Kalamaraton 2016 - kisainnon paluu
Kisa vei, into palasi ja kotimatkalla autossa puhuttiin harjoittelemisesta. Siksi myös kirjoitan. Leffan jälkeen on ollut vahvasti sellainen tunne, että maratonin osalta on jo sanottu kaikki. Ajatukset on pilkottu ja liimailtu yhteen niin monta kertaa, että tänä vuonna kellään meistä ei ollut kameroita mukana ja itse oli ajatellut jättää koko raportin kirjoittamatta. Nyt sitä kuitenkin mennään. 24 tuntia vei ja vajavaisista vastusteluista huolimatta istun koneen edessä. Kaikki on ehkä kerrottu, mutta jokainen kilpailu on eri tarina. Tästä tarinasta tuli tällainen
Toukokuussa harjoittelu ei kiinnostanut pätkän vertaa. Istuimme Jukan kanssa turpaongella ja pudistelimme päitämme koko maratonille. Osallistuminen tuntui lähinnä velvollisuudelta. Voittoa oli puolustettava. Viimeisellä viikolla kävimme karppiongella ja juttelimme paljon myös maratonista. Kilpailuvietti piileskeli jossain metsän siimeksessä. Karppireissun anti oli aloituspaikan päättäminen ja yhteinen tahtotila. Kisa on kivoin silloin kun tekee kaikkensa saadakseen mahdollisimman hyvän tuloksen. Emme lähtisi löysäilemään vaan skabaisimme niinkuin aina - täysillä!
Meillä oli haave saada matkaan myös huoltaja. Jarin kanssa puhuttiin aiheesta läpi vuoden, mutta Kotkan rasitukset tuntuivat sen verran kovina, etten uskonut enää tähän korttiin. Maraton aamuna tervehdin riemulla Jarin puhelua. Turun, Kotkan ja Helsingin mestari ajeli kohti kaupunkia ja oli lopulta antanut pirulle pikkusormen. Nelistään on siistimpää!
HUOM! Kalojen saantiajat on ilmoitettu minuutilleen. Koska huoltaja Käpylä lähetteli reaaliaikaisia viestejä kisaan osallistumattomille tuttaville. Kiitos tästä(kin)
ENSIMMÄINEN TAIVAL - HONKALUOTO, MUSTIKKAMAA
Kirjolohi 12.04
Jukka sai kirjolohen parissa minuutissa Tällä kertaa homma ei aiheuttanut hampaiden kiristystä. Toisille näin kävi ja "Eräskin joukkue" joka ei ole tottunut epäonnistumaan koki karvaita ja olisi varmasti valmis päättämään Stadiongen ja Kalamaratonin päällekkäisyyden kokonaan.
Maratonhistoriamme ehdottomasti eniten purnattu laji. Kirkasotsaisina kiroilimme muiden mukana kisan päättävälle stadiongelle. Kirjolohibordelliksi me sitä kutsuimme. Viime vuoden muutos siirtää skaba kisan alkuun on askel parempaan. Toki lähdöstä katoaa iso osa yhteisöllisyyttä joukkuiden notkuessa kirrepaikoilla ja startin euforia on ainakin piirun verran alempana, mutta kaikkea ei voi kai saada? Vai voisiko?
Yksi hyvä kirjolohimuisto maratonista löytyy. Vuonna 2010 Mitri jallitti Vimpa-onginnan oheiskalana kirjolohen. Tästä revittiin riemua koko 24h ja väistettiin se ikävin lopetus. Silloin lajimääräksi muuten kirjattiin 19 ja sijoitukseksi 9. Kuudessa vuodessa on tapahtunut paljon!
Särki 12.21:
Toinen saatu laji. Seipin onginnan sivutuote
Jos kalamaratonareista löytyy joku joka on vetänyt 24h saamatta särkeä niin saa ilmoittautua. Liian tuttu punasilmä joka indikoi osaltaan ja määrällään vesien rehevöitymistä, mutta on samalla ehkä haastavin saalis sille joka lähtee etsimään lajien suuria yksilöitä. Kaikki yli 0,5kg särjen saaneet voivat myös ilmoittautua.
Ahven 12.23:
Kolmas saatu laji. Seipin onginnan sivutuote
Ahven on aina ollut ystävä. Selkeä syönti, helppo tarttutus ja kultturillisesti arvostettu maku. Kukapa ei ole onnellisena heitellyt ahvenia ämpärin pohjalle ja pudistellut hopeisille kaloille päätään. Maratonissa ahven ei näyttele merkittävää roolia vaikka lopulta paikkavalintojen ja nykyisen vesien kunnon johdosta niitä emme hirveän montaa maratonin aikana edes saa.
Mustatäplätokko 12.26:
Kympin palautusta ajatellen Mitrin täplis maistui makealta. Jos täpliksiä saa seipin onginnan sivuosumina lienee kanta aika vankka. Honkaluodosta näitä tuli kymmenittäin ja lirkkirannoilta nostetut pienen pienet liejutokot oli tänä vuonna täpliksiä. Paljon on muuttunut ja joku kriittinen piste kannassa on ehkä saavutettu! Stadin kaupungin vaakunan uusi fisu on löytynyt?
Maratonhistorian ensimmäinen mustatäplätokko saatiin vuonna 2009. Silloin skattalle pesiytynyttä asukasta oltiin ongittu jo harjoituksissa tunnistamatta lajia, mutta vasta lajituomarien silmien alla Team Teistin saama otus paljastui kokonaan uudeksi lajiksi Suomen vesillä. Meidän eka kala, kuten myös monen muun saatiin 2010 ja nykyään mustatäplätokkoja saadaan jo melkein joka rannalta.
Seipi 12.37
Tämän vuoden saaduista kaloistamme seipi oli harvinaisin. Koko kisassa niitä saatiin 6kpl. Meille kala antautui nopeasti ja kisa eteni tässä vaiheessa riemukkaissa merkeissä eteenpäin. Jopa tunnistus osui heti oikeaan. Kokemuksesta on selvästi jotain hyötyä.
Seipi on yksi niistä särkikalalajeista joiden saamista olemme ihan kunnolla harjoitelleet. Vuosien 2010-2012 aikana kiersimme erinäisiä puroja etsien tätä meille kovin mystistä särkikalaa. Pääasiassa löysimme aivan helvetilliset määrät kutuun valmistautuvia särkiä, mutta onnistuimme lopulta myös paikallistamaan muiden auliilla avustuksella sen kuuluisan puroseipin. Kisassa emme seipiä ikinä purosta ole saaneet.
Meidän seipimme ovat tulleet aina samasta paikasta. Ensimmäisellä kerralla arvoin pitkään lajitunnistuksella ja viime vuonna pohdimme yhä porukalla lajimääritelmää. Leffan nähneillä on vain vieno aavistus koko keskustelusta sillä ääniraitoja kuunnellessa hihittelin ääneen sille puolituntiselle jonka aikana jokainen meistä pääsi hienosti todistamaan osaamisensa!
Salakka 12.39
Viides saatu laji. Salakan jälkeen spekuloimme siirtymisestä kokonaan muualle, mutta lopulta päädyimme yrittämään kymppiä Honkaluodosta. Seipin ja kirjolohen jälkeen alueen kohdelajit oli saatu, mutta hyvän onkimisen alkuun päästyä siitä ei halunnut heti päästää irti.
Lapsuusvuosina salakat olivat koukkukoosta johtuen sattumakaloja, mutta maratonarille ne edustavat usein kalamassaa jonka alle syötti pitää saada mahdollisimman nopeasti. Salakan syönnin tunnistaa rivakoista liikkeistä ja siitä, ettei tärppi hymyilytä pätkääkään.
Vimpa: 13.18
Vimpa nousi kuiville siinä vaiheessa kun olimme jo heittäneet toiveemme kympin saamisesta lähtöpaikalta. Jukka ja Mitri viittoilivat lähtemään ja siirsin ongen makaamaan rannalle hakeakseni matopurkin. Nostaessani vavan oli 7. laji ylhäällä. Lopulta sinä aikana kun ongimme Honkaluodossa saimme itse kaksi vimpaa ja näimme saatavan kaksi. Olivatko suvannolla kutemassa käyneet kalat jo palaamassa ulommas? Puuttuvien kolmen lajin saamisen piti kaiken järjen mukaan olla kohtuu sukkelaa joten jäimme pyörimään alueelle mielessämme pasuri, kiiski, lahna ja sorva.
