Kalamaraton 2007 - Speedy Siloneula
Huh Huh! Kalamaraton 2007 on ohi - 24 tunnin kalakokemus tältä vuodelta on takana. Vaikka eletään jo tiistaita tuntuu kalamaratonin rasitukset yhä jäsenissä. Uni tulee yhä heti kun jalat nostaa vaakatasoon ja välillä ajatus harhailee turpien, säyneiden, vimpojen ja kymmenpiikkien maailmassa. Päälimmäisin tunne on kuitenkin haikeus - nyt odotellaan taas vuosi ennen uutta koitosta
Siloneula osallistui Skesin ( Suomalaisen Kalastusmatkailun Edistämisseuran) järjestämään Kalamaratoniin (klikkaa maratonin kotisivuille http://www.skes.org/kalamaraton.php?subnavi=2 ) nyt neljättä kertaa. Kalamaraton on kilpa, jossa 2-3 henkiset joukkueet yrittävät epätoivon vimmalla, säästämättä itseään, saalistaa mahdollisimman monta kalalajia Helsingin vesiltä 24 tunnin aikana. Edellisvuosien nouseva trendi niin sijoitusten kuin kalalajienkin suhteen nosti tavoitteet uusiin sfääreihin:
Lähtölaukauksen pamahtaessa ilmoille ennätykselliset 44 joukkuetta sinkoutuivat kukin tyylillään - pinkomisesta löntystelyyn - kohti erillaisia kisa-ajoneuvoja. Tila-autot, pakut, asuntoautot ja farmarit nostattivat hiekkantien ylle pölypilven ja sulloutuessamme Punton penkeille huomasimme kävelylähtömme onnistuneen aikaisempia vuosia paremmin (viime vuonna punto oli kiinni ojassa).
Kautta aikojen paras startti - tiekuri kuitenkin kadoksissa ;)
Ensimmäinen reitinvalintakämmi syntyi heti alkuun. Kurvailimme herttoniemen ja siilitien liikennevaloviidakossa hitaasti kohti Vanhankaupunginlahden suvantoa. Suunnitelmamme oli aukoton: vanhikselta nousisivat Salakka, Särki, Kolmipiikki, Ahven, Kiiski, Lahna, Vimpa, Pasuri ja Sorva, jonka jälkeen hakisimme pikaisesti ruutanan Viikin hitas asuntojen katveesta. Pornaistenmuurilla yllätyimme iloisesti - tilaa oli ennakkopelkojamme enemmän ja onnistuimme hivuttamaan pyytömme suotuisimmille saalispaikoille.
Vimpa ja ahven
Yllätys ei ollut suuri kun nopeaan tahtiin kalaboksin pohjalla makasivat särki, salakka, kiiski ja pasuri. Vierestä noussut vimpa loi uskoa onnistumiseen, mutta ahventen ja lahnojen poissaolo loi varjon suunnitelmamme ylle. Haahuilin aivan muurin koskenpuoleiseen laitaan ja heitin kohon viimevuotta mukaellen virran vietäväksi. Ei mennyt aikaakaan kun Vimpa oli kuivilla - vieressä onkiva pikkupoika onnistui kesyttämään todella komean ja suuren vimpulan. Samaan aikaan Mitri nosti viidenneksi kalaksemme ahvenen ja olimme muurikaloista vimpaa vaille valmiit. Lopulta useiden salakoiden ja pasureiden jälkeen kohoni sukelsi nopeasti ja tunsin siiman välittävän painavia potkuja 6-metristä vapaa piteleviin metsurinranteisiini. Vimpa oli kuivilla ja haaveet nopeasta kympistä kokivat jälleen onnistuneen sysäyksen.
Toinenkin joukkue työntouhussa - lahnat ja sorvat mielessä
Kävin nopeasti hakemassa länsirannan purosta kolmipiikin samalla kun Mitri ja Jukka valmistautuivat Lahna ja Sorva jahtiin. Boxin pohjalla makasi jo seitsemän lajia ja kello ei ollut edes puolta kahta, omaa nopeinta kymppiä ei estäisi enää mikään. Kävellessäni kohti rantaa huomasin mitrin onkivan salamavalojen välkkeessä: kannattaa käydä tsekkaamassa loistavia Henrik Kettusen ottamia kuvia osoitteessa:
www.kettunen.1g.fi/kuvat/kalamaraton/RUNSLIDESHOW
Sorva
Kameran zoomaillessa Mitri nosti yllättävän nopeasti sorvan rannalle ja pientä hikeä alkoi pukata pintaan pelkän lahnan puuttuessa kokoelmistamme. Alkoi hektinen onginta - tiesimme taistelevamme ainakin top3 sijoituksesta nopeinkymppikilvassa. Mitri luotti sillanaluseen ja minä ja Jukka yritimme yhyttää puutuvaa lahnaa kaislikon kupeesta. Vajaan kymmenen minuutin onginnan jälkeen Mitrin vapa taipui vaativalle mutkalle ja pian rantakivikossa sätki vajaa puolikiloinen lahna - henkisesti isoin koskaan näkemäni. Kamojen pakkaus ei ole koskaan sujunut yhtä ripeästi ja lähes juosten siirryimme kohti parkkipaikkaa. Enää ruutana puuttui kympistämme ja Viikin lampi oli usein antanut sen nopeaan tahtiin.
Punton liukuessa lammen parkkikselle huomasimme harmaasta tila-autosta juoksevan mieskolmikon - viime vuoden voittajajoukkue Symbioonsin kalakerho oli samoissa aikessa kanssamme. Yritin udella herrojen saalismäärää johon sain paljon kertovan vastauksen - aika paljon. Tilanne oli kutkuttava - kaksi joukkuetta onki ruutanaa samalla laiturilla ja oletettavasti molemmilta puuttui enää tuo pieni kultakylki kymmenestä kalalajista. Ei mennyt kuin hetki kun pienenpieni koho kellui lammen pinnassa aivan laiturin vieressä. Oman kohon seuraaminen oli vaikeaa kun samalla yritin tarkkailla symbioosin kavereiden toimia. Sivusilmällä huomasin kohon sukeltavan kirkkaaseen veteen - vastaisku - ja alkukauden arvokkain kala löysi tiensä kympin täydentäjäksi.
