Kauden avaus - itsenäisyyspäivänä Nuuksiossa 6.12.2012

Edellisestä kirkkaiden ensijäiden reissusta on jo 4-vuotta (Heinolassa 28.12.08.) ja kun lämpötila joulukuun alussa laski reippaasti pakkasen puolelle kääntyi ajatus hyvinkin kiivasti vauvaihanuudesta nuuksion ylängölle.  Siinä on jotain maagista kun kävelee jäällä joka on kirkasta kuin lasi, jalkojen alla uppotukit, kivet - kalatkin jos on tarkkana piirtyvät terävinä luoden illusioon ylimaallisuudesta, voittamattomuuden aura leijuu silloin pilkkijöiden yllä. Jeesuksen taidoista ehdottomasti kadehdittavin on vetten päällä kävely!

Marraskuun 30.päivänä Antti-Tuisku pyyhkäisi Etelä-Suomen ylitse sellaisella voimalle, että Luoteis-Helsinkiläisen pilkki- ja hyvinvointiseuran piirissä pelko kadonneesta peilijäästä uhkasi syrjäyttää lumileikeistä nauttimisen riemun. Viikolla satanut 10-senttinen viskasi viimeset hiekat paljaiden jäiden haudalle ja seuraava mahdollisuus läpinäkyvään jäähän koittaa vasta vuoden kuluttua. Emme kuitenkaan vaipuneet epätoivoon, päinvastoin. Hyvillä mielin käänsimme katseet itsenäisyyspäivään - harva asia vetää vertoja vuoden ensimmäisen pilkkireissun fiiliksille.

Pilkkipäivää edeltävänä iltana taivaalta tuuttasi taas uutta lunta, mutta aamulla autossa mieli oli toiveikas - toki häivähdys huolta lumen ja jään määrästä siivitti matkaamme kohtiu Nuuksion ylänköä ja meille kokonaan uutta kohdetta. Pikku lammet ovat hurjan mielenkiintoisia kalapaikkoja. Vaikka päällepäin metsälammet näyttävät hyvinkin samankaltaisilta - soituneet rannat, välillä jyrkätkin kalliot jotka työntyvät  mustan vedet syliin, lumpeet ja pitkinä ruskeina juovina rannasta poispäin kurkottavat uppotukit.

Kuitenkin kaksi aivan vierivieressä lainehtivaa identtistä lampikaksosta voivat olla kalastuksellisesti toistensa peilikuvat. Toisen tuhannet pikimustat pikkuahvenet muodostavat tiiviin rajallisesta ruoasta kilpailevan biomassan, toisessa vahva haukikanta pitää huolen, ettei edes pikkuahvenia ole liiaksi pilkkijää riemastuttamaan. Meillä on ollut pitkään hakusessa se kolmas, jossa joku tekijä, on se sitten happikato tai mikä on muovannut kalakannan kostumaan isoista ahvenista. Unelmiemme paikka sijaitsee syrjässä vilkkaimmista teistä ja tarjoaa raittiin ilman, suurten kalojen lisäksi Etelä-Suomalaista rikkoutumatonta luonnonrauhaa. Tämän vuoden kohde oli ollut mielessä jo pitkään ja kerran kesällä kävimme rannassa hetken ihmettelemässä. Silloin saalinaa oli pari ihan ok kokoista ahventa ja ainakin itselleni vahva positiivinen värinä paikan potentiaalista.

Toki huhupuheilla ja suorilla vihjauksilla oli oma osuutensa optimismiin. Lähin parkkipaikkakin saatiin vinkkinä, joten kaikki oli avatessani auton oven kaikki oli kohdillaan. Mäen takana aukeni ensimmäinen lampi, jota kohden kompuroin innosta ymmyrkäisenä. Jukan ja Mitrin vielä pukiessa ja hakiessa viimeisiä kamoja astuin jäälle, hipsuttelin varovasti eteenpäin ja laskin kairan alas. Ensimmäinen kierros, toinen ja vielä useampi pyöräytys ennenkuin jää antoi periksi ja ensimmäinen luukku oli auki - jäätä oli ehkä 7 senttiä ja mikä mahtavinta lunta oli jäällä alle 5 senttiä. Jos ei nyt peilijää niin liki täydellinen pilkkijälle - kevyt kairata ja lennokas kulkea.

