Pilkkikauden päätös - lampiahventa Espoosta 5.4.2010

Tästä reissusta oli puhuttu pitkään - yhteinen pilkkireissu Salosen suvun miesten kanssa Nuuksion ylängölle kiihdytti mielikuvitusta suurten ja suurempien ahventen piirtyessä verkkokalvoille. Mitri sairasti kotona, joten autottomat Heikkilät hyppäsiväti innosta pinkeintä Juhan farkun takapenkille.

Aikataulullisesti Siloneula toimii eteläeurooppalaisen Manjana-tyyliin, joten saksalaiset saloset joutuivat odottelemaan tienposkessa tovin, mutta matkalla juttu luisti ja spekulaatiot lumen ja jään määrästä sinkoilivat edestakaisin. Lahnuksen Shellin kohdalla puheensorina katkesi hetkeksi - koko vihdintie oli peittynyt tulvavesien alle ja bensiksen edus lainehti tummana ja lähes siikasyvyisenä arvoituksena. Juhan itseluottamuksen siivittämän auton keula kuitenkin sukelsi syvään ja muutaman sekunin hengen pidätyksen jälkeen nousi kauniisti kuiville.

Saimme siis makkarat hankittua ja uuden onnekkaan "joen" ylityksen jälkeen sekä ajatukset, että auton keulan suunta käännettiin jälleen kaloja kohti. Pälyilimme Jukan kanssa tienvierustoja etsien sitä jo kuuluisaksi tullutta "parkkipaikkaa", josta matka apajillemme olisi lyhyt ja helppokulkuinen. Yllätyksekseni Matti ja Juha ilmoitivat parkkiksen löytyneen - - itse näin paikalla puolimetrisen lumikerroksen sijaan 45 senttisen lumikerroksen.

Siihen se auto sitten parkkeerattiin. Lapion, sutimisen, työntelyn ja ennenkaikkea Salosten uskon ansiosta olimme pian rämpimässä metsässä kohti ottilampeamme. Olin kotona spekuloinut kenkåvalinnalla - ottaako vaelluskengät, lämpösaappaat vai vanhat nokialaiset. Jo 30 metrin kävelyn jälkeen tajusin, että olin tarrannut Mustaan Pekkaan. Nokialaiset vuotivat kuin verkkopaita ja sulavan suon ylittäminen näillä lapikkailla oli jolteensakkin naurettava ajatus. Uusia kenkiä ei tähän hätään mistään saisi, joten nielin lämpösaappaidensa päältä kuittailleen Jukan kommentit ja jatkoin matkaa.

Onneksi ilma oli lämmin ja päivän lopussakin (parin saappaan tyhjennys kerran jälkeen), varpaani olivat kylmät ja märät mutteivät toimintakyvyttömät. Rämmimme ja ylitimme muutaman lutakon ja lopulta hikisinä ja tyytyväisinä laskeuduimme kohteeseemme. Maisema ja rauha rentouttivat nopeasti mielen ja jään päällä leijunut hento usva vaan lisäsi erämaantunnetta stadilaispoikien sydämissä. Kotiseutuikävä ja erämaanpelko pysyivät kuitenkin loitolla kiitos Boeingien ja Airbussien jyristellessä vähän väliä kohti aurinkoisempia ottikohteita.

Puolen tunnin tulos - kuusi kypsää makkaraa...

Ensimmäisen kalakontaktin ja myös kalan repäisi jään päälle iän tuomalla määrätietoisuudella Matti, kun nuoremmat märkäkorvat vielä sähläsivät yli-innokkaina kiiltävien välineidensa kanssa. Odotettu suolto kuitenkin antoi odotuttaa itseään vaikka niin Juha kuin Jukkakin avasiva ahventilinsä ensimmäisten kymmenminuuttisten aikana. Itse en saanut tasureitani uimaan riittävän houkuttelevasti ja kun edes tärppejä ei kuulunut päätin vaihtaa välineet toisiin.

Kun ottisyvyyskin löytyi alkoi tapsilla noustaa kalaa tasaisesti. Syönti oli kuitenkin kaikilla todella nirsoa ja lähes kymmenestä metristä nousi muuta hassu pikkuahven per reikä. Retken johtajat olivat jo etukäteen luvanneet meille makkaratulet jäälle ja mielessäni olin hiljaa ihmetellyt teon onnistumista. Kun kuivia klapeja ei missään välissä ilmestynyt kummankaan repusta aloin jo tosissani almistautua siihen, ettei herkullinen grillimakkarahetki ehkä sittenkään tulisi onnistumaan.

