Kemiö 2009 - tulin näin ja koitin

Pitkään sitä taas odotettiin ja tunnetusti pitkän odotuksen aikana odotukset nousevat ja epäilykset vahvistuvat. Siloneulan jo neljäs reissu Kemiön ahven- ja kuhamestoille jyskytti asemalle lähiliikennettä luotettavammin ja auton suunta käännettiin kohti Turun uutta moottoritietä. Olimme pelanneet kortit tänä vuonna oikein ja valtit käsissämme jätimme stadin pölyt taaksemme heti puolenpäivän jälkeen.

Kaikki oli valmista siihen, että ensimmäiset hilejigit iskeytyisivät saaristomeren pintaan jo perjantai-illan kunniaksi. Tunnelma kohosi ennestään, kun Salon ABC:ltä mukaan tartui tuorein ERÄ-läpyskä. Aviisin sisäsivuilla komeili myös Siloneulan männäkesäisiä suurimuksia, kun Vantaan pienvesikartoituksen aikaiset mätishauki ja Odiahven oltiin todettu julkaisukelpoisiksi. Jukka, Mitri ja reissulla mukana ollut Maaret totesivat aakkosketjun ravinnon ihmiselle kelpaavaksi joskin nieleskelyjä aiheuttavaksi. Itse olin tankannut töissä Palmian syvänmerenihmeitä joten nyt pötsipuolikin oli kaikilla kunnossa.

Häkkinen

Salon Cittarin ruokatäydennysten jälkeen luotimme navigaattoriin enemmän kuin omaan muistiimme ja innosta kihisten kiihdytimme nopeammalle reitille kohti Elmdalia. TomTomin ruudulta katsottuna reitti näytti lähes naurettava lyhyeltä ja ihmettelimme miksi meidät oltiin alunpitäen neuvottu ajamaan toista kautta. Hyvä ettemme Jukan kanssa kasanneet kamoja jo takapenkillä kun yht. äkkiä tie loppui ja edessä aukesi merensalmi. Keltainen lossi lipui kiirettä kohti vastaranta ja ei auttanut kuin odottaa...

Ei auta kun odottaa...

Lopulta olimme perillä ja kellokaan ei ollut edes viittä. Pientä hermojen kiristystä aiheutti kuitenkin se, että luvattu vene ei ollut ajokunnossa ja mökin avaimia ei näkynyt missään. Edellisvuosina kaikki on toiminut moitteetta joten hetken hammastenkiristelyn jälkeen olimme valmiit laittamaan kaiken unohduksen (joskin oudon sellaisen) piikkiin. Puhelun jälkeen homma korjaantui pikavauhdilla ja kun pikkuterhi kynti kohti läheisiä ottirantoja kädet tärisivät odotuksesta.

Turvallista matkaa..

Perjantain tyhjää...

Parin tunnin kuluttua palatessamme rantaan kädet tärisivät enää pettymyksestä. Olimme piskanneet lähirannat puhki saamatta tärpin tärppiä minkäänlaisista eväkkäistä ja samalla terhiä työntelevä pikku suzuki oli osoittautumassa vähintäänkin ongelmalliseksi yhteistyökumppaniksi. Vähän väliä kone hyytyi kesken ajon, vaikka ainakin omasta mielestäni teimme kaiken ihan oikein. Koneen temput oli kuitenkin nyt opittu ja pohjoistuulen ennusteettiin kääntyvän kohti länttä yön kuluessa joten epäonnen ja kalattomuuden karaisema siloneula kolmikko uskoi yhä vahvasti itseensä.

Aamu 10.10

Aamu aukesi kirpeänä ja tyynenä. Illalla olimme spekuloineet, puineet, punninneet ja analysoineet edellisvuosilta tutut syvyyskäyrät taas uudelleen, joten ylettömän ajatustyön uuvuttamina päätimme nakata ensimmäiset sirppipyrstöt edellisvuosina antoisiksi todetuille saaren rinteille. Aamiainen ravitsi ja odotus pöydässä oli käsinkosketeltavaa, valitettavasti pikapuuron irrottamiseen lusikasta olisi tarvittu kuitenkin jotain kättä vahvempaa. Pian kuitenkin kökötimme tilaterhissä ja kerrankin ilman sähläilyjä suhuttelimme kohti ensimmäistä eldoradoa.

Usko on kova - kohti ensimmäistä ottispottia

Odotusta...

