Vaihteeksi isompaa saalista - Juva 21.5.2010

Monimuotoinen lajikalastus kalamaratoneineen on kyllä tänä keväänä vienyt mukanaan. Silti tai ehkä juuri siksi oli kiva päästä vaihteeksi kalastelemaan ihan perinteisesti. Tähän tarjoutui mahdollisuus kun lähdimme Maaretin kanssa viettämään lämmintä pidennettyä viikonloppua heidän mökilleen Juvalle.

Rentouttavaan ja täydelliseen mökkiviikonloppuun kuuluu saunomisen, grillauksen, nurmenleikkuun, autonpesun, halonhakkuun, auringonoton, kyläkauppailun, siivoomisen, saunakaljan, kokkailun, kuutamolettujen ja makkaranpaiston lisäksi tietenkin myös järvellä soutelua ja kalastelua.

Heti perjantai-iltana ilma oli mitä täydellisin. Oranssin sävyinen aurinko piti lämpötilan vielä kahdenkymmenen paremmalla puolella. Peilityynen veden pinnan rikkoivat vain siellä täällä tuikkivat salakat. Sulajärvi on pienehkö, noin 2x3 km kokoinen perinteinen järvi suuren ja mahtavan saimaan kyljessä. Yhteyttä itse saimaaseen ei tiettävästi kuitenkaan ole. Järvestä on todistettavasti nostettu särkikalojen lisäksi ainakin haukea, ahventa, siikaa ja muikku (1).

Nostimme onget, virvelit ja eväät soutuveneeseen, ja työnsimme sen matkaan. Maaret halusi ottaa soutajan roolin, niin sai samalla jumppaa hartioilleen. Päätimme suunnata reilu kilsan päässä olevaan kolmanteen
niemenkärkeen, josta ainakin aikasemmin on tullut kivasti ahventa ja haukea. Soudun ajaksi kiinnitin perukkeeseen perinteisen vihreänsävyisen 7cm Minnow Spoonin. Mainitsin, että tänään olisi kiva saada yksi iso hauki monen pienen sijaan. Järvestä tulleet hauet ovat tyypillisesti olleet puolen kilon ja kahden kilon välillä. Kokeneimmat konkarit ovat saaneet jopa viisi-kuusi kiloisia yksilöitä.

Jo potkupuku-iästä asti paikalla mökkeillyt Maaret tunsi järven kuin omat taskunsa. Jo kymmenen minuuttia soudeltuaan hän ohjaili veneen tarkasti ensimmäisen niemenkärjen ja potenttiaalisen kalapaikan ohitse. Ruohikkorapalani ui vielä kiltisti perässämme. Mikäs oli olla järvellä rennosti lämpimässä kevätillassa.

Sitten tunsin vavan päässä raskasta nykimistä. Löysälle säädetty jarrukin inahti hieman. Oli parempi ottaa vavasta hieman tiukempi ote. Luulin aluksi maapallotärpiksi, mutta nykiminen oli niin epäsäännöllistä, että siiman päässä oli pakko olla jotain elävääkin. Jarru kireälle ja vimmattu kelaaminen kohti venettä. Päivittelin, että hauki on onnistunut tartuttamaan mukaansa muutaman kilon kasvillisuutta kaveriksi, sen verran raskaalta kyyti tuntui. Totuus kuitenkin paljastui kun eläin näytti ensimmäisen kerran valtavan päänsä soutuveneen lähellä. Kyseessä olikin isompi projekti, ja varmasti uusi henkilökohtainen enkkakala!

Yhdeksän jalkaisen vavan ja uudenkarhean kuitusiiman ansiosta sain tarjottua kalalle jopa hieman vastusta. Nousin vielä seisomaan, niin sain tunnettua itseni vieläkin isommaksi väsyttelijäksi. Tätä tunnetta tosin ei kestänyt kauan kun jalkani alkoivat täristä jännityksestä. Saatuani kalan hinattua veneen viereen, se ampaisi tiukka jarru soiden takaisin pitkälle alaviistoon. Ei auttanut muu kuin kääntää raskas puikula 180 astetta ja kelata se takaisin meitä kohti. Kala ei ehtinyt kuin kylkeensä näyttää kun ampaisi taas syvälle ja kauas, tällä kertaa jopa veneen toiselle puolelle. Jarru vain huusi iloisesti ja pitkään. Kireemmällekään sitä uskaltanut laittaa. Tältä siis tuntuu oikea väsyttely! Hauskaa, mutta jännittävää.

Muutamien vuoropuheluiden jälkeen kalassa rupesi tuntumaan jopa väsymisen merkkejä. Maaret oli jo koko väsyttelyn ajan ollut haavin kanssa valmiudessa veneen toisessa päässä. Vihdoin sain hauen kelattua pintaan aivan veneen lähelle ja ohjattua sen päätä kohti verkkoa. Itse haavi ei ollut kovin iso, mutta verkko oli onneksi aika syvä. Maaret onnistui taitavasti nappaamaan kalan syvälle verkkoon, ja nostamaan haavia ylös. Kala oli puolittain haavissa, mutta tuntui niin painavalta, että autoin haavin nostossa veneeseen asti. Ennen kuin ehdimme tajuamaankaan, veneen lattialla pyöri hirveä peto sotkien virvelit ja onget kolmeen kertaa solmulle. Soutuvene tuntui siinä vaiheessa aika pieneltä meille kolmelle. Samalla adrenaliinilla nappasin airon käteeni ja iskin noin 10+5 tainnuttavaa iskua enemmän ja vähemmän oikeaan kohtaan. Maaretin pyynnöstä laitoin vielä 10 lisälyöntiä perään, että hän (ja lähinnä minä itse) uskaltaa olla kyydissä vielä loppumatkankin. Kaikkea avovaimot joutuvat välillä kokemaankin.

veneposeeraus

Hengityksemme tasaannuttua päätimme jatkaa hieman onkimista. Emmehän olleet ehtineet kalastaa kuin 10 minuuttia. Kala ei kuitenkaan mahtunut normaaliin kala-ampäriimme ja verestämiseen tarvittava puukkokin oli jäänyt mökille. Muutaman foton jälkeen lähdimmekin nopeasti takaisin mökkirantaan ennen kuin tämä possu grillaisi itsensä veneen pohjalle lämpimässä illassa. Pihassa hyttysten syötävinä punnitsimme kalan kolmella eri puntarilla ja saimme keskipainoksi 7.9 kg. Pituutta kalalla riitti 105cm. Perkaus osoitti, että kala oli jo kutenut, ja nähtävästi aloittanut ruokailunkin kun minnow spoonin lisäksi kurkusta löyty ainakin yksi lahna. Koska olimme kahdestaan mökillä, niin kalasta piti ottaa tietenkin puoli muistikorttia kuvia kolmella eri kameralla todisteeksi. Jätin vielä kirveellä hakatun pään sinne jonnekin puupinojen taakse.

rantaposeeraus

Kymppikerhoon ei vielä päästy, mutta ylivoimainen enkkakala silti. Näillä suurkala-tiedoilla ja paikoilla varmaan pysyykin siellä pitkään. En ole silti varma, että kumpi antoi suuremman onnistumisen tunteen, tämä hauki vai 100cm lyhyempi eka kivisimppu maratonissa. Joka tapauksessa kalastus osaa antaa hienoja elämyksiä, hetkiä, tunteita, ja välillä niitä yllätyksiäkin.