Vieraskynä - Skattalaisia kokemuksia karpinonginnasta

Onnistuin jättämään ehkä kaikkien aikojen karppireissun väliin, mutta tämä ei edes pahemmin harmita. Siellä ne kalat ovat - kasvamassa ja keräämässä viisautta. Oikeastaan kyseessä taisi olla kaikkien kalareissujen äiti ja isoäiti. Uutta paikkaa voi tuskin komeammin avata. On hetkiä jotka jättävät täysin sanattomaksi ja joiden jälkipuinti on liki mahdotonta - varsinkin jos itse makaa samaan aikaan sohvalla. No viestit kulkevat ja nyt tiedän taas karppien mielenlaadusta lisää - myrskyllä tulee helvetisti kalaa, myrskyn jälkeen saa paljon kaloja, pimeällä syö hyvin, valoisalla ihan helvetin hyvin, kahdella popupilla tulee aina, yhdellä joskus ja mauista kelpaa kaikki. Karpin onginta on hektistä ja kuumottavaa eikä rentoutusarvo ole yhtään kehutun lainen, kaikki on limassa ja paskassa ja himassa väsyttää liikaa. 

Blogia on kirjoiteltu pian kuusi vuotta ja ensimmäistä kertaa on tullut vieraskynän aika. Hetki on liki juhlallinen ja olen hyvin tyytyväinen, että jutussa pureudutaan karpinkalastukseen. Aika samoilla meiningeillä näet mennään. Joten annetaan ääni ja kynä Jarkko Jeremias Tapiolle. Alla karpinonkijan fiiliksiä Jerryn silmin ja samalla kevyt sivallus huikeaan onkihetkeen. Kuvat Jukalta, Mitriltä ja Jerryltä. Nauttikaa...

Fear the rush - Meet the cure

Karppikuume. Tauti joka kuljettaa kalamiehen hyttysparvien ja ryteikköjen läpi tuntemattomaan, saa viettämään satoja saaliittomia tunteja osoitteettomilla rannoilla, aiheuttaa unettomia öitä internetin syövereissä ymmärrystä hakien ja ajaa yhä uudestaan hermeneuttisten päättelyketjujen myötä tunnustamaan tietämättömyytensä. Ja paljon muuta.



Tauti alkaa joko räjähdysmäisesti ilman ennakko oireita tai räjähdysmäisesti pienen itämisajan jälkeen. Varsinaisen sairastumishetken tunnistaa yleensä huutavasta jarrusta, evän rikkomasta vedestä ja hymyilevästä, itseään toistelevasta kalamiehestä (yrittää yleensä myös kätellä ja toisinaan jopa halata… ihan heteropohjalta). Tautivaiheen alku on siinä mielessä ongelmallinen välttää, että jo läsnäolo toisen taudin puhkeamisessa yleensä riittää sairastuttamaan vastustuskyvyltään heikon ja luonteeltaan taudille alttiin rantojenmiehen.

Asiaa voi toki katsoa toisinkin: Olen kalastanut pienen ikäni lähes kaikin eri tavoin. Karpin kalastusta antoisampaa ja hienompaa kalastusmuotoa en tiedä.


Olen kuullut 600 tunnista osaavaa karpin kalastusta ilman saalista. Uskon että jokainen hetki oli kalastamisen arvoinen. Itse olen kalastanut tänäkin kesänä ehkä reilu 100 tuntia peräkkäin tyhjää. Miltei joka hetki olen ollut täysin varma, että tärppi on sekuntien kysymys… ja niin se on tavallaan ollutkin. Kalattomilta reissuilta olen lähtenyt poikkeuksetta oudon tyytyväisenä ja jo uutta reissua suunnitellen.


Minkä takia? - Tätä en tiedä.

Mikä karpin kalastuksessa sitten on niin hienoa ja antoisaa?- Sitä en osaa sanoa.

Voin kuitenkin yrittää jotenkin kuvata asiaa ja sen paria eri vaihetta niin kuin ne itse puhtaimmillaan koen:

Ensimmäinen vaihe on se, kun olen kalassa, koska tästä kaikki lopulta saa alkunsa. Riippumatta siitä, missä kalastaminen tapahtuu, on ainoa läsnäoleva elementti luonto. Joskus siihen pääsee sisälle heti ja täydellisesti, joskus pikku hiljaa hivuttautumalla. Kaikki aistit herkistyvät ja mieli tyhjenee. Veden väreilyn havaitsee selkeämmin ja lintu ääntelee voimakkaammin. Alkaa eräänlainen jännittyminen tai voimaantuminen. Jokainen hetki jää pysyväksi ja herkistää hiukan lisää. Koko mieli on rentoutunut ja keskittynyt voimallisesti - vain odottamaan. Edellä kuvattu on ehkä parasta ja antoisinta itse kalastuksessa. Normaali onkireissu koostuu joko täysin tai ainakin pääosin juuri tuosta odottamisesta ja keskittymisestä. 


