Lasten kanssa karppikalassa 30.6.-1.7.2015
On reissua edeltävä päivä, yritän karsia tavaroita - onkikaverit eivät. Riivin kalakamat minimiin, karsin kaikessa eli oikeastaan pakkaan järkevästi. Turha kaikkia painoja ja rigimateriaaleja on rantaan roudata kun ei niitä siellä ikinä käytä. Toiset varaavat mukaan matkaradion, läjän Aku Ankan taskukirjoja ja valtavan kokoisen kovakantisen Guinness Word Records 2015 raamatun. Myös uintikamat pyyhkeineen on syytä varata mukaan, ilmapatjoihin en suostu. Päälimmäisiksi survotaan rakkaimmat pehmolelut.
Onkiaamu. Viimeiset pakkaukset, vaatteita pitää varata mukaan tuplamäärä. Olisi kurja jos reissu päättyisi veteen putoamiseen ennen alkamistaan. Riski on iso, varsinkin toisella onkikavereista. Safkaa kulkee mukana huomattavia määriä. Syömisiä on spekuloitu koko edeltävä viikko - kuinkakohan monta ruokalajia me ehditään siellä syödä? Oma rinkkani painaa liikaa. Toinen onkikavereista meinaa musertua omansa alle, ylikokoisen repun vyötärövyö roikkuu persauksen alapuolella. Yksi huolehtii Ennätyskirjastaa, akkareistaan, radiostaan ja pehmoleluistaan. Sen verran osallistuu yhteisen hyvän eteen, että suostuu kantamaan pari suklaapatukkaa rantaan.
Saavumme rantaan. Pienin kailottaa niin kovaa, että kenellekään ei jää epäselväksi mitä kalaa ollaan onkimassa.
- Miksei teltta ole jo pystyssä? Voinko avata jo makuupussin?
On selkeästi kalailma, sadetutka piirtää ympärille kirkkaan punaista. Kaikki on ihmeellistä, ritsa, bankstickit, haavi, rigit - apu on lähellä ja kaikki halutaan oppia. Teltasta kuuluu iloista hyräilyä ja naurun hörähdyksiä - kaikenlaisia ennätyksiä sitä ihmiset tekevätkin. Kamat on vedessä ja tontti asiallisesti pohjustettu. Alkaa odotus.
- Olisiko täällä jotain tekemistä?
Kaunis rivi -
Grillimakkaraa ja paistettuja kasviksia. Makkara maistuu ja maistuisi kasviksetkin, mutta sade pakottaa telttaan.
- Voiko jo syödä vähän karkkia?
Sateenropina teltan kattoon on rauhoittavaa ja Aku Ankka ja kevyt sokeri kielenpäällä aikaansaavat mukavan rauhallisen tunnelman. Sateen jälkeen kasvikset ovat sopivan viileitä ja rapeasti al denttejä. Olemme kaukana vavoista ja etäältä kuuluu hiljainen piipaus. Voisiko se olla? Tuskimpa vain, kello on vasta vajaa kolme. Käydään nyt katsomassa,
- Onkohan se Karppi!, kaikuu yli järven.
Vastaus tulee vierestä - Ole hiljaa, kaikki kuulee.
Matka vavoille on pitkää, sinä aikana ehtii kompastua juureen ja saada haavan kämmeneen.Tontilla on hiljaista, mutta melkein tyhjäksi rullannut puola on ilouutinen. Vapa pystyy ja kala kiinni. Laiska paino - epäilen lahnaa, mutta ihmettelen painoa. Vieressä itketään, juuri on tehnyt taas tepposensa ja housu on kiinni rannassa törröttävässä bankstickissä.
- Isi irrota mut, olen jumissa!
Kala on karppi, rannassa tuuletetaan. Haavitseminen sujuu kalakavereilta ammattitaidolla, nämä toverit eivät kyseenalaista neuvoja. Normaalisti jokainen tietää itse parhaiten. Kala makaa matolla ja katseet ovat aurinkoiset. Manööverit ovat jo tuttuja, kukaan ei enää vaadi karppia grillille - sisäfileeksi. Näin oli vielä pari vuotta takaperin. Pönöttäminen maistuu ja kala halutaan vapauttaa itse. Matto veteen ja karppi vapauteen. Ihan ei mene oppikirjan mukaan - matto on iso ja poika pieni. Takareunaa on vaikea laskea, joten neuvokkaasti kala kaadetaan veteen. Nopeasti pyrstöstä kiinni ja kala siististi takaisin järveen - oppia ikä kaikki.
