Nöyryytys ja nöyryyden paluu 20.-21.9.2014

Syyskuu on hieno kuukausi. Alkava keltainen rynnii lehtiin viimeisten lämpöjen helliessä ulkoilijaa. Metsässä tuoksuu taivas, sienet puskevat esiin ja omenapuut notkuvat luomuhedelmien painosta. Syyskuussa pimeän ajan huomaa olevan jo täällä, katuvalojen kelmeä kuulas kajo ja ensimmäiset lepattavat kynttilät olohuoneen pöydällä saavat hymyilemään. Syyskuu on myös hieno kuukausi syntyä. Silloin synnyt karppikuussa. Viimeisten vuosien kalamäärällisesti huikeimmat ja muistorikkaimmat reissut on tehty syyskuussa. Omalla osallani huono tsägä on piinannut ja pari mahtavinta on jäänyt väliin. Tänä vuonna syysreissu oli osalleni pakko, mutta Mitrillä oli maailman paras syy jäädä kotiin.

Virallinen Siloneulaperhe kasvoi syystankkauksen aikaan pienellä tyttölapsella. Siellä on hyvä kasvaa naisvallan alla maailman rauhallisimman isän pohdiskellessa valaistusolosuhteita, linssivalintoja ja leikkausrytmiä. Syyssyntymä merkitsee väistämättä myös sitä, että kalareissuille on valittavissa syyskuussa neljän viikonlopun sijaan kolme. Prinsessasyntäreitä ei saa mikään eikä kukaan koskaan syrjäyttää. 

Uusia kohteita on katseltu koko kesä ja kolmella uudella tontilla homma on laitettu käyntiin - kalatta. Neljäs kerta sanoisi toden, varmat kalat ehtii ottaa viimeistään pikkujouluissa. Paikka johon päädyttiin on ollut to-do listalla koko kauden. Noiden potentiaalisten paikkojen määrä on liki ahdistava. Kaikkea ei vaan ehdi, mutta enemmän tahtoisi. 

Reilua viikkoa ennen varsinaista reissua patsastelimme tontille ja nyökkäilimme tyytyväisinä. Tällainen paikka oli vielä kokeilematta. Tilaa oli paljon ja pohja osoittautui kovaksi. Olemme onkineet viimeisimmät reissut totaalisilla höttöpohjilla ja joutuneet jatkuvasti spekuloimaan rigivalinnoilla ja sillä, miten syötin saisi pysymään mahdollisimman hyvin esillä. Nyt tätä huolta ei ollut. Katselimme lumoutuneina pimenevää iltaa, koho-ongimme hetken kalatta ja pakenimme maailman parhaalle vanhan koulukunnan grillille  (https://www.facebook.com/LiisanGrilli.) iltapalalle.

Joskus olen itkenyt karhunkyyneleitä marttyyrinä mäskireissuilla, mutta nyt majoneesin valuessa poskille tiesin Jarin hoitavan tämän rumban. Paljon kamaa sinne tontille meni ja useana päivänä. Itse olen enemmän pitkän ja taajaan suoritetun ennakon kannalta. En koe, että määrällä lopulta on niin suurta merkitystä. Kunhan tontille vaan ladataan sellaista kamaa, että se jää pohjalle särkien, sorvien ja lahnojen vierailtua paikalla. Neljä kertaa reilussa on viikossa on sellainen määrä, että lauantaina olo oli rauhallinen 

Nyt sillä on jo bivvey-pöytä

Maalaismaisemassa piirtyi alkava keltainen ja viritellessämme kamoja paikalleen alkoi tunnelma nousta. Onkipäivä on juhlapäivä. Tällä kertaa mopo karkasi jo tulomatkalla kun lastasimme olutta autoon. Jukka humaltui vehnäoluesta, Jari on kaikin puolin aikamoinen nallukka ja itse olen juuri nyt mitä suurimmassa määrin IPA- ja IVP-mies. Mistään suurista bakkanaaleista ei kyllä näillä määrillä voi puhua ja reissun ehdottomasti kostein hetki koitti vasta aamuhämärässä. Pullo mieheen on meille jo suoranaista irstailua.

Hämmentävää on myös Jukan tavara- ja tilbehöörimäärän ekspontentiaalinen kasvu. Jokaisen reissun aluksi rinkasta kaivellaan uudenkarheita karppituotteita. Jari on pudonnut tavaramäärässä kakkoseksi, Ihan saletissa en kyllä ole siitä, että Jari olisi esitellyt vieläkään kaikkia alkuhuuruissaan hommaamiaan kamoja. Nyt Jukka oli hankkinut kahvipöydän, lontooksi kutsuvat sitä bivvey-pöydäksi. Seuraavaksi odotan kordan camoväristä kukkamaljakkoa. Vaikka myönnettävä se on. Kyllähän tuostakin turhakkeesta hyötyä on. Tilavassakin rannassa yksi "mihin helvettiin mun rigi hävisi" Heikkilä on riittävästi.

