Kesäongintaa 8.7.

Onginta on yksinkertaisen hienoa ja kesäöiden hämyiset hetket hiljaisuudessa tekevät harrastuksesta vielä sen hitusen hauskempaa. Kuitenkin, kuten päivitystahdistakin voi uumoilla,  on tälle kesälle reissuja kertynyt luvattoman vähän. Toki tämäkin riippuu näkökulmasta - fudiksen em-skabojen välipäiville ujutetut onkihetket saattavat osasta tuntua hiukan ylimitoitetulta harrastustoiminnalta.

Suuret on olleet myös alkukesän haasteet - miksi ihmeessä etsiä fisuja jotka avaavat suunsa pimeän jo laskeuduttua. Kun ensimmäinen ruutana näyttäytyy duuniviikolla aamuyöllä yhden jälkeen kyselee jo itseltä onko tässä touhussa pienintäkään hivejärjentä. Aamulla univelka painaa ja mikä pahinta illalla ei meinaa pysyä hereillä vaikka kuvaputkinäytöllä potkivat aina yhtä mielenkiintoiset Tsekki ja Venäjä. Yksi epäitoivoinen viisitti uusille Suutariapajille, tyhjän pyytämistä ruutanataivaassa ja Jukan yksinäinen tulokseton ilta suutarimetsällä sementoivat suunnitelman joka kuljetti meitä etäämmälle ruskeista särkikaloistamme.

 Tulokseton ruutanan mäskäys


Alkukesän syöttikokeita - näillä pystyi liki väistämään särjet. Onko värillä väliä?

Hopeanhohtoiset olivat suunnitelmat, mutta mieli oli kotimatkalla taas ruskea. Laskimme perheonnen ja fudisnautinnon turpien varaan, mutta kun laskeuduimme jokirantaan epäilys hiipi välittömästi mieliin. Sadat ja taas sadat tunnit kaupunkilutakoiden rannalla olivat näemmä haihduttaneet sen vähäisenkin tietämyksen jokikalastuksesta. Pienoinen tulva yllätti. Cafe Au'lait virtasi iloisesti alaspäin ja kehyskuntien vesihuolto ilahdutti jälleen pääkaupungin tuhansia ulkoilijoita. Ei tullut kohdekalaa, itse asiassa kuraisesta joesta ei noussut kalan kalaa ja onkimisen ihanuus alkoi ajoittain tuntua jo turhauttavalta. Roskiin lensivät sentimentaaliset jorinat toveruudesta, luonnosta nauttimisesta ja kalastuksen kyvystä kelata kasetti takaisin A-puolen alkuun. Hiivatin ärsyttävää oli onginta hyttysineen, bludailuineen ja nokkosineen.

 Tulokseton turvan onginta

Näin vierähti kalastuksellinen kesäkuu joka kenties pyöritteli suuntaviivoja tulevaisuuteen. Jotenkin tekisi mieli panostaa myös tuohon turpaan. Kotiseuturakkautta on kuitenkin Vantaanjoen mutaiset rantapenkat ja alkukesän valoisat illat. Valvoa ehtii myöhemminkin, silloin kun pimeää laskee tunnin pari aiemmin ja mustaa hetkeä kestää edes hetken pidempään. Fudis vei kuitenkin tämän kesän osalta voiton ja kesäkuun lopun siimat pölyttyivät keloilla ja mäskit houkuttelivat naapureita vintille.

Kesäkuu jäi taakse, loma pyörähti käyntiin ja Espanja vei Euroopan mestaruuden. Turpa-ajatukset siirrettiin tulevaisuuteen ja katse käännetty kohti suurta ja mahtavaa. Jaloa karppia, jonka mielenliikeet ja esiintymispaikat ovat kovasti hakusessa. Ensimmäinen mäskäys keikka nosti muistot pintaan. Hälärin kiimainen huuto keskellä hiljaista metsää, valtava hahmo joka rikkoo vedenpinnan ja viimeinen pyrstön heilautus ennenkuin elämänkokoinen unelma liukuu majesteetillisesti järven mustaan syliin. Mystinen usva leijaili järven päällä kun ensimmäinen pikaruokatarjoilu ropsahteli veteen. Ruokalistalla oli perunaa, maissia, valmismäskiä hajusteeksi ja Pääradan Boilieleipomon koukkusyöttejä. Yksi valtava mosahdus viimeisteli pintaan nouseen fiiliksen - Karppi on kuningas!
Rämpiessämme rantaa pitkin kohti kotia kompastuin valtavaan vaaleanpunaiseen siimamyttyyn. Kirosin ääneen sen, että paikalla kävi muitakin kalastajia ja sen, että iso osa kalastajista on niin saatanan dorkia, että jättävät siimasotkunsa metsään! Vaaleanpunainen siima? Ainoastaan järjettömän maskuliiniset kaverit valitsevat vaaleanpunaisen siiman! Testosteronia pursuavat urhot kuten Käpylän Jari. 

