Karppikauden avaus 24.-25.5.2013

Karpin onginnan osalta on tänä keväänä tuntunut ensimmäistä kertaa siltä, että tietää kutakuinkin mitä on tekemässä. Kaloja on saatu sen verran, että kauteen 2013 on ollut mukava valmistautua. Ajatuksen tasolla ekaa reissua on tehty joulukuusta asti, uusia kamoja on hypistelty ja mielikuvaharjoitteita ritsaamisesta toteutettu useampaankin kertaan. Karppikuume helpotti osaltaan maratonin väliinjäämisen tuskaa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kun Iidan taudinkuva selvisi ja istuimme Jukan kanssa maratonlauantai-iltana tutulla tontilla salamoiden heijastuessa peilityynen järven pinnasta ja ison karpin nostaessa päätään hymyilimme käymättömälle maratonille. Ilman tätä vuoden ensimmäinen reissu olisi luultavasti siirtynyt pitkälle kesään.

Alunperin kausi oli tarkoitus aloittaa jostain muualta, mutta suunniteltu onkikohde ei valitettavasti vakuuttanut mukavuudellaan. Iso osa onki-illoissa on istumisella, oleilulla ja rupattelemisella, joten paikan valinta kannattaa tehdä huolella. Unelmien onkipaikka on rauhallinen, kohtuu lähellä, aukea ja saa siellä kalojakin olla. Paikalla pitää myös pystyä yöpymään yö tai pari, sillä ainakin itselleni karpinkalastuksessa parasta on sen kokonaisvaltaisuus. Terapiaonginnat ja iltarentoutumiset hoidetaan sitten eri kalalajien parissa. Pari ihan mukavaa paikkaa on jo löytynyt, mutta haku jatkuu ja toivottavasti tänä suvena saadaan kartoittettua ainakin yksi toimiva uusi karppiranta. 



Kamamäärä on reissulla räjähtänyt aivan käsiin ja muutenkin vespa keulii niin ettei kyydissä meinaa pysyä. Kun ilmestyin kamoinen ovesta ulos rämähti Jari reippaaseen nauruun. Kotonakin oli jo sanan säilä viuhunut railakkaasti ja periaatteessa ihan syystä. Vaikka toisaalta, kuten jo todettua itselleni tämä alkaa olla mitä suurimmassa määrin laadukas ajanviettotapa, jossa tekemisen ja ajatuksen kautta luullaan olevansa jonkun suurenkin asian äärellä vaikka todellisuudessa vaan kökötetään rannalla, syödään ja rupatellaan mukavia. Mulle on vuosien saatossa lipsahtanut, tai sitten olen roolin ominut, ruokahuolto asiat ja tämä on yksi syy siihen, miksi kamojen kantoon tarvittaisiin pari nepalilaisen sherpayhdistyksen kantajäsentä.

Tällä reissulla ruokapuoli herätti itsessäni muutenkin riemukkaita ajatuksia, sillä Mitri oli hommannut Karppihuuruissaan retkimuurikan. Luultavasti tätä valurautapytinkiä kantavat repussaan liki kaikki lapinvaeltajatkin, sillä pienokaisella on painoa hyvä kun 3 kiloa. Suunnitelmat vaihtelivat paellasta, pihvien kautta molekyyligastronomiaan, mutta todellisuus palautti maanpinnalle. Torstain duunimatkalla poikkesin Torpparinmäen K-Supermarketissa ja lampsin valmiiden suunnitelmien, tai ainakin niiden aihion kanssa lihatiskille. Olen varmaan jo purkautunut ässästä ja koosta sen verran monasti, että jätän voimasanat väliin ja totean vaan, etten ikinä ole nähnyt lihatiskiä jonka ainut valmiiksi marinoimaton vaihtoehto on naudan sisäfilee. Vakuumipuoli oli sitten tätäkin huimaavampi kokemus ja lopulta pitkän ähinän jälkeen poistun paikalta jotain puolivillaista porsasta mukanani.