Syyskuu näytti parhaat puolensa, elettiin hyvin todennäköisesti vuoden viimeisiä shortsikelejä. Aurinko kuori vaatekerroksia kuin sipulia ja elämä loisti kilpaa kimmeltävän järven kanssa. Olin onnesta soikeana jo siitä ajatuksesta, että pohjaan hulahtaisivat rakastamani lumimiehet - sekä pohjasyötti, että popuppi samaa makua. Olemme kärsineet kroonisesta IVP-popuppuuttoksesta puolet kesästä, joten toisen vavan kohdalla valinta oli yksinkertainen. Jossain on puhuttu siitä, että uuden maun oppii hyväksymään seitsemännellä maistelukerralla. Hajujen kanssa taitaa olla samalla tavalla. Ihan Vaan Paskalta haiseva tuote on ajankuluessa alkanut, jos ei nyt mielyttää hajuaistia niin ainakin tuntumaan nenänpäässä loivemmalta. Isoilta osin tällä on tekemistä karpinkultaisten muistojen kanssa. On noita huippusyöttejä muitakin - nimen syötti saa vasta siinä vaiheessa kun sillä on saatu kala. 

Jerryn ja minun karppihistoria on kovin lyhyt, mutta jotain kieroa tässä suhteessa on. Tilastojen valossa kun kannattaisi roudata karppireissuilla aina Jerryä mukana - vaikka pakolla.  Tyhjiä sessioita on kontolloni osunut reippaanpuoleisesti, mutta kirjanpidon rivien takaa löytyy hämmentävä fakta. Aina kun Jerry on ollut mukana rannassa olen saanut pönöttää itseriittoista hymyä salamavalojen loisteessa. Onneksi asiantila on korjaantunut niin, että saatuja kaloja on ihan kohtuullisesti myös ilman Katajanokan keisaria. 

Ilmeisesti tähtikuvioiden järjestämiseen oikeaan asentoon ei tarvita kuin puhelinsoitto. Jarin juuri aloittaessa puhelua Jerryn kanssa heräsi hälyttimeni eroon, IVP:tä vietiin. Nostaessani vapaa pystyy olin aika saletti, että vastustajana olisi lahna tai joku muu karppia hieman rauhallisemman luonteen omaava veijari. Kun kumppani kuitenkin käätyi suoraan syöksyyn poikki kentän ja vapa taipui kahvaa myöten mutkalle ei tarvinnut paljoa miettiä kenen kanssa lyötiin käsipäivää. Jälkeenpäin kun hommaa kelaa videolta voi spekuloida erilaisilla virheillä, mutta samalla tekniikalla olen aina kalani rantauttanut. Tähän asti kunnon lähtöjä ja ylössaatuja kaloja on täsmälleen yhtä monta. Ensimmäinen maistuu aina parhaalta, mutta tässä tapauksessa kalkki oli harvinaisen karvasta. Tekikö rannan profiili tepposensa, oliko käytetty paino liian köykäinen hiekkapohjalle vai tyrikö onkikukku varmaan kalan oma innokkuuttan - paha sanoa, mutta kala oli iso. Paineen kadotessa nousi pinnalle kaunis suomukarppi joka spurttasi voimalla kohti syvyyksiä. Etuaallon laskiessa lässähti myös tunnelma. Jälkeenpäin hävettää se kiroilun määrä jota videolta kuului, mutta harvoin on harmittanut kalassa yhtä paljon. Yritän parantaa tapani - Himputti!

Varma syksyn merkki...

Varmempi syksyn merkki

Jarin ja Jukan tunnelmat nousivat sfääreihin. Eipä sitä karkuutusta lukuunottamatta hommaa olisi voitu polkaista näyttävämmin liikkelle. Lähtö keskellä kirkkainta päivää alle tunti rojujen veteen saamisen jälkeen. Rasvainen munkki höyläsi onneksi pahimman ketutuksen ja aika alkoi liitää eteenpäin. On niin kovin helppo leijua ajatuksineen yli tuntien huomaamatta pehmeän keltaisen taittuimista hämärän siniseksi. 

Hobotulet syttyivät. Varma syksyn merkki on tuore laudepuiden tuoksu ja mairea Jari lämmittelemässä käsiään elävän tulen luodessa kauniin liikkuvan valon onkirantaan. Makkarat maistuivat ja olut tervehti ilolla nitriittipitoista toveriaan. Nyt voi jo sanoa elävänsä syksyä. Pimeä alkaa kahdeksan pintaan ja aamunusva paljastuu kalpeassa valossa kuuden aikaan. Kaiken osuessa kohdilleen oltaisiin tässä aikaikkunassa vietetty varsinaisia karppihulinoita. Nyt mieli on pimeän yön ja sumuisen aamun elettyään hiukkasen kitkerä.

