Vieraskynä - Skattalaisia kokemuksia karpinonginnasta
Onnistuin jättämään ehkä kaikkien aikojen karppireissun väliin, mutta tämä ei edes pahemmin harmita. Siellä ne kalat ovat - kasvamassa ja keräämässä viisautta. Oikeastaan kyseessä taisi olla kaikkien kalareissujen äiti ja isoäiti. Uutta paikkaa voi tuskin komeammin avata. On hetkiä jotka jättävät täysin sanattomaksi ja joiden jälkipuinti on liki mahdotonta - varsinkin jos itse makaa samaan aikaan sohvalla. No viestit kulkevat ja nyt tiedän taas karppien mielenlaadusta lisää - myrskyllä tulee helvetisti kalaa, myrskyn jälkeen saa paljon kaloja, pimeällä syö hyvin, valoisalla ihan helvetin hyvin, kahdella popupilla tulee aina, yhdellä joskus ja mauista kelpaa kaikki. Karpin onginta on hektistä ja kuumottavaa eikä rentoutusarvo ole yhtään kehutun lainen, kaikki on limassa ja paskassa ja himassa väsyttää liikaa.
Blogia on kirjoiteltu pian kuusi vuotta ja ensimmäistä kertaa on tullut vieraskynän aika. Hetki on liki juhlallinen ja olen hyvin tyytyväinen, että jutussa pureudutaan karpinkalastukseen. Aika samoilla meiningeillä näet mennään. Joten annetaan ääni ja kynä Jarkko Jeremias Tapiolle. Alla karpinonkijan fiiliksiä Jerryn silmin ja samalla kevyt sivallus huikeaan onkihetkeen. Kuvat Jukalta, Mitriltä ja Jerryltä. Nauttikaa...
Fear the rush - Meet the cure
Karppikuume. Tauti
joka kuljettaa kalamiehen hyttysparvien ja ryteikköjen läpi
tuntemattomaan, saa viettämään satoja saaliittomia tunteja
osoitteettomilla rannoilla, aiheuttaa unettomia öitä internetin
syövereissä ymmärrystä hakien ja ajaa yhä uudestaan
hermeneuttisten päättelyketjujen myötä tunnustamaan
tietämättömyytensä. Ja paljon muuta.
Tauti alkaa joko räjähdysmäisesti ilman ennakko oireita tai räjähdysmäisesti pienen itämisajan jälkeen. Varsinaisen sairastumishetken tunnistaa yleensä huutavasta jarrusta, evän rikkomasta vedestä ja hymyilevästä, itseään toistelevasta kalamiehestä (yrittää yleensä myös kätellä ja toisinaan jopa halata… ihan heteropohjalta). Tautivaiheen alku on siinä mielessä ongelmallinen välttää, että jo läsnäolo toisen taudin puhkeamisessa yleensä riittää sairastuttamaan vastustuskyvyltään heikon ja luonteeltaan taudille alttiin rantojenmiehen.
Asiaa voi toki
katsoa toisinkin: Olen kalastanut pienen ikäni lähes kaikin eri
tavoin. Karpin kalastusta antoisampaa ja hienompaa kalastusmuotoa en
tiedä.
Olen kuullut 600
tunnista osaavaa karpin kalastusta ilman saalista. Uskon että
jokainen hetki oli kalastamisen arvoinen. Itse olen kalastanut
tänäkin kesänä ehkä reilu 100 tuntia peräkkäin tyhjää.
Miltei joka hetki olen ollut täysin varma, että tärppi on
sekuntien kysymys… ja niin se on tavallaan ollutkin. Kalattomilta
reissuilta olen lähtenyt poikkeuksetta oudon tyytyväisenä ja jo
uutta reissua suunnitellen.
Minkä takia? - Tätä
en tiedä.
Mikä karpin
kalastuksessa sitten on niin hienoa ja antoisaa?- Sitä en osaa
sanoa.
Voin kuitenkin
yrittää jotenkin kuvata asiaa ja sen paria eri vaihetta niin kuin
ne itse puhtaimmillaan koen:
Ensimmäinen vaihe
on se, kun olen kalassa, koska tästä kaikki lopulta saa alkunsa.