Muistan törmänneeni kalalajiin nimeltä vimpa ensimmäistä kertaa lukiessani Erä-lehden raportteja ekoista kalamaratoneista. Katselin ihmeissäni jonkun epämääräisen kalakirjan kuvaa kutuasuisesta vimpasta ja olin varma, että tunnistaisin tämän mustaoranssin erikoisuuden. Ei näkynyt eikä kuulunut vaikka yritimme tiukasti onkia samasta paikasta josta Tuiskunen kalansa tempaisi. Ensimmäisen kerran onnisti vuonna 2006 ja tilastoja tarkastelemalla on helppo todeta, että joku viisasten kivi ja tietoisku on tullut yleiseen jakoon tässä vaiheessa. SKES:n nettisivut ovat olleet toimimattomuudessaan legendaariset jo vuosia, mutta nyt on tapahtunut jotain. Tuloslistat ja kalatilastot ovat palanneet kaikkien nähtäville. KIITOKSET. Kannattaa käydä katsomassa sillä ennenkaikkea lajilistat ovat mielenkiintoista luettavaa
http://skes.fi/kalamaraton_tilastot
Pasuri 13.25
Lopulta Mitri sen pasurin onki. Laji nro 8 nousi mustatäplätokkoläjän keskeltä ja valoi yhä vain lisää uskoa siihen, että 10-lajia voisi nousta jopa ennätysajassamme.
Vuonna 2012 kisassa oli mukana joukkue nimeltä Pasurimafia. Nimenä tuo on ollut itselleni kautta-aikojen suosikki. Sen verran todellinen on pasurien ylivalta osalla stadilaisista rannoista. Illan pimentyminen on muuten parasta pasuriaikaa jos jotain kiinnostaa lähteä ongelle.
Lahna 13.37
Heti pasurin jälkeen taipui vapa iloisen lahnatärpin johdosta. Ja jälleen kerran sillä viimeisellä hetkellä ennenkuin olin siirtymässä askeleen toisaalle. Siinä lahnarannassa kuultiin myös vinkki kiiskestä jota rynnättiin onkimaa raivolla mietteissä oman 10-ajan enkan parannus.
Lahna on maratonissa yllättävän kettumainen kala ja sen on jättänyt saamatta yllättävän iso osa kärkipään joukkueista. Meidän oma lahnavuotemme oli 2012 ja jos joltain on jäänyt lukematta niin alla olevan jutun sisältä löytyy myös meidän ja lahnan yhteinen 30-vuotinen tarina. Se hetki maratonissa kun siimapäästä välittyy lahnan aina tunnistettava rauhallisen laiska tempoilu on hymyä. Ja maratonista löytyy myös suurin meidän merestä saamamme lahna. Jukan 1,9kg Honkaluodosta vuonna 2008
http://siloneula.blogspot.fi/2012/05/kalamaraton-2012-26-lajia-ja.html
Kiiski 13.42
Ikinä ei ole kiisken näkeminen tuntunut yhtä hyvältä kuin nyt. Tai oikeastaan en minä sitä edes nähnyt. Olin kuljettanut toisen vimpamme akvaarioon ja palasin kävellen ongelle kun Jari oli pyyhältänyt Jukan kiiski kädessä palautuspisteelle. Kymppi palautettiin siis ajassa 13.43 ja paransimme vuoden 2007 ennätystämme 19 minuuttia. Skaba oli saanut lentävän lähdön ja katse käänneettiin pikiteitä pitkin kohti Viikkiä.
Kiiski on erittäinen oleellinen osa stadilaista ongintaa ja pilkintää. Lapsuudessa räkäkiiskiksi nimetyt sankarit olivat ne saatanallisimmat onkikalat. Usein peräaukkoon asti imaistu koukku yhdistettynä limaisen piikikkääseen olemukseen ja kykyyn pitää suu kiinni sen avaamis yrityksistä huolimatta on jättänyt jälkensä. On jäänyt herkulliset kiiskiliemet keittämättä. Maratonissa kiiski jää usein roikkumaan yllättävän pitkäksi aikaa, mutta aina se nousee ensimmäisen 12 tunnin aikana.
TOINEN TAIVAL - VIIKKI
Olimme suunnitelleet, että etenemme skaban eri reitillä kun ennen. Tähän asti se piti. Toisen stopin jälkeen siirryimme tutuille laduille. Viikissä on pakko käydä. Allikkoa ei saa muualta ja hopearuutanan saaminen on sieltä kaikista helpointa.
Hopearuutana 14.22.
Hopearuutana nousi lammesta nopeaan lajiksi numero 11.
Hopearuutana ilmestyi kalamaratonin lajilistalle vuonna 2006 kun ilmeisesti Töölönlahdesta nousi tämä uusi vieraslaji. Seuraavana vuonna nyt jo pitkäikäinen ja menestyksekäs Töt-Törön joukkue silloin hyvin nuorten Lassin, Artun ja Nikon voimin onnistui onkimaan lajin Niemenmäestä. Tarina on hyvin tyypillinen maratonhistoriasta. Pojat olivat saaneet lammesta kalan, jonka palauttivat kisakeskukseen ruutanana. Valitettavasti tieto täsmäpaikasta vuoti kisakeskusen kautta nopeasti eteenpäin ja Töt-törön ässälaji jäi vuodelta 2007 saamatta.
Kuten aina me liikuimme toisessa aallossa ja paikan tultua yleiseen tietoon vuonna 2008 olimme joukon jatkona kärkkymässä irtopaloja. Sittemmin hopearuutana on vallannut Niemenmäen lisäksi Viikin koetilan lammen ja ilmeisesti myös jonkun kolmannen stadilaisen pienveden. Taitavia lentämään nuo hopearuutanamme!
Allikkosalakka: 15.46
Kuulin tänä vuonna ensimmäistä kertaa termin dippilaji. Allikkosalakka on usein sellainen - onki veteen ja kohti uusia seikkailuja. Tänä vuonna homma ei mennyt näin. Ranta oli täynnä allikkojahdissa hermonsa menettäneitä ja menettäviä maratonareita. Kalat pyörivät tarjottujen toukan raatojen ympärillä ja useampi joukkue poistui paikalta ilman pistettä kuin pisteen kanssa. Meidän taktiikkamme on onkia tavoitelajia niin kauan kunnes sen saamme. Nyt se otti 1,5h. Kala nousi melkein keskeltä lampea. Kisassa saatujen allkkosalakoiden määrä putosi viime vuodesta melkein 20:llä yksilöllä, joka kertoo jonkun olleen erilailla kuin aiemmin. Kudun alku?
Maratonhistorian ensimmäiset allikkosalakat saatiin Viikistä vuonna 2008 kolmen joukkueen voimin. Yksi näistä oli stadin kisan maratontaulukkoa johtava Symbioosin Kalakerho. Vahtomeren Karin kipparoima joukkue tuli tämän vuoden kisassa toiseksi ja se julistettiin myös jälkikäteen vuoden 2007 kilpailun voittajaksi. Alkuperäinen voittajajoukkue Pietarit 1 hylättiin paljastuneen huijauksen johdosta. Tuolloin aiemmin voittoja kahmineen joukkueen entinen kapteeni Pentti Rantala toimi joukkueen huoltajana. Joukkueessa kilpaili kolme alaikäistä nuorta poikaa, joista yksi lopetti kilpailun kesken eikä saapunut palkintojen jakoon. Myöhemmin paljastui, että osa lajeista oli kalastettu etukäteen. Pietarit 1 saa kuitenkin pitää muut mitallisijansa. Eittämättä näille palkintosijoille piirtyy tumma varjo ja jo aiemmin velloneet huhut saavat taas lisää vahvistusta. On käsittämätöntä miten pieni voi ihmisestä tulla etsiessään erinäisiä keinoja nostaa itseään muiden yläpuolelle. Huijaamalla voit voittaa palkintoja, mutta sillä voit myös hävitä kaiken!
Hämmentäväksi asian tekee se, että Suomen Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö valitsi Pentti Rantalan vuoden 2011 kalamieheksi. Kaikki maratonia vähänkin pidempään käyneet pudistelivat asialle päätänsä jo silloin.
Rantalan kalakohut eivät viime vuonna ilmeisesti jääneet pelkästään maratondiskaukseen:
http://www.seiska.fi/Julkkikset-kalassa/Vuoden-vapaa-ajankalastajalle-kavi-hassusti-poliisi-takavarikoi-12-alamittaista-kuhaa/1072434
KOLMAS TAIVAL - TÖRÖ ja TURPA
Törö 17.37
TAIVAL KOLME - KOVAA KOHTI KÄRKEÄ
Tähän kohtaan otamme yleensä tiukan kirin kohti kärkeä. Vuorossa on hakulajien lista. Kyse on usein ajoajasta ja muutamista miinuuteista ongella. Liveseuranta toimi tänä vuonna täysin reaaliaikaisena. On hauskaa viettää aikaa kärjen tuntumassa, mutta lopullisesti sijoituksella ja saamattomilla kaloilla voi alkaa spekuloimaan 25 lajin ja yön jälkeen.
Hauki 18.14
Kala nro. 14 oli hauki. Totutun nopea ja tutun valtava.
Stadin merialueet ovat hauenkalastajalle haasteelliset ja vaikka suvanto syöttää yrittäjille keväisin komeita suurhaukia on stadilainen rannalta heitelty kesähauki kohtuu harvinainen. Tosin yrittäjien määrä on sen verran harva, että tilastoissa on taatusti tästä johtuvaa vääristymää. Lisäksi oma läntinen kantsantokanta vaikuttaa merkittävästi näkemykseen.