Siinä se on - kymmenen kalaa ajassa 14.02
Pakollisten kuvien jälkeen päätimme jatkaa kalastusta Honkaluodolla - olihan viimevuotisesta hyviä kokemuksia säyneen saannin suhteen ja korvat höröllä olimme kuulleet useimpina vuosina saarelta nousseista seipeistä. Tällä kertaa onni ei kuitenkaan ollut puolellamme vaan puolentoista tunnin tiukan yrityksen tulos oli vain tukku särkiä, pasureita ja salakoita. Oli siis aika siirtyä eteenpäin itähelsinkiläisen ravintolatarjonnan äärelle. Väisteltyämme kotipizzojen kutsuvia listoja saavuimme lopulta Hertsikan vanhalle puolelle Pizzeria Foxy Bearin lättytaivaaseen. Mestan nimi ja ulkoinen habitus paljastui yllättäen erheelliseksi ja räkälänomainen ennakkoaavistus realisoitui sisällä ihan kunnolliseksi ruokapaikaksi. Mielessä siinsivät kuitenkin jo Viikinoja ja sen lukemattomina kuhisevat kymmenpiikit joten pikaruokapaikalle ominainen speedypalvelu olisi kelvannut myös meille.
Ravintola Foxy Bear - näemme luultavasti ensi vuonna
Lopulta saimme pitsat pöytään ja tankkasimme iltaa silmällä pitäen virtaa tyydyttyneiden rasvojen muodossa . Vatsat pulleina valkosipuliröyhtäysten saattelema istuimme autossa jonka keula oli käännetty kohti Viikinojaa. Harjoitusten tuskastuttamina usko kymmenpiikin ylösnostoon ei ollut hääpöinen. Ojan varressa usko kuitenkin koki vahvistuksen kun alta kymmenenminuutin onnistuin nostamaan pienenpienen kalan hiekkatien puolelle. Valitettavasti kalan selkäpuolta komisti liiankin tuttu piikkitrio ja Jukan tiukasta uskosta huolimatta jouduimme lopulta toteamaan kalan kolmipiikiksi.
Etäämpänä toinen joukkue oli samoissa puuhissa kuin mekin ja lapsenusko koki majesteetillisen nousun kauniin kymmenpiikin noustessa kuiville. Katselimme Jukan kanssa kymmenpiikkiä ensimmäistä kertaa silmästä silmään ja totesimme, että kalan sekoittaminen mihinkään muuhun oli mahdotonta. Jatkoimme päättäväisesti pyytöyrityksiä, mutta puolentoista tunnin tiukan saalistuksen jälkeen alkoi itse kullakin olla hermo pinnassa. Piikit pujahtelivat piilon rantapenkereen mudan vain pölistessä ja rannalle nousseet kalat olivat järjestäen kolmipiikkisiä. Ei auttanut muu kuin lähteä hakemaan Mätikseltä lisää motivaatiota.
Puron kauhut on takanapäin ja kymmenpiikit saavat rauhan
Aikaisempina vuosina hauen nostaminen Mätiksestä on ollut lasten leikkiä. Tämä vuosi tulisi kuitenkin olemaan aivan toisenlainen. Ylettömästä itseluottamuksestamme kertoi se, että Jukka liotti matoa heittokohon päässä toiveenaan ylivuotinen festarikirre, jolla kykenisimme väistämään Honkaluodon aamubordellin. Aloitimme Mitrin kanssa totutusta paikasta, mutta heitettyämme tuloksetta koko siltojen välin aloimme vaipua epätoivoon. Tuurimme oli ilmeisesti käytetty ensimmäisen kahden tunnin aikana. Jukkakin haki haukikamat autosta ja jatkoimme vakavina mätiksen pommittamista. Vastarannalla maratoniin osallistumaton kalamies nappasi melkein kiloisen hauen ja kävin haastattelemassa herraa. Mies totesi saanensa paikasta neljän päivän aikan 85 haukea (!!!) ja kertoi äsken saalistamansa mörssärin olevan yhtä iso kuin muut yhteensä. Pientä hilpeyttä aiheutti myös kertomus siitä, että kala päätyisi ruoaksi - ehkä vanhoilla kantsulaisilla on liian kovat ennakkoluulot kristallinkirkasta kotijokeaan kohtaan.
Mukava kalamies kuitenkin opasti mätiksen haukien vierastavan ökyvärisiä härpäkkeitä ja kävinkin hakemassa Jukan boksista kuparisen Loton. Etenin hengitystä pidätellen heitellen kohti saaren kulmausta, kun se vihdoin tapahtui - Puikula oli satimessa! Kun on lähes tunnin haistellut mätiksen aromeja ja hauki on lopulta ylhäällä ei onnella ole rajoja. Siirryimme tyytyväisinä Puntoon ja päätimme suunnata kulkumme Vartsikanlahdelle jossa ehkä saisimme revanssin kymmenpiikistä ja onnistuisimme saalistamaan niin säyneen kuin kuhankin.
Viimeinkin ylhäällä, mutta ruokaa en tästä tekisi
Täytyy myöntää, ettei yksikään kala pitkään aikaan ole tuntunut yhtä hyvältä kuin tämä!
