Kaksi yötä kalassa 18.-20.9.

Täydellinen pimeys, tasaisena jatkuva sade ja valtavalla voimalla läheisiä haapoja kahisuttava tuuli. Palavien pellettien muodostama kaunis kuvio risukeittimessä, suolaisen maukas krakovan makkara, tasainen puheensorina ja rauhallinen olotila jonka saa aikaan pitkään suunnitellun karppiviikonlopun ensimmäinen ilta. Istuimme, tuijotimme pimeyteen ja olimme onnellisia. Olimmehan ongella.

Kaksi täysin erilaista iltaa. 

Välillä tasaisessa harmaassa myrsky piiskaa vesisumua tieltään ja lämpötila pysyttelee korkealla. Kosteus työntyy kaikkialle eikä sateen poissa pitävän tarpin alta halua poistua. Joskus lämmin alkusyksyn keltainen auringonpaiste kääntyy sinisen ja lilan kautta viileäksi illaksi.  Kelin vaikutus on lopulta pieni.  Tunnelma on samankaltainen katoksen alla ja kynsitulien loimussa. Iltaisin syödään pitkään ja paljon. Jokainen huolehtii omista safkoistansa, mutta rinkkojen pohjalta löytyy yllätyksiä kaikille. Vihaan sanaa yhteisöllisyys. Se on terminä virallinen ja kuluu puhki erinäisten yhteisöjen toitottaessa sen autuaaksi tekevyyttä. Sanoma on kaunis, mutta ulottuuko juhlapuheet yksilölle. Toveruus on hiljaisia tekoja, tekemättä jättämisiä ja ymmärrystä. Rannassa juttu kiertää ympäri ämpäri eletyn ja vielä elämättä olevan elämän. Vaikka sitä ei ikinä sanota ääneen on homma kaikille selvä. Toveruus on terapiaa. 

Ilta on karpinonkijan juhlahetki. Hämärän muuttuessa pimeäksi eletään hetkeä jota on odotettu koko edellinen viikko. Odotuksesta ei voi puhua liikaa. Syksyisin pimeä laskee nopeammin, mutta valon taitteessa luonto on kauneimmillaan. Keltainen, oranssi, punainen, lila, sininen ja musta tai nopeasti harmaan tummenevin sävyin upottavaan pimeyteen. Ensimmäisenä iltana ei haluaisi nukkua. Arjen huolien kadotessa häviää myös väsymys. Näillä silmillä jaksaisi aamuun ja siksi nukahtaminen on usein vaikeaa. Jos alla on räjähtävä lähtö, raivokas taistelu ja armoton pettymys kaikki muuttuu entistä vaikeammaksi. 

Toisena iltana taas haluaa nukahtaa.  Valvominen painaa jäsenissä. Sitä toivoo kaloja, mutta haaveilee hyvistä unista. Jutut on jo kerrottu ja samoja naamoja katseltu niin pitkään, että sosiaalisinkaan kanssaonkija ei katso karsaasti makuupussiin sulkeutuvaa. Ollaan yhden yön ja yhden aamun päässä kotiinlähdöstä. Mihinkään ei ole ollut kiire pitkään aikaan. Siinä hetkessä ei paljon maailman huolet paina.


Kaksi täysin erilaista yötä. 

Nukkuminen on vaikeaa jos ilmankosteus kondensoituu laavukankaaseen ja piiskaava tuuli pudottaa kylmän suihkun tasaisin väliajoin kasvoille. Hälyttimiin haluaa herätä. Se on kutkuttavaa. Onkisessiolta odottaa myös adrenaliinipursketta ja sen jälkeistä rallia. Melkein pahimpia ovat yksittäiset piippaukset, ne herättävät mutta jättävät jälkeensä vain kysymyksiä. Haave lähdöstä on lähempänä. Näiden jälkeen nukahtaminen on vaikeaa. Varsinainen lähtö on unen kannalta helpompi. Väsytellessä ehtii rauhoittua. Kuvien oton ja vapautuksen aikana kylmyys hiipii aluskerraston alle ja virittäessä uutta syöttiä rigin päähän haluaisi jo sukeltaa takaisin lämpimän makuupussin imuun. Silloin nukahtaa nopeasti.

Betonisolien kasvatille kirkas tähtitaivas on elämys. Linnunradan kalpean kajon alla on pieni. Pieniä ovat myös meidän valintamme ja aikamme. Yhdessä hujauksessa ohikiitaviä hetkiä, erilaisia päätöksiä ja niiden seurauksia. Sattumuksia joita ei itse voinut valita ja kanssaeläjien onnellisia ja onnettomiakin kohtaloita. Miksi ihmeessä meiltä ihmisiltä ei riitä toisillemme enempää hyvää - hymyjä, solidaarisuutta ja pieniä tekoja. Miksi valitsemme pienuudessamme usein sen tien jonka päässä kuvittelemme hymyilevämme muita maireammin. Onni löytyy muista ihmisistä ja onnen löytää helpommin kun auttaa muita. Kirkkaassa yössä, telttakankaan alla, lämpimänä makuupussissa ehtii ajatella. Toisena yönä  pää on tyhjä kiireestä ja ajatuksille on enemmän tilaa. Miksi kalojen aktiivisuus vaihtelee niin paljon? Karmeasta rallista seesteiseen uneen.