Jukka sai ensimmäisen kalan ja yksi syöteistään nimettiin Gelmiksi. Nahkakarppi oli kaunis kuin mikä. Vastaavaa Quasimodo-lookkia en ole kalalla ennen todistanut. Lähtö oli ensimmäisen tapaan rauhallinen, mutta väsytysvaiheessa karppi antoi kaikkensa. Yö ei ollut vielä kunnolla alkanut ja suut vääntyivät odotetutun onnistumisen aikaansaamaan hymyyn. Kerrankin uudella tontilla kuhisi kunnolla. Päättelimme yöstä tulevan rauhattoman. Ennen nukkumaan menoa myös Marco kömpi paikalle. Herran karppikeikat ovat jääneet kohtuullisen vähälle, vaikka Marco taisi olla ensimmäinen meidän tuttavapiiristä joka rahoja laittoi kiinni karppikamoihin. Yhteisistä reissuista on ollut puhetta ja Jarin kanssa Marco on iltoja useampaan kertaan istunutkin. Myös erittäin hyvillä paikoilla. Iso karppi on silti saamatta, joten luultavasti into oli rauhallisen majesteetillisesti harmaantuneet pään sisällä sietämätön. Nyt olisi hyvä sauma.

Uuden paikan eka kala

Yöstä tuli levoton ja katkeran suolainen. Kaksi kertaa pimeässä ryntäsin silmät kiiluen kohti vapoja ja kahdesti kömmin epäuskoisena sukat märkinä takaisin jo viilenneeseen makuupussin. Jälkeenpäin on tullut pohdittua missä mentiin vikaan. En  jaksa uskoa kyseessä olleen vain huonon tuurin. Onginnassa on paljon muuttujia ja luulin tällä kokemuksella osaavani jo jotain. Kuten teksissä aiemmin mainitsin ei itselleni ole lähdönjälkeisiä tiputuksia ennen tätä reissua tullut. Samoilla rigeillä, samoilla painoilla ja samalla tavalla väsyttää tulos on ollut täyttä menestystä. Ainoa mikä aiempaan tapaani kalastaa muutui oli paikka. Ensimmäistä kertaa ongin täysin kovalla pohjalla, paikassa jonka rannat olivat ensimmäisen 10 metrin matkalta alle polvisyvyiset.

Normaalisti kun painoa lähtee kelaamaan ylös tuntee miten pohja on imaissut sen sisäänsä. On selvää, että bolt-efekti on näissä kohteissa suurempi kuin kovalla pohjalla. Tämä on siis ensiselitykseni mystisiin pudotuksiin - olisi pitänyt onkia raskaammilla painoilla. Etenkin viimeinen pudostus oli täysi mysteeri. Siimaa juoksi puolalta ulos juuri sellaisella vauhdilla kun se ylipäätään on mahdollista, vuorenvarmana kalasta nostin vavan pystyn mutteen tuntenut minkäänlaista vastusta. Kala oli poissa, samoin syötit. Rigi painoineen saapui moitteettomina takaisin. Toinen yön kaloista tippui uituaan lähdössä harvaan lumpeikkoon, pari potkua ja kala oli poissa. Jossain muualla noita kaloja on kiskottu ja uitettu tiheidenkin mestojen läpi ilman merkittäviä pudotusmääriä.

Ekan kalan voisi sanoa pudonneen, koska se ui itsensä niin matalaan veteen ja annoin sille tähän nähden tarpeettomasti painetta. Ehkä kala sai näin päänsä pinnalle ja onnistui välittämään suuremman voiman koukun ja vavan välille. Toinen ei ollut ikinä kiinni ja kolmas karkasi uituaan lumpeisiin. Kaikille on selitys. Silti väitän kaikkien pudotusten syiden löytyvän samalta tunkiolta. Kalat eivät olleet alunalkaen kunnolla kiinni. Puoli seitsemän aikaan Jukka vielä vahvisti teoriaa pudottamalla kesken tasaisen paineen syvässä avovedessä yön kolmannen kalan. Koukku olisi kuulemma voinut olla terävämpikin, mutta yhtä kaikki. Neljä viidestä on niin huono rekordi, että on pakko mennä itseensä ja yrittää ottaa opiksi.

Yhä puuttuvi karppi, yhä piinaavi mieli

Marco jäi siis taas karpitta, mutta ehkä vielä kummallisempaa on Jarin tämän vuotinen saamattomuus. Toisaalta itse tuskailin viimevuonna suurinpiirtein näille päiville asti kalatta ja lopulta kausi päättyi hienommin kuin ikinä. On tämä karpinonginta  hämmentävää puuhaa. Juuri kun luulin ymmärtäväni hommasta riittävästi palauttaa yksi reissu istumaan vanhan tutun kannon nokkaan. Miksi näin kävi, mitä tein väärin. Reissusta on jo viikko enkä  ole päässyt irti ajatuksesta ja tunteesta, joka siiman äkisti löystyessä vallitsee. Olen osittain yhä siellä sumuisella rannalla, vähän nälkäisenä ja viluisena. Haluaisin revanssin heti, mutta luultavimmin joudun odottamaan liki vuoden. Ei tämä kausi silti tässä ollut, ei todellakaan. Reissuja tulee vielä. En ikinä haluaisi olla viikonloppuisä, mutta viikonloppukarpinonkija olisin mieluusti. Kuka pyyhkisi kaiken muun kalenterista ja kehottaisi istumaan rannalla perjantaista-sunnuntaihin. Kuka?

Kommentit