Kohti talvea 10.9.2012

Ensimmäinen keltainen puussa, hapan puolukka kutittelee kitalakea, aamulla duunimatkalla hengitys höyryää tai viimeistään ensimmäinen jäinen lätäkkö - joku merkki kääntää kesäajan viimeisen sivun ja kumauttaa kesäkirjan jälleen kerran lopulliseen säppiinsä. Syksy alkaa ja talven lähestymisen voi jo tuntea.

Kalakesä 2012 on takanapäin. Eletään parasta syksyä. Ruska-aika alkaa olla ovella ja metsissä sieni- tai keräysriippuvaiset, riippuu näkökulmasta, vaappuvat koreinensa kallionlaelta toiselle ja täyttävät hamsterien tavoin varastonsa tulevaa jääkautta enteillen. Päiväkodeissa väritellään syksyn lehtiä, koululaiset tutustuvat kerääjäpolvien perintöön ja maa makaa, eurokriiseistä riippumatta, samoin kuten aina. Saamme kaikki nauttia lukulampuista, villasukista ja luvasta löhötä illat sohvalla.

Kesän aikana karpista on puhuttu paljon. Niin siinä sitten todellakin kävi. En olisi ikinä kuvitellut hurahtavani tähän kalastusmuotoon tällätavoin. Vielä kesän alussa vannoin, että suuren luokan hankinnat jäävät ja homma pidetään pienimuotoisena. Reissu reissulta sitä kuitenkin innostuu enemmän ja enemmän - sitä alkaa tajuamaan mitä kamoja tarvitsee, ymmärtämään mitkä romppeet ovat "tarpeellisia" ja rajaamaan omasta käytöstä pois kaiken sen muun turhuuden. Käyköhän kaikille niin, että mopo alkaa keulimaan ja pieni kiiltävä Honda Monkey karkaa itsekseen mutkan taakse, kun samalla itsee makaa voimattomana ojan pohjalla.

Syöttivene on varmaan tarpeeton, jalasmökki hiukan ylimitoitettu, mutta on se nyt helvetti kun tajuaa seisovansa juuri uuden podin ja vavat tilanneena koiranruokaosastolla, koiranruoka! Tämä saa nyt olla takaraja, Mopsin Mureat Murkinat - ei jumalauta. Vaikka mikäpä siinä, pitää vaan varoa mäskätessä ettei pussi jää auki. Ja koiraa en sitten hanki - vaikka joku onnistuisi perustelemaan sen hyödylliseksi karppikaveriksi. Koiranruokaosastolla - voi sitä ihminen vajota alas.

Sen verran kesää on siis jäljellä, että tonttia pohjustetaan tulevaa kalareissua silmälläpitäen. Hieno mesta ja kai siellä kalojakin on - ainakin päiväunissa. Vielä yksi reissu ja sitten onkikamat pistetään liki seitsemäksi kuukaudeksi naftaliiniin. Kemiö kutsuu jigaajaa ja talvikuukaudetkin kuulostavat ihan houkuttelevilta. Kotiväki on riemuissaan siitä, että aina toukokuun alkupäiviin saakka kalareissuilta saattaa kotiin kulkeutua muutakin kuin väsynyt onkija. Jos homma sujuu suunnitellusti tuo marraskuu perheeseen myös uuden perheenjäsenen - tyttövauvan pitäisi syntyä ennen ensijäitä. Vaikka mistä sitä tietää - jäistä tai lasten syntymäajoista. Odotettavaa siis riittää. Toivottavasti edessä on paljon pieniä ilon ja onnen hetkiä. Mielessä väikkyy kuitenkin myös kalakesä 2013 - suunnitelmat on jo aika selkeät. Karpin ongintaa nautinnon kautta!




















 Vielä viimeisen kerran...

Kommentit