Siloneula osallistui Skesin ( Suomalaisen Kalastusmatkailun Edistämisseuran) järjestämään Kalamaratoniin (klikkaa maratonin kotisivuille http://www.skes.org/kalamaraton.php?subnavi=2 ) nyt neljättä kertaa. Kalamaraton on kilpa, jossa 2-3 henkiset joukkueet yrittävät epätoivon vimmalla, säästämättä itseään, saalistaa mahdollisimman monta kalalajia Helsingin vesiltä 24 tunnin aikana. Edellisvuosien nouseva trendi niin sijoitusten kuin kalalajienkin suhteen nosti tavoitteet uusiin sfääreihin:
- Mahdollisimman nopea 10-kalalajia (aikaisempi ennätys 17.58 vuodelta 2006)
- 16 lajia
- loppusijoitus top 10:ssä
- päihittää ensimmäistä kertaa Erälehden joukkue
Aamulla Laurin uinnissa onnistuin pitämään ajatuksen kirkkaana, mutta sulloessani viimeisiä tavaroita TilaPuntoon alkoi jännitys nousta uuteen huippuun. Matkalla kohti Honkaluotoa teimme viimeiset tarkistukset ja varmistukset ja olimme valmiit aloittamaan taistelun teemalla: Turvatta emme palaa. Perille kisapaikalle saavuimme hyvissä ajoin mielenkiinnolla tutustumaan viimevuoden kisakansioon joka ehkä antaisi meillekin vinkkejä kalansaantipaikoista.
Viimeinen viritys
Viimeinen viritysLähtölaukauksen pamahtaessa ilmoille ennätykselliset 44 joukkuetta sinkoutuivat kukin tyylillään - pinkomisesta löntystelyyn - kohti erillaisia kisa-ajoneuvoja. Tila-autot, pakut, asuntoautot ja farmarit nostattivat hiekkantien ylle pölypilven ja sulloutuessamme Punton penkeille huomasimme kävelylähtömme onnistuneen aikaisempia vuosia paremmin (viime vuonna punto oli kiinni ojassa).
Kautta aikojen paras startti - tiekuri kuitenkin kadoksissa ;)
Vimpa ja ahvenYllätys ei ollut suuri kun nopeaan tahtiin kalaboksin pohjalla makasivat särki, salakka, kiiski ja pasuri. Vierestä noussut vimpa loi uskoa onnistumiseen, mutta ahventen ja lahnojen poissaolo loi varjon suunnitelmamme ylle. Haahuilin aivan muurin koskenpuoleiseen laitaan ja heitin kohon viimevuotta mukaellen virran vietäväksi. Ei mennyt aikaakaan kun Vimpa oli kuivilla - vieressä onkiva pikkupoika onnistui kesyttämään todella komean ja suuren vimpulan. Samaan aikaan Mitri nosti viidenneksi kalaksemme ahvenen ja olimme muurikaloista vimpaa vaille valmiit. Lopulta useiden salakoiden ja pasureiden jälkeen kohoni sukelsi nopeasti ja tunsin siiman välittävän painavia potkuja 6-metristä vapaa piteleviin metsurinranteisiini. Vimpa oli kuivilla ja haaveet nopeasta kympistä kokivat jälleen onnistuneen sysäyksen.
Toinenkin joukkue työntouhussa - lahnat ja sorvat mielessäKävin nopeasti hakemassa länsirannan purosta kolmipiikin samalla kun Mitri ja Jukka valmistautuivat Lahna ja Sorva jahtiin. Boxin pohjalla makasi jo seitsemän lajia ja kello ei ollut edes puolta kahta, omaa nopeinta kymppiä ei estäisi enää mikään. Kävellessäni kohti rantaa huomasin mitrin onkivan salamavalojen välkkeessä: kannattaa käydä tsekkaamassa loistavia Henrik Kettusen ottamia kuvia osoitteessa:
www.kettunen.1g.fi/kuvat/kalamaraton/RUNSLIDESHOW
Sorva
Punton liukuessa lammen parkkikselle huomasimme harmaasta tila-autosta juoksevan mieskolmikon - viime vuoden voittajajoukkue Symbioonsin kalakerho oli samoissa aikessa kanssamme. Yritin udella herrojen saalismäärää johon sain paljon kertovan vastauksen - aika paljon. Tilanne oli kutkuttava - kaksi joukkuetta onki ruutanaa samalla laiturilla ja oletettavasti molemmilta puuttui enää tuo pieni kultakylki kymmenestä kalalajista. Ei mennyt kuin hetki kun pienenpieni koho kellui lammen pinnassa aivan laiturin vieressä. Oman kohon seuraaminen oli vaikeaa kun samalla yritin tarkkailla symbioosin kavereiden toimia. Sivusilmällä huomasin kohon sukeltavan kirkkaaseen veteen - vastaisku - ja alkukauden arvokkain kala löysi tiensä kympin täydentäjäksi.Punto syöksyi kevyttä ylinopeutta pitkin itäväylää - emme olleet ilmoittaneet tuomareille, että kymppi oli täynnä. Spekuloimme mahdollisuuksiamme ja kelloon katsahtaessamme tajusimme tuovamme kymppiä tuomariston eteen aivan kahden pintaan. Viime vuoden nopein joukkue oli suoriutunut tehtävässä ajassa 14.36, joten sijoituksemme olisi varmasti aivan kärjen tuntumassa. Kävellessämme siltaa pitkin kohti Honkaluotoa muita joukkueita ei näkynyt missään ja kun tuomaristo ilmoitti meidän olevan ensimmäisiä yllätys ja epäusko sekoittui huvittuneisuuteen - Kalakerho Siloneula, nopein kymppi. Taisi aika puskista tulla muillekin kun meille itsellemme. Lopullinen aika 14.02 kirjattiin maratonhistorian nopeimmaksi suoritukseksi - voi olla ensi vuonna hiukkasen vaikea parantaa.
