Pilkkikauden avaus 24.1.2015

Eletään tammikuun loppua ja ensimmäiseltä pilkkireissulta on vasta palattu. Tällainen vuosi tällä kertaa. Vaan eipä mitä, suurta poltetta kalalle ei ole edes ollut. Välillä toki kelin näyttäessä parastaan ja mielen ollessa herkällä on ajatus lentänyt kiinteän veden päälle. Tuo pilkkiminen tuntuu tätä nykyä olevan vaan snadisti liian kiihkeää puuhaa laiskistuneille Siloneulalaisille. Kairaaminen, jatkuva reiänvaihto ja vavan vatkaaminen meinaa ruveta tympimään. Ei siinä oikein täyspainoisesti kykene rupattelemaan, kuvailemaan ja katselemaan elämää karpinonkija silmäluomien alta. Onneksi paikkoharrasteita on ruvennut löytymään myös talvikeleille.

Reissukohde valittiin  kesää silmällä pitäen. Onkipaikkoja on himputin paljon mukavampi tsiigailla järveltä käsin. Säästyy monet ärräpäät eikä sääretkään ole aivan verillä kun potentiaaliset onkitontit voi spotata kalan katsantosuunnasta. Tältä osin tämä reissu oli menestys, mutta pilkkihommissa meinasi mennä laiskalla ja osaamattomalla sormi suuhun. Tarkoituksena oli vähän pilkiskellä pikkukaloja ja siirtyä sitä kautta hauen täkyongintaan. Siinä on hieno harraste, noin periaatteessa. 

Reilusti viidettä tuntia siinä varmaan meni ennenkuin ensimmäinen kala, kiiski tietysti, kelpuutti Mitrin tapsipilkin. Vähän vaikeaa on onkia haukea ilman täkyjä. Hämmentävältä vaikutti paikka. Edellisillan lukuhetket vesistönkunnostuspapereiden parissa eivät todellakaan realisoituneet siiman päässä. Ylitiheä särkikalakanta loisti totaalisesti poissaolollaan. Tämä ei toki ole uutta, ei vaan amatööri osaa sanoa miksi särkikalat katoavat jäiden mukana. Osaamattomalle tuntuvat olevan enemmän sattumakaloja. Toki näitäkin on joskus muinoin nostettu riesaksi asti, mutta silloin kohdekala on ollut aivan toinen.

Vaikka ei se hauki nyt hirveänä valikoi, käyttäytyy kuin fongari - kaikki kelpaa. Neljä pikkukalaa onnistuttiin koko 6 tunnin onkimisen aikana koukuttamaan. Vaikka näin laiskoja pilkkimiehiä harvoin näkee. Mitrin tosin kuntoili urakalla. Tripodi, kamera ja muovipussiin lastattu hernaritermari muodostivat mainion steadycamin. Sen kanssa se kirmaili menemään. Takaperin ja rundia mun ja Jukan ympäri kesken kävelyn. Hyvä ettei vetänyt risti- tai laukka-askeleita saavuttaakseen optimi kuvakulman. Timelapset on myös täysin nähty. Hyperlapse sen olla pitää. Mitä vaikeampaa sen siistimpää. Joku fiksaatio tähän vaikeuteen meillä kaikilla täyttyy olla.

Emme todella uskoneet hauen saantiin. Seisoskelimme viimeisellä rannalla ja ajatus kotiin siirtymisestä oli vahvana mielessä. Pari ahventa ja särki killuivat kuitenkin vedessä mahdollista harhaosumaa odotellen. Toki alunperin paikkaa valitessa päädyimme monen osatekijän summana siihen, ettei kyseinen lutakko nyt aivan sysionneton haukipaikka voi olla. Perinteinen rehevä karppijärvi josta löytyy sopivassa suhteessa vesistönkunnostuspapereita ja sinilevähavaintoja. 

Hälyttimen rääkäisy yllätti. Jukka käski minut vapaan, kyllähän minä sen pyyntiin viritin ja muuta, mutta tästä työnjaosta ei oltu sovittu etukäteen. Ehkä karpinonkija vaan oli unohtanut ettei hauen vienti kestä loputtomiin. Vapa pystyyn ja kala ylös - tai ei aivan. Kyllä siinä hetki ihmeteltiin ja pyöriteltiin tapahtumaa. Jalkojen alla lyhyen siiman päässä ryntäilevä hauki oli todella hauska pideltävä. Täkyonkikamat toimivat moitteetta ja alkuun homma sujui oikein mallikkaasti. Parilla yrityksellä hauen, ilmeisen kookkaan, pää saatiin käännettyä putkeen ja kala liuetettua mallikkaasti matolle. Pakkasta ei ollut paria astetta enempää, joten vapautus olisi onnistunut aivan helposti ellei. 

