Karppiyö 2.7.2011

Stadi on hima ja kaikki kalapaikat joihin pääsee tsygällä rokkaavat rytmikkäimmin, joten karpinkin suhteen kotiseuturakkauden annettiin kukoistaa. Jokainenhan tietää täkäläiset karppirannat joista kalan saanti on aivan helvetillisen helppoa - tai sitten ei. Viime vuoden perkeleellisen huonot kokemukset näiltä seuduilta ja monen muunkin epäonni oikukkaan istukkaan parissa lienevät selvin merkki siitä, että tekijämiesten tekemisen toistaminen ei välttämättä ole se kaikista köykäisin temppu.

Heinäkuun ensimmäisen lauantain alkuillasta liuimme rantaan ja usko kalansaantiin oli suurempi kuin koskaan ennen. Syy tähän seisoi rannassa ja kiskoessani onkifläbäreitä jalkaan herra laukoi rivien välistä ymmärrettäviä viisauksia tulevan yön varalle. Täytyy myöntää, että viimeaikaisten pöheikköreissujen jälkeen myös aukea taivas pään päällä ja kiinteä kivikko jalkojen alla tuntuivat luksukselta. Oli siis aika aloittaa nautittava kalastusilta.

Alkuun oli hyvinkin hiljaista - edes oletettavasti paikalla kohtuu runsaslukuisena liukuvat pasurit ja lahnat eivät häirinneet jutustelua. Sikäli hienoa, että tuoreiden mielipiteiden kuunteleminen ja ajatusten vaihto rakkaasta harrastuksesta pöyhii ja möyhii omia oletuksia ja tarjoaa aina mahdollisuuden jalostaa omaa näkemystään. Jossain vaiheessa homma on muutenkin mennyt omalta osaltani siihen, että enää ongelle ei vain lähdetä olemaan vaan kaikkella tekemisellä luullaan olevan joku saatanan oleellinen merkitys lopputulokselle. Tiedä sitten onko näin, mutta olellisinta lienee kuitenkin se, että rentoutumisarvo ei ole vähentynyt - päinvastoin. Samalla on tullut törmättyä hemmetin hauskoihin ja vähintään yhtä kajahtaneisiin onkityyppeihin.

Elämänpinna ja tulevan viikon hymyn irrottaja

Jossain vaiheessa saimme viestin toisaalle nousseesta kallesta ja käytännössä viestiäänen piipatessa myös oman tonttimme vedenpinta rikkoutui karpin pintoessa. Näky piirtyi pysyvästi verkkokalvoille ja loppuillan aikana sama näytelmä toistoi yhä uudestaan ja uudestaan. Innostus kalan paikalla olosta viritti joukkiomme varpailleen ja varsinkin "oppaamme" tuntui olevan tyytyväinen näkemäänsä. Alkuillasta lauotut epäilykset ja piinaava pessimismi olivat enää paha muisto ja innostuneet maissisuihkut ropisivat pian kiihtyvällä tahdilla meren syliin.

Kovinkaan kauaa ei kulunut kun pääsimme empiirisesti toteamaan todeksi jo kuullut teesit kohon suunnanmuutoksista eri kalalajeilla. Pari mahdollista karppivientiäkin nähtiin ennen omaa huippuhetkeäni. Kuten kaikki taitavat karpinonkijat olin varustautunut reissuun kevein jigivavoin ja virittänyt kamani taitavasti pystyyn rantahietikkoon. Joku syvällinen tunne-elämän analyysi siinä varmaan keskeytyi kun koko vapakelayhdistelmäni kaatui ja syöksähti samalla kohti merta.

Suurehko kala rikkoi vedenpinnan ja nostaessani vavan pystyyn tunsin kalan ryntäävän poikittain kohti muitten siimoja - jatkoin kokeneen karppikoneen tavoin kelaten hammatikkuni jarru ääritapissa kalan haavin pohjalle. Siinä se nyt sitten oli - reilu 2 tuntia onkimista ja tavoite täynnä. Aika epätodellista, olo oli törkeän mukava eikä paikan normikokoinen suomukarppi näyttänyt yhtään liian pieneltä - isompi tapaus olisi luultavasti taittanut vapani kolmeen osaan, repeillyt sähläämiselleni ja kastellut 80-lukulaiset shortsini yhdellä majesteetillisella pyrstönheilautuksella läpimäriksi.

Jarin pettämätön trangiakahvi maistui yön pimentyessä vielä normaaliakin paremmalta ja en tiedä kykeninkö täysin esittämään viilipyttyä ja kaiken kokenutta onkijaa. Hymy lipesi yhä uudelleen paljastamaan todellisen luontoni, mutta väliäkö sillä. Tässä seurassa ei turhia tarvitse tärkeillä. Pian kohoihin viritettiin valotikut ja tihenevään tahtiin turinoissa alkoi esiintyä loppukesän suunnitelmat. Jossain niiden isojenkin karppien täytyy olla, sillä stadin varhaisimmat karppi-istutukset ovat jo kymmeniä vuosia vanhoja. Ehkä ne alueen suuret majailevat luonnonsuojelualueen turvassa ja kasvattavat mahojaan siihen asti, kunnes kunniakas vanhuus korjaa karppiseniorit syvemmille vesille.

Seuraavaksi elämänpisteen syrjään tarttui Jukka - pimeydessä koho oli jossain vaiheessa kadonnut ja vavan noustessa omaani suurempi peilikarppi syksyi sivulle onnistuen sotkeutumaan viereiseen siimaani. Olimme onkineet tiiviissä ryppäässä kahdeksalla vavalla ja ongelmat oltiin tiedostettu, mutta erään suurehkon kalastajan opein murheet kannattaa käsitellä vasta niiden ilmetessä. Onnistuneesti Jari haavi Jukan kalan ja helvetillisen siimavyyhdin.

Illan toinen elis - tällä kertaa peilinä

Takaisin kasvamaan...

Käytännössä sillä hetkellä kun Jukan karppi palasi elementtiinsä ryntäsi Järvenpääläinen hevisprintteri oman vapansa tykö ja taltutti tyylikkäästi illan kauneimman kalan. Tyylipuhdas pikkuinen rivikarppi päätti ansaitusti herra Käpylän liki kuukauden kestäneen karppi- tai suutarijahdin. Kahvia juotiin ja onneamme päiviteltiin samalla kun nelikkomme täydentyi viisikoksi.

Jarin rivikarppi

Yön pimeys alkoi pikkuhiljaa kirkastumaan aamuksi, mutta karpit jatkoivat pintomistaan. Karkuutimme muutamia kaloja kukin tyylillään ja omat tuurinikin oltiin käytetty - solmusta katkennut tapsi ja vastaiskusta poikennut kuitu normalisoivat tilannetta ja aloimme Jukan kanssa pikkuhiljaa tehdä aina yhtä vaikeaa lähtöä kalapaikalta. Yö tarjosi jatkuvaa jännitystä ja vielä viimeisinäkin rannalla viettäminämme hetkinä kohot liikkuivat selvien karppien toimesta. Erittäin hyvä yö - totesi Jerry, mutta väitän ettei yö olisi tarjonnut yhtä paljon kaloja saati mukavia hörähdyksiä ilman niitä tunteja joita kyseinenkin kaveri on rannassa viettänyt. Ainoa miinupuoli reissussa oli karpin nopea antautuminen, olimme laskeneet kalastelevamme lajia pidempään ja siirtyvämme sitten ankeriaan pariin. Katsotaan mitä tässä keksisi - voi olla, että karppikalaa kuitenkin tänä vuonna koetetaan puijata.

Kommentit