Parasta aikaa 13.6.2013

Voiko ilta olla täydellinen? Kannattaako täydellisyyttä edes tavoitella? Onko täydellinen liian sileää ja epätodellista ja tarvitaanko parhaisiin muistoihin mukaan sittenkin hiukan rosoa? Muistorikkaimmat onkihetket eivät ole toistensa kopioita. Toisena satoi kaatamalla ja neljäntenä riisuttiin paidat antautuen paahtavalle auringolle. Ensimmäinen päättyi ärräpäihin ja kolmas paketoitiin maailmojasyleilevään euforiaan. Joskus parasta on ollut kalat ja joskus kalattomuus. Yhdistävä tekijä on tunne joka tekee hetkestä poikkeuksellisen. Tällä ei välttämättä ole mitään tekemistä kalastuksen kanssa vaan fiilis on syystä tai toisesta oikea jo ennen rantaan tuloa. Kerran tauti on taittunut juuri, kun toivo reissusta on jo menetetty ja joskus kotona syödyssä makaroonilaatikossa on vain ollut normaalia enemmän makua. 

Hetken tunnelma tatuoituu muistiin kuvien ja yksittäisten tapahtumien kautta. Kymmenen vuoden takainen otos ohi lipuvasta joutsenesta voi yllättäen palauttaa mieleen ne keskustelut ja fiilikset mitkä tuolloin rannalla vallitsivat. Näitä muistoja metsästetään siinä missä kalojakin. En oikeastaan osaa, saati halua laittaa puntariin suuren kalan tuomaa fiilistä tai vaikka kesäöisen stadin läpi pyöräilyä kesäisen onkireissun päätteeksi. Ne ovat kokonaisuus, mielentila.

Joskus harvoin kaikki on kuitenkin lähellä täydellistä. Letkeä on tällä foorumilla inflaation kokenut sana, mutta  minulle se on adjektiiveistä tavoiteltavin. Letkeys on rentoa olemista, naurua ja takakireyden täydellistä poissaoloa. Kun tähän päästään ovat kalat usein yhteistyökykyisiä, tai siltä ainakin tuntuu. Kova vesisade taipuu miedoksi tiputteluksi ja siimasekamelska voi pelastaa hetken. Kesällä tämä tila on helppo saavuttaa. Parasta aikaa eletään onkijan parasta aikaa...

Pääosa, sivuosa ja statisti - tämäkin muisto säilyy