Kalamaratonhistoriamme alussa hauki oli meille kotikenttäkala. Lapsuusvuosien haukireissut Mätäjoelle takasivat meille takuuvarman haukipaikan. Ensimmäisten vuosien ehdoton huippukohta oli vuoden 2005 järjettömässä vesikuurossa napattu ekan heiton hauki. Muistoissa elää se hetki kun kävelemme kohti autoa ja jätämme taaksemme yhä kiihtyvän sateen ja epätoivoista haukipistettä etsivän Jari Tuiskusen kipparoiman Erä-lehden.
Tähän peilaten meille se katkerin pummi on vuodelta 2008. 24h kalastusta ilman haukea on ihan tehtävissä.
http://siloneula.blogspot.fi/2008/05/kalamaraton-2008-hei-hoi-hauki.html
Kymmenpiikki 18.41
Satametriä kävelyä. Onki veteen ja samat satametriä takaisin autolle.
Kymmenpiikki on meidän maratonhistoriassa merkittävä laji. Se oli ensimmäinen ns. mikrokala ja samalla eka laji jota varten oltiin hommattu silloin kovin mitättömiä koon 20 koukkuja.
"Kalaa alkoi nousta taikinan hylkäämisen jälkeen madolla nopeaan tahtiin ja vaikka kaikki ylösnousseet eväkkäät olivatkin kolmipiikkejä opin nopeasti tunnistamaan saaliskohteemme ulkonäöltä. Näinpä kolmipiikkejä vältellen sain lopulta nostettua kymmenpiikin purotörmän paremmalle puolelle. Riemulla ei ollut rajoja ja teinityttöjen kännikokeilut saivat varmasti piristävän lisän karjuessani putkensuussa onneani ilmoille, pidellen samalla tiukasti henkisesti valtavaa kalaa kädessäni." Blogiraposta 2007
Suutari 19.00
Mitrille parin minuutin kala. Henkilökohtaisesti en ole suuri "lampikalojen" ystävä. Suutari, allikkosalakka ja Piikkimonni tuovat matkaan paljon ajamista ja pakollisia stoppeja. Tämä on osa maratonia, mutta itse viettäisin tämän ajan mieluummin yrittäen koukuttaa joitain "luonnonkaloja".
Vuonna 2005-2008 saatiin kolme suutaria. Kaikki näistä onnistui koukuttamaan(?) jo mainittu Pietarit 1. Vuonna 2012 laji oli ilmestynyt Munkan vanhan Koneen talon alla olevaan lampeen ja tämän jälkeen siitä tuli nopeasti hakulaji.
Ruutana 19.03
Ruutanaan meni pari minuuttia suutaria pidempään. Apuja saatiin taas kerran muilta joukkueilta.
Ensimmäisessä maratonissamme vuonna 2004 ruutana oli eksoottisista eksoottisin. Kultainen kala, jonka olemassa olo ja elo pienvesissä oli heittokalastajille täysin uusi tieto. Jollain tasolla mullistava ja ennenkaikkea riemukas oli elämämme ensimmäinen ruutana. Todennäköisesti liian isoista koukuista johtuen tätä kalaa jallitettiin pitkään ja kun kala lopulta lepäsi kädessä ihasteli kolme silmäparia lumoutuneena tätä Viikin omaa kultaista kaunotarta.
3-piikki 19.30
Tänä vuonna matkareittiin tuli mustatokon kokoinen mutka. Meille mustatokko on aina ollut erityisen ongelmallinen ja erinäisistä harjoituskerroista huolimatta olemme aina pitäneet sitä epätoivoisena yritettävänä. Useina vuosina koko laji on unohdettu, vaikka periaatteessa alue kalan saantiin on ollut jo pitkään tiedossa.
80-90-luvun taitteessa skitarit olivat ajoittain yleisiäkin saalitaa. Ei ne ikinä koon 2 Essosettien koukuissa olleet kiinni, mutta roikkuivat epätoivon vimmalla lahnalle tarkoitetussa ottimadossa. Ensimmäisenä kisavuonna skitari oli viimeinen, yhdestoista lajimme. Olimme jo luovuttaneet Mitrin kanssa kolmipiikin etsimisen. Jukka oltiin roudattu takaisin Santikseen ja istuimme tylsistyneinä Vantaanjokisuussa. Onki lepäsi maassa ja koho jossain rantakivillä. Sieltä se nousi, täysin yllättäen - kisahistoriamme ensimmäinen kolmipiikki.
Täplätokot ovat jo joukolla myös mustatokkopaikoilla. Useamman täpliksen, parin kolmipiikin ja ahvenen jälkeen Jukka nosti rannalle mustatokon. Olimme enemmän kuin aikataulussa ja viimevuoden hurlumhei tuntui olevan taas päällä.
Ensimmäinen mustatokkomme tuli lirkkien vuonna 2010. Jukka sen nosti, öiden keisari. Toista lirkkimustista ei ole ikinä saatu. Maratonissa eka lajipiste mustatokosta saatiin vuonna 2012. Omasta perheestäni mustatokko pisteet ovat onkineet aikanaan Ahto (2v) ja Hilma (3v). Taktiikka on ollut sama kuin ensimmäisen kolmipiikkimme kanssa. Molemmat ovat tulleet samasta paikasta. Näillä näytöillä kyseistä rantaa kannattaisi ehkä käydä isojen poikien kanssa hiukan kokeilemassa.
"Se mustatokko - Jukka käveli rantaan ja onki mustatokon Jarin vierestä alta minuutin. Käsittämätön oli tapahtunut ja riemulla ei todellakaan ollut mitään rajaa." Blogi 2012
Silakka 20.02
Kisan kärjessä kiisimme kaapelille. Mokkapalat (kiitokset asianosaiselle) suuhun ja silakka rannalle. Myöhäiskevät ei muuttanut maratonlitkausta lainkaan. Laji nro 20.
Silakka ei herätä suuria tunteita. Ainoa merkittävä muisto on kun vuoden 2012 treeneissä löysimme vahingossa snadisti eri mestasta reilusti 200 grammaisten silakoiden parven. Hetken aikaa luulimme jo saaneemme jotain mainittavaa.
TAIVAL NELJÄ - YÖ
Hietatokko 22.51
Meille se helpoin lirkkilaji. Hietasia on joka ranta pullollaan. Jukan kanssa skabattiin nopeimmasta ja Jarin kirjanpidossa lukee saajan kohdalla Heikkilät. Oltiin kai yhtä nopeita.
Hietatokkoja ja muita nykyisiä yölajeja on saatu enemmän vuodesta 2006 alkaen. Silloin maraton muuttui. Yllättävän pitkään tapa kalastaa pysyi piilossa. Me tajusimme homman vasta toukokuisena aamuyönä 2009 kun Varhimon Olli esitteli kivinilkkalaiturilla pientä minigrippussia. Vaikka emme phytagorasta tai kolmiomittausta käyttäneetkään tajusimme, että ainoa mahdollinen aika jolloin pussissa olleet kalat oli ongittu oli yö.
"Kello herätti "pirteän" kolmikkomme jo reilun tunnin päästä. Päätimme aloittaa saalistuksen kaapelin rannasta, josta Mikko taitavasti nappasi edellisvuonna pintaongella kivinilkan. Paikalla törmäsimme edellisvuoden tapaan Deliriumin iloiseen kolmikkoon ja saimme ihastella kavereiden yöllisen uroteon hedelmiä. Siloneula, mustatokko, hietatokko, mutu ja kaiken kruunaava liejutokko sulostuttivat hevipussia ja kalojen mikroskooppinen olemus ei voinut olla herättämättä kateuden ja kunnioituksen tunteita minikaloja karsastavissa Siloneulalaisissa." Blogi 2009
Tieto oli jo liikkunut ja hietatokkoja saatiin vuonna 2009 15kpl. Se oli yhtä monta kuin edellisinä kahdeksana vuotena yhteensä. Me saimme ensimmäisemme vuonna 2010 ja tästä alkoi oma liki puhdas vihasuhde perspitkällä tapahtumaan valo-ongintaan. Olen toki ilmeisesti tässä poikkeus, koska kaikki muut tuntuvat pitävän lirkkimistä jonkinsortin maksimaalisen meditatiivisena zen-suorituksena.
Kivisimppu 23.07
Myös kivisimppu on aina helppo - Jukalle ja Mitrille. Nyt se poimi Mitri. Kuulin kisanaikana huhun, että yksi ennakkoon vahvaksi kaavailtu joukkue oli missannut kivisimpun. Olivat tarina mukaan jättäneet pienet simput rauhaan ja lähteneet etsimään isoja - omaan korvaan erikoinen, suorastaan boksin ulkopuolelta tuleva ajatus. Simppu on - koosta riippumatta helpoin yökala koukuttaa. Toisaalta mitä me amatöörit ammattilaisten aatoksista ikinä ymmärtäisivät.
Kivinilkka 23.19
Kivinilkankin nosti Mitri. Pienimmän mitä me olemme maratonissa saaneet.