Riippumatta siitä, missä kalastaminen tapahtuu, on ainoa läsnäoleva
elementti luonto. Joskus siihen pääsee sisälle heti ja
täydellisesti, joskus pikku hiljaa hivuttautumalla. Kaikki aistit
herkistyvät ja mieli tyhjenee. Veden väreilyn havaitsee selkeämmin
ja lintu ääntelee voimakkaammin. Alkaa eräänlainen jännittyminen
tai voimaantuminen. Jokainen hetki jää pysyväksi ja herkistää
hiukan lisää. Koko mieli on rentoutunut ja keskittynyt
voimallisesti - vain odottamaan. Edellä kuvattu on ehkä parasta ja
antoisinta itse kalastuksessa. Normaali onkireissu koostuu joko
täysin tai ainakin pääosin juuri tuosta odottamisesta ja
keskittymisestä.
Kun sitten esimerkiksi 10 tunnin keskittymisen
jälkeen jarru surahtaa tai hälytin piippaa, tuntuu että
keskittyminen saa polttopisteen. Vähän niin kun
aurinko/suurennuslasi leikeissä… jos muistatte. Tai niin kuin
ukkonen saisi purkautumiskanavan. Aistit ovat edelleen äärimmäisen
herkät ja muu jännittyminen purkautuu ulosjuoksevaa siimaa pitkin
ja muodostaa siiman päässä tuntuvan kalan kanssa kokonaisuuden.
Tähänastisessa on kaikki. Loppu kalan vapautukseen asti on
oikeastaan vaan jännityksen purkamista. Esimerkiksi kalan käsittely
tuntuu toisinaan jopa kiusalliselta. Toki karpit ovat minusta todella
hienoja, niitä on kiva katsoa hetki ja tutkia. Karppeja on helvatun
kiva (ensimmäisen kerran jälkeenkin) saada, koska se tuo
eräänlaisen onnistumisen tunteen. Kalakuvia on kiva ottaa. Ne
kertovat muille kalastajille aina tarinan… ja onhan siinä toki
mahtailuakin.
Toinen vaihe on valmistautuminen. Valmistautuminen on jatkuva prosessi, jonka voisi jakaa osa-alueisiin tai sitten useiksi päällekkäisiksi prosesseiksi. Kalastusvälineisiin lasken kuuluvaksi pääpiirteissään kaikki tavarat pois lukien muutaman kymmenen viimeistä senttiä ennen siiman päättymistä. Kalastusvälineet ja niihin paneutumisen koen eräänlaiseksi häiriönpoistoksi. Voisi sanoa, että välineet ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä ei oikein edes huomaa. Vaikka edellä mainittu saa välineistön kuulostamaan pakolliselta pahalta (mitä ne tavallaan ovatkin ;=), koen paneutumisen tähän ehdottoman välttämättömäksi… ja perverssillä tavalla antoisaksikin. Ne parikymmentä viimeistä senttiä tilpehööreineen ja syötteineen katson liittyvän toiseen kokonaisuuteen, en varsinaisesti välineisiin.
Kalastuspaikkojen
etsintä voisi olla omassa sarjassaan. Joskus tähän tulee
uppouduttua niin, että se tuntuu muuttuvan lähes
itsetarkoitukseksi. Paikan etsintäprosessi tähtää kuitenkin
täydellisen onkipaikan löytämiseen ja tulen jatkamaan sitä
todennäköisesti niin kauan kun kalastan. Täydellisiä onkipaikkoja
pitäisi nimittäin löytää useampi eri mielialoille sekä vuoden
ajoille. Karppejakin onkipaikalla saisi olla, ja kun onkikarpin
sukupolvenvaihdos ei meidän leveysasteillamme ole ihan luonnollinen
jatkumo, niin paikan etsintä on lienee päättymätöntä. Tämä
toimii osaltaan myös jonkin asteisena esikeskittymisenä ja jossain
karpin luontaisen levinneisyyden alueella nivoutuisi yhteen seuraavan
kohdan kanssa.