Viimeistään tässä vaiheessa kaikkosi mielestä maailman murheet aina Tuntemattoman Sotilaan lähetysajoista alkaen. Kansalliseen monumenttiin ja kansakunnan symboliin kajoaminen on varmin tapa nostaa helvetillinen myrsky hammasmukiin. Kumpikohan aiheuttaisi suuremman kohun - se jos Vares - Uhkapelimerkki siirrettäisiin esitettäväksi klo 17 vai se että kyseinen raina työnnettäisiin eetteriin klo 14. Toki odotan myös sitä, että kaikki uutiset esitetään klo 21 jälkeen ja suurin osa mainonnasta kielletään arveluttavana. Varsinkin eduskunnan kyselytunnit on siirrettävä myöhäisyöhön - sen verran hurjia hahmoja kiikkuu tälläkin hetkellä vallankahvassa.

Jäätä n.8-10cm, lunta 4cm - ei huono.

Parempaa paikkaa viettää itsenäisyyspäivää ei ole kuin metsälampi. Kotiseuturakkaus on varpaiden kipristelyä liian pienissä luistimissa, nurmikon kutinaa selässä hävityn futismatsin jälkeen, se ääni joka kuuluu kun soutuvene työnnetään vesille aamu-usvaisen järven rannalla tai suon tuoksu ja taustalla humisevan vihdintien ääni joka katoaa kun sulkee silmät ja sukeltaa tavoittelemaan viileämpää vettä terävän harppauskerroksen alla. Siksi mikään ei ole luontevampaa kuin toivottaa syrjäisen järven jäällä hyvää itsenäisyyspäivää ehkä 70-vuotiaalle retkiluistelijalla jolle itsenäisyys ja kotimaa näyttäytyy taatusti erilaisena kuin itselleni. Luistinten äänen hukkuessa voimistuvan itätuulen alle rakastin varmasti kotimaatani yhtä paljon kuin hän.

Parin vesistön ylityksen ja muutama metsätaipaleen jälkeen olimme lopulta perillä. Piirtettömät rannat ja kohtuu laaja mahdollisuuksien kenttä aukesi edessämme. Päätimme hipsutella järven ainoaan kohtaan jossa olimme aikaisemmin käyneet ja aloittaa kalastus sen niemenkärjen edessä, jossa maiskuttelimme eväitä erään nuuksioyön jälkeen. Ensimmäiset reijät jäähän ja päivän käsikirjoitus oli selvä - joulukuun kuudes 2012 oli kuningas Häkkisen. Harvoin on ekaa luukkuua porattu näin onnekkaalle neliömetrille. Ahvenia nousi aivan siimana ja kuten aina ekalla pilkkireissulla kukaan ei nyrpistellyt pienille kukkokaloille. Silkkaa nautintoa oli kun myös minä ja Jukka löysimme kalat.

 

Mitrin vuoden eka luukku - 24 ahventa

Tasurin alakoukkuun ja värikoukkuun osui sellaisella vimmalla, että rauhallinen totuttelu kylmiin sormiin ei onnistunut. Lima ja tuuli kylmettivät ainakin itseni melko tehokkaasti ja huomasin pian ole helvetillisessä hyhmässä. Pakkanen paukkui ylängöllä selvästi kovemmin kuin ennusteissa, siimat jäätyivät ja kalat jähmettyivät koppuraisiksi nopeasti. Onneksi repusta löytyi jäihin putoamisen varalta ekoilla jäillä mukana kulkevat varavaatteet ja kylmyys saatiin karkotetuksi. Naskalit, köysi kuivat vaatteet, järki ja ennenkaikkea kaverit - nämä ovat ainakin oma turvatakuuni.

