Marraskuussako madetta

Meille mateen kalastus on aina merkinnyt automaattisesti helmikuista helvetin kylmää pimeää pilkintää. Vain kuun sirppi ja otsalamput ovat valaisseet tätä mystisen hienoa lajia. Itselläni tosin kesti legendaariset puoli vuosikymmentä ja yli 100K haran nykytystä ennen kuin sain nostettua tuon herkkukalan jäälle. Nyt fongauksen innoittamana ollaan saatu kuitenkin lehdistä ja fisubookista lukea, kuinka madetta voi aika helposti saada myös muulloin, kuin tuona helmikuun kutuviikkoina. Eikä reppuun tarvitse pakata puukeppiä, köyttä ja 8-koukkuista haraa. Teemu oli jo viikolla käynyt todistamassa marrasmateen nappaamisen madolla, kun opetti kymmenelle pienemmälle innokkaalle kalahatulle tätä maailman parasta ja kehittävintä harrastusta.

Tuttuja reittejä uusiin kokemuksiin.

Jukan kanssa lähdettiin ottamaan selvää tästä uudesta kalastusmuodosta pienen pakkasyön jälkeen. Oli virkistävää nähdä kuinka auringonsäteet heijastelivat jo hieman valkeasta peltomaisemasta meidän urbaanin kotijoen ympärillä. Samalla muistoon tuli ne lukuisat kerrat kun mestoilta on nuorempana yrittänyt perholla ja pakillisella uistimia saada napattua edes sen yhden koskien harvoista syömään saaneista istarikirreistä. Ehkä se oli kuitenkin hyvä koulu oppia malttamaan kalastamaan saaliitta tunteja, tunteja ja tunteja. Tätä taitoa tarvittu ja tarvitaan vielä myöhemminkin.

Aina pitää olla myös perusonki mukana.

Sidoimme pikkupakkasessa Jukan kanssa virveleihin normaalit siikasetit, ja heitimme matoklimpit uimaan. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun vapani näytteli jo tärpin merkkejä. Särkihän sieltä tuli, ja vielä aika iso sellainen. Jukka viritteli yhden vavan hälyttimen avulla pyytämään vähän kauemmaksi, mutta ainoastaan samanlaiset särjet olivat kiinnostuneita madoistamme. Laitoimme pian yhden isoimmista särjistä lihoiksi, ja vaihdoimme matojen tilalle jotain ruokaisempaa. Vaikutus olikin suuri. Vapamme saivat olla kerrankin rauhassa. Pienen odottelun, parin kalajutun ja muutaman termarillisen jälkeen Jukan kalanpalassa kävi kuitenkin kovaa tärppimistä. Jukka malttoi odottaa hieman, ja lähti kelaamaan varmaa madetta ylös. Varma made oli kuitenkin hylännyt syötin ennen tarttumistaan. Mikään muuhan kala se ei voinut olla?

Särkikeittoa?
Hetken maltoimme vielä odotella seuraavaa tärppiä, mutta sitä ei ainakaan tällä kertaa enää kulunut. Ihan hauskaa on aina kuitenkin kokeilla uusia kalastustapoja, varsinkin jos ei tarvitse matkustaa lähimestoja kauemmaksi. Varmaa on, että madetta tullaan yrittämään muulloinkin vielä näin syksyaikaan. Ehkä hieman eri paikasta. Miksei voisi tulla maratonissakin?

Kommentit

Maija sanoi…
Voisi sitä aloittaa kalastuksen ilman välineitä maisemien metsästyksen muodossa. Kaunis marraskuu!