Huoltoryhmäkin on saapunut rantaan. Paistetaan Trangialla lettuja, kaikille maistuu, varsinkin hillo. Puristettavasta pullosta hilloa on helppo annostella suoraan suuhun. Välillä makoillaan teltassa, se on reissun paras paikka, ja onkiranta. Toinen onkikavereista on todella kiinnostunut itse kalastuksesta ja tekee jatkuvasti havaintoja ja huomioita itse tapahtumasta. Juttu palaa taajaan itse ongintaan. Näinhän se menee itselläkin. "Jutut kiertävät kehää palaten aina aihepiiriin. Missä on kalat?". Toinen nautiskelee elämästä, kuten aina. Ei huolta huomisesta ja suurta iloa pienistä asioista - tunnistan tästäkin itseäni.
Kesken lettujen syönnin toinen setti herää räjähtävästi eloon. Siima juoksee raivoistasti puolalta, eikä tarvitse arvailla mikä on tämän vastustajan laji. Edellinen kala, pienin koskaan paikalta saatu, väsytti itse itsensä meidän grillaillessa makkaroita, mutta tämä veijari on toista maata. Siima rullaa puolalta ja karppi painaa väkisin rantaan. Siima meinaa kiertyä järven päälle kurottavaan oksistoon. Syöksyt on rajuja ja vesi roiskuu. Koko perhe on kasassa, tässä on jotain epänormaalia, perverssiä. En voi väistää ajatusta, että tässä pönkitetään suuren kalastajan egoa yhä pulleammaksi. Luulisin, että kaikilla on silti kivaa. Jukkakin on saapunut ja kala saadaan upean taistelun jälkeen rannalle. Himassa suomuja on helppo laskea, sama kala kuin Jukalla viime heinäkuussa. Voissa paistettu olisi poissa.
Kaikki pönöttävät ja huoltopäälikkökin näkee eka kertaa elävän karpin. Kehuu sitä upeaksi, tämä lämmittää mieltä. Kuittailee toki tuttuun tapaan kaikesta ongintaan liittyvästä, Tiedän, että se on vain osittain tosissaan. Päivittelee facebookissa tavanneensa vihdoinkin miehensä yöseuralaisia. Ei kuulemma kummoisia, joten ei tarvitse huolehtia. Omasta mielestäni pitäisi - viisaita, kauniita ja arvoituksellisia. Juuri sellaisia joita jokainen haluaa tapailla.
- Voiko jo syödä vähän karkkia?
Sateenropina teltan kattoon on rauhoittavaa ja Aku Ankka ja kevyt sokeri kielenpäällä aikaansaavat mukavan rauhallisen tunnelman. Sateen jälkeen kasvikset ovat sopivan viileitä ja rapeasti al denttejä. Olemme kaukana vavoista ja etäältä kuuluu hiljainen piipaus. Voisiko se olla? Tuskimpa vain, kello on vasta vajaa kolme. Käydään nyt katsomassa,
- Onkohan se Karppi!, kaikuu yli järven.
Vastaus tulee vierestä - Ole hiljaa, kaikki kuulee.
Matka vavoille on pitkää, sinä aikana ehtii kompastua juureen ja saada haavan kämmeneen.Tontilla on hiljaista, mutta melkein tyhjäksi rullannut puola on ilouutinen. Vapa pystyy ja kala kiinni. Laiska paino - epäilen lahnaa, mutta ihmettelen painoa. Vieressä itketään, juuri on tehnyt taas tepposensa ja housu on kiinni rannassa törröttävässä bankstickissä.
- Isi irrota mut, olen jumissa!
Kala on karppi, rannassa tuuletetaan. Haavitseminen sujuu kalakavereilta ammattitaidolla, nämä toverit eivät kyseenalaista neuvoja. Normaalisti jokainen tietää itse parhaiten. Kala makaa matolla ja katseet ovat aurinkoiset. Manööverit ovat jo tuttuja, kukaan ei enää vaadi karppia grillille - sisäfileeksi. Näin oli vielä pari vuotta takaperin. Pönöttäminen maistuu ja kala halutaan vapauttaa itse. Matto veteen ja karppi vapauteen. Ihan ei mene oppikirjan mukaan - matto on iso ja poika pieni. Takareunaa on vaikea laskea, joten neuvokkaasti kala kaadetaan veteen. Nopeasti pyrstöstä kiinni ja kala siististi takaisin järveen - oppia ikä kaikki.
Huoltoryhmäkin on saapunut rantaan. Paistetaan Trangialla lettuja, kaikille maistuu, varsinkin hillo. Puristettavasta pullosta hilloa on helppo annostella suoraan suuhun. Välillä makoillaan teltassa, se on reissun paras paikka, ja onkiranta. Toinen onkikavereista on todella kiinnostunut itse kalastuksesta ja tekee jatkuvasti havaintoja ja huomioita itse tapahtumasta. Juttu palaa taajaan itse ongintaan. Näinhän se menee itselläkin. "Jutut kiertävät kehää palaten aina aihepiiriin. Missä on kalat?". Toinen nautiskelee elämästä, kuten aina. Ei huolta huomisesta ja suurta iloa pienistä asioista - tunnistan tästäkin itseäni.