Se osa
valmistautumisesta, joka muodostaa minulle kalastuksen ulkopuolisesta
toiminnasta kokonaisuuden, on kalaan ja luontoon liittyvät tekijät.
Vaikka tietoa kalan käyttäytymisestä ja elämäntavoista olisi
löydettävissä eri lähteistä merkittävät määrät, en juuri
kuluta kirjaston portaita tai kuormita internet yhteyttäni tähän
liittyen. Tämä edustaa minulle kasvua, ja kasvuun liittyy aika.
Havainnot muuttuvat kuvaksi niiden tarttuessa kalastajan repaleiseen
kokemusten palapeliin. En halua valmiiksi kasattua palapeliä jossa
on kuva jonkun toisen saamasta kalasta. Haluan kasata omaa
palapeliäni, koska palojen hankkiminen ja kasaaminen edustaa sitä,
mistä eniten pidän. Yksi kuva, iso kuva, pieni kuva, osa kuvasta
tai pelkkiä irtopaloja - lopputulosta ei voi tietää niin kauan kun
jatkaa kasaamista. Vaikka kuva ajoittain tuntuu valmistuvan, huomaan
aina että paloja puuttuu ja olen innoitettu heittämään koko
palapelin ilmaan, hakemaan lisää palikoita ja aloittamaan alusta.
Pyrin siihen, että en kalastuspaikalla tietoisesti pohdiskele
mitään. Kalastuksen ulkopuolinen pohdiskelu liittää kalastuksen
ja valmistautumisen yhteen. On vaan eräänlainen jatkumo - vähän
niinkuin talvi ja kesä.
Paremmin en juuri
nyt kykene kuvailemaan sitä, mitä tämä harrastus minulle
merkitsee. Tätä ei ehkä kannata ajatella kuumeena - en juurikaan
halua parantua.
Yllä olevassa
tekstissä on paljon pyöristäviä ja lieventävia sanoja: ehkä,
lähes, tavallaan jne. Tähän ilmaisutapaan olen pakotettu.
Alkutaipaleella oleva harrasteeni tuntuu alati elävältä eikä
ehdottomia totuuksia juuri ole. En edes halua etsiä "lopullista
ratkaisua". Etsin täydellistä onkihetkeä.
Tämän, kuten
muidenkin innostavien juttujen suhteen, on toki vaarana että
innostus ottaa valtaansa niin, että muut elämän osa-alueet
kärsivät. Elämän eri osa-alueiden ristipaineessa tasapainoittelua
voisi kai kutsua elämän hallinnaksi ja kaikkien muiden asioiden
laiminlyöntiä karpin kalastuksen vuoksi - priorisoinniksi.
Ai niin! Minun piti
oikeastaan kirjoittaa viimeisimmästä karppireissustamme Kalakerho
Siloneulan voimakkaasti karppikuumeen kourissa kamppailevien
herrasmiesten kanssa. Koska kyseinen kalareissu ei mitenkään liity
karpin kalastuksen hienouksiin, kerron siitä ihan lyhyesti:
Olimme Teemun kanssa
sopineet että käydään kokeilemassa yksi onkipaikka, jossa
tietojeni mukaan saattaisi olla pyydettävän kokoisia karppeja.
Koska ilman ennakkoruokintaa ei kehtaa onkia, kävimme eri
kokoonpanoilla heittelemässä mämmejä ja sattumia oletetulle
onkipaikalle viikon aikana ennen sovittua onkipäivää. Onki-ilta ja
yö oli sovittu perjantaille. Kun perjantai läheni, alkoi
säätiedote
jännittämään herroja niin, että sain lopulta koe-onkia
perjantaina yksin… ihan kevyessä sateessa ja tuulessa. Ilta oli
hyvin lyhytjännitteinen ja rauhaton. Heitin ensimmäisen vavan
pyyntiin ja tärppi tuli alle puolen minuutin. Kala heinikkoon ja
koukku irti huulesta. Uusi heitto ja uusi kala kiinni ennen kuin
ehdin saada vavan telineeseen. Uudet välineet tuntuivat väsytyksessä
hyvälle ja kamppailun jälkeen kuvasin ja vapautin 7-8kg kauniin
suomukarpin. "Ei koskaan ennen"- tyyppisen alun jälkeen
ajattelin pääseväni kalastamisen (ei siis kalan saannin) makuun ja
virittelin kolme vapaa pyyntiin. Lähetin Kluuvinlahden Kalastajien
toverilliseen henkeen Käpylän Jarille (joka siis myös pelkää
sadetta) pullisteluviestin, kaivelin taskusta pastillin ja rupesin
virittäytymään tunnelmaan. Kello oli 17.54.