 Kesätunnelmaa klo 02 - keskellä alhaalla valokoho

Tämän ajatuksen jälkeen palaset yhdistyivät nopeaan ja pian kelluin simmarit jalassa jonkassa seuraten siimaa. Jalat kolahtelivat risuihin ja tukkeihin, mutaa oli joka paikassa mutta potku potkulta olin varmempi, että siiman päästä löytyisi aarre - kovan luokan karppisetti. Jukka nauroi rannassa ja kannusti veljellisesti suoritusta. Lopulta useamman tukin, risun ja mutakosketuksen jälkeen nostin yhden monista kepeistä pintaan. Siinä ne olivat hyvin säilyneenä - Jarin pari kuukautta sitten kadonneet kalavälineet.

 Vapa ja lihakset

Rannassa kamat todettiin liki kaupasta vedetyiksi - pieni humuksen haju toki muistutti menneestä, mutta muuten kaikki vaikutti päällepäin toimivalta. Helpotus oli myös se, että varaskarppi oli ilmeisesti onnistunut karkuuttamaan itsensä - tapsi oli poikennut. Itse oli pohjanpöllytyksen jälkeen kuin öljytty eikä peseytyminen keskemmällä järveä poistanut liukkautta iholta vaan eipä siinä mitään. Hemmetin hauska ja taloudellisestikin asiallinen sattumus.


Loppuviikolla lomailin jokaisen travellerin unelmapaikassa - Sokoshotel Viru ja sen megalomaanisen vapauden tarjoava Onni Oravan perhehuone toimi pikaisen kulttuurimatkan tukikohtana. Samalla Jukka ja Mitri pohjustivat edessä olevaa viikonloppua ja  valtameren ylitse singonneet viestit tarjosivat riippumattoon mukavasti haaveiltavaa. Samoilla reissuilla oltiin myös ongittu ja isot sorvat ja yksi suutari nostattivat onkikuumetta vieläkin korkeammalle.


700g

Sovittu onkilauantai koitti ja säätiedotus lupaili yöksi rajuja ukkosia. Mikään ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa ennen puhelua Mitrille. Karppiguru Häkkinen oli sairastunut muun perheensä mukana ja odotettu onkiyö jäi näin herralta väliin. Kurja juttu, mutta tätä tämä on - onneksi kesää on vielä jäljellä. Nopeasti sitä myös muisti, että oma napa on tärkein ja katse suunnattiin eteenpäin.

Parkkipaikalla ennen parin kilometrin metsätaivalla alkoi jo hiukan tihuttaa. Kaikenlaista rojua oli matkassa mukana enemmän kuin neljän hengen etelän matkalla ja pian puuskutimme tietämme eteenpäin. Juuri kun saavuimme perille veti taivas itkuraivarit - ukkonen jyrähteli ja vettä satoi aivan julmetusti. Parin tunnin ajan pidimme vain sadetta ja yritimme pitää kamatkin kuivan puolella. Ennusteet lupailivat selkenevää ja mikään kiire ei mihinkään ollut - kamat viritettiin valmiksi ja viimeiset juonet illan varalle lyötiin lukkoon.

Lopulta sade väistyi ja mäskit mäsähtivät veteen. Alkoi pitkä odotus, tai oikeastaa edellisvuoden elokuussa alkanut odotus jatkui ja saavutti kliimaksinsa. Ensimmäisen sydänpysähdyksen aiheutui kun suuri pää nousi mäskillä pintään ja heti perään kuplavana liukui hetken keskellä onkialuetta. Selkeä karppi joka ilmeisesti oli vielä syömässä. Paskoja boilieita - totesi Jari kalan poistuttua tontilta. Uskomattoman hyviltä Jarin tekemät pallerot omaan silmiini näyttävät. Toisaalta hyvä niin, sillä luultavasti britteinsaarten lentorahdista vastaavat viranomaiset ovat harkinneet uuden lentokentän pykäämistä Järvenpäähän. Boilieissa löytyy makuja liki rajaton määrä. En tiedä olisiko Jarista taiteilijaksi, mutta valtava mielikuvitus ja innovatiisisuus tuntuu makukokeiluissa innon lisäksi olevan. Omaan vapaansa boiliemestari oli virittänyt Pop-Up-pallukan. Melko oivallinen taktiikka teoriassa ja lopulta myös käytännössä, jonka tarina pian osoittaa.