Kesken lettujen syönnin toinen setti herää räjähtävästi eloon. Siima juoksee raivoistasti puolalta, eikä tarvitse arvailla mikä on tämän vastustajan laji. Edellinen kala, pienin koskaan paikalta saatu, väsytti itse itsensä meidän grillaillessa makkaroita, mutta tämä veijari on toista maata. Siima rullaa puolalta ja karppi painaa väkisin rantaan. Siima meinaa kiertyä järven päälle kurottavaan oksistoon. Syöksyt on rajuja ja vesi roiskuu. Koko perhe on kasassa, tässä on jotain epänormaalia, perverssiä. En voi väistää ajatusta, että tässä pönkitetään suuren kalastajan egoa yhä pulleammaksi. Luulisin, että kaikilla on silti kivaa. Jukkakin on saapunut ja kala saadaan upean taistelun jälkeen rannalle. Himassa suomuja on helppo laskea, sama kala kuin Jukalla viime heinäkuussa. Voissa paistettu olisi poissa.
Kaikki pönöttävät ja huoltopäälikkökin näkee eka kertaa elävän karpin. Kehuu sitä upeaksi, tämä lämmittää mieltä. Kuittailee toki tuttuun tapaan kaikesta ongintaan liittyvästä, Tiedän, että se on vain osittain tosissaan. Päivittelee facebookissa tavanneensa vihdoinkin miehensä yöseuralaisia. Ei kuulemma kummoisia, joten ei tarvitse huolehtia. Omasta mielestäni pitäisi - viisaita, kauniita ja arvoituksellisia. Juuri sellaisia joita jokainen haluaa tapailla.
Estotonta pönötystä - isän egon kohotus?
Kaksi kalaa on jotain aivan muuta. Ei tämän näin pitänyt mennä, ympärillä risteilevät sadealueet ja pilvinen taivas. Rannat ovat rauhalliset, kukaan ei ui. Ehkä siksi kalaa tulee myös päivällä. Huoltoryhmä poistuu paikalta. Arvomme alkaavaa sadetta ja toive sivuosumasta on turha. Kaksi tuntia sujuu teltassa kuunnelle ylivyöryvien ukkosrintamien jatkuvaa kumua. Pari kertaa osuu johonkin lähelle.
-Ohjaako tämä teltta salaman maahan? kysyy viisas koululailen.
-Kyllä ohjaa, tottakai!
-Sä valehtelet, eihän se nyt ole mitenkään mahdollista.
En kerro, että salaman osuma on paljon epätodennäköisempää kuin puun kaatuminen päälle. Seurailemme sadetutkaa, teltan täyttää makea karkin katku. Toinen onkikavereista käpertyy syliin ja toinen lukee Ennätysten kirjaansa ja mussuttaa eväitä. Ukkosen taottua tajuamme, että se on syönyt yksin koko Tuckeksi paketin, kuulemma jännitykseen. Kangas metsä imee paljon vettä, vastaava ryöppyä en ole moneen kesään nähnyt ja onkireissuille tämä on ylivoimainen ykkönen.
Enkka - 3,6kg
No ei varmaan ole nälkä, paketillinen keksejä ja pari sataa grammaa karkkia täyttää hyvin. Ei sen kyllä niin väliä. Näyttelen vastuullista, vaikka oikeasti olen sitä mieltä retkellä homman kuuluu mennä juuri näin. Pari valtavaa lahnaa pitää myös kalastuksen framilla. Ruoka on valmis.
-En syö, pahaa, mennään jo.
Molemmat haluavast tiskata astiat.
-Isi, miksi mä en saa pestä kattilaa?
Sudenpentujen metsäretki alkaa, sukat ovat märät ja hyttysenpistoja kutitaa. Normaali nukkuma-aika on pari tuntia takanapäin ja väsyttää. Nyt on hyvä mieli, retki on vihdoin alkamassa. Samalla soi puhelin. Jukka kertoo todennäköisestä lahnalähdöstä. Vanhempi ryntää juosten läpi ryteikön väsyttämään kalaa. Toista alkaa itkettää, hyvin alkanut retki kariutuu jonkun onnettoman vedenelävän toimesta. Otan väsyneen onkijan syliin kantapäiden kadotessa juoksujalkaa kohti onkipaikkaa. Rannasta löytyi ponteva onkikaveri. Yli 3 kiloa raakaa lahnaa makaaa matolla, itse väsytetty on itse saatu. Otetaan myös pakolliset pönökuvat.
-Missä mun kuivat sukat, Isi anna jo? Miksi aina pitää odottaa?
