Pikkujoulut 14.-15.11.2015

Ensimmäisiä karppipikkujouluja istutiin lokakuun lopulla (Meksikolaiset pikkujoulut 25.-26.10.2013), viime vuonna ongimme marraskuussa ennen isänpäivää (Home sweet home Uganda - pikkujouluissa 8.-9.11.2014) ja nyt päivämäärää rullattiin vielä yksi viikonloppu eteenpäin. Tarkoitus on vähän pullistella ja venyttää samalla karppikautta yhä pidemmälle talvea kohti. Pahimmassa tapauksessa järvi olisi voinut olla jäässä, mutta lokakuun puolivälin kirpeät pakkaset katosivat marraskuun pimeyteen ja viikonlopun koittaessa Etelä-Suomessa oltiin vietetty ennätyksellisen lämmintä syksyä. Viikon mäskireissuilla pimeys löi taas kasvoille. Duunin jälkeen, kevyessä kiireessä ilman otsalamppua marraskuinen metsä näyttäytyy läpikäymättömän mustana. Etelän marraskuun musta on roiskuvaa kuraa, näyteikkunoihin piiskaavaa vesisumua, alaspäin luotuja katseita ja epävarman talven odotusta. Se on klisee, mutta välillä totta. Pikkujouluongella illan pimeys muuttuu oranssiksi.

Lohen kalastus on perkeleestä, se saastuttaa mielen ja kietoo oivallisen onkimiehen pauloihinsa. Istuimme iltaa nelistään Jerryn jouduttua viime hetkillä perumaan reissun. Ei se suoraan lohihommiin liittynyt, mutta jotain pirullista siinä virtaavassa vedessä pitää olla. Pitää asemoida oma ahteri tiukasti retkituoliin ja jatkaa kalareissuilla konvehtien mussuttamista ja lekottelua. Jos belsebuubille kumartaa huomaa pian seisovansa kainaloita myöten alilämpöisessä jokivedessä - hymy kasvoilla.

Mikä pitää ihmisen tolkuissaan tai toisaalta mikä vimma ajaa tuottamaan toiselle pahaa? Marraskuu on pimeä, mutta vielä synkempänä aukesi onkiaamun Hesari. Uutisvirran seuraaminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. Kuolemaan ja kärsimykseen turtuu, mutta ääretön viha ahdistaa. Viha on melkein hyväksyttyä ja inho oikeutettua. Yhteisöä ja yhteiskuntaa, etenkin julkista keskustelua vaivaa vakava teini-ikä. On vain musta ja valkoinen, ei edes harmaan sävyjä. Oma mielipide on kaikki ja muut uhkana omalle elolle. Tässä todellisuudessa potkivat palloa tytöt ja pojat joiden haaveena on tehdä maali ja unelmana nähdä Barcelona. He kaipaavat hyväksyntää ja paikkaa johon kuulua. Kehittymässä olevan mielen täytyy olla järkkymätön, jotta se voi sivuuttaa päivittäisen muistutuksen erilaisuudesta, meiltä. Sana kuulumattomuudeta ja kirosanoin kiidätetty toive poistumisesta on monelle totta. Lopulta vastuu on kaikilla. Mitä kohti me kasvatamme ja miksi? Yritän viimeiseen asti välttää vihaa, mutta epätoivoa ja epäuskoa on ajoittain vaikea väistää.

Rannassa puhuttiin Pariisista ja politiikasta. Tämä on vaiettu totuus onkikeskusteluista. Rannassa raivataan Sote-uudistukset, riisutaan uskonnot ja viipaloidaan leikkausten vaikutukset yksilöön, mutta tämän pidemmälle suohon ei tätä blogia pidä kuljettaa. Kalastus on pieni asia, mutta tarpeettominen tärkeiden asioiden ja pienien ymmärtävien yhteisöjen merkittävyyttää hyvinvoinnille ei kannata aliarvioida. Kaikki sanat joiden edessä kaikuu kolkko Ääri, ovat arveluttavia. Pitää olla tarkkana ettei tässä liikaa radikalisoidu. Lyhyt reissu lohipoikien tykö tekisi ehkä terää.

Retkiseurue

Hyväksyvä, ymmärtävä ja parantava yhteisö käänsi illan tummuttua keskustelun yhä enemmän oleelliseen. Hobotuli valaisi taivasta kohti kurottelevat kuuset ja samalla ajatus kirkastui. Muisti on melenkiintoinen kapistus. Kellon käydessä yritimme selvittää ja hahmottaa aikaisempien pikkujoulujenn tapahtumia. Jokainen muisti mieleisensä ja erehtyi unohtamaan muut. Niille jotka näitä blogitekstejä lukevat täytyy osoittaa syvä anteeksipyyntö. Yritimme löytää punaista lankaa muistoille jo kirjoitetuista teksteistä. Blogimme on äärimmäisen raskasta luettavaa sille joka haluaisi oppia jotain. Rivien takana, salakoodin tuolla puolen voi olla joku tiedon jyvänen, mutta pääosin sivuilta löysi rivitolkulla täyttä tuubaa. Toivon todella, ettei kovin moni ole näitä tekstejä lukemalla yrittänyt oppia jotain itse onkitapahtumasta.

