Kauden myöhästynyt avaus 27.1.2013

Miksi ihmeessä  joko ikinen kerta ennen kauan odotettua pilkkireissua sataa lunta? Työnnellessäni lauantaina vaunuja helvetillisessä lumimyräkässä ei paljoa naurattanut. Viima osattiin odottaa, mutta liki 10 senttiä uutta valkoista ei voinut olla vaikuttamatta kalojen ruokahaluun. Niin ainakin luulimme ja uskoimme ja ehkä etukäteisodotusten vietteleminä jätimme yrittämisen ja kairaamisenkin normaalia vähemmälle.

Siinä sitä taas istuttiin, Mitrin autossa matkalla kohti jäälakeuksia. Kuuntelimme ohikiitävän aurauskaluston kumeaa kulkua ja surkuttelimme epäonneamme. Vaikka tuskimpa vuoden ensimmäistä pilkkireissua voi epäonneksi kutsua. Suunta otettiin kohti Sipoota ja mielessä väikkyivät suuret paistiahvenet joiden jallitusta on nyt treenailtu ihan riittämiin. Ja uskoa osumiinkin on, liekö suuruuden hulluus mankeloinut arkirealismin littanaksi vai mitä, mutta toukkia ei näillä merireissuilla ole kulkenut mukana enää muutamaan vuoteen. Ehkä pitäisi.

10 m/s vastatuulta - edessä parin kilsan marssi

Rannassa Jari jo odotteli  ja testbedin tuulihavainnot osoittautuivat harmittavan oikeiksi heti kun avasi auton oven. Vähintäänkin navakka etelätuuli nosti valtavia lumikiehkuroita jäältä kohti taivasta ja haalarin kiskominen päälle oli hyytävää homma. Karpista siinä juteltiin, kävellessä. Näin se menee, vaikka kevättä saa luonnon merkeistä hakemalla hakea kääntää alitajunta ja tajunnanvirta keskustelun usein kohti sulan veden aikaa. Viimeistään kun on Käpylän samassa kohteessa.

Ekan tunnin aikana ei pilkitty kuin nimeksi. Väistelimme tuulta ja parkkeerasimme karavaanin suojaisan poukaman puolelle. Ei sieltä kaloja tullut, mutta tämän voi huoletta pistää laiskuudenkin pikkiin. Jarin tuntiessa olonsa heikoksi ja meidän pilkkisaappaiden vetäessä kovasti kohti kaukaisempia karikoita tiemme erkanivat ennekuin reissu oli kunnolla alkanutkaan. Varmaan puolesta tunnista tuntiin siinä meni rupatellessa - siitä saatanan karpista tottakai.

Lopulta kun pääsimme tuulen puolelle huomasimme iloksemme puhurin laantuneen. Puhalsihan siellä toki vieläkin, mutta se viimein terä piiskaavasta viimasta oli leikattu pois. Juttu alkoi kääntyä päivän pääaiheeseen ja askeltiheys kasvoi mitä lähemmäksi viimevuonna kalaa antaneet kohteet kävivät. "Suur-Ahv" - näin luki Mitrin puhelimen karttasovelluksessa. Voi himputti nuo sovellukset ärsyttäävät itseäni, kaikkeen on olemassa joku sovellus joka helpottaa elämää tai tuo arkeen himppusen lisää hymyä ja mielenkiintoa. Puritaani on ehkä vaan kateellinen, omalla luurillani voi soittaa ja tekstata. Näistä jälkimmäinenkin on hitusen haastavaa.

Kiitos sovelleksen porasimme kerrasta oikeaan paikkaan ja suurahven täräytti samantien mitrin tasuriin. Hietatokoksi se olisi ollut valtava ja oli kala nyt hiukan seiskasenttistä tasuria isompi. Harvoin olen kuitenkaan nähnyt syötin ja kalan koossa niin pientä kokoeroa. Itsekin sain pari samanmoista ja päivän suuntaviivat olivat selvät.

Turha edes yrittää - ei siellä mitään ole

Tutut paikat käytiin päivän aikana läpi, mutta yksittäisiä pikkukaloja lukuunottamatta ei oikeastaan muuta kuulunutkaan. Itselläni puraisi kerran tukevasti ja Mitrikin sai malliksi yhden paistiahvenen vahvistamaan poikkeusta. Toki nämä yksittäisetkin onnistumiset valavat uskoa siihen, että viimevuotisiin keskikokoihin voi täällä päästä tänäkin vuonna. Johtuiko saamattomuus sitten kelistä, vuodenajasta vai siitä, että rehellisyyden nimissä on tunnustettua, että reissu vedettiin aika lailla himmennein sumuvaloin. Joka kerta kun käänsin katseeni Jukkan oli broidilla menossa joko ruoka-, juttu, mietiskely-, kusi- tai lepotauko. Itsekin kairasin luukuja maksimissaan puolet normaalisti eikä Mitrinkään katseessa ollut hippastakaan hullunkiiltoa.

Reissu se on heikompikin reissu ja katsetta käännettiin jo päivän aikana kohti tulevaa. Itselleni juuri tähän vuodenaikaan osuu aina ihan tolkuttomat määrät  puolivillaisia kissanristiäisiä. Vapaat viikonloput ovat oikeasti todella vähissä ennen huhtikuuta, mutta eiköhän sieltä ainakin pari reikää ahvenkeikoillekin löydy. Sitä ennen on edessä vielä madekausi ja sen varalle on punottu jonkinverran uusia suunnitelmia. Uudet suunnitelmat tarkoittavat meidän kohdalla useimmiten tyhjiä reissua, mutta jos nämä askelmerkit osuvat edes hiukan sinnepäin ei riemulla ole rajaa. Ja ainahan on olemassa takaportti - kaukana Kirkkonummen takamailla. Sieltä me kuitenkin löydämme itsemme, kiroamassa huonoja olosuhteita ja mussuttamasta piinavasta epäonnesta.

Päivän ainoa oikeat kalat - n. 300g/silmäpari

Kommentit

Mitri sanoi…
Pitääkin tehdä sovellus joka hälyyttää ja värisee jos istunu liian kauan (yli 2min) tyhjällä avannolla. Jos tulis kairailtuu vähän enemmän...
mikko sanoi…
Nyt pojat sinne matikkapilkille, alkaa h-hetket olla käsillä.
Todella hyvä blogi jota aina mielellään tulee lukemaan.

Kireitä

Mikko

Vuoden suosituimmat tekstit