukut merijään kohvaiseen pintaan.

Nopeasti kävi selväksi, ettei syönti missään nimessä tulisi innokkuudessaan vetämään vertoja viikon takaiseen ja vain yksittäiset pikkukalat löysivät tiensä omaan pakkiini. Jokaisen kalan eteen joutui näkemään reippasti vaivaa ja jokainen tärppi oli niin hentoinen ja arka, että ohi vetoja tapahtui ainakin omalta osaltani luvattoman paljon. Valuin pikkuhiljaa etäämmäälle muistaen kokoajan kuitenkin tiirailla sivusilmällä tilannetta etäämpänä. Silmäkulmasta panin merkille Jarin kauden avauskalan ja varsinkin Jukan kohtuu tiheään pyörivän tuulimyllyn, mutta jatkoin valitsemallani ladulla tasaisesti eteenpäin.

Päivän keisarin tyylinäyte

Lopulta uteliaisuus vei voiton ja astelin satakuntametriä kolmikon luo ja ällistyin Jukan jaloissa lepäävästä ahvenmäärästä ja ennenkaikkea niiden koosta. Suurimmat kalat hätyyttelivät 200gramman rajaa ja yhtäkään kukkokalaa ei joukossa näkynyt. Rämmin vauhdilla hakemaan romppeitani ja sivusilmällä tajusin Jarinkin nostelevan kiihtyvään tahtiin kauniita raitapaitoja jäälle. Ylipäätään hyvät kalat jäävät usein saamatta muita seuraamalla ja näin tämänkin alueen syönti hyytyi kutakuinkin samaan aikaan kun takapuoleni laskeutui pilkkijakkaralle ja tasuri syöksyi suurin odotuksin kuuden metrin vesipatjan läpi kohti pohjaa. Yhden etukoukkuahvenen reiästä nostin, mutta ahventa suuremman mielenkiinnon nostatti fisun oksentama pieni tokko. Tarkoitus oli kotona tarkastella eliötä lähemmin, mutta pakin putsauksen yhteydessä mahdollinen liejutokko huuhtoutui vessanpöntöstä viemäriverkkoon.

Alue jolla pilkkejämme liottelimme oli meille neitseellistä aluetta ja jo pitkään katse on mittaillut arvaillen ja haaveillen monimuotoisen ja herkullisen näköisen alueen ottimahdollisuuksia. Lumesta huolimatta, ehkä lämpimän hernarin antamasta energiasta johtuen mieli seikkaili vielä hiukan ulommas kokeilamaan ja katselemaan, joten jätimme Jukan ja Mitrin kanssa juuri taudin tappaneen Jarin taaksemme ja suuntasimme vielä kilometrin verran etelään. Merikarttonjen ja Jukan gepsin pirattikarttojen avulla löysimme lopulta ainakin melkein haluamallemme patille, mutta tutusta viiden-kuudenmetrin vedestä ei muutamaa hassua pikkuahventa enempää irronnut.

Jatkoimme Mitrin kanssa etenemistä merenalaisen niemekkeen suuntaisesti kohti syvää, mutta Jukka veti vielä kerran syvään henkeä ja lähti rämpimään lumessa läheisen saaren rinteille. Ei kulunut kuin hetki kun kädet nousivat ylös yhden, kaksi, kolme kertaa. Neljännellä käsienheilutuksella pilkkisaappaamme lensivät kohti saarta, sillä eleistä ja olemuksesta päätelleen jäällä makasi nyt isompaa kalaa. Perillä totuus jaksamisesta, kilometreistä ja uskosta tekemiseen realisoitui kolmena reilun kokoisena pannukalana. Paikalle saavuttuamme lyhyt ja kiivas hetki oli kuitenkin takana ja suurten kalojen tulo oli päivän osalta ohi. Kalat menivät sille, kenelle ne kuuluivat.

Jukan top 7 - n. 1.5kg

Kuten edelliselläkin reissulla oli trendi kalojen aktiivisuudessa ollut koko ajan samankaltainen. Syönti-into saavutti huippunsa puolenpäivän korvilla ja tuntui hiipuvan lisää mitä lähemmäksi auringon iltaunet tulivat. Otin hentous oli muutenkin ollut, kenties edeltävien päivän pyrystä johtuen silmiinpistävää, joten kun viimeiset pienet ahvenet oltiin vedetty jäälle ja olin itse tyrinyt jäänlaitaan ehkä elämäni suurimman pilkkiahvanen oli edessä vielä 2,5kilometriä raskasta hankea.

Onneksi löysimme kuitenkin yhden kelkkauran joka helpotti hiukan raskasta loppumatkaa, mutta hien ja uupumuksen lomassa seuraavan reissun eväslista suunniteltiin uusiksi. Olemme viime vuosina laiskistuneet niin kävelyn kuin eväiden teonkin suhteen ja pilkki- sekä ennenkaikkea kävelyhuumori pysyy huomattavan paljon korkeammalla jo matkassa on jotain muutakin kuin yksi hikinen termos hernaria.

Väsyneinä, mutta onnellisina tapasimme vielä parkkipaikalla Jarin ja oli loppuyhteenvedon vuoro: Jukalle 2.6kg ahventa reilun 100gramman keskipainolla, Mitrille parikymmentä pientä ja itselleni vaivaiset 13 pikkukalaa. Jari elämän ensimmäiset 12 tasurikalaa olivat hieno suoritus ja kaikilla tuntui päälimmäisenä olevan hyvä mieli. Usko siihen, että kävely kannattaa ja näillä seuduin vielä joskus törmäämme hiukan rotevampaan kalaan on nyt ehkä korkeammalla kuin koskaan. Kaukaisimpien jalansijojen kohdalta aukeaa parikilometriä meille korkkaamatonta mielenkiintoisen näköistä rantaa ja pattia. Etsivää löytää ehkä, kun pysyy nöyränä ja luimistelee korvat lurpallaan ennen suurta suoltoa, jota ei ehkä koskaan tule. Unikuvissa saa sitten yhä olla hyvin omintunnoin Elvis - kuningas jonka jokainen kosketus muuttaa pikkuahvenen paistikalaksi tai Musti jonka vapaakin luistaa liukkaammin kuin Markus Hellnerillä. Sillä unelmointi ja haavekuvat eivät lopu vaikka vuosia kertyy tasaisena virtana mittarille. Elämä on kaunis leikki ja kalastaessa elää hetkeä niin kuin lapsi, jonka ajatuksissa tärkeintä on nykyhetki.

Kohti uusia seikkailuja
  • Kalastusaika 10.30-15
  • ilma -1 aste, tuuli 6m/s SW, pilvisyys 8/10, jäätä 20cm, lunta jäällä 10-40cm
  • saalis: Jukka 2,6kg, Mitri n.20pikkukalaa, Teemu 12 pikkukalaa

Kommentit

Mitri sanoi…
Milloins sun kalakirja menee painoon ? :). Reissu vielä hyvin muistissa olemattomissa jalkalihaksissa. Kiitti vielä "ylimääräsistä" ahvenista ja Jarille seurasta! Kalakukko tuoksuu uunissa.