Muita hankitojakin on tehty ja kun Jarin kanssa lopulta puolentoistakilometrin hikimarssin jälkeen saavuimme paikalle alkoi hirveä hypistely ja esittely. Jari ähisi riippumaton ja tarpin kanssa, kun itse kasailin ylivuotista telttaa ja tein maastosta löytöjä kun viimevuonna kadoneet teltan kiinnikkeet löytyivät yksi kerrallaan sieltä mihin olin ne tiukasti painanut. Kun kamat oltiin lopulta saatu viritettyä ja leiri näytti siistiltä istuimme alas ja fiilistelimme tilanteella.

Rauhallinen tunnelmien makustelu päättyi kuitenkin rivakkaan, kun puskista alkoi kuulua helvetillistä kahinaa ja ähinää - Jukka ja Mitri marssivat tontille uusine kapaaseineen. Oletteko kuulleet ikinä termiä karppirinkka? Helvetin iso ja leveä se on, mutta sopii camoväreissään hyvin yhteen ylisuureen vapalaukun kanssa. Tämän tavaravuoren takana vilkkui punainen valo kun Luoteis-Helsingin pyöräilevä Matti Kassila rymisti menemään GoPron kuvatessa tuleville polville kevään 2013 odotetuimpia askeleita. Mitrin asianmukaisesti viritetty rinka notkui "lievässä" takapainossa luoden illuusion painovoiman kumonneesta karpinonkijasta. Koko ryhmä oli kasassa, mäskit lensi tontille, podit nostettiin kasaan ja karppikesä 2013 saatiin polkaistua vihdoinkin käyntiin

Osa illan ruokalistasta

Itse onkisessiosta on vaikea erotella yksityiskohtia. Aikaa ei oikeastaan ole silloin olemassa. Pimenevä ilta noudattaa tiettyä kaavaa ja samaan valonmäärään alkaa ja päättyy useimmiten niin pintaelämä kuin pikkuhiljaa rauhoittuva puheensorinakin. Muurikka toimi kuin unelma, Jukan lettutaikina oli yllättäen todella onnistunut, vaikka toivottua sokeria ei ollutkaan tarjolla ja normi Siloneulareissuista poiketen korkattiin myös yhdet karppikauden avauskaljat. Jukka ja Jari vetäytyivät riippumaan ja me Mitrin kanssa siirryimme alaspäin viettävän teltan suojiin. Riippispojat nukahtivat äänistä päätelleen nopeasti, Mitrinkin lyhdyt sammuivat pian, mutta itse jäin kieriskelemään ajatuksieni kanssa säpsähtäen taajaan rauhallisten loiskausten piristäessä ja luodessa uskoa myös kalan saantiin

Paljon on puhuttu karppipaikoista ja paljon meiltä on kyselty myös tarkkojen koordinaattien perään. Oma vastaukseni näihän uteluihin on ehkä liiankin tyly hiljaisuus tai murahdettu lause joka sisältää hyvinkin tiukan ein. Syy tähän on siinä makuualustan alla ja kymmenenmetrin matkalla teltan suuaukolta rantaan päin. Viikon duuni siksi, että saa nukkua rauhattomasti, kuutisen tuntia iltamenoja keskellä viikkoa, myöhäiset kotiintulot jolloin kaikki muut ovat jo nukkumassa ja lukematon määrä aikaa mikä paikkojen löytymiseen on käytetty. Lisäksi karppi on siitä poikkeuksellinen kala, ettei se lisäänny. Eikä niitä meidän onkimissamme paikoissa, eikä varmaan missään muuallakaan Suomessa tuhansittain ui. Myönnän auliisti olevani tältä osin hyvinkin itsekäs.

Myös onkiseura on tärkeää. Näitä mäskäyksineen koko viikon kestäviä reissuja ei ainakaan omalle osalleni mahdu kauteen kuin rajallinen määrä. Olisi silkkaa haaskuuta jos onkimisesta katoaisi juju sen takia, että henkilökemiat eivät osuisi rannalla yhteen. Monta kertaa on Jukan ja Mitrin kanssa juteltu kauhuskenaarioista ja päälimmäiseksi nousee joka ainoa kerta tapaus joka alkaisi onkiyön aikana dokaamaan. Tämä ei vaan jotenkin osu meidän kuvaan onnistuneesta kalastuksesta. Toisaalta myös liian äänekäs (mehän toki saadaan huutaa ja meuhkata, mutta se on eri asia) ja itseriitoinen onkimies voisi olla vaikea käsitellä.

