Syksyn avaus ruutanalammella 31.8.2015
Keksiikö kukaan maanantai-illalle parempaa tekemistä kuin ruutananonginta? Elokuun loppupuolella illat ovat vielä kohtuu lämpimiä ja pimeä laskeutuu sellaiseen aikaan, että valokoho-onkijaa ei seuraavana duuniaamuna väsytä liikaa. Matkassa oltiin isolla porukalla. Pienelle laiturille mahtuu kivasti neljä rauhallista onkijaa, mutta yksi kohtuu kaunis joskin epäkohtelias suomenruotsailainen vaaleaverikkö ei sovi suunnitelmiin. Valloitimme edellisiltana ruokitun laiturin ja aloitimme onginnan.
Mielessä pyöri ruutanan lisäksi karppi. Joka vuotinen juttu - kesän jäätyä taakse, pimeän laskiessä viileyden ylle haluaisi nukkua teltassa ja odottaa. Olen mieleltäni syyskuu eikä hommaa yhtään hidasta se, että karppikuukautena syyskuu on yksi parhaista. Iso reissu on suunnitteilla ja revanssi viime vuodesta otetaan varmasti, mutta nyt ongittiiin ruutanaa. Kuten aina alku meni särkipeijaisissa. Jos järkevästi ajattelisi olisi nämä kalat pitänyt pistää pakkaseen. Talven ensijäillä haukipilkillä särkiä ei kuitenkaan ole missään ja hermopinne kiristyy kauppasilakoiden pyytäessä tyhjää ja särkien väistellessä tapsipilkkejä. Nyt vapauttelimme kuvan kauniit täydellistä täkykokoa olevat kalat ja odotimme pimeää.
Ilta pimeni ja kuten aina särkien syönti hidastui, muttei loppunut kokonaan. Olemme monasti miettineet, miksi ruutanoita tulee tuolta vain täysin pimeään aikaan. Näihin samoihin aikoihin särjet syövät vähiten. Ehkäpä ruutanat ehtivät vain silloin paremmin syöteille - pitäisi siis yrittää mäskätä särjet pois tontilta. Paha rasti johon joku osaavampi ehkä tietäisi keinon. Oma tuntumani on, että on ihan sama mitä hajuja ja kalajauhoja mäskiin lisää. Särki pysyy aina tontilla.
Siirryin itse vihdoin suurruutanasarjaan. Edellisen sooloreissun (http://siloneula.blogspot.fi/2015/07/soolo-ongella-iltaretki-ruutanajarvelle.html) pikkuruutana oli vain muisto kun kaunis kruusialainen painoi puntarin kirkkaasti kilon painavammalle puolelle. Jukka toki sai vielä hitusen isomman kalan, mutta pientä kisailua aiheuttaneessa suurkalasarjassa siirryin viidellä lajilla kärkeen. Jos noita tarkoituksella lähtisi jahtaamaan niin montakohan voisi saada? Isot kalat on aina kivoja, mutta tuosta grammanviilauksesta en oikein jaksa innostua. Etenkin Jukan kanssa tätä on puitu tänä kesänä enemmänkin. Esimerkkinä ällistyttävä on ennätyskalojen onginta lammista. Saman kalan paino vaihtelee lähinnä sen mukaan miten paljon ja kuinka onnistuneesti on mäskätty. Onko Annikki sitten hienompaa saada 3,54 kiloisena kuin 3,49 kiloisena. Tuntuu, että ehkä ei, vaikka en voi varmaksi sanoa kun en koskaa mitään oikein isoja kaloja ole saanut.
Yksi vuoden onkitavoitteista on saavutettu. Tuosta ruutanasta meinasi tulla itselleni ongelma tai oikeastaan siitä, että Jukka sai kaloja ja itse en. Tänä kesänä on parilla reissulla oppinut paljon ja aika saletist ruutanoita on tästä eteenpäin helpompi onkia. Se on kiva, sillä kesän jälkeinen arki maustuu maistuvammaksi kuin voi välipaloina käväistä iltaongella. Eniten tekisi silti mieli onkia karppia! Tähän on jo suunnitelmia, joten eiköhän sitä pari isomman profiilin reissua tähän kauteen mahdu. Odottavan aika vaan tuntuu turhan pitkältä.
Mielessä pyöri ruutanan lisäksi karppi. Joka vuotinen juttu - kesän jäätyä taakse, pimeän laskiessä viileyden ylle haluaisi nukkua teltassa ja odottaa. Olen mieleltäni syyskuu eikä hommaa yhtään hidasta se, että karppikuukautena syyskuu on yksi parhaista. Iso reissu on suunnitteilla ja revanssi viime vuodesta otetaan varmasti, mutta nyt ongittiiin ruutanaa. Kuten aina alku meni särkipeijaisissa. Jos järkevästi ajattelisi olisi nämä kalat pitänyt pistää pakkaseen. Talven ensijäillä haukipilkillä särkiä ei kuitenkaan ole missään ja hermopinne kiristyy kauppasilakoiden pyytäessä tyhjää ja särkien väistellessä tapsipilkkejä. Nyt vapauttelimme kuvan kauniit täydellistä täkykokoa olevat kalat ja odotimme pimeää.
Siirryin itse vihdoin suurruutanasarjaan. Edellisen sooloreissun (http://siloneula.blogspot.fi/2015/07/soolo-ongella-iltaretki-ruutanajarvelle.html) pikkuruutana oli vain muisto kun kaunis kruusialainen painoi puntarin kirkkaasti kilon painavammalle puolelle. Jukka toki sai vielä hitusen isomman kalan, mutta pientä kisailua aiheuttaneessa suurkalasarjassa siirryin viidellä lajilla kärkeen. Jos noita tarkoituksella lähtisi jahtaamaan niin montakohan voisi saada? Isot kalat on aina kivoja, mutta tuosta grammanviilauksesta en oikein jaksa innostua. Etenkin Jukan kanssa tätä on puitu tänä kesänä enemmänkin. Esimerkkinä ällistyttävä on ennätyskalojen onginta lammista. Saman kalan paino vaihtelee lähinnä sen mukaan miten paljon ja kuinka onnistuneesti on mäskätty. Onko Annikki sitten hienompaa saada 3,54 kiloisena kuin 3,49 kiloisena. Tuntuu, että ehkä ei, vaikka en voi varmaksi sanoa kun en koskaa mitään oikein isoja kaloja ole saanut.
Yksi vuoden onkitavoitteista on saavutettu. Tuosta ruutanasta meinasi tulla itselleni ongelma tai oikeastaan siitä, että Jukka sai kaloja ja itse en. Tänä kesänä on parilla reissulla oppinut paljon ja aika saletist ruutanoita on tästä eteenpäin helpompi onkia. Se on kiva, sillä kesän jälkeinen arki maustuu maistuvammaksi kuin voi välipaloina käväistä iltaongella. Eniten tekisi silti mieli onkia karppia! Tähän on jo suunnitelmia, joten eiköhän sitä pari isomman profiilin reissua tähän kauteen mahdu. Odottavan aika vaan tuntuu turhan pitkältä.
Kommentit