Jukalle jää rantaan seuraa ja metsäretkelle lähtee vain kaksi innokasta ja onnellista. Ohjeeksi annettaan, ettei lahnoista soitella ja karpistakin vasta sitten kun kala on jo matolla. Retkellä on hauskinta. Kello on jo yli kymmenen, metsä tuoksuu raikkaalta, sateet ovat väistyneet ja luonto on kauneimmillaan. On myös aikaa vastailla, olla vaan ja kävellä.
-Kuinka vanhaa on jäkälä? Tuleeko musta yhtä iso kun Laurista? Tiesitkö, että Tipunmaassa elää 100 kiloisia karppeja!
Palatessamme rantaan uusi lahnarekordi on taas tehty. Pieninkin väsyttää omansa ja siiryi kolmen kilon kerhoon. Lähestytään puoltayötä. Se oli tavoite, valvoa kello 0:00:n. Fiilis on kaikilla katossa
Karppidisko - tästä on puhuttu ja tätä on suunniteltu. Mehupurkit kaivetaan esiin ja se mitä diskoeväistä oli jäljellä levitetään "seisovalle" pöydälle ja radio tuodaan teltasta ulkoilmaan. Tämä on varmasti "kerran elämässä" kokemus. En tiedä olenko enää ikinä karppirannassa Jesse Kaikurannan laulaessa radio Suomipopilta jotain kaipuusta, kun samalla onkikaverit tanssivat innoissaan "suut sipsejä täynnä "diskoa". Melkein naurattaa, ehkä nämä todella ovat elämyksiä muillekin eikä vaan itselleni. Täm on reissun ehdoton huippukohta.
Enkka - 3,3kg
Realiteetit tunnustetaan nopeasti. Ensin nukkumaan katoa pienempi ja hetken päästä vanhempi. Hyvät yöt ja hetkeksi Jukan kanssa rantaan istumaan. Siinä on minun karpinonginta. Kiireettömässä rauhallisessa hetkessä jossa ei ole kysymyksiä eikä vastauksia. Hetkessä ennen nukkumaan menoa.
Yö sujuu rauhallisesti. Välillä silmät aukeavat ja siirrän pienemmän teltan jalkopäästä makuualustalle ja välillä havahdun terävään kylkiluiden alle suuntautuneseen potkuun isomman puolelta. Lopulta myös hälytin herättää. Normi suomukala juoksuttaa Jukkaa ja siimaa. Kaikki onkikaverit heräävät, vain toinen kurkkaa teltan ovelta
-Saako täällä jatkaa nukkumista?
Kyllä saa! Toinen on innolla pystyssä koko toimituksen ajan.
Aamulla heräämme myöhään, vähän kahdeksaa ennen. Saisipa kotona nukkua rauhassa yhtä pitkään. Keitetään kananmunat ja paistettiin salamia.
- Paljon kello, mitä voisin tehdä, ei ole nälkä, hammas heiluu, sattuu kun puraisee.
Yksi vaajaaksi jäänyt ryntäys säpsäyttää, mutta kaloja ei enää tule. Leirin purku on aina reissun hiljaisin hetki.
- Ahto älä ärsytä!
- Lauri löi!
- Mä haluan pestän trangian!
- Mä sanoin ensin!
- Isiii!!!!
Lopulta myös vavat on poissa vedestä ja kamat kasattu. Reissu on takana. Koko onkiporukka on väsynyt, mutta onnellinen. Seuraavaa reissua suunnitellaan jo. Kun lapset on reissussa mukana kannattaa unohtaa itsensä. Sitä saa paljon enemmän seikkaillessaan metsässä, pilkkoessaan puita, tanssiessaan diskossa ja olleessaan läsnä. Kaloja saa aina, mutta nämä hetket eivät toistu usein. Sitäpaitsi karppionginta soveltuu tähän oikein hyvin. Kalaa tulee vähän, kamat pyytävät itsestään ja normaalistikin painopiste kääntyy oheistoimintaan. Lapset ovat vain hetken pieniä. Nyt yhteisiä reissuja on takana neljä. Noin onkijana sanoisin, että kehitystä on tapahtunut, isänä se ei kiinnosta pennin vertaa. Jos reissutoive olisi keramiikkapaja tai lennokkileiri lähtisin mukisematta mukaan. Tanssitunnitkin menisivät, mutta lirkkireissu on ihan siinä kintaalla. Jokaisen pitää tehdä itsensä onnelliseksi, ei vanhempiaan.
Nostaessamme rinkkoja selkään olen tyytyväinen. Olen etuoikeutettu. Mahtavia onkikavereita ei ole liikaa...
- Jokainen todellinen karpinonkija kantaa omat kamansa!
- Ole nyt jo hiljaa, mulla on sun märät vaatteet ja makuualusta ja sä kannat radiota ja Ennätysten kirjaa..
- Niin kannankin, muistatko eilisen diskon?
Kommentit