Siinä se on - kymmenen kalaa ajassa 14.02Pakollisten kuvien jälkeen päätimme jatkaa kalastusta Honkaluodolla - olihan viimevuotisesta hyviä kokemuksia säyneen saannin suhteen ja korvat höröllä olimme kuulleet useimpina vuosina saarelta nousseista seipeistä. Tällä kertaa onni ei kuitenkaan ollut puolellamme vaan puolentoista tunnin tiukan yrityksen tulos oli vain tukku särkiä, pasureita ja salakoita. Oli siis aika siirtyä eteenpäin itähelsinkiläisen ravintolatarjonnan äärelle. Väisteltyämme kotipizzojen kutsuvia listoja saavuimme lopulta Hertsikan vanhalle puolelle Pizzeria Foxy Bearin lättytaivaaseen. Mestan nimi ja ulkoinen habitus paljastui yllättäen erheelliseksi ja räkälänomainen ennakkoaavistus realisoitui sisällä ihan kunnolliseksi ruokapaikaksi. Mielessä siinsivät kuitenkin jo Viikinoja ja sen lukemattomina kuhisevat kymmenpiikit joten pikaruokapaikalle ominainen speedypalvelu olisi kelvannut myös meille.
Ravintola Foxy Bear - näemme luultavasti ensi vuonna
Etäämpänä toinen joukkue oli samoissa puuhissa kuin mekin ja lapsenusko koki majesteetillisen nousun kauniin kymmenpiikin noustessa kuiville. Katselimme Jukan kanssa kymmenpiikkiä ensimmäistä kertaa silmästä silmään ja totesimme, että kalan sekoittaminen mihinkään muuhun oli mahdotonta. Jatkoimme päättäväisesti pyytöyrityksiä, mutta puolentoista tunnin tiukan saalistuksen jälkeen alkoi itse kullakin olla hermo pinnassa. Piikit pujahtelivat piilon rantapenkereen mudan vain pölistessä ja rannalle nousseet kalat olivat järjestäen kolmipiikkisiä. Ei auttanut muu kuin lähteä hakemaan Mätikseltä lisää motivaatiota.
Puron kauhut on takanapäin ja kymmenpiikit saavat rauhanMukava kalamies kuitenkin opasti mätiksen haukien vierastavan ökyvärisiä härpäkkeitä ja kävinkin hakemassa Jukan boksista kuparisen Loton. Etenin hengitystä pidätellen heitellen kohti saaren kulmausta, kun se vihdoin tapahtui - Puikula oli satimessa! Kun on lähes tunnin haistellut mätiksen aromeja ja hauki on lopulta ylhäällä ei onnella ole rajoja. Siirryimme tyytyväisinä Puntoon ja päätimme suunnata kulkumme Vartsikanlahdelle jossa ehkä saisimme revanssin kymmenpiikistä ja onnistuisimme saalistamaan niin säyneen kuin kuhankin.
Viimeinkin ylhäällä, mutta ruokaa en tästä tekisiVartsikanlahdelta löysimme muutaman muunkin joukkueen, joista toiset yrittivät yhyttää kymmenpiikkiä vähintäänkin koomisen näköisestä mestasta. Tiesimme toki itsekin paikan kokeilemisen arvoiseksi ja piikkipitoiseksi, joten päätin vielä yrittää. Mitri ja Jukka siirtyivät kivilaiturille pyytämään säyneitä ja itse hiippailin herkkine välineineni humoristiseen kalastuskohteeseen. Catch a Fishejä ei kuitenkaan tarvittu vaan päätin taistella kalan ylös taikinan avulla.
Puolitoista tuntia ergonomisessa kalastusasento kosti noustessani - tunto oli kadonnut
En kauaa ehtinyt taistella kun toista joukkuetta onnistu - hillityt tuuletukset ja sain jälleen ihastella kymmenpiikin maskuliinista olemusta. Jatkoin täynnä uskoa onnistumisesta ja onnistuinkin kerran saamaan kiusaajani pinnan yläpuolelle asti. Valitettavasi koukku irtosi kalan leuasta ja näin kultakimpaleen vinkkaavan vedenpinnan alapuolelta ivallisesti silmäänsä. Tässä vaiheessa Jukkakin siirtyi piikin metsästyksen pariin. Onnistuimme saaman kohdekalan useampaan kertaan pinnan paremmalle puolelle, mutta Jukan kamikazemaisista mutaan syöksyistä huolimatta boxin pohja ei saanut täytettä.
Saimme myös seuraa, kun järjestävän tahon kaksi kohteliasta herrasmiestä (Juha Salonen ja JP Pohjola?) saapuivat kameroinensa paikalle. Miesten ohjeita noudattaen käärin siiman vavan ympärille ja törkkäsin täsmäpyynnön syvälle putken nieluun. Kalaa alkoi nousta taikinan hylkäämisen jälkeen madolla nopeaan tahtiin ja vaikka kaikki ylösnousseet eväkkäät olivatkin kolmipiikkejä opin nopeasti tunnistamaan saaliskohteemme ulkonäöltä. Näinpä kolmipiikkejä vältellen sain lopulta nostettua kymmenpiikin purotörmän paremmalle puolelle. Riemulla ei ollut rajoja ja teinityttöjen kännikokeilut saivat varmasti piristävän lisän karjuessani putkensuussa onneani ilmoille, pidellen samalla tiukasti henkisesti valtavaa kalaa kädessäni.
Puolitoista tuntia ergonomisessa kalastusasento kosti noustessani - tunto oli kadonnutSaimme myös seuraa, kun järjestävän tahon kaksi kohteliasta herrasmiestä (Juha Salonen ja JP Pohjola?) saapuivat kameroinensa paikalle. Miesten ohjeita noudattaen käärin siiman vavan ympärille ja törkkäsin täsmäpyynnön syvälle putken nieluun. Kalaa alkoi nousta taikinan hylkäämisen jälkeen madolla nopeaan tahtiin ja vaikka kaikki ylösnousseet eväkkäät olivatkin kolmipiikkejä opin nopeasti tunnistamaan saaliskohteemme ulkonäöltä. Näinpä kolmipiikkejä vältellen sain lopulta nostettua kymmenpiikin purotörmän paremmalle puolelle. Riemulla ei ollut rajoja ja teinityttöjen kännikokeilut saivat varmasti piristävän lisän karjuessani putkensuussa onneani ilmoille, pidellen samalla tiukasti henkisesti valtavaa kalaa kädessäni.