Yksi lokoisan väsynyt päivä.

Öiden välissä vietetään rento, huoleton ja seesteinen päivä.  Se on  parasta mitä kahden yön reissu tarjoaa. Aamun jälkeen ei tarvitse lähteä mihinkään. Leiri on kasassa, kamat vedessä ja aika onkijan puolella.  Parhaimmillaan aurinko lämmittää vielä syyskuun lopulla mukavasti. Aamun kosteus väistyy ja keltaisten lehtien tanssi kevyessä tuulessa saa hymyilemään. Sitä kiirettömyyden, tarpeettomuuden ja tekemättömyyden tilaa ei juuri muualta löydä. Kukaan ei odota lähtöä, kaikki haaveilevat päiväunista. Pari tuntia unta ja pitkiä pätkiä seitinohutta hereillä oloa. Ruokailut seuraavat toisiaan ja ajattomuuden illuusio sortuu illan ensi merkkeihin.  Eläminen on olemista on onkijan päivä olotilasta nauttimista. Päivän päättymisen tunnistaa paikan uudesta pohjustamisesta, syöttien tarkemmasta virityksestä ja siitä, että jutut ja katseet käännetään taas veden alle. Odotus jatkuu siitä mihin se aamun väistyessä jäi. Karpit ovat taas liikkeellä...

Katse kohti alkavaa iltaa...

Kaksi samankaltaista aamua.

Syksy aamuina järven päällä makaa usein kaiken alleen peittävä sumu. Kosteus kimmeltää kamojen päällä eikä mistään löydy kuivaa paikkaa. Illalla teltan eteen unohtunut villapaita ei hevin kuivu. Öisten lähtöjen määrän voi tuntea. Mitä hitaampia ovat liikkeet ja raskaampia raajat sen kiireisempi on ollut yö. Hermoradat eivät toimi. Tuntuu, että aivojen käskyt siirtyvät viiveeellä eteenpäin. Vaikka parhaimmillaan herätys tulee tärpin kautta, niin paljon heikommaksi herätyskelloksi ei jää valmistuvan pannukahvin porina. 

Aamupalalla spekuloidaan yön tapahtumilla ja nauretaan pimeille kömmähdyksille. Kuka on kompastunut telttanaruun ja kenen teltan vetoketju on ollut jumissa hälyttiminen kiljuessa kankaan toisella puolelella viimeisin siimojen rullatessa ulos kelalta. Yön pimeän kääntyessä hämärän kautta aamun valoksi saadaan myös eniten kaloja. Aamut ovat väliin etäisiä. Sitä ei ole aivan oma itsensä. Satumaailma on hiljainen eikä sinne ole kellä tahansa lupa tulla. 





Lopulta.

On reissuja joiden ei toivoisi päättyvän. Niistä on vaikeaa päästää irti. Vielä kotona näkee edessään tutun järven ja tuntee kalan kiskovan siimaa ulos puolalta. Näiden reissujen ja näiden hetkien takia on paljon helpompi onkia puoli vuotta saamatta yhtään kalaa. Onneksi kaikki putket katkeavat joskus. Loppukaudesta meille on tarjottu paljon parasta. Kausi on yhä päällä, mutta seuraava reissua ei ole lyöty kiinni. Perjantaista sunnuntaihin on pitkä pätkä ja siihen mahtuu monta tunnetta. Samalla se sisältää lupauksen myös toisaalle. Aina ei voi onkia. Se olisi itsekkyyttä. 

Tämän viikonlopun muisto on vahva, mutta tapahtumat ovat takana päin. On tärkeää muistaa menneet, oppia lukemaan historiansa niin ettei toista jo tehtyjä virheitä. Karpinonkijan kulmasta tämä on onnekkaan helppoa. Muualla törmää helposti jo tehtyihin virheisiin.  Se on turhuutta. Nykyhetki on tärkein, tulevaisuus on meidän, mutta menneessä on paljon paljon viisautta. Jokaisen onkireissun muistot säilyvät koska ne on elänyt itse. Ne muistot ja tämän kaltaiset reissut ovat lupaus tulevaisuudelle. Kalastus jatkuu...

 Kala on poissa, on hiljaista, kädet tärisevät

Kommentit

Vuoden suosituimmat tekstit