Enpä juuri
tunnelmiin ehtinyt, koska noin vartin päästä juoksi siima huutaen
kohti vesistöä. Ihan kelpo vääntämisen ja lumpeiden niittämisen
jälkeen sain nätin karpin haaviin. Ennen kuin ehdin nostaa kalaa
vapautusmatolle, lähti toinen siima syöksyyn. Nostin kiireesti
haavin kaloineen patjalle ja otin toisen vavan käteeni. Kala ehti
saada siimaa melko paljon, ja onnistui sotkemaan itsensä kiinni
jonnekin. Ei liikkunut mihinkään ja jouduin lopettamaan venkoilun,
kun kolmas siima lähti hälytin huutaen syöksyyn. Pikapäätöksellä
baitrunneri päälle, jumikalan vapa telineeseen ja kolmas vapa
käteen. Kala paineli pontevasti hetken kohti järvenselkää, eikä
juuri mitään ollut tehtävissä. Kun ensimmäinen syöksy päättyi
alkoi kokonaistilanne hahmottumaan takaraivossa sen verran, että
tajusin olevani kalojen kanssa hiukan ahtaalla (suom. ihan kusessa).
Laskeuduin polvelle maton viereen väsyttelemään kalaa ja irroitin
koukun haavissa olevan kalan alahuulesta.
Täysin tyylipuhdas vapautus kuvauksineen olisi tilanteessa ollut kokemattomuuteni takia mahdoton, joten työntelin kalan vapautusmattoineen vasemmalla jalalla järveen samalla yrittäen edes auttavasti ohjailla vavassa (siis siinä joka oli käsissä) olevan kalan syöksyilyä. Sain hetken päästä kalan juuri tyhjenneeseen haaviin ja vapautusmatonkin kuiville. Kolmas saman kokoluokan kala oli haavissa ja huokaisin helpotuksesta, kunnes jumivapa (joka siis loppujen lopuksi oli ainoa pelastus jolla yllä kuvatusta liemestä selvisin) alkoi oirehtia. Irroitin äkkiä kalan ja vapautinkin sen ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Yritin saada kalaa irti (missä se sitten ikinä kiinni olikaan) kiristämällä ja löysäämällä, kaikin tuntemini keinoin. Ei se irronnut. Sitten odotin ehkä 10 minuuttia, josko kala irrottaisi jollain keinoin itse itsensä. Ei auttanut. Törkyinen tyylivirhe ja ikävä fiilis kun siima rapsahti vedossa poikki.
Kello ei ollut vielä seitsemää. Tämän "ei koskaan ennen"-tyyppisen jatkon jälkeen vedin hetken happea ja mietin, että lähtisinkö kotiin. Katselin ympäriinsä lojuvia, limoittuneita kamojani ja päätin kuitenkin laittaa yhden vavan pyyntiin samalla kun kasailin itseäni ja tavaroita. Ilta pimeni ja istuksin jonkin aikaa ihmetellen tapahtunutta. Vielä yksi syöksy koetteli jo riekaleina olevia hermojani, mutta onneksi kala pääsi hetken kamppailun jälkeen irti. Lähdin kotiin karkuun ennen kello yhdeksää.