Täytyy myöntää, ettei yksikään kala pitkään aikaan ole tuntunut yhtä hyvältä kuin tämä!Mitrikin oli saapunut paikalle ja huomasimme taas olevamme hyvin aikataulussamme. Oli aika siirtyä Itä-Helsingin iltaan sillan päälle ihmisten pällisteltäviksi. Aikaisempina vuosina kuhan ylös naaraus on osoittautunut vaikeaksi ja niinpä olimme henkisesti valmistautuneet yhteen maratonin ikävimmistä kalapaikoista. Mitri sai ensimmäisenä kamat kasaan ja kipusi sillalle. Jukan kanssa nousimme pengertä pitkin ylöspäin vain minuutin myöhemmin, mutta sillalla meidät kohtasi hämmentävä näky - Mitri oli kampeamassa vedestä jotain elävää. Kun kuha nousi kaiteen paremmalle puolelle nauru oli ensimmäinen asia mikä tuli mieleen. Mittakuha alta minuutin - tänään oli näköjään kuitenkin meidän päivä.
Yllättävän nopea onnistuminen - huomaa valon määrä
Pakatessamme kamojamme autoon tajusimme, ettö pimeys ei ollut vielä laskeutunut. Rekisterissämme komeili 13 lajia ja silakkakin oli vielä saamatta. Nyt olisi oiva tilaisuus saada tavoittelemamme 16 lajia kasaan - silakka oli varma, kivinilkka ja säyne saatavissa, turpa oli kisan alla tärkein kalamme ja bordellilohi nousisi pakkopullana sillalta kaikille halukkaille. Kurvasimme Honkaluodon kautta kohti Kaapelia. Kun kerran mittakuhaa on saatavilla kannattaa se myös ruoaksi käyttää ja kun perattua kalaa ei kisassa hyväksytä kävi mitri puukon kanssa hyväksyttämässä kalansa tuomaristolla. Samalla ongimme jukan kanssa pimenevässä illassa pasureita, salakoita, särkiä ja yhden komean vimpan. Säynettä ei taaskaan kaikista toiveista huolimatta kuulunut.
Kahvit juotuamme suuntasimme kulkumme kohti Arandan keulaa. Pari vuotta takaperin Mäkelärinteen patujen saunakeskusteluja kuunneltuani olimme maratonissa onnistuneet yhyttämään kivinilkan yllättävän helposti joten kolmatta vuotta peräkkäin kohde säilyi samana. Heti madon laskettuaan mitri ilmoitti hennosta tärpistä - kala kuitenkin irtosi nostossa jäi jäi myysteeriksi oliko siimanpäässä siimahäntä. Muita kontakteja emme saaneet vaan puolentunnin kokeilun jälkeen siirryimme auringon noustessa takaisin Kaapelille.
Ensimmäiset silakanlitkaajat olivat jo kaivautuneet koloistaan, vaikka kello näytti vasta vartin yli neljää! Myös parkkipaikalla olleesta pakusta kömpi pari niin maratonarin näköistä heppua kuin voi olla. Silakan litkaaminen ei ole koskaan oikein innostunut ja ProPatujen joukossa välineemme vaikuttavat himppasen amatöörimäisiltä ja koska patujenkin litkat saivat olla rauhassa alkoi helppo silakka tuntua hitaasti vaikeammalta. Yritin laiturilta, siirryin sillalle, mutta ainoa tulos oli siimojen katkeaminen ja sotkeentuminen. Palasin takaisin Jukan ja Mitrin luo, mutta en saanut iloista tietoa kivinilkasta vaan pasurit olivat vallanneet nilkkapaikat. Litkan sitomisen jälkeen onnistuin vihdoinkin yhyttämään pienen pienen dioksiinipesäkkeen ja vaihdoin ahdistavan litkaamisen lamaannuttavaan pohjaongintaan.
Tunnin istumisen jälkeen tilanne oli yhä kivinilkaton ja usko mennyt! Päätimme kääntää keulan kohti haltialan tilaa ja Ruutinkosken niskaa. Olimme aikaisempina vuosina yrittäneet turpaa tuloksetta Keravan- ja Vantaanjoen risteyksestä ja Tammisalon kanavan kupeesta. Kun vielä harjoituksissa paikat takkusivat päätimme keskittää kalastuksen omasta mielestämme turpalle ominaisimpaan kohteeseen. Ruutinkosken niskan päällä kalastulupa-alueen yläpuolella on laituri jonka kohdalla virtaus käy vielä reippaana. Miksei se turpeloinen viihtyisi sielläkin?
Saapuessamme ottipaikoille huomasimme toisen joukkueen kävelevän pitkin koivukujaa virtaa kohden. Saapuessamme spesifille paikallemme laituri oli kuitenkin tyhjä. Heittelin mäskiä veteen ja Jukka asetti heittokohon ja Mitri pohjaongen pyyntiin. Hetken madolla ongittuani vaihdon syötin makkaraan ja astelin muutaman metrin lupa-alueen rajaa kohti. En ehtinyt montaakaan kertaa heitää kohoa virran vietäväksi kun se painui voimalla veden alle. Nostin vavan pystyn, tunsin voimakkaan vastuksen ja näin kirkkaan punaisen evän välähtäen kalan pyörittäessä siimaa pitkin virtaa. Turpa ei ollut 300 grammaa painavampi, mutta kun lopulta sain kalan haalittua käsiini tajusin mistä voima tähän kauniiseen särkikalaan kumpuaa. Koko ikänsä virtaa vastaan taistelleen kalan selän paksuus oli huomiota herättävä ja virtaviivainen muoto mahdollisti kovienkin spurttien ottamisen. Mikäli maraton ei olisi ollut käynnissä olisi tämä hieno kala saanut jatkaa elämäänsä vetisessä elementissään.
Kaunis kala ja sen viimeinen ateria.
