Saaliitta stadissa - Vanhankaupunginlahti 11.3.2007

Stadin kalavedet - läheiset, mutta ah niin unohdetut. Kuten useimmille kalastajille niin myös meille on iskostunut kivenkovaan kaaliin ajatus siitä, että mitä kauemmas kotoa matkasi siintää sen paremmin ahti tulee saalista antamaan. Myös pilkkiminen menee usein kuntoilun puolelle - katsahdat merikarttaan ja lähdet kävelemään sille kauimmaiselle kalapaikalle pyytämään sitä tuttua tyhjää.

Tänään kaikki tehtiin aivan toisin. HKL:n julkinen liikenne, savuinen sumuinen kaupunki ja sen tuppisuina kulkevat yrmeät maaltamuuttaneet ihmiset saivat seurata ymmyrkäisin silmin kuinka siloneulan kaksikolmasosaa taittoi kulkunsa Helsingin pitäjän alkuperäisille synnyinsijoille. Vantaanjokisuu oli paikkana tuttu jo entuudestaan, mutta nyt ei katseltaisi nousulohien molskahduksia, siianlippoajien peijaisia eikä kalamarathon kiristäisi hermojamme puuttuvien särkikalojen viimeisellä saantipaikalla. Vapoihin oli puolattuna riittävän paksut siimat ja värikoukut oltiin illalla ripitetty kuhanpyynti taajuuksille - oli aika ulkoilla.

Aamulla pilviverhon alkaessa pikkuhiljaa edellisyön jalkarättisateiden jälkeen hälvetä aukesi silmät viimein myös sängyn pohjalla. Kello näytti armotta jo 7.40 ja bussin arvioitu saapumisaika viittasi vääjäämättömään myöhästymiseen kuhatreffeiltä. Salama-Jimin vikkelyydellä onnistuin haalimaan tarvittavan vermeistön kasaan, putsaamaan yön jäljiltä öklöttävät leegot, haukkaamaan tukevaksi aamiaiseksi herkullisen riisto Chiquitan ja jolkottelin lämpösaappaat jalassa kevään lämmössä kohti hämeenlinnanväylää. Elielin-aukiolla toinen muskettisoturi, Jukka, lyöttäytyi seuraan ja suuntasimme baqueten kautta kuuskasilla kohti ottipaikkoja.
Rannassa totesimme jäätilanteen tukevaksi ja etsimme kaislikontupsujen seasta pisteen josta jäällepääsy onnistui ilman kumivenettä.. Vanhojen lämmöstä laajenneiden reikien määrä kieli kovasta kalastuspaineesta, mutta samalla kertoi myös kaunista kieltä mahdollisista mahtisaaliista. Kairaa ei juuri tarvinnut pyöritellä vaan saimme koko päivän ihastella satojen ja taas satojen vanhojen reikien suurentumista keväisen auringon paisteessa. Aloitimme molemmat pilkinnän pystyillä ja värinappulalla, mutta kun tunnin tyhjän nyhtämisen jälkeen huomasimme kahden komean kuhan nousevan tasurimiehille vaihtui myös meidän työkalut vaakapilkkeihin.

Koko session ajan oli vaikea saada pidettyä ajatusta pilkinnässä. Kevään ensilämpö ja tieto siitä, että tänään voisi vaikka ruskettua sai mielen ramaisemaan ja uskonpuutteen nousemaan vielä tavallista nopeammin pintaan. Mielenkiintoiseksi pilkkimisen teki sillalla silmäkovana kalastusta seurannut kymmenpäinen ulkoilijajoukko, josta joku aina kovaan ääneen kaverilleen ilmoitteli pilkkijöiden hulluudesta ja jäiden petollisuudesta. Kokonaisuudessa vanhiksesta jäi kuitenkin ihan ok mieli. Kuhia tuntui paikalla olevan ja sen koko oli ainakin pienellä otoksella huomattavasti kookkaampaa kuin Sipoonlahdella. Ehkäpä mestoille palaillaan ensikeväänä täkyrentoilun merkeissä.

• sää: aurinkoista, +5 astetta, kevyt pohjoistuuli
  
• jäätä n.25cm (kohvaa n.10cm)
  
• saalis: Jukka: ensirusketus, Teemu: kiiski (n.5g)