Täysin tyylipuhdas vapautus kuvauksineen olisi tilanteessa ollut kokemattomuuteni takia mahdoton, joten työntelin kalan vapautusmattoineen vasemmalla jalalla järveen samalla yrittäen edes auttavasti ohjailla vavassa (siis siinä joka oli käsissä) olevan kalan syöksyilyä. Sain hetken päästä kalan juuri tyhjenneeseen haaviin ja vapautusmatonkin kuiville. Kolmas saman kokoluokan kala oli haavissa ja huokaisin helpotuksesta, kunnes jumivapa (joka siis loppujen lopuksi oli ainoa pelastus jolla yllä kuvatusta liemestä selvisin) alkoi oirehtia. Irroitin äkkiä kalan ja vapautinkin sen ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Yritin saada kalaa irti (missä se sitten ikinä kiinni olikaan) kiristämällä ja löysäämällä, kaikin tuntemini keinoin. Ei se irronnut. Sitten odotin ehkä 10 minuuttia, josko kala irrottaisi jollain keinoin itse itsensä. Ei auttanut. Törkyinen tyylivirhe ja ikävä fiilis kun siima rapsahti vedossa poikki.
Kello ei ollut vielä seitsemää. Tämän "ei koskaan ennen"-tyyppisen jatkon jälkeen vedin hetken happea ja mietin, että lähtisinkö kotiin. Katselin ympäriinsä lojuvia, limoittuneita kamojani ja päätin kuitenkin laittaa yhden vavan pyyntiin samalla kun kasailin itseäni ja tavaroita. Ilta pimeni ja istuksin jonkin aikaa ihmetellen tapahtunutta. Vielä yksi syöksy koetteli jo riekaleina olevia hermojani, mutta onneksi kala pääsi hetken kamppailun jälkeen irti. Lähdin kotiin karkuun ennen kello yhdeksää.
Lauantaina
päätettiin sitten pitää varsinainen onki-ilta niiden kesken jotka
pääsivät tulemaan. Mutta kuten kirjoitin: varsinkaan lauantai ilta
ei liity mitenkään alussa kuvattuihin karpinkalastuksen
hienovireisiin, filosofisiin svääreihin, enkä haluaisi kirjoittaa
siitä riviäkään. Sen voin kuitenkin myöntää, että kalastus
(vai mitä se oli) oli ratkiriemukasta, ennen kokematonta ja siten
täysin ainutkertaista. Toivottavasti joku jaksaa avata sanaisen
arkkunsa ja kynäillä kertomuksen kaikkien iloksi ja muistoksi.
Kiitollisena
totean, että kaltaistenne vilpittömien kalamiesten (Jari, Jukka ja
Mitri) kanssa oli ilo viettää juuri tämä kyseinen,
poikkeuksellinen syysilta. Se ettei Teemu päässyt mukaan oli
minulle, ja varmaan muillekin, pettymys - mutta ihan vaan Teemulle
tiedoksi: Jukka ja Mitri peittivät oman mahdollisen pettymyksensä
käsittämättömän hyvin ;=)
Jerry
Kluuvinlahden
Kalastajat Ry
Ps. Vielä ehtisi
ehkä yhden uuden paikan kokeilemaan… tänne mä en ainakaan enää
lähde.
Kommentit
-Pasi
Vastaaminen on hiukan kestänyt, mutta toivottavasti onkipaikkoja on löytynyt. Mahdollisia karpinonginta paikkoja on paljon, mutta niiden jakamiseen liittyy tiettyä problematiikka, joka kyllä käy ilmi vaikkapa näitä Siloneulalaisten kertomuksia lukemalla. Löydät omat paikkasi ihan varmasti, jos asia innostaa. Niin ovat kaikki muutkin löytäneet. Hyviä vinkkejä löytää tänäpäivänä parhaiten internetistä. Jos haluat, että homma maistuu todella herkulle, niin etsit ensin netistä videoita joissa näet miten karpit vedessä näyttäytyvät. Sitten lähdet tyyninä päivinä retkeilemään niille järville (tai on niitä meressäkin), joilla haluaisit onkia. Istut ja tarkkailet tai voihan niitä vaikka jotenkin houkutellakin. Ennemmin tai myöhemmin onnistut.
Voin vakuuttaa, että edellä kirjoitetulla reseptillä tulee herkkua. Einestä löydät toki helpomminkin...
Antoisia hetkiä!
Jerry