Kun sitten esimerkiksi 10 tunnin keskittymisen jälkeen jarru surahtaa tai hälytin piippaa, tuntuu että keskittyminen saa polttopisteen. Vähän niin kun aurinko/suurennuslasi leikeissä… jos muistatte. Tai niin kuin ukkonen saisi purkautumiskanavan. Aistit ovat edelleen äärimmäisen herkät ja muu jännittyminen purkautuu ulosjuoksevaa siimaa pitkin ja muodostaa siiman päässä tuntuvan kalan kanssa kokonaisuuden. Tähänastisessa on kaikki. Loppu kalan vapautukseen asti on oikeastaan vaan jännityksen purkamista. Esimerkiksi kalan käsittely tuntuu toisinaan jopa kiusalliselta. Toki karpit ovat minusta todella hienoja, niitä on kiva katsoa hetki ja tutkia. Karppeja on helvatun kiva (ensimmäisen kerran jälkeenkin) saada, koska se tuo eräänlaisen onnistumisen tunteen. Kalakuvia on kiva ottaa. Ne kertovat muille kalastajille aina tarinan… ja onhan siinä toki mahtailuakin.


Toinen vaihe on valmistautuminen. Valmistautuminen on jatkuva prosessi, jonka voisi jakaa osa-alueisiin tai sitten useiksi päällekkäisiksi prosesseiksi. Kalastusvälineisiin lasken kuuluvaksi pääpiirteissään kaikki tavarat pois lukien muutaman kymmenen viimeistä senttiä ennen siiman päättymistä. Kalastusvälineet ja niihin paneutumisen koen eräänlaiseksi häiriönpoistoksi. Voisi sanoa, että välineet ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä ei oikein edes huomaa. Vaikka edellä mainittu saa välineistön kuulostamaan pakolliselta pahalta (mitä ne tavallaan ovatkin ;=), koen paneutumisen tähän ehdottoman välttämättömäksi… ja perverssillä tavalla antoisaksikin. Ne parikymmentä viimeistä senttiä tilpehööreineen ja syötteineen katson liittyvän toiseen kokonaisuuteen, en varsinaisesti välineisiin.

Kalastuspaikkojen etsintä voisi olla omassa sarjassaan. Joskus tähän tulee uppouduttua niin, että se tuntuu muuttuvan lähes itsetarkoitukseksi. Paikan etsintäprosessi tähtää kuitenkin täydellisen onkipaikan löytämiseen ja tulen jatkamaan sitä todennäköisesti niin kauan kun kalastan. Täydellisiä onkipaikkoja pitäisi nimittäin löytää useampi eri mielialoille sekä vuoden ajoille. Karppejakin onkipaikalla saisi olla, ja kun onkikarpin sukupolvenvaihdos ei meidän leveysasteillamme ole ihan luonnollinen jatkumo, niin paikan etsintä on lienee päättymätöntä. Tämä toimii osaltaan myös jonkin asteisena esikeskittymisenä ja jossain karpin luontaisen levinneisyyden alueella nivoutuisi yhteen seuraavan kohdan kanssa.


Se osa valmistautumisesta, joka muodostaa minulle kalastuksen ulkopuolisesta toiminnasta kokonaisuuden, on kalaan ja luontoon liittyvät tekijät. Vaikka tietoa kalan käyttäytymisestä ja elämäntavoista olisi löydettävissä eri lähteistä merkittävät määrät, en juuri kuluta kirjaston portaita tai kuormita internet yhteyttäni tähän liittyen. Tämä edustaa minulle kasvua, ja kasvuun liittyy aika. Havainnot muuttuvat kuvaksi niiden tarttuessa kalastajan repaleiseen kokemusten palapeliin. En halua valmiiksi kasattua palapeliä jossa on kuva jonkun toisen saamasta kalasta. Haluan kasata omaa palapeliäni, koska palojen hankkiminen ja kasaaminen edustaa sitä, mistä eniten pidän. Yksi kuva, iso kuva, pieni kuva, osa kuvasta tai pelkkiä irtopaloja - lopputulosta ei voi tietää niin kauan kun jatkaa kasaamista. Vaikka kuva ajoittain tuntuu valmistuvan, huomaan aina että paloja puuttuu ja olen innoitettu heittämään koko palapelin ilmaan, hakemaan lisää palikoita ja aloittamaan alusta. Pyrin siihen, että en kalastuspaikalla tietoisesti pohdiskele mitään. Kalastuksen ulkopuolinen pohdiskelu liittää kalastuksen ja valmistautumisen yhteen. On vaan eräänlainen jatkumo - vähän niinkuin talvi ja kesä.