Kuten vesiautoilussa ja parkkeerauksessakin oltiin todistettu niin saloslainen usko tuntuu kaatavan mitkä tahansa esteet. Kirves kädessä ja pieni virne naamalla Juha paineli kuin hirvi pöheikköön ja palasi kevyen avoharvennuksen jälkeen syli täynnä "polttopuita" takaisin jäälle. Puolen tunnin ja useamman sytyspalan jälkeen saimmekin herkutella kansallisruoallamme.

Kokenut jermu ja vihreä noviisi...

Kun vielä aurinkokin ilmestyi pilviverhon takaa oli hyvä aloitta kauden viimeiset jäänpäälliset tunnit. Kala oli yhä vain tiukassa ja jokaisen raitapaidan eteen joutui tekemään tosissaan töitä. Lopulta yhdestä reiästä onnistuin saamaan syönnin päälle ja pian boksin pohja oli peitelty kauniista lampikaloista. Iltapäivä oli jo pitkällä ja kun katseen nosti omasta reiästään sulavalle jäälle huomasi neljän miehen onnistuneen jo kairaamaan jäähän riittävän monta reikää yhdelle päivälle.

Paluu matkalla pysähdyimme vielä toiselle mieltä askarruttaneelle lammelle jonka humuksen värjäämästä vedestä nousi vielä muutama kaunis kala täydentämään kauden viimeisen pilkkireissun tuloksen. Tämäkin lampare tuntui sen verran antoisalta, että ehkä jo piankin siloneulalaisten jigit ja pikkuvieheet pyrkivät härnäämän kesälämpöisiä veden eläviä.

Juhan raportti luettavissa osoitteessa: http://taimenmies.blogspot.com/2010/04/kauden-kruunaus.html


Juhan tyylinäyte

Tuplatärpin tulos

n.1.3kg kalaa...

Lampeilu ei jää varmastikaan tähän. Näitä reissuja pitäisi tehdä enemmänkin. Näilla lammikoilla kalantulo on ainakin syksyisin ja keväisin helppoa ja varmaa. Lisäksi olen helposti valmis uskomaan, että useammankin lammen pinnan alla uiskentelee niitä haavekuvien hirviöitä. Merellä kaikki on suurta ja kaunista, mutta jos rauhaa haluaa on metsän siimeksessä piileskelevä keidas ainakin hyvä vaihtoehto. Moottorikelkat eivät täällä pärise eikä kalareissuista kovinkaan helposti tule kansanjuhlia, joissa kymmenen seuruetta harventaa samaa jo harvennettua parvea.

Pilkkikausi oli sitten tässä. Viimeisen reissun saldona Siloneulalle reilu 2,5kiloa ahventa ja Salosille hitusen vähemmän. Kausi on hyvä laittaa nyt pakettiin ja keskittyä ihanaan avoveteen. Siikaa, maratonia, kuhaa ja ehkä tänä vuonna kaikkea uuttakin on tulossa, joten ylimääräisiä vapaa-ajan ongelmia tuskin on luvassa. Mutta mitä tästä pilkkikaudesta jäi käteen.

Kalansaannin suhteen kausi oli ainakin omalta osaltani heikko. Yhdenkään reissun jälkeen ei kuitenkaan tuntunut siltä, että homma olisi mennyt aivan reisilleen. Homma on ainakin minulle hauskinta silloin kun odottaa liikaa, mutta on tyytyväinen jo niihin hetkin jona juttu ja spekulaatiot luistavat ja siihen tunteeseen paluumatkalla, kun poskia kuumottaa, jalat painavat tonnin eikä jaksaisi välttämättä sanoa mitään. Hyvä on ihmisen silloin olla - tyytyväisenä ja valmiina seuraavaan reissuun

Kausi paketissa!
  • kalastusaika 12.30-18.00
  • saalis Teemu 28 ahventa, Jukka 29 ahventa (suurimman n.150g)
  • ilma +7 astetta, pilvisyys 3/10, tuuli 3m/s E
  • jäätä n.40 senttiä ihan ok kevät jäätä, paljas pinta

Kommentit

Mitri sanoi…
Hyvä raportti! Lukiessa tunsi melkein olevan itse mukana. Ei kyrsiny ihan niin paljon, että missasi reissun. Tonne sitten avovesien aikaan!

Vuoden suosituimmat tekstit