Karpilla ei ole hampaita, hauella on karpinkin hampaat. Pitkät pihdit löytyi, mutta kidan avaajia ei. Turoilin kiinni jämähtäneiden leukojen kanssa tovin onnistumatta avaamaan niitä. Näinä kuumina kalastuskeskusteluaikoina tästä ei ehkä kannattaisi julkaista ainakaan leikkaamatonta videopätkää. Lopulta viisas veljeni antoi pari vinkiä ja koukut saatiin irti. 

Poseerata oli pakko vielä silloin kun kala oli elossa. Kuollut kala on ruma, elävän kanssa poseeraus kai sitten eläinrääkkäystä? Onneksi olin kyllä päättänyt jo etukäteen napata sopivan kokoisen kala safkamateriaaliksi. Tämä liikkui snadisti ylärajan päällä, mutta silti pastori viuhui ja eläinrääkkäys muuttui yhdellä iskulla kunnioitettavaksi luontokokemukseksi. Tappaminen on oikein kun kalan syö? Itse voisin ehkä olla kasvissyöjä, moni muu ei. Saako tappaa vaikkei ole pakko? 


Suuri (sa)alistaja

Välillä tuntuu, että tappaminen on oikeutettua, vaikka kalaa ei edes söisi. Parempi hauki tunkiolla, kun kala järvessä? Ymmärrän kyllä ettei kalalle jää traumoja kiduttamisesta kun se on kuollut. En halua verrata ihmiseen tai tehdä allegorioita jotka muuttavat tämän sikäli arvokkaan moraalisen hippaleikin turhan suureen mittakaavaan. Minulle ihminen on eläin, mutta eläin ei ihminen. Pyrin kunnioittamaan molempia yhtä paljon. En kuitenkaan pidä niitä samanarvoisina.

Aion nautiskella tästä kalasta pitkään. Kotimainen tuore oikeaoppisesti käsitelty kala on herkkua. En silti niele sitä kokonaisena. En uskaltaisi tehdä tätä edes pikkuahvenelle. Se on piikikäs. Sattuu, pelkään kipua. Tämä hauki ei sitä ajatellut niellessään puolikiloisen lahnan, gulauttaessaan pikkuisen pasurin, sipaistessaan maittavan särjen yhdellä nielaisulla ja vielä hamutessaan tarjoamaamme ahventa. Se ei pelännyt kipua tai sitten se oli vaan hiivatin rohkea. Ellei sillä sitten ole erilainen tapa tuntea kipua, ainakin suun alueella? 

Oma kalani päätyy varmaan nugetteihin, lasten toive. Itse kääntäisin katseet jonnekin itään. Jukka puhuu aina hauduttamisen puolesta tai maidossa keittämisestä. Kala pehmenee kaikissa kivasti ja kun tajuaa olla ylikypsentämättä sitä se parhaimmillaan sulaa suuhun. Se ei satu. Toivottavasti seuraavalla reissulla saadaan lisää ruokakaloja ja myös niitä vapautettavia. Tämä kokemus vahvisti itselleni sen, että talvella pakkasen ollessa mieto kalan voi vapauttaa vailla tunnon tuskia. Itse mielellään uskon kalatutkijoihin, joiden mukaan suuret yksilöt kannattaa laskea takaisin veteen. Ei sen takia, että naapurin Penakin voisi saada kalan vaan ihan puhtaasti geneettisen perimän vuoksi. Toki Penakin on ansainnut kalansa, vaikkei se aina kohdatessa muistakaan tervehtiä.

Kalastuslaki on muuttumassa ja keskustelu käy kuumana. Myös vaalit lähestyvät. Tämä on erittäin huono yhdistelmä. Tekisi välillä mieli antaa ääni sille, joka pitää parhaiten turpansa kiinni eikä kalastele, ääniä. Kaikki ne sitä tekevät ja se on ymmärrettävää. Kuka ei tykkäisi kisailusta. Panoksena on vaan ihmisten usko demokratiaan ja rehellisyyteen. Hinatessani vertavuotavaa kalaa pitkin lumista jäätä kohti autoa yritin kaivaa sisältäni pintaan pyrkivää saalistajan testosteronia. Epäonnistuin ja yritin häpeissäni potkia lunta tuoreen verivanan päälle. Ei minusta ole mieheksi. Katse kuitenkin kääntyi viereisen rannan kutsuvaan aukkoon - täällä ongitaan kesällä, vailla moraalisia kädenvääntöjä.




Kommentit

Jamael sanoi…
Komia juttu, jota oli ilo lueskella ja vielä komeampi videokin liitteenä, loistavaa settiä! =)
Miia sanoi…
Olipa hieno video!

Vuoden suosituimmat tekstit