Vapoja oli vedessä seitsemän. Syötteinä käytössä Etelän hedelmät, häivähdys paskaa, buillaben kruununjalokivi, Kotkan muistot ja marraskuun Fiesta. Kokeilemme liikaa ja ehkä siksi joku kala jää aina saamatta. Kun variaatioita on ylettömästi on valinta vaikea. Välillä tuntuu, että sama syötti kuin kaverilla on noloa. Emme myökään turhia tilastoi. Saadut kalat niiden koot ja saantipaikat on muistissa, mutta syöttien toimivuus on pelkkää mutua. Tähän pitäisi saada muutos ja ehkä ensikaudella aloitetaan jonkun puisevan excelin täyttö. Joulun alla tämä on varma suunnitelma - toukokuussa ei tahdo löytyä toteuttajia.

Hetkellinen kirkas hetki

Pikkujoulut ovat syömingit. Nykyään muurikkaa ei jakseta raahata mukana ja gourmee nautinnoista on tingitty lihaskestävyyden pakottamana. Joulu on mässäilyn ja mieltymysten aikaa ja burgerit, konvehdit, munkit, makkarat, piparit, gluhweinit ja muut herkut löysivät perille. Joskus ruokailun jälkeen heräsivät myös lahnat. Uuden karhea excel näyttää lahnojen pitävän Kalevalaisista sanan käänteistä ja lämpimien maiden hedelmistä. Yksi lisu sai myös koukutettua itsensä. Pimeässä kaikki on vaikeampaa ja selkeä lahnatärppi on vielä normaalia ärsyttävämpi. Onneksi Jerry ei ollut heittelemässä syöttejään sinne tänne ja tällä kertaa selvittiin ilman ristiin paiskattuja siimoja.

Kesäyössä ei nukuta, mutta pitkä pimeä saatteli meidät makuupusseihin jo ennen vuorokauden vaihtumista. Olo oli ehkä lievästi pettynyt. Odotimme karppeja ja uskoimme kalan saantiin. Ummistaessani silmät olin melko saletissa, että yö ei antaisi lähtöä. Totuus oli onnellismpi. Jukka sai viime kauden viimeisen kalan 9.11. klo n.21, mutta nyt kaukaisimman kalan kruunu on Jarilla. Puoli yhden maissa 15.11. tuli lähtö joka ei jättänyt sattumalle varaa. Olimme kaikki syvässä talviunessa ja suora huuto jatkui varmaan lähemmäs minuutin ennenkuin kala oltiin tartutettu.

Hieno, paikalle hyvin tyypillisen kokoinen karppi käänsi reissun myös saaliin osalta plussan puolelle. Excelissä lukee karpin kohdalla Sapokka™ - Häivähdys hedelmää ja kauniita muistoja Kotkasta. Jos näillä loppusyksyn kalamäärillä pitäisi joku ihan suora vinkki antaa sanoisin, että syötin on hyvä olla kirkas. Luulen, että tässä olemme jäljillä ja toivon, että ensi marraskuussa ihmettelen taas ääneen kalastuksen ihmeellisyyttä ja epäjohdonmukaisuutta. Ehkä lohikin puree perhoa ihan vain vittuillakseen, ei syödäkseen eikä varsinkaan puolustaakseen reviiriä. Siitä on vaan mukava aiheuttaa hämmennystä sofistikoituneissa karppia onkimattomissa jalokalapiireissä. Onkohan muuten joku tutkinut saako CR-kalastajat enemmän lohia kuin kalansyöjät? Mulla on vahva mutu. Lievästi Frederikiä mukaellen - Harva meistä on itsemurhapommittaja.

Karppikausi on nyt taputeltu ja kauden 2015 kansi on käännetty kiinni. On taas aika nuolla haavoja ja fiilistellä kalakuvilla. Ehkä jopa tutustua taas elokuvataiteeseen. Karppia on nyt ongittu vasta alun viidettä vuotta. Se on omassa kalastushistoriassani lyhyt kaistale. Silti huomaa, miten homma on muuttunut rutiiniksi. Ensimmäisten vuosien poltteen kirkkain terä on tylsynyt. Innon ja uuden oppimisen tilalle on tullut rutiini ja mukavuudenhalu. Homma on yksinkertaisesti siisteintä kalastusta mitä tiedän. Tuntuu haikealta jättää avovesikausi taakse ja saattaa olla, että kauden parhaista muistoista pitää vielä rustailla jotain. Itselle ja ehkä myös muutamalle muulle. 

Sille ryhmälle joka kannattelee minua tietämättään ja pitää epäuskon ja epätoivon lopulta kaukana päälimmäisestä mielialasta. Siinä missä katselen kalakuvien kaloja katson myös kalan saajaa. Näin on muutenkin. Kun näkee hymyn ja tietää tarinan ja vaikeudet hymyn takaa huomaa välillä ihmettelevänsä toivon määrää. Yksi ikävä sana mitätöidään kymmenellä kauniilla. Hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta ja halua ymmärtää on maailmassa paljon. Yksi maali, yksi riemunkiljahdus ja kannustava sana. Barcelona on taas melkein totta. Silloin jaksaa - unelmoida ja jatkaa... 


Jonkin sortin ennätyskala - 15.11. klo 0.30

Kommentit