Aamuraukea kivilaituri
Kalamaratonin vaikein vaihe on aina koettu siinä vaiheessa, kun särkiä nousee kokoajan ja usko minkään uuden kalalajin ylössaamiseksi on koetuksella. Tänä vuonna tämä realisoitui Vartsikanlahden kivilaiturilla - pasurit, salakat ja särjet hyökkäilivät matojemme kimppuun, silmäluomet painoivat ja aamuyön jäljiltä jähmettyneet jänteet alkoivat lämmetä auringossa. 45 minuutin onginnan jälkeen päätimme kohdistaa lopunajan kalastuksen Honkaluotoon.
Kohta bordelli aukeaa - saanti vaan on kovin heikkoa
Honkaluodossa roolijako meni väsymyksen mukaan; koko yön ratissa viihtynyt Mitri siirtyi kivilaiturin markkinahumuun varaamaan varmaa kirjomestaa, kun Jukka ja minä haahuilimme vielä Stadionkialueen ulkopuolelle epätoivoisiin särkikalatalkoisiin. Pian Jukkakin siirtyi kirremestoille ja lähtölaukauksen pamahtaessa minäkin löntystelin kisa-alueelle, joskin säyneen ja seipin toivossa. Nostaessani katseeni laituria kohti en ollut uskoa silmiä. Sillalla vallitse kuoleman hiljaisuus - aikaisempien vuosien hurlumheitalkoot eivät tänä vuonna toistuisi. Pääpaikalta Jukka raportoi pian radiohiljaisuudesta ja pettyneiden kisamaksun maksaneiden stadionkijoiden epäuskosta. Mikä lie 500 kg:lle kirjolohta tullut, mutta harvassa olivat ne yksilöt joille mato maistui.
Lopulta omakin säyneusko hiipui - pakkasin kamat kasaan ja lähdin lampsimaan kohti Kisakeskusta. Kirjolohen puuttuminen tiesi sitä, että Kalakerho Siloneulan lopullinen lajisaldo jäi 15:sta. Tavoite ei siis tältä osin toteutunut, mutta kun varmana pidetty pullalohi jäi useammilta muiltakin joukkueilta saamatta, voi toteutunutta lajimäärää pitää varsin onnistuneena. Tulosten julistamista odotellessa oli hyvä jutella muiden joukkueiden kanssa ja laittaa vuoden 2007 maratonille piste. Kaikki tavoitteet (16 kalaa lukuunottamatta) toteutuivat ja koko kisan nopein kymppi maistui hyvälle. Uroteosta saimme vielä palkinnoksi ilmaisen uistelumatkan tavaratalolla tukholmaan, joten päälimmäinen tunne väsymyksen jälkeen oli tyytyväisyys.
Kalamaraton on kuitenkin siitä kutkuttava tapahtuma, että jo autossa matkalla kotiin mieleen hiipi suunnitelmia ensivuoden varalle. Kivinilkkaa emme enää Arandalta tai kaapelilta yritä, töröpaikka on varmasti pienellä ajatuksella löydettävissä ja säynekin on jo kerran saatu. Jos vielä bordelli on ensivuonnakin avoinna (toivottavasti ei) on 19 lajia kaiken kohdalleen osuessa meillekin mahdollinen. Varmaa on, ettei yritystä tule puuttumaan.
Unelma vain - voittajan kiertopalkinto
Yllättävän nopea onnistuminen - huomaa valon määräPakatessamme kamojamme autoon tajusimme, ettö pimeys ei ollut vielä laskeutunut. Rekisterissämme komeili 13 lajia ja silakkakin oli vielä saamatta. Nyt olisi oiva tilaisuus saada tavoittelemamme 16 lajia kasaan - silakka oli varma, kivinilkka ja säyne saatavissa, turpa oli kisan alla tärkein kalamme ja bordellilohi nousisi pakkopullana sillalta kaikille halukkaille. Kurvasimme Honkaluodon kautta kohti Kaapelia. Kun kerran mittakuhaa on saatavilla kannattaa se myös ruoaksi käyttää ja kun perattua kalaa ei kisassa hyväksytä kävi mitri puukon kanssa hyväksyttämässä kalansa tuomaristolla. Samalla ongimme jukan kanssa pimenevässä illassa pasureita, salakoita, särkiä ja yhden komean vimpan. Säynettä ei taaskaan kaikista toiveista huolimatta kuulunut.
Kovin on hiljaista - vain yksinäinen uistelija liukuu hiljaa pimeän veden pinnalla
Saapuessamme kaapelille ilta oli jo tummunut. Silakan litkaus ei tässä pimeydessä tuottanut tulosta, joten suunnitelma epäonnistui siltäosin, että muutaman tunnin unien jälkeen jouduimme palaamaan paikalle. Yritimme noin tunnin ajan pohjaonkin kivinilkkaa, mutta laskiessamme käytettävissä olevia tuntejamme ja sitä faktaa, että yksi täysin hereillä oltu Maraton sai jäädä viimeiseksi , huomasimme istuvamme iltapalalla Konalassa klo 0.45. Yhden pintaan koko kolmiko nukahti herätäkseen kellon soittoon klo 3.00.Kahvit juotuamme suuntasimme kulkumme kohti Arandan keulaa. Pari vuotta takaperin Mäkelärinteen patujen saunakeskusteluja kuunneltuani olimme maratonissa onnistuneet yhyttämään kivinilkan yllättävän helposti joten kolmatta vuotta peräkkäin kohde säilyi samana. Heti madon laskettuaan mitri ilmoitti hennosta tärpistä - kala kuitenkin irtosi nostossa jäi jäi myysteeriksi oliko siimanpäässä siimahäntä. Muita kontakteja emme saaneet vaan puolentunnin kokeilun jälkeen siirryimme auringon noustessa takaisin Kaapelille.