Parin kertaan kesken tällaisen suuren filosofisen Jeesustelun ja oman hännä noston säpsähdin myös häläreihin. Lepakoita ne eivät olleet ja epäilenkin ohi uineiden karppien aikaansaaneen nuo äänet. Kello eteni, mutta lopulta uni kuitenkin vei voiton ja nukahdin kippuraan juurten painaessa rauhoittavista vasemman puolen kylkiluita. Uni loppui kuitenkin lyhyeen, kun yksi vavoista aloittin kiivaan ja kiimaisen huudon. Itse en toistaisksi vielä kertaakaan ole herännyt tähän ääneen ja nyt voin ehkä ymmärtää sitä, mille olen monesti jaksanut hihitellä. 

Kyllä siinä tarkkaavaisuus on ekat pari minuuttia aika hakusessa. Seisoin pitkätkalsarit jalassa sukkasillaan rannassa ja mietin kenen vavassa kala oli, omani se ei ainakaan ollut. Jarikin oli jo pystyssä, mutta komeimman sisääntulon paikalle veti Mitri joka luuli vapaa omaksensa. Helvetillisellä ryminällä Mitri kompuroi paikalle jättäen jälkeensä, noin puoleenväliin matkaa makuupussin  ja teltan eteisessä olleet kamat. Selvitettyään alkukiihdytyksen epätasainen maa teki tepposensa ja kuningaskalastaja Häkkinen heittäytyi maahan kaataen samalla lähimmän podin. Salamana ajatus kirkkaan Mitri kuitenkin tarrasi kiinni vapaan ja veti vastaiskun tajuten kutakuinkin samalla hetkellä pitelevänsä Jukan vapaa.

Nuoremmalla Riippiksellä taas ei ollut mitään kiirettä pois kohdusta. Jälkianalyysi siitä, että koska kyseessä oli Mitrin vapa ei kannattanut pitää kiirettä on täysin absurdi. En osta tätä alibia, väitän että Jukka oli yksinkertaisesti jumissa siellä nopeasti aukeavan tarranauhan takana. Lopulta vapa saatiin kuitenkin oikean onkimiehen käteen ja kala saateltiin pienten vaikeuksien päätteeksi haavin pohjalle. Hemmetin hieno fiilis ja kevyt täpinä valtasi koko rannan. Kauden eka reissu ja kauden avaus kala - eipä tämä kesä olisi paljon paremmin voinut alkaa. Kalan uidessa takaisin pimeään alkoi aurinko tuoda valoaan tontille ja kahdeksan tärisevää kättä tarkisti vavat ja viritti kamat uuteen iskuun. Pikku hiljaa yksi kerrallaan siirryimme kuitenkin takaisin unimaahan ja toivoimme heräävämme uudellen samoihin säveliin.

Kauden avauskala - ekalla reissulla!

Vielä reilusti 10kg matkaa teoreettiseen maksimiin - voi hyvin!

Seitsemän pintaan, reilun tunnin torkkujen jälkeen olin jälleen pystyssä melko varmana siitä, että reissun kalat oli nyt saatu. Aika samoilla valoilla paikat kalat on tullut ja toisaalta niinä muina tunteina on pyydetty pelkkää tyhjää. Siemailimme kahvit, jotka keitettin Jarin pikkukemistin välineillä järvivedestä, napsimme kukin tahoillamme aamiaista ja ryhdyimme pikkuhiljaa purkamaan leiriä. Koko viikonlopun reissu se vastaa hauska olisi. Siinä olisi tyyliä kun auringon noustessa käpertyisi nukkumaan ja odottamaan seuraavaa yötä. Torkkuisi päivän, lukisi ehkä kirjaa, kyllästyisi rupatteluun ja vaan velttoilisi. Tämän kamamäärän siirto on sen kokoluokan projekti, että parin yön sessio olisi järkevämpikin. Sitä suunnitellessa ja uusia paikkoja kartoittaessa on hyvä olla. Karppikausi 2013 on käynnissä ja useammalla rintamalla tapahtuu jo. Tästä tulee mahtava kesä, ei voi mitään!

Kommentit

Markus sanoi…
Onnittelut hienosta karpista. Koko kausi pelastettu jos tuollainen tulee jo ensimmäisellä reissulla :)

Vuoden suosituimmat tekstit