Evästauolla possunfilettä popsiessa ehdimme jutustella mukavia. Lähinnä jutut koskettivat Karppia ja sitä kalastuskulttuuria jossa olemme kasvaneet. En ihmettele yhtään miksi HC-karpinonkijat pimittävät kalapaikkojaan tarkemmin kuin Muurinen taktiikoitaan. Karppi ei lisäänny, eikä uusia kaloja paikoille istuteta. Eikä niitä kaloja kai monellakaan paikalla mitään lukematonta määrää uiskentele. Omalla paikallamme luulisin kaloja olevan vain muutamia kymmeniä. Jokainen lahdattu kala on liikaa.Ruokakalaakaan ei tuollaisesta mötikästä kai saa toivomallakaan, varsinkin jollei satu omistamaan valtavaa kylpyammetta jossa kalan antaa pari viikkoa puhdistautua. Muuten humuksen makua ei saa pyyhittyä edes hummuksella. En keksi ison karpin listimiseksi yhtään järkevää selitystä ellei oman egon pönkitystä lasketa tällaiseksi. Pottumaahankin kai saa lannoitetta helpommalla.

Ilta pimeni ja yksittäiset pintomiset pitivät huolen siitä, ettei nukkumaan meno tullut mielenkään. Valtava karppihaavi seisoi ylimitoitetun näköisenä mäntyä vasten ja takamukseni alla vapautusmatto odotti ensimmäistä käyttökertaansa. Käyköhän kaikille samalla tavalla - mitä enemmän dollareita kamoihin syytä sen vaikeampaa on kalan saanti. Ainakin alussa. Jari joka on paininut tämän saman ongelman kanssa katseli kaihoisasti veden pintaa. Jossain siellä alla uiskenteli se kala joka realisoisi parin edellistalven aikana kertyneen teoriatiedon. Karppi, jonka potkut eivät tuntuisi liian hennoilta jämerässä vavassa. Kuningas joka muuttaisi tarpeettoman pikkusälän ja kamamäärän tarpeelliseksi. Ja niin häläri aloitti kimeän jatkuvan kutsunsa...

Karppi oli hyväksynyt syötin ja Jari käski kalaa eikä kala Jaria. Siinä se oli, omalla boiliella yllätetty Karppi, popparin imaissut pusuhuuli joka säntäsi voimalla kohti rantaa. Vapa teki työnsä tehokkaasti ja taisi suusta lipsahtaa epäilys pienestä kalastakin. Lopulta muutaman epäonnistuneen haavimisyrityksen jälkeen kala saatiin juuri ja juuri ujutettua 42 tuumaisen, kotona ihmetystä ja naurukohtauksia aiheuttaneen karppihaavin pohjalle. Vapautusmatolla kala näytti jo valtavalta ja lopulta puntari ilmoitti kalan painoksi 8.3kg - pikkuveli niinkuin Mitri myöhemmin totesi. Onkipusikossa on melko vähän tilaa kolmelle miehelle, helvetilliselle haaville ja kaikelle sälälle joten pieniä sähläyksen poikasia ilmeni ennenkuin kala vapautettiin. Kuitenkin niin haavi kuin vapautusmattokin toimivat moitteettomasti ja viimekesäistä paniikkia kalan hyvinvoinnista ei ollut.

8,1kg

Jari myhäili ja me Jukan kanssa vaihdoimme syötit Pop-Uppeihin. Tiedä sitten oliko osuma kiinni niistä, mutta eipä näistä ainakaan haittaa näytä olevan - yksi karannut karppivapa ja yksi rantautettu kala samailla tunneilla kun normiboiliet ovat pyytäneet nollaa. Ottikahveja ja pipareita nautiskellessamme uskoimme, että jatkoa seuraisi vielä. Siellä ne uivat, nyt jo todistetusti vähintään kaksi. Yö oli pimeimmillään ja vaikka kuinka teki mieli jatkaa rupattelua ja istumista päätimme Jukan kanssa vetäytyä unimaille. Jari vetosi omiin nukkumatottumuksiin ja jättäytyi vielä hetkeksi rannalle.

Uni tuli yllättävän nopeasti, mutta jo vajaan tunnin jälkeen sinkouduin ulos teltasta hälärin ulvahduksen herättämänä. Tontilla pyöri selvästi kalaa, sillä vartin sisään jokaista vapaa vartioiva häläri ulvahti muutamaan kertaan. Yhtään todellista lähtöä ei kuulunut. Viimevuotisesta tuttuja lepakkotärppejä nämä eivät kuitenkaan olleet, koska lepakot kiertelivät hyönteisten perässä puiden korkeudella - liekö ilmanpaineella ollut jotain tekemistä tämän asian kanssa. 