Sormet kohmeesta tunnottomina pudotin ankurin jäisen köyden varassa arvaamattoman saaristomeren kalarikasta pohjaa kohden odottaen samalle kuulevani Jukan tai Mitrin suusta ensimmäisen ilosanoman. Verbaalinen hiljaisuus jatkui kuitenkin vielä siinäkin vaiheessa kun itse pujotin jo päivän kahdettatoista eri tummuus- ja hileasteista jigiä koukun varteen kolmannessa ankkuripaikassa. Usko alkoi jo hiukan rakoilla kun edellisvuosina varmana ahvenpaikkana kunnostautunut rinne oli kolkko ja kalastajalle ankara.

Ensimmäiset tönäisyt kuitenkin tulivat saman saaren kärjestä, mutta liekö karkkirasiasta juuri ottihetkellä ollut valittuna se väärä väri vai oliko vika vain hermostuneen kalastajan kylmän kangistamissa reflekseissä, mutta vetinen ympäristö pysyi ensimmäisille tarjokkaille vielä hiljaisena kotina. Usko kuitenkin kohosi ja käänsimme kurssin kohti uusia seikkailuja.

Lauantain eka kala - 390g

Sieltä se sitten tömähtikin melkein ensimmäisellä heitolla, kun mitri retuutti komean ahvenen kaislikon kupeesta laidan kuivemmalle puolelle. Kala oli komeampi kuin yksikään edellisvuotisista ja nosti mielialaa kummasti. Pian kävi selväksi, että kalat majailivat selvästi edellisvuosia matalammassa n. 4-5 metrin vedessä. Mitri ja Jukka tartuttivat kumpainenkin saaren reunoilta useamman pannukarkean paistiahvenen, mutta oma avauskalani oli yhä saamatta.

Myös viikonloppu ottivärit alkoivat hahmottumaan. Tutut tumman sävyt, motoroilit ja jonain vuonna toimineet salakkaimitaatiot eivät tarjonneet kuin yksittäisiä tönäisyjä. Mitri ja Jukka taas kiskoivat vihertävillä ja mitrispesiaaliksi nimetyllä oranssilla tasaisesti ahvenia kalapaljun pohjalle. Yhteisenä nimittäjän jigeille oli hileet. Mitä enemmän ja kirkkaampia sen parempi, Jukka jopa nosti kaloja kuivalle ylivuotisella hännällä, jossa hileitä oli enemmän kuin silikonia. Syönti ei kuitenkaan missään vaiheessa yltynyt yltiöpäiseksi ja siksi tarjosin jääräpäisesti vanhoja verrokkeja bilehileiden rinnalla. Virhe - on helppo todeta jälkeenpäin

Pahamaineinen pasuri ja ottiväri


Lauantain tuskaa...

Suzukin moottori on kiukutellut kokopäivän ja käynnistyminen oli ollut lähes joka kerralla hankalaa. Lopulta kone sanoi sopimuksensa lopullisesti irti. Meistä kukaan ei ole mikään tekniikkatim ja remonttireiska, mutta perusmoottoria luulisin, että osaamme käyttää. Hetken ajan nyittyämme, manailtuamme ja kokeilemalla tuloksetta sen viimeisenkin kikkakolmosen soitimme Rankulle, joka yllätykseksemme ei alkanut neuvoa tai syytellä meitä vaan kuljetti alta puolen tunnin uuden moottorin paikalle. Tämä kone toimikin sitten loppuviikonlopun kuin junan vessa ja teki kalastamisestamme taas hiukan nautittavampaa.

Joskus yhden ja kahden välillä palasimme mökille tankkaamaan energiavarat ja unohtamaan kelaamisen edes hetkeksi. Tänä vuonna ruokailu sujuikin tavallista helpommalla, sillä maaret oli loihtinut ravinnoksi lihapullia. Suppilovahveroista valmistui vieltä maukas kastike ja tyhjentyneet vatsalaukut täyttyivät nopeasti ja mielet kääntyivät jo kohti iltapäiväkalastusta. Iso iloinen yllätys oli myös kahvin kanssa tarjottu omenapiirakka, joka nosti kahvikeksitason samalla heitolla Michelin-luokkaan. Ainakin itse ahdoin pötsin niin täyteet apetta, että alkumatka kohti haukikaislikoita sujui röyhtäilleen ja pahoinvoiden.