Maratonhistorian alkutaipaleella kivinilkka oli yksi vihatuimmista ja samalla ihailluimmista lajeista. Sitä ongittiin ennen nukkumaan menoa ja usein heti heräämisen jälkeen. Ehkä paras alkuaikojen nilkkamuisto löytyy Arandan satamapaikalta. Kuulin Mäkelänrinteen aamusaunassa vanhojen äijien juttelevan onkimisesta ja suurista kivinilkkasaaliista. Sieltä se kisassa nousi - ilman treeniä tottakai. Pidimme toki paikkaa varmana ja pummattiin nilkka mestalta tyylikkäästi parina seuraavana vuotena.
Mutu: 3.02
Mutun perässä kurvailimme läpi Helsingin. Yleensä olemme saaneet sen samalta rannalta kuin muutkin lajit, mutta nyt homma ei onnistunut. Toisaalla törmäsimme helvetilliseen määrään valoja ja ymmärsimme kuinka hienoa on lirkkiä paikassa jossa ei käy ketään muita. Lopulta epämääräisen ja huonosti toteutetun kivennuoliaisstopin jälkeen kurvasimme kauas itään alueelle joka on enää epämääräisesti Helsinkiä. Sieltä mutu oli minuutin kala.
Kisamutumme on saatu yhtä poikkeusta lukuunottamatta samalta paikalta. Joskus olimme mukana charttermatkalla idän mutukohteeseen, mutta paikkaan ei ole yksien treenien jälkeen ollut tarvetta palata. Mutu on ilmeisesti helposti ongittavissa myös valoisaan aikaan. Tätä emme osaa ja se on sääli. Sillä yöllä mutu voi olla yllättävän oikukas vastustaja.
TAIVAL VIISI - AAMU
Piikkimonni 4.25
Tänä vuonna piikkimonniin meni tunnin verran. Saalistilastoja ja saantiaikoja katselemalla selviää, että kaloja tulee myös valoisaan aikaan. Yö on kansanjuhlan aikaa ja yksi oman katsantokulmani mukaan ärsyttävimmistä stopeista joka on pakko tehdä pyrittäessä maksimoimaan lajimäärä (kts. suutari)
Piikkimonni ilmestyi lajilistoihin vuonna 2012. Nyt se on kaikkien kala ja hyvä niin.
Sorva 8.06
Sorvaa ei lauantaina juuri edes yritetty ja näin laji jäi sunnuntaille. Koko kisaviikonloppu oli kalansaannin osalta aika hiljaista. Seipejä saatiin yhteensä viisi, turpia kuusi ja vimpoja 30% vähemmän kuin ennen (tässä veikkaan kyllä vuodenajan vaikutusta). Meidän sorva nousi n. 1/2h mäskäämisen jälkeen. Tämä on mutumme mukaan aika lailla se aika kun mäski alkaa vaikuttaa jos kalat eivät ole isolla syönnillä ja/tai suoraan alla. Lopulta sorva jäi viimeiseksi saaduksi lajiksi ja lopputulokseksi kirjattiin hivenen kehnonlainen 26. 28 lajia olisi ollut kaikin puolin hyvä tulos ja täysin otettavissa. Ainakin osittain puuttuvat kaksi lajia menee oman osaamattomuuden, sähläilyn ja treenamattomuuden piikkiin.
Turpa on yksi niistä lajeista joka on ratkaisemassa kisaa joka vuosi. Sen saaminen vaatii taidon lisäksi tuuria ja jokien profiilit muuttuvat vesimäärän mukaan, että tietotaidon kartuttaminen treenamalla on turvan osalta omasta mielestäni isossa roolissa. Lajionkijan silmin turpa on ehkä suomen aliarvostetuin onkikala. Kaikki turpaongelle mars!
Emme jiganneet illalla yhtään, koska munimme itsemme Töölönlahdelle. Tämä harmittaa ja se paljon puhuttu treenaus olisi takuuvarmasti ohjannut meidät toisaalle. Lopulta heittelimme aamutunteina alamittaisia kaloja takaisin veteen Pornaisten muurilta ja harmittelimme iltaista valintaamme.
Kivennuoliainen
Kivennuoliaispaikalla oli aamuyöstä aikamoiset festivaalit ja kalat lienevät yhä läpikäymässä jonkunlaista terapiaa sen valodiskon aiheuttamaan traumaan, jonka kymmenet ja taas kymmenet maratonjoukkueet aiheuttivat. Kaloja saatiin silti 16 joten ehkä olisi kannattanut hakea joku toinen yksilö eikä kiusata niitä neljää selvästi häiriintynyttä tai kutevaa yksilöä.
Viime vuodesta kivennuoliaisten määrä tippui kolmella vaikka joukkueita kävi paikalla varmasti melkein tuplamäärä viimevuoteen verrattuna. Ongelma ei siis ollut vain meidän.
Toukokuussa harjoittelu ei kiinnostanut pätkän vertaa. Istuimme Jukan kanssa turpaongella ja pudistelimme päitämme koko maratonille. Osallistuminen tuntui lähinnä velvollisuudelta. Voittoa oli puolustettava. Viimeisellä viikolla kävimme karppiongella ja juttelimme paljon myös maratonista. Kilpailuvietti piileskeli jossain metsän siimeksessä. Karppireissun anti oli aloituspaikan päättäminen ja yhteinen tahtotila. Kisa on kivoin silloin kun tekee kaikkensa saadakseen mahdollisimman hyvän tuloksen. Emme lähtisi löysäilemään vaan skabaisimme niinkuin aina - täysillä!
Meillä oli haave saada matkaan myös huoltaja. Jarin kanssa puhuttiin aiheesta läpi vuoden, mutta Kotkan rasitukset tuntuivat sen verran kovina, etten uskonut enää tähän korttiin. Maraton aamuna tervehdin riemulla Jarin puhelua. Turun, Kotkan ja Helsingin mestari ajeli kohti kaupunkia ja oli lopulta antanut pirulle pikkusormen. Nelistään on siistimpää!
HUOM! Kalojen saantiajat on ilmoitettu minuutilleen. Koska huoltaja Käpylä lähetteli reaaliaikaisia viestejä kisaan osallistumattomille tuttaville. Kiitos tästä(kin)
ENSIMMÄINEN TAIVAL - HONKALUOTO, MUSTIKKAMAA
Ennen kisaa laskimme vähintään pariin kertaan kymmeneen ja jokaisella kombinaatiolla koko kympin saanti starttialueelta vaikutti mahdolliselta. Kirjolohen päätimme tällä kertaa onkia heti ja seipipiste oli tarkoitus saada saman tien pois jaloista kuljeksimasta. Muut kalat tulisivat jos olisivat tullakseen.
Jukka sai kirjolohen parissa minuutissa Tällä kertaa homma ei aiheuttanut hampaiden kiristystä. Toisille näin kävi ja "Eräskin joukkue" joka ei ole tottunut epäonnistumaan koki karvaita ja olisi varmasti valmis päättämään Stadiongen ja Kalamaratonin päällekkäisyyden kokonaan.
Maratonhistoriamme ehdottomasti eniten purnattu laji. Kirkasotsaisina kiroilimme muiden mukana kisan päättävälle stadiongelle. Kirjolohibordelliksi me sitä kutsuimme. Viime vuoden muutos siirtää skaba kisan alkuun on askel parempaan. Toki lähdöstä katoaa iso osa yhteisöllisyyttä joukkuiden notkuessa kirrepaikoilla ja startin euforia on ainakin piirun verran alempana, mutta kaikkea ei voi kai saada? Vai voisiko?
Yksi hyvä kirjolohimuisto maratonista löytyy. Vuonna 2010 Mitri jallitti Vimpa-onginnan oheiskalana kirjolohen. Tästä revittiin riemua koko 24h ja väistettiin se ikävin lopetus. Silloin lajimääräksi muuten kirjattiin 19 ja sijoitukseksi 9. Kuudessa vuodessa on tapahtunut paljon!
Positiivinen muisto vuodelta 2010
Särki 12.21:
Toinen saatu laji. Seipin onginnan sivutuote
Perusmaratonsärki - saatu yritettäessä seipiä vuonna 2011
Ahven 12.23:
Kolmas saatu laji. Seipin onginnan sivutuote
Ahven on aina ollut ystävä. Selkeä syönti, helppo tarttutus ja kultturillisesti arvostettu maku. Kukapa ei ole onnellisena heitellyt ahvenia ämpärin pohjalle ja pudistellut hopeisille kaloille päätään. Maratonissa ahven ei näyttele merkittävää roolia vaikka lopulta paikkavalintojen ja nykyisen vesien kunnon johdosta niitä emme hirveän montaa maratonin aikana edes saa.
Mustatäplätokko 12.26:
Kympin palautusta ajatellen Mitrin täplis maistui makealta. Jos täpliksiä saa seipin onginnan sivuosumina lienee kanta aika vankka. Honkaluodosta näitä tuli kymmenittäin ja lirkkirannoilta nostetut pienen pienet liejutokot oli tänä vuonna täpliksiä. Paljon on muuttunut ja joku kriittinen piste kannassa on ehkä saavutettu! Stadin kaupungin vaakunan uusi fisu on löytynyt?