Otimme Jukan kanssa rantavuoron ja Jari siirtyi teltan suojiin - ei aikaakaan kun lehtokurppa sai kilpailijan kesäyön luontoääneenä. Kohteliasta toimintaa viikon aamuvuorossa painaneelta suurkalastajalta. Olimme jatkaneet mäskäystä läpi yön. Lähinnä syöttiboilieita, pelletteja ja pingispallon kokoisia mäskipalloja satoi tontille tasaisin väliajoin. Kaipa siitä jotain hyötyäkin on - ainakin onkija pysyy toimeliaana. 

Jukan kanssa olemme mäskänneet karppia aika huolella parin kesän aikana, mutta itse kalaa ei kummankaan kohdalle ole vielä osunut ja kun nyt jo toinen karppi oli kuivilla alkoi turinat kääntyä siihen suuntaan, että itsekin olisi kiva päästä kalaa pitelemään. Molemmat saantihetket ovat olleet kaikille mukanaoleville hienoja hetkiä, mutta kuten todettua - oma napa jne. Noin neljän pintaan Jukka pomppasi horroksesta nopeammin kuin koskaan. Kännykkä kädessä ilman teräsmieslasejakin vapa oli nopeasti kädessä ja valtava paino siiman päässä sai suun maireaan hymyyn.

Yhtä nopeasti kuin euforia nousi hiipi myös epätoivo kuvioihin. Kala painoi suoraa kyytiä - välittämättä jarrun ja 3 paunaisen vavan vastuksesta - rantarytöihin. Jukka ei ehtinyt sanoa edes suutaria kun paino muuttui tavallistakin raskaammaksi. Muutamat potkut tuntuivat vielä, mutta siima oli kiertynyt lopullisesti tukkeihin ja risuihin, suurinpiirtein samalle aarille mistä alkuviikosta naarattiin Jarin karppivapa. Elämän kala jatkoi rauhallista eloaan järven syvyydessä, mutta kalastajaa ketutti - ketutti varmasti kovempaa kuin suullinen anti antoi ymmärtää, mutta ei auta. Täytynee jatkaa kalastusta.

Tärpin ja sekoilujen aikana Jarikin oli könynnyt teltasta ulos. Harvoin olen nähnyt niin väsynyttä ja pihalla olevan näköistä kalastajaa. Aamuvuorot ja huonosti nukutut yöt paistoivat kilometrien päähän ja kalastussessio alkoi saavuttaa auringon laskua. Vietimme rannassa vielä puolisentoista tuntia ja aivan viimeisillä hetkillä Jukan häläri ulvahti vielä kerran. Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, ettei kyseessä ole karppi - luonto oli lahnan, vuoden ensimmäisen sellaisen. Kun kala tuli näkyville avatui eteen näkymä toisesta ulottuvuudesta - lahna oli valtava ja lopulta puntari heilahti 3,7 kiloon. Seuraennätys siirtyi tiukasti Jukan haltuun. Kuinkakohan isoja lahnoja järven syli kätkeekään - jotenkin oletin viime vuotisen edustavan liki maksimia. Väärässä on mukava olla. 

Siinä se oli. Yön saldona kasikiloinen karppi liki nelonen lahna - ei paha, mutta silti hampaankoloa kutitteli. Kuinkakohan iso se Jukan kala oikein oli? Vierestä katsottuna kala vaikutti vielä kahta saatuakin kookkaamalta, mutta vaikea sanoa. Varmaa on, että tämä ei ollut kesän viimeinen visiitti kohteeseen. Ison kalan onginnassa on kuitenkin oma juttunsa ja karpin voima hämmentää yhä. Erälehtikin julkaisi "Karppinumeronsa" ja kenties lajin suosio kasvaa yhä. Toivottavasti myös kalastuskulttuuri muuntuu. Toisaalta itse en lähtisi karppijuttua tällä kokemuksella kirjoittamaan - lihakset eivät riitä, pitäisi tietää vielä niin paljon enemmän. Omaan silmääni ei juuri uusia vinkkejä lehdestä tarttunut, mutta yhden asian haluaisin lisätä. Itselleni syötin rigauksen suurin syy tartuksen helppouden lisäksi on karpin hyvinvointi. Koukun kaivaminen kurkusta on tällöin tarpeetonta. http://www.fishforcarp.com/html/hairrigs.htm

3,7kg

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hieno oli reissu alun sääongelmista huolimatta. Ja suuri kiitos myös palautetuista välineistä ;). Hommahan meni tasan... eka reissulla menetetty karppi ja setti, toisella saatu karppia ja setti.

-JariK-
Moi! Hienoa tarinaa ja happy ending :) Karpinonginta on kyllä sellainen loputtoman oppimisen suo, että vaikka aktiivisia karppivuosia onkin jo takana, on oppiminen vasta alussa. Ja erittäin hienoa kuulla että nyt käytössä on karppihaavit ja vapautusmatot! Kireitä siimoja ja unettomia öitä!