Ensimmäiset silakanlitkaajat olivat jo kaivautuneet koloistaan, vaikka kello näytti vasta vartin yli neljää! Myös parkkipaikalla olleesta pakusta kömpi pari niin maratonarin näköistä heppua kuin voi olla. Silakan litkaaminen ei ole koskaan oikein innostunut ja ProPatujen joukossa välineemme vaikuttavat himppasen amatöörimäisiltä ja koska patujenkin litkat saivat olla rauhassa alkoi helppo silakka tuntua hitaasti vaikeammalta. Yritin laiturilta, siirryin sillalle, mutta ainoa tulos oli siimojen katkeaminen ja sotkeentuminen. Palasin takaisin Jukan ja Mitrin luo, mutta en saanut iloista tietoa kivinilkasta vaan pasurit olivat vallanneet nilkkapaikat. Litkan sitomisen jälkeen onnistuin vihdoinkin yhyttämään pienen pienen dioksiinipesäkkeen ja vaihdoin ahdistavan litkaamisen lamaannuttavaan pohjaongintaan.
Tunnin istumisen jälkeen tilanne oli yhä kivinilkaton ja usko mennyt! Päätimme kääntää keulan kohti haltialan tilaa ja Ruutinkosken niskaa. Olimme aikaisempina vuosina yrittäneet turpaa tuloksetta Keravan- ja Vantaanjoen risteyksestä ja Tammisalon kanavan kupeesta. Kun vielä harjoituksissa paikat takkusivat päätimme keskittää kalastuksen omasta mielestämme turpalle ominaisimpaan kohteeseen. Ruutinkosken niskan päällä kalastulupa-alueen yläpuolella on laituri jonka kohdalla virtaus käy vielä reippaana. Miksei se turpeloinen viihtyisi sielläkin?
Saapuessamme ottipaikoille huomasimme toisen joukkueen kävelevän pitkin koivukujaa virtaa kohden. Saapuessamme spesifille paikallemme laituri oli kuitenkin tyhjä. Heittelin mäskiä veteen ja Jukka asetti heittokohon ja Mitri pohjaongen pyyntiin. Hetken madolla ongittuani vaihdon syötin makkaraan ja astelin muutaman metrin lupa-alueen rajaa kohti. En ehtinyt montaakaan kertaa heitää kohoa virran vietäväksi kun se painui voimalla veden alle. Nostin vavan pystyn, tunsin voimakkaan vastuksen ja näin kirkkaan punaisen evän välähtäen kalan pyörittäessä siimaa pitkin virtaa. Turpa ei ollut 300 grammaa painavampi, mutta kun lopulta sain kalan haalittua käsiini tajusin mistä voima tähän kauniiseen särkikalaan kumpuaa. Koko ikänsä virtaa vastaan taistelleen kalan selän paksuus oli huomiota herättävä ja virtaviivainen muoto mahdollisti kovienkin spurttien ottamisen. Mikäli maraton ei olisi ollut käynnissä olisi tämä hieno kala saanut jatkaa elämäänsä vetisessä elementissään.
Kaunis kala ja sen viimeinen ateria.Riemusta suunniltamme kävelimme autolle ja edellisiltaisten vinkien perässä päätimme suunnata matkamme Kalvarin niemelle. Jossain siellä heinikoiden kätköissä kuulemma piti majaansa hietatokkojen koko suku. Kävelimme Mitrin kanssa rantavesissä ja saimmekin useamman näköhavainnon pienistä vilistäjistä. Lajituntemuksen puute ei kuitenkaan antanut armoa, ja kun kaloja oli niin vähän eikä syötin saaminen niiden eteen tuntunut realistiselta pakkasimme kamamme nopeasti ja suuntasimme vielä kerran vartsikanlahdelle metsästämään puuttuvaa säynettä.
Aamuraukea kivilaituriKalamaratonin vaikein vaihe on aina koettu siinä vaiheessa, kun särkiä nousee kokoajan ja usko minkään uuden kalalajin ylössaamiseksi on koetuksella. Tänä vuonna tämä realisoitui Vartsikanlahden kivilaiturilla - pasurit, salakat ja särjet hyökkäilivät matojemme kimppuun, silmäluomet painoivat ja aamuyön jäljiltä jähmettyneet jänteet alkoivat lämmetä auringossa. 45 minuutin onginnan jälkeen päätimme kohdistaa lopunajan kalastuksen Honkaluotoon.
Kohta bordelli aukeaa - saanti vaan on kovin heikkoa Honkaluodossa roolijako meni väsymyksen mukaan; koko yön ratissa viihtynyt Mitri siirtyi kivilaiturin markkinahumuun varaamaan varmaa kirjomestaa, kun Jukka ja minä haahuilimme vielä Stadionkialueen ulkopuolelle epätoivoisiin särkikalatalkoisiin. Pian Jukkakin siirtyi kirremestoille ja lähtölaukauksen pamahtaessa minäkin löntystelin kisa-alueelle, joskin säyneen ja seipin toivossa. Nostaessani katseeni laituria kohti en ollut uskoa silmiä. Sillalla vallitse kuoleman hiljaisuus - aikaisempien vuosien hurlumheitalkoot eivät tänä vuonna toistuisi. Pääpaikalta Jukka raportoi pian radiohiljaisuudesta ja pettyneiden kisamaksun maksaneiden stadionkijoiden epäuskosta. Mikä lie 500 kg:lle kirjolohta tullut, mutta harvassa olivat ne yksilöt joille mato maistui.
Lopulta omakin säyneusko hiipui - pakkasin kamat kasaan ja lähdin lampsimaan kohti Kisakeskusta. Kirjolohen puuttuminen tiesi sitä, että Kalakerho Siloneulan lopullinen lajisaldo jäi 15:sta. Tavoite ei siis tältä osin toteutunut, mutta kun varmana pidetty pullalohi jäi useammilta muiltakin joukkueilta saamatta, voi toteutunutta lajimäärää pitää varsin onnistuneena. Tulosten julistamista odotellessa oli hyvä jutella muiden joukkueiden kanssa ja laittaa vuoden 2007 maratonille piste. Kaikki tavoitteet (16 kalaa lukuunottamatta) toteutuivat ja koko kisan nopein kymppi maistui hyvälle. Uroteosta saimme vielä palkinnoksi ilmaisen uistelumatkan tavaratalolla tukholmaan, joten päälimmäinen tunne väsymyksen jälkeen oli tyytyväisyys.