Paremmin en juuri nyt kykene kuvailemaan sitä, mitä tämä harrastus minulle merkitsee. Tätä ei ehkä kannata ajatella kuumeena - en juurikaan halua parantua.

Yllä olevassa tekstissä on paljon pyöristäviä ja lieventävia sanoja: ehkä, lähes, tavallaan jne. Tähän ilmaisutapaan olen pakotettu. Alkutaipaleella oleva harrasteeni tuntuu alati elävältä eikä ehdottomia totuuksia juuri ole. En edes halua etsiä "lopullista ratkaisua". Etsin täydellistä onkihetkeä.

Tämän, kuten muidenkin innostavien juttujen suhteen, on toki vaarana että innostus ottaa valtaansa niin, että muut elämän osa-alueet kärsivät. Elämän eri osa-alueiden ristipaineessa tasapainoittelua voisi kai kutsua elämän hallinnaksi ja kaikkien muiden asioiden laiminlyöntiä karpin kalastuksen vuoksi - priorisoinniksi.

Ai niin! Minun piti oikeastaan kirjoittaa viimeisimmästä karppireissustamme Kalakerho Siloneulan voimakkaasti karppikuumeen kourissa kamppailevien herrasmiesten kanssa. Koska kyseinen kalareissu ei mitenkään liity karpin kalastuksen hienouksiin, kerron siitä ihan lyhyesti:



Olimme Teemun kanssa sopineet että käydään kokeilemassa yksi onkipaikka, jossa tietojeni mukaan saattaisi olla pyydettävän kokoisia karppeja. Koska ilman ennakkoruokintaa ei kehtaa onkia, kävimme eri kokoonpanoilla heittelemässä mämmejä ja sattumia oletetulle onkipaikalle viikon aikana ennen sovittua onkipäivää. Onki-ilta ja yö oli sovittu perjantaille. Kun perjantai läheni, alkoi
säätiedote jännittämään herroja niin, että sain lopulta koe-onkia perjantaina yksin… ihan kevyessä sateessa ja tuulessa. Ilta oli hyvin lyhytjännitteinen ja rauhaton. Heitin ensimmäisen vavan pyyntiin ja tärppi tuli alle puolen minuutin. Kala heinikkoon ja koukku irti huulesta. Uusi heitto ja uusi kala kiinni ennen kuin ehdin saada vavan telineeseen. Uudet välineet tuntuivat väsytyksessä hyvälle ja kamppailun jälkeen kuvasin ja vapautin 7-8kg kauniin suomukarpin. "Ei koskaan ennen"- tyyppisen alun jälkeen ajattelin pääseväni kalastamisen (ei siis kalan saannin) makuun ja virittelin kolme vapaa pyyntiin. Lähetin Kluuvinlahden Kalastajien toverilliseen henkeen Käpylän Jarille (joka siis myös pelkää sadetta) pullisteluviestin, kaivelin taskusta pastillin ja rupesin virittäytymään tunnelmaan. Kello oli 17.54.

Enpä juuri tunnelmiin ehtinyt, koska noin vartin päästä juoksi siima huutaen kohti vesistöä. Ihan kelpo vääntämisen ja lumpeiden niittämisen jälkeen sain nätin karpin haaviin. Ennen kuin ehdin nostaa kalaa vapautusmatolle, lähti toinen siima syöksyyn. Nostin kiireesti haavin kaloineen patjalle ja otin toisen vavan käteeni. Kala ehti saada siimaa melko paljon, ja onnistui sotkemaan itsensä kiinni jonnekin. Ei liikkunut mihinkään ja jouduin lopettamaan venkoilun, kun kolmas siima lähti hälytin huutaen syöksyyn. Pikapäätöksellä baitrunneri päälle, jumikalan vapa telineeseen ja kolmas vapa käteen. Kala paineli pontevasti hetken kohti järvenselkää, eikä juuri mitään ollut tehtävissä. Kun ensimmäinen syöksy päättyi alkoi kokonaistilanne hahmottumaan takaraivossa sen verran, että tajusin olevani kalojen kanssa hiukan ahtaalla (suom. ihan kusessa). Laskeuduin polvelle maton viereen väsyttelemään kalaa ja irroitin koukun haavissa olevan kalan alahuulesta. 