Nämä jäät olivat kuitenkin ihanteelliset. Joskus on tullut notkuttua ainakin puolet ohuemmilla jäillä, joissa kairan poraaminen pystyyn on täysin mahdotonta.  Kuitenkin siinä vaiheessa kun toimin kuten kerran Linlossa tapaamamme jantteri pyydän vienosti kuljettamaan kairani romurautatehtaalle. Vettä vihmoi taivaalta, meri lainehti vapaana lukuunottamatta venesataman edustaa ja tämä kaveri oli hipsinyt jäille pilkille, epäuskollamme ei ollut rajaa kun tajusimme kaverin köyttäneet itsensä hätävaralta puuhun kiinni. No samalla reissulla tötöilimme melkein itsemme Vitträskin jäihin kun lampsimme vailla huolta keskimatalalle, joten sikäli kannattaisi ehkä olla hiljaa. Valvottu jäihinputoaminen olisi oikeastaan aika hyödyllistä, ei tarvitsisi arvailla kuinka nopeasti sieltä tositilanteessa pääsee ylös.

Vaikka pikkukalaa tuli jatkuvasti ja varsinki Mitri oli järjettömässä vireessä päätimme lähteä katsastamaan järven tarjontaa myös muulta. Nopeasti selvisi, että kalaa tuli liki kaikkialta missä reiän alla oli vettä 2-3 metriä, matala antoi pelkkää tyhjää. Kalojen määrä oli aivan järjetön. Melkin mihin tahansa oikealla syvyyskäyrällä kairansa laski nousi pakin pohjalle kaloja. Koko vain oli perinteisen pieni ja haaveet suurista kaloista alkoivat häilyä. Lumisade sakeni ja tottakai tämä nostatti kysymyksiä kelin sopivuudesta pilkintään. Tiedä sitten oli asialla osuutta sen kanssa, että ehkä puolenpäivän pintaan takaatani kajahti Mitrin ilmoitus - Nyt on iso!

Ja iso se oli - siloneulalaisen mittapuun mukaan varsinkin. Yli puolenkilon ahvenet ovat kiertäneet meitä viime talveen asti ja varsinkin lampireissuilta on ollut tuomisina pelkkää tikkuahventa. Kun näiden miljoonaveljien sekaan kiilaa yli 500 gramman junttura ei ole ihmekkään että paketti vähän hajoaa. Reijäin suurin nappaa aina ekana - tai sitten ei. Tämä körmyniska oli ehkä luukun kymmenes kala. Punnitusten ja kuvausten aikana mieli alkoi jo sinetöidä kauden avausreissua liki täydelliseksi.

Ilmeisesti niitä isojakin siis lammessa majailee ja kun saaliskertymää päivän päätteeksi katsoi on melko helppo päätellä millä nämä isomukset herkuttelevat - kannibalismi on hieno asia. Tällä tiedolla - jos ei kukkokaloille ole tarvetta - heiluu ainakin oman siimani päässä luonnonvärein somistettu tasuri.

540g

Mediaanikala ja poikkeus - samalla syötillä samasta reijästä

Kälppiessämme metsien ja jäiden poikki vaihdoimme jo ajatuksia tulevasta pilkkikaudesta. Mikäli ennusteet pitävät lumisateineen ja pakkasineen paikkansa tuskin palaamme tänne ennen kevättä. Auringon lämmittäessä ja sulattaessa lumen jäänpäältä tilanne on kuitenkin toinen ja ainakin itse voi kuvitella istuvani fiilistelemässä lintujen laulaessa kevättä haaveenani se suurempi ahven. Sitä ennen on kuitenkin takuuvarmasti edessä meripilkkiä, madekausi ja toivottavasti pitkästä aikaa myös yksi reissu kuhan perään. Tätä kautta ei olisi voinut tätä paremmin avata. Luoteis-Helsinkiläiset raput täyttyvät hetkeksi Stadikukon tuoksusta ja varsinkin Mitri saa taatusti sormensa karheiksi neljällä kilolla tikkuahventa.

Ja mitä itsenäisyyten, isänmaahan, äidinkieleen ja kotimaahan tulee on minun hima ainakin siellä missä ovat omat ihmiseni - isä, äiti, siskot, veli, sukulaiset, ystävät ja kruununa Hanna ja lapset. Jotenkin oven avatessani melkein nolotti. Kävelin suoraan valmiiseen pöytään. Pizzaa, tomaattikeittoa ja lettuja siinä lasten hoidon, kolmiviikkoisen tyttären imettämisen ja kotiaskareiden lomassa. Itse olin vähän harrastelemassa...

Vuosi 2013 on muuten juhlavuosi - kymmenen vuotta letkeää stadilaista kalastusta...

... joten ei kun kohti uusia seikkailuja...