Rekordiruutana 21.8.2011

Tällä hetkellä tuntuu, että kalastus on kovinkin helppoa - ennätykset paukkuvat ja haavin varsi on kovilla. Hyvin pitkälti kyse on siitä, että kalapaikat tekevät kalastajan ja kun vielä tajuaa valita ongintalistalle sellaisia kalakeittiönhelmiä kuin jokaisen kotitarvekalastajan märkä päiväuni ruutana, voi jokainen meistä kohota suurkalastajaksi huomaamattaan. Parin viimeviikon sisällä ilmoitusrajat ovat Siloneulalla paukkuneet niin lahnan, karpin kuin ruutanankin kanssa.

Eilinen reissu tehtiin edellislauantain jälkihöyryillä ruutanalammeksemme haarukoituneelle lätäkölle. Reissujutuissa katseet alkoivat jo pikkuhiljaa kääntyä onkikauden päätöskierroksien kautta perinteiseen syysmökkireissuun. Jäi hiukan sellainen kutina, että jokaisen sormet ovat leiponeet jo sen verran monta mäskipalloa ja reissun jälkeen kotona olisi välillä mukava kun sormet eivät haisisi kuvottavalle imelän eltaantuneelle maissille. Myös se, että pikkuhiljaa olisi aiheellista päästä kalaan keskellä päivää yhdisti yhä ongintaa ylistävät mielemme. Myös kotoa kuuluvat 5-vuotiaan kotitarveonkijan kommentit (söikö se sitä? - no jaahas) sieppaavat välillä hiukan.

Käsikirjoitus meni edellisen ruutanakeikan mukaan, kun valoisalla vimmaiset särjet löysivät maissit ja pimeällä syönti muuttui aremmaksi ja kalojen koukutus tuntui välillä ylivoimaiselta. Itselle iso ruutana alkaa olla jonkin sortin kummetus, sillä niin hämmentävältä kuin se itsestäni tuntuukin en ole ikinä onnistunut koukuttamaan yli 20 grammaista kruusian karppia. Kaavaan ei tullut eilenkään muutosta vaan lopulta ainoan kuiville nostetun kohdekalan onki Jukka.

Hienoa niin, sillä kalan teki kokoakin erikoisemmaksi se, että syöttinä toimi Kantsun boilienpyöritystehtaan pieni sievä punainen pallura. Vielä spesiaalimmaksi homma käy, kun ajattelee ettei pastapalloilla ongittu parhaaseen aikaan kun ehkä vartti. Ilmeisesti ruutanoiden onnistui jokakerta imaista Lidl-maissit ennenkuin koukku tarttui pysyvästi kultaisiin pusuhuuliin. Lidl:lle pitäisi muuten reklamoida maissien tasalaaduttamuudesta, usein maissinjyvä on ykkösluokkaa ja kestävyydessä peittoaa Pirkat, Euroshopperit ja Rainbowt kuin Masa parhaimpina päivinä vastustajansa. Valitettavasti nykäsvertaus osuu myös laadun heittelyssä ja eilisen purkin jyväkoko oli suorastaa huvittava - mitenköhän purkkimaissin laatureklamaatioon saksalaisissa kauppiaspiireissä suhtauduttaisiin?

Uusi ennätys - 1,4kg

Kommentit

Vuoden suosituimmat tekstit