Ruutana ja Suutari - kalattomuus jatkuu 1.8.2012

Joskus homma ei vaan onnistu, ei vaikka kaiken pitäisi olla mallillaan. Eikä siinä mitään, useimmiten kalassa epäonnikin on laadukasta. Kalat vievät voiton ja juonia pitää punoa tiivimmiksi. Kuitenkin joskus käy niin, että kalastuksen rentoutusarvo alkaa kärsiä saalistavoitteiden kiilatessa korkeammalle. Tätä fiilistä pyritään karttamaan kuin ruttoa, sillä mikään ei särje kalareissujen fiilistä tehokkaammin kuin ahdistus yhteistyökyvyttömistä kaloista. Välillä homma ei kuitenkaan onnistu.

Reissuun lähdettiin hiukan häilyvin aatoksin, sillä kohde oli ennalta täysin vieras. Pysähdys Onkitukkuun kuitenkin vahvisti aatoksiamme siitä, että kohdejärven syvyyksissä kultaiset suutarit ja ruutanat pyrkivät joukolla kasvamaan kokoa.  Mäskivarastot täydentyivät ja odotusarvo iltaan nousi järven lähestyessä. Samalla jutuissa kuitenkin sivuttiin autuaaksi tekevää mäskäämistä, sillä mitä enemmän ongin sen varmemmaksi tulen mäskäämisen jumalallisesta tehosta. Kuitenkin - varsinkin suurten kultaisten särkikalojemme kohdalla allan vieroksua sanaa ennakko. Niin oleelliselta vaikuttaa onkipaikan etukäteissyöttö.

 Siellä jossain...

Liki jokakerta kun onkipaikat on ennakkomäskätty on paikalta poistuttu myhäillen ja toisaalta alkuvalmistelujen puuttuessa myhäilyjä ovat aiheuttaneet täysin toiset asiat. Tällä kertaa hermopinteestä nipisti, kun illan hämärtäessä onkipaikan viereiseen uimapaikkaan parkkeerasi iloinen alaston nuoriso, joka mitään häpeilemättä nautti kesäillan riemuista näyttäen koko valtakunnalle kaikkensa ja sen, kuinka riemukasta on elää vapaana vailla yhteiskunnan normien yhä vain tiukentuvaa puristusta. Hienoa on tällainen elämä jos siitä saisi kitkettyä ylettömän uhon omasta ylivoimaisuudesta ja äänekkään huudon ja valtavan läiskyttelyn joka taatusti ajoi ei niin vapautuneiden ja tähän ikään jo tiukasti sovinnaisuuden nyrkkiin puristuneiden kalastajien kultakimpaleet toiselle puolelle järveä.

 Kolme hiljaista valokohoa

Paikka itsessään oli liki fantastinen - onkitilaa oli riittävästi ja järven pinnan ajoittain peittävät lummealueet tarjoavat tavoitekaloille sopivasti suojaa. Myös vettä oli riittävästi ja kun lopulta mäskiltä nousi niitä paljon puhuttuja kuplapilviä tiesimme olevamme kalapaikalla. Hämärän vaihtuessa pimeään alkoikin sitten myös mieli pimetä. Kilopornoa, millien metsästystä tai vain raivokasta tarvetta saada kunniakala siiman päähän - aivan sama mistä oli kyse, mutta ainakin itse aloin jo tuntea hiukan ahdistusta ja tuskaa tämän kesän lukemattomista tyhjistä onkireissuista. Juttu ei oikein luistanut eikä normaali hekottelu tuntunut hetkeen sopivalta. Olin varmasti aika paskamaista seuraa.

Kyllä muitakin ahdistaa...

Ilman kaloja jäimme ja syitä tähän voi olla monia - ennakomäskäyksen puute, alaston iloinen nuoriso vai ehkä kuitenkin se puristus joka vapakättä reissunajan vaivasi. Jotenkin omalle kohdalle tuo mieliala jäi kuitenkin vaivaamaan. Tätä kohti ei kannata jatkaa vaan kääntää kelkan suuntaa siihen vanhaan tuttuun letkeyteen. Ehkäpä viikonlopun sprinttimaraton on parasta tähän hetkeen, Mitrikin pääsee taas kaislikkohauen pariin ja toivottavasti mäskipussit jäävät tällä reissulla avaamatta. Ensikerralla panostan vaikka kalojen evästyksen sijaan omaan ruokahuoltoon ja en odotakaan saavani kalaa. Vaikeaa, kyllä, mutta tämä on tavoite. Kannattaisiko  juosta alasti mutapaskaan, huutaa ja katkaista kahleet. Kukin tyylillään, mutta jokaisessa tavassa olla pitäisi muistaa se oleellinen. Elämä on hetkiä joita ei kannata hukata.