Eka kisatäplis vuodelta 2010
Seipi 12.37
Tämän vuoden saaduista kaloistamme seipi oli harvinaisin. Koko kisassa niitä saatiin 6kpl. Meille kala antautui nopeasti ja kisa eteni tässä vaiheessa riemukkaissa merkeissä eteenpäin. Jopa tunnistus osui heti oikeaan. Kokemuksesta on selvästi jotain hyötyä.
Seipi on yksi niistä särkikalalajeista joiden saamista olemme ihan kunnolla harjoitelleet. Vuosien 2010-2012 aikana kiersimme erinäisiä puroja etsien tätä meille kovin mystistä särkikalaa. Pääasiassa löysimme aivan helvetilliset määrät kutuun valmistautuvia särkiä, mutta onnistuimme lopulta myös paikallistamaan muiden auliilla avustuksella sen kuuluisan puroseipin. Kisassa emme seipiä ikinä purosta ole saaneet.
Meidän seipimme ovat tulleet aina samasta paikasta. Ensimmäisellä kerralla arvoin pitkään lajitunnistuksella ja viime vuonna pohdimme yhä porukalla lajimääritelmää. Leffan nähneillä on vain vieno aavistus koko keskustelusta sillä ääniraitoja kuunnellessa hihittelin ääneen sille puolituntiselle jonka aikana jokainen meistä pääsi hienosti todistamaan osaamisensa!
Yksi vuoden 2015 voiton kulminaatiokala - tai kalat, koska lajintunnistuksessa oli hiukkasen haasteita
Viides saatu laji. Salakan jälkeen spekuloimme siirtymisestä kokonaan muualle, mutta lopulta päädyimme yrittämään kymppiä Honkaluodosta. Seipin ja kirjolohen jälkeen alueen kohdelajit oli saatu, mutta hyvän onkimisen alkuun päästyä siitä ei halunnut heti päästää irti.
Lapsuusvuosina salakat olivat koukkukoosta johtuen sattumakaloja, mutta maratonarille ne edustavat usein kalamassaa jonka alle syötti pitää saada mahdollisimman nopeasti. Salakan syönnin tunnistaa rivakoista liikkeistä ja siitä, ettei tärppi hymyilytä pätkääkään.
Vimpa: 13.18
Vimpa nousi kuiville siinä vaiheessa kun olimme jo heittäneet toiveemme kympin saamisesta lähtöpaikalta. Jukka ja Mitri viittoilivat lähtemään ja siirsin ongen makaamaan rannalle hakeakseni matopurkin. Nostaessani vavan oli 7. laji ylhäällä. Lopulta sinä aikana kun ongimme Honkaluodossa saimme itse kaksi vimpaa ja näimme saatavan kaksi. Olivatko suvannolla kutemassa käyneet kalat jo palaamassa ulommas? Puuttuvien kolmen lajin saamisen piti kaiken järjen mukaan olla kohtuu sukkelaa joten jäimme pyörimään alueelle mielessämme pasuri, kiiski, lahna ja sorva.
Muistan törmänneeni kalalajiin nimeltä vimpa ensimmäistä kertaa lukiessani Erä-lehden raportteja ekoista kalamaratoneista. Katselin ihmeissäni jonkun epämääräisen kalakirjan kuvaa kutuasuisesta vimpasta ja olin varma, että tunnistaisin tämän mustaoranssin erikoisuuden. Ei näkynyt eikä kuulunut vaikka yritimme tiukasti onkia samasta paikasta josta Tuiskunen kalansa tempaisi. Ensimmäisen kerran onnisti vuonna 2006 ja tilastoja tarkastelemalla on helppo todeta, että joku viisasten kivi ja tietoisku on tullut yleiseen jakoon tässä vaiheessa. SKES:n nettisivut ovat olleet toimimattomuudessaan legendaariset jo vuosia, mutta nyt on tapahtunut jotain. Tuloslistat ja kalatilastot ovat palanneet kaikkien nähtäville. KIITOKSET. Kannattaa käydä katsomassa sillä ennenkaikkea lajilistat ovat mielenkiintoista luettavaa
http://skes.fi/kalamaraton_tilastot
Historian siipien havinaa vuodelta 2006 - uusi elämänpiste listoille
Pasuri 13.25
Lopulta Mitri sen pasurin onki. Laji nro 8 nousi mustatäplätokkoläjän keskeltä ja valoi yhä vain lisää uskoa siihen, että 10-lajia voisi nousta jopa ennätysajassamme.
Lahna 13.37
Heti pasurin jälkeen taipui vapa iloisen lahnatärpin johdosta. Ja jälleen kerran sillä viimeisellä hetkellä ennenkuin olin siirtymässä askeleen toisaalle. Siinä lahnarannassa kuultiin myös vinkki kiiskestä jota rynnättiin onkimaa raivolla mietteissä oman 10-ajan enkan parannus.
Lahna on maratonissa yllättävän kettumainen kala ja sen on jättänyt saamatta yllättävän iso osa kärkipään joukkueista. Meidän oma lahnavuotemme oli 2012 ja jos joltain on jäänyt lukematta niin alla olevan jutun sisältä löytyy myös meidän ja lahnan yhteinen 30-vuotinen tarina. Se hetki maratonissa kun siimapäästä välittyy lahnan aina tunnistettava rauhallisen laiska tempoilu on hymyä. Ja maratonista löytyy myös suurin meidän merestä saamamme lahna. Jukan 1,9kg Honkaluodosta vuonna 2008
http://siloneula.blogspot.fi/2012/05/kalamaraton-2012-26-lajia-ja.html
Treenilahna vuodelta 2008
Ikinä ei ole kiisken näkeminen tuntunut yhtä hyvältä kuin nyt. Tai oikeastaan en minä sitä edes nähnyt. Olin kuljettanut toisen vimpamme akvaarioon ja palasin kävellen ongelle kun Jari oli pyyhältänyt Jukan kiiski kädessä palautuspisteelle. Kymppi palautettiin siis ajassa 13.43 ja paransimme vuoden 2007 ennätystämme 19 minuuttia. Skaba oli saanut lentävän lähdön ja katse käänneettiin pikiteitä pitkin kohti Viikkiä.
Kiiski on erittäinen oleellinen osa stadilaista ongintaa ja pilkintää. Lapsuudessa räkäkiiskiksi nimetyt sankarit olivat ne saatanallisimmat onkikalat. Usein peräaukkoon asti imaistu koukku yhdistettynä limaisen piikikkääseen olemukseen ja kykyyn pitää suu kiinni sen avaamis yrityksistä huolimatta on jättänyt jälkensä. On jäänyt herkulliset kiiskiliemet keittämättä. Maratonissa kiiski jää usein roikkumaan yllättävän pitkäksi aikaa, mutta aina se nousee ensimmäisen 12 tunnin aikana.
Kiiski vuodelta 2010
TOINEN TAIVAL - VIIKKI
Olimme suunnitelleet, että etenemme skaban eri reitillä kun ennen. Tähän asti se piti. Toisen stopin jälkeen siirryimme tutuille laduille. Viikissä on pakko käydä. Allikkoa ei saa muualta ja hopearuutanan saaminen on sieltä kaikista helpointa.
Hopearuutana 14.22.
Hopearuutana nousi lammesta nopeaan lajiksi numero 11.
Hopearuutana ilmestyi kalamaratonin lajilistalle vuonna 2006 kun ilmeisesti Töölönlahdesta nousi tämä uusi vieraslaji. Seuraavana vuonna nyt jo pitkäikäinen ja menestyksekäs Töt-Törön joukkue silloin hyvin nuorten Lassin, Artun ja Nikon voimin onnistui onkimaan lajin Niemenmäestä. Tarina on hyvin tyypillinen maratonhistoriasta. Pojat olivat saaneet lammesta kalan, jonka palauttivat kisakeskukseen ruutanana. Valitettavasti tieto täsmäpaikasta vuoti kisakeskusen kautta nopeasti eteenpäin ja Töt-törön ässälaji jäi vuodelta 2007 saamatta.
Kuten aina me liikuimme toisessa aallossa ja paikan tultua yleiseen tietoon vuonna 2008 olimme joukon jatkona kärkkymässä irtopaloja. Sittemmin hopearuutana on vallannut Niemenmäen lisäksi Viikin koetilan lammen ja ilmeisesti myös jonkun kolmannen stadilaisen pienveden. Taitavia lentämään nuo hopearuutanamme!
Ekat hopearuutanamme vuodelta 2008
Allikkosalakka: 15.46
Kuulin tänä vuonna ensimmäistä kertaa termin dippilaji. Allikkosalakka on usein sellainen - onki veteen ja kohti uusia seikkailuja. Tänä vuonna homma ei mennyt näin. Ranta oli täynnä allikkojahdissa hermonsa menettäneitä ja menettäviä maratonareita. Kalat pyörivät tarjottujen toukan raatojen ympärillä ja useampi joukkue poistui paikalta ilman pistettä kuin pisteen kanssa. Meidän taktiikkamme on onkia tavoitelajia niin kauan kunnes sen saamme. Nyt se otti 1,5h. Kala nousi melkein keskeltä lampea. Kisassa saatujen allkkosalakoiden määrä putosi viime vuodesta melkein 20:llä yksilöllä, joka kertoo jonkun olleen erilailla kuin aiemmin. Kudun alku?