Aamun saldoa

Maaretin herkullinen energiapommi

Hauen heitto ei tuntunut missään vaiheessa kovinkaan kiinnostavalta ja puikkarit pysyivätkin pikaisen kaislikoiden suhinan ajan piilossa. Jotenkin jigaus ja sen monenkirjavat mahdollisuuden olivat imaisseet meidät mukaansa. Pian istuimmekin tahkoamassa kokonaan uutta pohjaa, mutta kaloja paikalla ei kuitenkaan yhtä pientä appuraista lukuunottamatta näkynyt. Paikka vaihtui, mutta tulos oli sama. Kellon, paikkatuntemuksemme ja saalisvarmuuden takia palasimme aamupäivän kaloja tarjonneisiin ankkuripaikkoihin. Kalat olivat yhä paikalla, tosin harvalukuisena ja vain osalle meistä. Mitri jatkoi tasaista ahvenen nostamista ja Jukkakin tartutti aina kalan sieltä ja täältä. Oma ahvensaaliini ei karttunut yhdelläkään raitapaidalla ja kun vihdoin tunsin kalan siiman päässä tajusin nopeasti kelaavani kuhaa kohti tilaterhiä. Mitta täyttyi kalalla, mutta kalastajat jatkoivat vielä pimeään asti.

Launtain viimeisiä valoja...

Lopulta kun rantauduimme mökkilaiturille oli päivän saldoni ollut yksi ahven, yksi mätishauki ja juuri mitan täyttävä kuhanpentu. Onneksi Mitrin ja Jukan kalakäsi oli ollut tehokkaana ja saimme nauttia illalla Kemiön legendaarisesta hiillosahvenesta. Saunan jälkeen unen saanti ei ollut vaikeaa ja Jukankin yö sujui rauhallisissa merkeissä, koska vahingosta viisastuneena muistimme nostaa kalanruodot pois pöydältä ja hiiret eivät saaneet jokavuotisia lokakestejään.

Sunnuntaiaamu 11.10

Aamulla heräsimme ajoissa ja yöllä vallinut pakkanen oli jäädyttänyt laiturin ja lähimetsän kauniiseen huurteeseen. Usva leijui lämpimän meren yllä ja Suzuki hurisi pian kiidättäen meitä kohti kalapaikkoja. Oma itseluottamukseni oli nollissa ja kaipasi kohottajaa. Ilma oli selvästi kylmempi kuin edellisaamuna ja sormet muistuttelivat jo lähestyvästä pilkkitalvesta kun laskin ankurin jäisen köyden varassa veteen.

Joppe jää...

Aamutunnelmaa

Löytyisiköhän kalakeidas usvan seasta?

Nopeasti selvisi, että tästäkään päivästä ei tulisi helppo. Kaloja nousi yhä tasaisesti ja onneksi myös omassa vavassani tuntui tasaiseen tärinää. Värit, kuten vallitseva kelikin olivat eilisen kaltaiset ja ahventen nosto yhtä herkkua. Syönti kuitenkin loppui kutakuinkin samalla tavalla kuin edellisenkin aamupäiväpiikin aikaan ja siirryimme eteenpäin. Ämpäri oli jo puolillaan ja usko siihen, että myös muualla olisi parveutuneita kaloja jonkinmoinen. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, vaikka kokeilimme useammastakin paikasta.

Pakollinen hauki 1kg

Ainoastaan yksi raitapaita antautui ja pakollinen pikkuhauki sai mitrin tärisemään enkka-ahvenen toivossa. Väsy alkoi väkisinkin painaa silmäluomia ja rantauduimme tankkaamaan
Maaretin edellispäivänä leipomaa omppupiirakkaa. Itse päätin kokeilla selän keskellä olleen saaren kaislikkolahdukasta sitä monsteria. Tankattuamme jatkoimme vielä kerran eteenpäin.

Haukihetki...

Viimeinen tauko - pakko jaksaa vielä pikkuhetki!

Loppuhetken oma lähes enkka-ahveneni ja viimeisillä heitoilla sähkölinjan alta napannut Jukan mittakuha jäivät lopulta reissun viimeisiksi kaloiksi ja oli aika jättää vuoden 2009 hyvästit Kemiölle. Reissu oli kaikin puolin tyydyttävä, vaikka kaloja olisi saanut tulla enemmänkin. Erityiskiitos täytyy suunnata Maaretin suuntaaan joka huolehti ruokahuollosta ja jaksoi tyynenä kuunnella koko pitkän viikonlopun huippumieleniintoisia jorinoita ottihilejigin värin ja ilmanpaineen muutoksen yhteydestä sirppipyrstön kulmaan ja tämän kautta ottisyvyyteen.


Sunnuntain tiskipöytä pönö

SyysJoppea on nyt lusittu sen verran monta vuotta, että ensi syksynä ei rahoja heitetä Rankkulan kaivoon vaan suunnataan reissu luultavimmin uusillle kalakentille. Vähän tosin paluu matkalla jo kävi mielessä millaista olisi Kemiöläinen kalastaus keväällä 2010.

Kommentit

Vuoden suosituimmat tekstit