Täysin tyylipuhdas vapautus kuvauksineen olisi tilanteessa ollut kokemattomuuteni takia mahdoton, joten työntelin kalan vapautusmattoineen vasemmalla jalalla järveen samalla yrittäen edes auttavasti ohjailla vavassa (siis siinä joka oli käsissä) olevan kalan syöksyilyä. Sain hetken päästä kalan juuri tyhjenneeseen haaviin ja vapautusmatonkin kuiville. Kolmas saman kokoluokan kala oli haavissa ja huokaisin helpotuksesta, kunnes jumivapa (joka siis loppujen lopuksi oli ainoa pelastus jolla yllä kuvatusta liemestä selvisin) alkoi oirehtia. Irroitin äkkiä kalan ja vapautinkin sen ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Yritin saada kalaa irti (missä se sitten ikinä kiinni olikaan) kiristämällä ja löysäämällä, kaikin tuntemini keinoin. Ei se irronnut. Sitten odotin ehkä 10 minuuttia, josko kala irrottaisi jollain keinoin itse itsensä. Ei auttanut. Törkyinen tyylivirhe ja ikävä fiilis kun siima rapsahti vedossa poikki. 

Kello ei ollut vielä seitsemää. Tämän "ei koskaan ennen"-tyyppisen jatkon jälkeen vedin hetken happea ja mietin, että lähtisinkö kotiin. Katselin ympäriinsä lojuvia, limoittuneita kamojani ja päätin kuitenkin laittaa yhden vavan pyyntiin samalla kun kasailin itseäni ja tavaroita. Ilta pimeni ja istuksin jonkin aikaa ihmetellen tapahtunutta. Vielä yksi syöksy koetteli jo riekaleina olevia hermojani, mutta onneksi kala pääsi hetken kamppailun jälkeen irti. Lähdin kotiin karkuun ennen kello yhdeksää.


Lauantaina päätettiin sitten pitää varsinainen onki-ilta niiden kesken jotka pääsivät tulemaan. Mutta kuten kirjoitin: varsinkaan lauantai ilta ei liity mitenkään alussa kuvattuihin karpinkalastuksen hienovireisiin, filosofisiin svääreihin, enkä haluaisi kirjoittaa siitä riviäkään. Sen voin kuitenkin myöntää, että kalastus (vai mitä se oli) oli ratkiriemukasta, ennen kokematonta ja siten täysin ainutkertaista. Toivottavasti joku jaksaa avata sanaisen arkkunsa ja kynäillä kertomuksen kaikkien iloksi ja muistoksi.

Kiitollisena totean, että kaltaistenne vilpittömien kalamiesten (Jari, Jukka ja Mitri) kanssa oli ilo viettää juuri tämä kyseinen, poikkeuksellinen syysilta. Se ettei Teemu päässyt mukaan oli minulle, ja varmaan muillekin, pettymys - mutta ihan vaan Teemulle tiedoksi: Jukka ja Mitri peittivät oman mahdollisen pettymyksensä käsittämättömän hyvin ;=)

Jerry
Kluuvinlahden Kalastajat Ry

Ps. Vielä ehtisi ehkä yhden uuden paikan kokeilemaan… tänne mä en ainakaan enää lähde.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Saisitteko lueteltua joitain paikkoja, että olisi helpompi aloittaa karpin kalastaminen ? Muiden kalalajien kalastuksesta löytyy tosin hyvin Erä-lehdessä ja netistä paikkavinkkejä, mutta karpin kalastuksesta ei löydy mitään. Onko paikkoja Suomessa muka niin vähän?

-Pasi
Anonyymi sanoi…
Terve Pasi!

Vastaaminen on hiukan kestänyt, mutta toivottavasti onkipaikkoja on löytynyt. Mahdollisia karpinonginta paikkoja on paljon, mutta niiden jakamiseen liittyy tiettyä problematiikka, joka kyllä käy ilmi vaikkapa näitä Siloneulalaisten kertomuksia lukemalla. Löydät omat paikkasi ihan varmasti, jos asia innostaa. Niin ovat kaikki muutkin löytäneet. Hyviä vinkkejä löytää tänäpäivänä parhaiten internetistä. Jos haluat, että homma maistuu todella herkulle, niin etsit ensin netistä videoita joissa näet miten karpit vedessä näyttäytyvät. Sitten lähdet tyyninä päivinä retkeilemään niille järville (tai on niitä meressäkin), joilla haluaisit onkia. Istut ja tarkkailet tai voihan niitä vaikka jotenkin houkutellakin. Ennemmin tai myöhemmin onnistut.

Voin vakuuttaa, että edellä kirjoitetulla reseptillä tulee herkkua. Einestä löydät toki helpomminkin...

Antoisia hetkiä!

Jerry

Vuoden suosituimmat tekstit