Maratonhistorian ensimmäiset allikkosalakat saatiin Viikistä vuonna 2008 kolmen joukkueen voimin. Yksi näistä oli stadin kisan maratontaulukkoa johtava Symbioosin Kalakerho. Vahtomeren Karin kipparoima joukkue tuli tämän vuoden kisassa toiseksi ja se julistettiin myös jälkikäteen vuoden 2007 kilpailun voittajaksi. Alkuperäinen voittajajoukkue Pietarit 1 hylättiin paljastuneen huijauksen johdosta. Tuolloin aiemmin voittoja kahmineen joukkueen entinen kapteeni Pentti Rantala toimi joukkueen huoltajana. Joukkueessa kilpaili kolme alaikäistä nuorta poikaa, joista yksi lopetti kilpailun kesken eikä saapunut palkintojen jakoon. Myöhemmin paljastui, että osa lajeista oli kalastettu etukäteen. Pietarit 1 saa kuitenkin pitää muut mitallisijansa. Eittämättä näille palkintosijoille piirtyy tumma varjo ja jo aiemmin velloneet huhut saavat taas lisää vahvistusta. On käsittämätöntä miten pieni voi ihmisestä tulla etsiessään erinäisiä keinoja nostaa itseään muiden yläpuolelle. Huijaamalla voit voittaa palkintoja, mutta sillä voit myös hävitä kaiken!
Hämmentäväksi asian tekee se, että Suomen Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö valitsi Pentti Rantalan vuoden 2011 kalamieheksi. Kaikki maratonia vähänkin pidempään käyneet pudistelivat asialle päätänsä jo silloin.
Rantalan kalakohut eivät viime vuonna ilmeisesti jääneet pelkästään maratondiskaukseen:
http://www.seiska.fi/Julkkikset-kalassa/Vuoden-vapaa-ajankalastajalle-kavi-hassusti-poliisi-takavarikoi-12-alamittaista-kuhaa/1072434
Allikkosalakkaelis ja vuosi 2009
KOLMAS TAIVAL - TÖRÖ ja TURPA
Törö 17.37
Maratonin yksi ongelmakohta on kalastusalueiden ja säädösten jatkuva muuttuminen. Tänä vuonna yleiseksi töröpaikaksi profiloituneen Kirkonkylänkosken alapuolisen sillan osalta kalastussääntö muuttui niin, että onkiminen oli kiellettyä sillan ylävirran puolelta. Osa sääntöä noudatti ja isolla osalla ei taatusti ollut mitään käryä koko asiasta. Näihin muutoksiin toivoisi jonkunlaista julkista huomiota järjestäjän toimesta. Jokaista aluemuutosta ei ehkä voi puhua auki, mutta tämän kaltaiset hyvin selkeät ja oleelliset mielestäni pitäisi.
Törö oli yllättävän vaikea. Onneksi Mitri muisti aiemmilta vuosilta tutun otti dekametrin ja Törö nousi lajiksi nro. 13. Samoilla jaloilla ongittiin myös turpaa, mutta perjantaina tehdyt näköhavainnot olivat vain muisto ja makkarakala jäi saamatta.
Seuraavasta muistosta en ole varma, mutta luulisin vaihtaneeni ensimmäiset sanana Katajanokan Viriilin Verkostoituja Jerry Tapion kanssa juuri töröstä. Team Teisti kuljetti ensimmäisissä kisoissa usein ainoana takuu varman törön tuomaristolle tunnistettavaksi. Varmaan vuonna 2004 tai 2005 lähestyin varovasti ylvästä johonkin RUK:n virttyneeseen verkkatakkiin pukeutunutta Jerryä ja osoitin kohteliaisuuteni kysymällä hyvin selkeästi: "Mistä te sen törön oikein saatte?". Vastaus oli taattua Jerryä. Siinä ei jyrätty kysyjää ei tarjottu suoraa vastausta vaan annettiin pieni täky ja mahdollisuus löytää itse. Virtaava vesi ja lupa onkia ohjasi meidät Pikkukoskelle - ei muuten löytynyt.
Vuoden 2007 kisan jälkeen julkaistiin kuva jossa Amatöörien joukkue poseerasi tunnistettavassa paikassa törön kanssa. Tämän jälkeen homma muuttui julkiseksi ja paikka alkoi kerätä jengiä kärpäspaperin tavoin. Ei niitä töröjä heti hirveän moni saanut, mutta paikka oli halukkaille selvä. Tämä on ollut koko maratonin kuva. Kun vanhat paikat on paljastunut ja kakkosaalto on puskenut paikalle on pioneerit löytäneet taas jotain uutta. Kisa on kehittynyt ja lajimäärä on noussut siihen missä nyt ollaan. Nykyinen tuntuu olevan lähellä kattoa, mutta veikkaan vuoden 2022 tuloksesksi jotain muuta kuin 30-32.
Me saimme ekan törömme treeneissä 2008 ja kisassa vasta vuonna 2011
TAIVAL KOLME - KOVAA KOHTI KÄRKEÄ
Tähän kohtaan otamme yleensä tiukan kirin kohti kärkeä. Vuorossa on hakulajien lista. Kyse on usein ajoajasta ja muutamista miinuuteista ongella. Liveseuranta toimi tänä vuonna täysin reaaliaikaisena. On hauskaa viettää aikaa kärjen tuntumassa, mutta lopullisesti sijoituksella ja saamattomilla kaloilla voi alkaa spekuloimaan 25 lajin ja yön jälkeen.
Hauki 18.14
Kala nro. 14 oli hauki. Totutun nopea ja tutun valtava.
Stadin merialueet ovat hauenkalastajalle haasteelliset ja vaikka suvanto syöttää yrittäjille keväisin komeita suurhaukia on stadilainen rannalta heitelty kesähauki kohtuu harvinainen. Tosin yrittäjien määrä on sen verran harva, että tilastoissa on taatusti tästä johtuvaa vääristymää. Lisäksi oma läntinen kantsantokanta vaikuttaa merkittävästi näkemykseen.
Kalamaratonhistoriamme alussa hauki oli meille kotikenttäkala. Lapsuusvuosien haukireissut Mätäjoelle takasivat meille takuuvarman haukipaikan. Ensimmäisten vuosien ehdoton huippukohta oli vuoden 2005 järjettömässä vesikuurossa napattu ekan heiton hauki. Muistoissa elää se hetki kun kävelemme kohti autoa ja jätämme taaksemme yhä kiihtyvän sateen ja epätoivoista haukipistettä etsivän Jari Tuiskusen kipparoiman Erä-lehden.
Tähän peilaten meille se katkerin pummi on vuodelta 2008. 24h kalastusta ilman haukea on ihan tehtävissä.
http://siloneula.blogspot.fi/2008/05/kalamaraton-2008-hei-hoi-hauki.html
Kymmenpiikki 18.41
Satametriä kävelyä. Onki veteen ja samat satametriä takaisin autolle.
Kymmenpiikki on meidän maratonhistoriassa merkittävä laji. Se oli ensimmäinen ns. mikrokala ja samalla eka laji jota varten oltiin hommattu silloin kovin mitättömiä koon 20 koukkuja.
"Kalaa alkoi nousta taikinan hylkäämisen jälkeen madolla nopeaan tahtiin ja vaikka kaikki ylösnousseet eväkkäät olivatkin kolmipiikkejä opin nopeasti tunnistamaan saaliskohteemme ulkonäöltä. Näinpä kolmipiikkejä vältellen sain lopulta nostettua kymmenpiikin purotörmän paremmalle puolelle. Riemulla ei ollut rajoja ja teinityttöjen kännikokeilut saivat varmasti piristävän lisän karjuessani putkensuussa onneani ilmoille, pidellen samalla tiukasti henkisesti valtavaa kalaa kädessäni." Blogiraposta 2007
Hetki ennen maratonuran ensimmäistä mikroluokan kalaa - vuosi 2007
Elämän ensimmäinen
Suutari 19.00
Mitrille parin minuutin kala. Henkilökohtaisesti en ole suuri "lampikalojen" ystävä. Suutari, allikkosalakka ja Piikkimonni tuovat matkaan paljon ajamista ja pakollisia stoppeja. Tämä on osa maratonia, mutta itse viettäisin tämän ajan mieluummin yrittäen koukuttaa joitain "luonnonkaloja".
Vuonna 2005-2008 saatiin kolme suutaria. Kaikki näistä onnistui koukuttamaan(?) jo mainittu Pietarit 1. Vuonna 2012 laji oli ilmestynyt Munkan vanhan Koneen talon alla olevaan lampeen ja tämän jälkeen siitä tuli nopeasti hakulaji.
Treenisuutari vuodelta 2013 - lopulta koko kisa jäi osaltamme väliin
Ruutana 19.03
Ruutanaan meni pari minuuttia suutaria pidempään. Apuja saatiin taas kerran muilta joukkueilta.