Kalamaraton on kuitenkin siitä kutkuttava tapahtuma, että jo autossa matkalla kotiin mieleen hiipi suunnitelmia ensivuoden varalle. Kivinilkkaa emme enää Arandalta tai kaapelilta yritä, töröpaikka on varmasti pienellä ajatuksella löydettävissä ja säynekin on jo kerran saatu. Jos vielä bordelli on ensivuonnakin avoinna (toivottavasti ei) on 19 lajia kaiken kohdalleen osuessa meillekin mahdollinen. Varmaa on, ettei yritystä tule puuttumaan.
Kalamaraton 2007 tulokset
| Sijoitus | Joukkoe | Laji määrä | 10-lajin saanti aika |
| 1 | Pietarit 1 | 21 | 17:42 |
| 2 | Symbioosin kalakerho 1 | 20 | 14:15 |
| 3 | AC Delirium | 19 | 14:34 |
| 4 | Skes Amatöörit | 18 | 14:13 |
| 5 | Team Teisti | 18 | 15:53 |
| 6 | Kukku hukku | 18 | 19:45 |
| 7 | Turpa kii | 18 | 2:00 |
| 8 | AC Tremens | 17 | 15:30 |
| 9 | Siloneula | 15 | 14:02 |
| 10 | Pietarit 2 | 15 | 17:27 |
| 11 | Hakuninmaan Limbo | 15 | 22:24 |
| 11 | Kuningaskalastajat | 14 | 10:16 |
| 12 | Vallilan Guru & Humala 1 | 14 | 17:36 |
| 13 | ERÄ-lehti | 14 | 18:49 |
| 14 | Saamattomat kalat | 14 | 22:00 |
| 15 | Team Lahana | 13 | 18:28 |
| 16 | Soukan Kalakeisarit | 13 | 20:52 |
| 17 | Kemball Pro | 13 | 21:00 |
| 18 | Rasputiini | 13 | 11:40 |
| 19 | Brändö Trolling | 13 | - |
| 20 | Team Onki | 12 | 17:35 |
| 21 | Kolmipiikki | 12 | 18:54 |
| 22 | Team Fishermen | 12 | 21:03 |
| 23 | Wannabe Kalamiehet | 12 | Keskeytti |
| 24 | Pietarit 3 | 11 | 17:55 |
| 25 | Kilut | 11 | 22:37 |
| 26 | Team Wolfram | 11 | 0:34 |
| 27 | Mutu tuntuma | 11 | 7:45 |
| 28 | Pietarit 6 | 11 | 8:19 |
| 29 | Team Käsikarva | 11 | 8:40 |
| 30 | AHTITeam | 11 | 11:41 |
| 31 | FC Kalapuikot | 10 | 19:04 |
| 32 | Vallilan Guru & Humala 2 | 10 | 20:51 |
| 33 | Pietarit 5 | 10 | 7:20 |
| 34 | Haperot Haspelit | 10 | 11:35 |
| 35 | Paraisten kalakoulu 1 | 10 | 11:57 |
| 36 | Hertsikan Tärppi ja Otti | 9 | - |
| 37 | Ei näillä vielä kuuhun mennä | 9 | - |
| 38 | Kalaserkut 2 | 9 | - |
| 39 | Kalaserkut 1 | 9 | - |
| 40 | Team Rocario | 9 | - |
| 41 | Team Mato Fakers | 9 | - |
| 42 | Sirot ja Komiat | 8 | - |
| 43 | Paraisten kalakoulu 2 | 5 | - |
Kärjen tasatulokset ratkaistu aikasäännön perusteella
Mutu tuntuma palkittiin tuomariston Hauskin nimi kisassa.
Unelma vain - voittajan kiertopalkintoKalamaraton 2007 saadut kalalajit
| Laji | Kpl |
| Salakka | 44 |
| Ahven | 44 |
| Särki | 43 |
| Kiiski | 42 |
| Kolmipiikki | 42 |
| Pasuri | 42 |
| Silakka | 41 |
| Ruutana | 39 |
| Sorva | 33 |
| Lahna | 33 |
| Hauki | 25 |
| Vimpa | 20 |
| Kuha | 15 |
| Kivinilkka | 12 |
| Kymmenpiikki | 12 |
| Turpa | 11 |
| Säyne | 10 |
| Kirjolohi | 9 |
| Törö | 8 |
| Hietatokko | 4 |
| Mustatokko | 4 |
| Siika | 3 |
| Hopearuutana | 2 |
| Kivisimppu | 2 |
| Kuore | 2 |
| Piikkikampela | 2 |
| Mutu | 2 |
| Toutain | 2 |
| Kampela | 1 |
| Seipi | 1 |
| Siloneula | 1 |
| Suutari | 1 |
Siloneulan saamat kalat tummennetulla
Kommentit
t:js
Mielenkiintoista tekstiä luettavaksi, varsinkin tuo turvan nappaaminen makkaralla hymyilytti, vaikka tiesinkin sen olevan mahdollista.
Meidän kisa voitosta kaatui noin 8 tunnin tuloksettomaan kivinilkkan kalastukseen ilta-yö-aamuaikana sekä huonosti pelattuun kirjoloheen - kirjon kun olisi lauantaina saanut helpostikin Kulosaaren Kluuvista. Mutta tietysti aina voi jossitella.
Salonen ilmeisesti nyt paljastaa kaikki meidän hotspotit (saatiin muuten samat lajit kuin te + säyne, törö, hietatokko ja hopearuutana). Ja noista säyne oli vaikein.
Tsemppiä tuleviin maratoneihin!
Kati
lajituntemusta. Kohon ja koukkuja voi ostaa jokainen.