Ensimmäisessä maratonissamme vuonna 2004 ruutana oli eksoottisista eksoottisin. Kultainen kala, jonka olemassa olo ja elo pienvesissä oli heittokalastajille täysin uusi tieto. Jollain tasolla mullistava ja ennenkaikkea riemukas oli elämämme ensimmäinen ruutana. Todennäköisesti liian isoista koukuista johtuen tätä kalaa jallitettiin pitkään ja kun kala lopulta lepäsi kädessä ihasteli kolme silmäparia lumoutuneena tätä Viikin omaa kultaista kaunotarta.
Vuosi 2005 - esihistoriassa Viikistä ongittiin vain ruutanoita.
3-piikki 19.30
Tänä vuonna matkareittiin tuli mustatokon kokoinen mutka. Meille mustatokko on aina ollut erityisen ongelmallinen ja erinäisistä harjoituskerroista huolimatta olemme aina pitäneet sitä epätoivoisena yritettävänä. Useina vuosina koko laji on unohdettu, vaikka periaatteessa alue kalan saantiin on ollut jo pitkään tiedossa.
80-90-luvun taitteessa skitarit olivat ajoittain yleisiäkin saalitaa. Ei ne ikinä koon 2 Essosettien koukuissa olleet kiinni, mutta roikkuivat epätoivon vimmalla lahnalle tarkoitetussa ottimadossa. Ensimmäisenä kisavuonna skitari oli viimeinen, yhdestoista lajimme. Olimme jo luovuttaneet Mitrin kanssa kolmipiikin etsimisen. Jukka oltiin roudattu takaisin Santikseen ja istuimme tylsistyneinä Vantaanjokisuussa. Onki lepäsi maassa ja koho jossain rantakivillä. Sieltä se nousi, täysin yllättäen - kisahistoriamme ensimmäinen kolmipiikki.
Vuosi 2006
Mustatokko 19.42Täplätokot ovat jo joukolla myös mustatokkopaikoilla. Useamman täpliksen, parin kolmipiikin ja ahvenen jälkeen Jukka nosti rannalle mustatokon. Olimme enemmän kuin aikataulussa ja viimevuoden hurlumhei tuntui olevan taas päällä.
Ensimmäinen mustatokkomme tuli lirkkien vuonna 2010. Jukka sen nosti, öiden keisari. Toista lirkkimustista ei ole ikinä saatu. Maratonissa eka lajipiste mustatokosta saatiin vuonna 2012. Omasta perheestäni mustatokko pisteet ovat onkineet aikanaan Ahto (2v) ja Hilma (3v). Taktiikka on ollut sama kuin ensimmäisen kolmipiikkimme kanssa. Molemmat ovat tulleet samasta paikasta. Näillä näytöillä kyseistä rantaa kannattaisi ehkä käydä isojen poikien kanssa hiukan kokeilemassa.
"Se mustatokko - Jukka käveli rantaan ja onki mustatokon Jarin vierestä alta minuutin. Käsittämätön oli tapahtunut ja riemulla ei todellakaan ollut mitään rajaa." Blogi 2012
Vuonna 2012 tämä sinnikäs soluttautuja löytyi mustatäplätokkojen invaasion kokeneesta Ruohiksesta.
Kisavuoden ainut visuaalinen muisto
Silakka 20.02
Kisan kärjessä kiisimme kaapelille. Mokkapalat (kiitokset asianosaiselle) suuhun ja silakka rannalle. Myöhäiskevät ei muuttanut maratonlitkausta lainkaan. Laji nro 20.
Silli?
Ennen yötä huseerasimme säyneen, sorvan ja kuhan kanssa ja teimme jälkeenpäin ajatellen kisamenestyksen kannalta merkittävän väärän valinnan. Stadin vesillä on monta lahtea ja pähkimme kahden välillä paikkaa mihin mennä. Valinta oli tyhjä arpa. Tähän valintaan liittyy myös osittain uudelleen herännyt halu treenata. Viidessä vuodessa vesissä tapahtuu muutoksia. Puhtaamman ja kirkkaamman veden ja tätä myötä veden alle pääsevän auringon valon yhteisvaikutuksesta meille vanhastaan tuttu jigipaikka oli käyttökelvoton. Lahti oli viidakko.
Eikä mieltä lohduttanut edes se, että suomalaiseen korkeakulttuuriin pääsi melkein käsiksi sukeltamalla kahluuhousut jalassa syvälle Finlandiatalon alle rakennetuun parkkitilaan. Tästä valinnasta johtuen olimme lirkkirannoilla tunnin ajateltua aiemmin valosaasteen vielä häiritessä yöhommia.
TAIVAL NELJÄ - YÖ
Meille se helpoin lirkkilaji. Hietasia on joka ranta pullollaan. Jukan kanssa skabattiin nopeimmasta ja Jarin kirjanpidossa lukee saajan kohdalla Heikkilät. Oltiin kai yhtä nopeita.
Hietatokkoja ja muita nykyisiä yölajeja on saatu enemmän vuodesta 2006 alkaen. Silloin maraton muuttui. Yllättävän pitkään tapa kalastaa pysyi piilossa. Me tajusimme homman vasta toukokuisena aamuyönä 2009 kun Varhimon Olli esitteli kivinilkkalaiturilla pientä minigrippussia. Vaikka emme phytagorasta tai kolmiomittausta käyttäneetkään tajusimme, että ainoa mahdollinen aika jolloin pussissa olleet kalat oli ongittu oli yö.
"Kello herätti "pirteän" kolmikkomme jo reilun tunnin päästä. Päätimme aloittaa saalistuksen kaapelin rannasta, josta Mikko taitavasti nappasi edellisvuonna pintaongella kivinilkan. Paikalla törmäsimme edellisvuoden tapaan Deliriumin iloiseen kolmikkoon ja saimme ihastella kavereiden yöllisen uroteon hedelmiä. Siloneula, mustatokko, hietatokko, mutu ja kaiken kruunaava liejutokko sulostuttivat hevipussia ja kalojen mikroskooppinen olemus ei voinut olla herättämättä kateuden ja kunnioituksen tunteita minikaloja karsastavissa Siloneulalaisissa." Blogi 2009
Tieto oli jo liikkunut ja hietatokkoja saatiin vuonna 2009 15kpl. Se oli yhtä monta kuin edellisinä kahdeksana vuotena yhteensä. Me saimme ensimmäisemme vuonna 2010 ja tästä alkoi oma liki puhdas vihasuhde perspitkällä tapahtumaan valo-ongintaan. Olen toki ilmeisesti tässä poikkeus, koska kaikki muut tuntuvat pitävän lirkkimistä jonkinsortin maksimaalisen meditatiivisena zen-suorituksena.
Kisahistoriamme eka vuodelta 2010
Kivisimppu 23.07
Myös kivisimppu on aina helppo - Jukalle ja Mitrille. Nyt se poimi Mitri. Kuulin kisanaikana huhun, että yksi ennakkoon vahvaksi kaavailtu joukkue oli missannut kivisimpun. Olivat tarina mukaan jättäneet pienet simput rauhaan ja lähteneet etsimään isoja - omaan korvaan erikoinen, suorastaan boksin ulkopuolelta tuleva ajatus. Simppu on - koosta riippumatta helpoin yökala koukuttaa. Toisaalta mitä me amatöörit ammattilaisten aatoksista ikinä ymmärtäisivät.
Kivisimppu nousi lajilistoimme samaan aikaan kuin hietatokko. Tämä on luonnollista ja näitä kahta on liki mahdoton pummata. Ekan vuoden kivisimppu oli sikäli huikea juttu, että treeneissä emme olleet simppuja vielä löytäneet ja kisa vasta opetti löytämään tätä lajia rantavesistä.
Maratonhistorian eka - 2010
Kivinilkankin nosti Mitri. Pienimmän mitä me olemme maratonissa saaneet.
Maratonhistorian alkutaipaleella kivinilkka oli yksi vihatuimmista ja samalla ihailluimmista lajeista. Sitä ongittiin ennen nukkumaan menoa ja usein heti heräämisen jälkeen. Ehkä paras alkuaikojen nilkkamuisto löytyy Arandan satamapaikalta. Kuulin Mäkelänrinteen aamusaunassa vanhojen äijien juttelevan onkimisesta ja suurista kivinilkkasaaliista. Sieltä se kisassa nousi - ilman treeniä tottakai. Pidimme toki paikkaa varmana ja pummattiin nilkka mestalta tyylikkäästi parina seuraavana vuotena.
Mutu: 3.02
Mutun perässä kurvailimme läpi Helsingin. Yleensä olemme saaneet sen samalta rannalta kuin muutkin lajit, mutta nyt homma ei onnistunut. Toisaalla törmäsimme helvetilliseen määrään valoja ja ymmärsimme kuinka hienoa on lirkkiä paikassa jossa ei käy ketään muita. Lopulta epämääräisen ja huonosti toteutetun kivennuoliaisstopin jälkeen kurvasimme kauas itään alueelle joka on enää epämääräisesti Helsinkiä. Sieltä mutu oli minuutin kala.
Kisamutumme on saatu yhtä poikkeusta lukuunottamatta samalta paikalta. Joskus olimme mukana charttermatkalla idän mutukohteeseen, mutta paikkaan ei ole yksien treenien jälkeen ollut tarvetta palata. Mutu on ilmeisesti helposti ongittavissa myös valoisaan aikaan. Tätä emme osaa ja se on sääli. Sillä yöllä mutu voi olla yllättävän oikukas vastustaja.
Elämänpistemutu Jukalle ja koko Siloneulan eka treeneistä 2010
TAIVAL VIISI - AAMU
Piikkimonni 4.25
Tänä vuonna piikkimonniin meni tunnin verran. Saalistilastoja ja saantiaikoja katselemalla selviää, että kaloja tulee myös valoisaan aikaan. Yö on kansanjuhlan aikaa ja yksi oman katsantokulmani mukaan ärsyttävimmistä stopeista joka on pakko tehdä pyrittäessä maksimoimaan lajimäärä (kts. suutari)
Piikkimonni ilmestyi lajilistoihin vuonna 2012. Nyt se on kaikkien kala ja hyvä niin.
Sorva 8.06
Sorvaa ei lauantaina juuri edes yritetty ja näin laji jäi sunnuntaille. Koko kisaviikonloppu oli kalansaannin osalta aika hiljaista. Seipejä saatiin yhteensä viisi, turpia kuusi ja vimpoja 30% vähemmän kuin ennen (tässä veikkaan kyllä vuodenajan vaikutusta). Meidän sorva nousi n. 1/2h mäskäämisen jälkeen. Tämä on mutumme mukaan aika lailla se aika kun mäski alkaa vaikuttaa jos kalat eivät ole isolla syönnillä ja/tai suoraan alla. Lopulta sorva jäi viimeiseksi saaduksi lajiksi ja lopputulokseksi kirjattiin hivenen kehnonlainen 26. 28 lajia olisi ollut kaikin puolin hyvä tulos ja täysin otettavissa. Ainakin osittain puuttuvat kaksi lajia menee oman osaamattomuuden, sähläilyn ja treenamattomuuden piikkiin.
Vuosi 2008
PUMMATUT LAJIT
Tänä vuonna pummasimme neljä lajia, jotka olisimme osaamisellamme voineet kaiken mennessä nappiin saada. Merkittävin munaus oli
Turpa:
Ehkä se pahin tunarointi. Emme keskittyneet riittävästi ja jokiveden mataluus poisti ne paikat kartalta joista olemme kohtuu menestyksekkäästi viime vuosina pikkuturpamme saaneet. Lopulta käytimme turvan ongintaan ehkä n. 2h, mutta yritys ei viimeistä puolta tuntia lukuunottamatta ollut kaksista.
Ennen maratonia ongimme Jukan kanssa kohtuu menestyksekkäästi isoja turpia (kilon molemmin puolin) kisa-alueelta, mutta jostain syystä emme tälle paikalle ikinä menneet. Itse edelleen mietin homman niin, että isoja kaloja ei kisassa kannat yrittää koska pienet ovat helpompia. Helvetin helppoja olivat.
Turpa on yksi niistä lajeista joka on ratkaisemassa kisaa joka vuosi. Sen saaminen vaatii taidon lisäksi tuuria ja jokien profiilit muuttuvat vesimäärän mukaan, että tietotaidon kartuttaminen treenamalla on turvan osalta omasta mielestäni isossa roolissa. Lajionkijan silmin turpa on ehkä suomen aliarvostetuin onkikala. Kaikki turpaongelle mars!
Maratonhistorian herkkupala vuodelta 2007 - tuo turpa siis..
Kuha
Skippasimme viimevuotisen kuhamestamme koska luulimme tietävämme, että sieltä 42 senttisen kuhan saaminen on kohtuu mahdotonta. Tarkkaan en tiedä saika Juha "Kolmiomittaaja" Salonen tai muut paikalla käyneet jigaajat mittakaloja, mutta ei meillä siellä ainakaan huonommin olisi voinut mennä.
Emme jiganneet illalla yhtään, koska munimme itsemme Töölönlahdelle. Tämä harmittaa ja se paljon puhuttu treenaus olisi takuuvarmasti ohjannut meidät toisaalle. Lopulta heittelimme aamutunteina alamittaisia kaloja takaisin veteen Pornaisten muurilta ja harmittelimme iltaista valintaamme.
Alkuvuosien kuha paikka, Mitri ja 38cm - vuosi 2007
Kivennuoliainen
Kivennuoliaispaikalla oli aamuyöstä aikamoiset festivaalit ja kalat lienevät yhä läpikäymässä jonkunlaista terapiaa sen valodiskon aiheuttamaan traumaan, jonka kymmenet ja taas kymmenet maratonjoukkueet aiheuttivat. Kaloja saatiin silti 16 joten ehkä olisi kannattanut hakea joku toinen yksilö eikä kiusata niitä neljää selvästi häiriintynyttä tai kutevaa yksilöä.
Viime vuodesta kivennuoliaisten määrä tippui kolmella vaikka joukkueita kävi paikalla varmasti melkein tuplamäärä viimevuoteen verrattuna. Ongelma ei siis ollut vain meidän.
Treeni 2013
Liejutokko
Tänä vuonna saimme ihan satavarmoja liejutokkoja jotka alkoivat nopeasti epäilyttämään. Taas luotimme silti itseemme ja palautimme kisakeskukseen pari alle kolmisenttistä täplätokkoa. Hyvin vedetty. Tämä treenataan "varmaksi" ensi keväänä. Saa nähdä mitä palautetaan ensi vuonna.
Säyne
Tätä ei oikein edes voi laskea pummiksi. Osa saa skabassa säyneen melkein aina, mutta tätä me emme osaa. Treenattavissa kai varmemmaksi, mutta saattaa jäädä tekemättä. Yksi stadin kalamaratonin ratkaisulajeista. Hieno kala jonka sielunelämää olisi hauska ymmärtää edes hitusen paremmin.
MUITA KISASSA 2016 SAATUJA / MEIDÄN AIKANAMME SAAMIA LAJEJA
Made
Tänä vuonna ei yritetty. Matikoita ei tänä vuonna saanut kukaan. Mikäköhän mahtoi olla syynä? Oliko muut lajit vaan niin tiukassa ettei kerennyt vai oliko joku muuttuja väärässä asennossa. Paha sanoa.
Karppi
Ongittiin varmaan puolituntia. Mitri toki mäskäsi koko viikon innokkaasti paikalle lokkeja, sorsia, koiria ja mummoja. Ei kyllä tunnu edelleenkään maratonkalalta. Aika loppui. Todennäköisyysmatikka oli muiden lajien puolella.
Miekkasärki
Uusi laji maratonlistalle. Yhden näin tippuvan haavista ja hemmetin hienon ja eksoottisen näköinen tuo yksilö oli. Lajituomarien kanssa keskusteltaessa syiksi siihen, että miekkasärkiä nyt saatiin oli vahvistunut kanta stadinvesillä, vuodenaika ja kevään vaihe. Saa nähdä pysyykö maratonin ajankohta samana ja jääkö miekkasärjet yksittäisiksi sattumiksi.
Toutain
Tähän olisi ollut sauma. Ainakin yksi toutain pyöri turpapaikkamme läheisyydessä, mutta yrittyksestä huolimatta se ei tarjottua uistinta kelpuuttanut. Jostain syystä kaikki maratontoutaimet on saatu vuosien 2009-2013 aikana. 2009 niitä saatiin hämmentävät kuusi kappaletta.
LAJEJA KISAHISTORIASTA
Siika
Jokainen siianonkija ymmärtää miksei kesäkuun taitteessa saada siikoja. Maratonhistorian aikana siikoja on saatu 32 kappaletta ja tilastoja tarkastelemalla voi melkein suoraan arvat koska maratonin ajankohtaa on rullattu kalenterissa eteenpäin.
Kuore, Kampela
Norssiin pätee samat sanat kuin siikaan. Kampela taas on enemmän ja vähemmän tsägälaji. Varmaan jokainen maratonari odotti, että lirkkimisen yleistyminen kasvattaisi kampelamäärää, Tilastojen mukaan näin ei ole käynyt. Norssi ja Kampela ovat kisassa harvinaisia ja tulevaisuudessakin mahdollisia ratkaisuja.
Tilastojen ihmeellisyys on se, että vain yksi joukkue on tuonut nämä molemmat lajit näytille samana vuonna. Se on tehnyt sen itseasiassa viisi kertaa. Joukkue on Pentti Rantalan kipparoima Pietarit 1
Taimen, Piikkikampela, Vaskikala
Yksittäisiä osumia. Vaskikala on näistä se, joka luultavasti ottaa jonkunlaisen ohuen jalansijan kisan ratkaisulajina.
SUUNNITELMAT ENSIVUOTEEN:
Osallistumme kisaan myös ensi vuonna ja palaamme aika saletisti myös treeniareenoille. Tämä vuosi osoitti, että ihan oikeasti osaamme homman kohtuu hyvin. Maraton on hieno juttu, mutta tästä teemasta en jaksa kirjoittaa enää mitään. Kaikki on sanottu ja kaikki sanottu on totta!
Kommentit