Kekkosen mäskeillä - Madereissu kotistadissa 8.2.2012

Kun on ikänsä tallannut Helsingin rantoja, kuljeskellut kaupungin katuja, taivastellut ja kasvanut täkäläiseen elämänmenoon on kaupunki ja sen pulssi mukautunut mutkattomasti omaan sykkeeseen. Ihmismäärät eivät ahdista kun ne kohtaa paikoissa joihin ne kuuluvat - kadut, julkinen liikenne, torit ja tapahtumat hengittävät elämää. Rakastan ohi kulkevia tuntemattomia kasvoja ja niiden salaisia tarinoita kuiskivia juvia ja uurteita. Itselleni helsinkiläisyys näyttäytyy suvaitsevaisuutena ja malttina odottaa kun sporan ovet aukeavat.  Kun istun pimeässä pilkillä ja taustalla kohisee ja humisee viikonloppuun laskeutuva Helsinki tunnistan reviirini. Lumi, pilvet ja taivaalta leijailevat lumihiutaleet heijastavat takaisin kotikaupunkini valot ja maiseman mukana mieleen piirtyy muistot. Liki jokainen niemenkärki, nyppylä, kadunkulma ja sillan piennar nostavat alitajunnasta tunteita ja mielentiloja. Ne ovat koettua ja elettyä elämää - osia keskeneräisen tarinan juonenkaaresta

Tämän takia kalastan mieluiten Helsingissä. Toki vierailut kauas kaupungin valoista jylhiin maisemiin, luonnonrauhaan ja kirkkaan tähtitaivaan alle tarjoavat muistoja ja elämyksiä, mutta lopulta koti on koti. Lähiruoka ja lähellä tuotetut hyödykkeet tuntuvat muutenkin olevan framilla ja voimme ilomielin hehkuttaa trendikkäinä myös lähikalastusta. Miksi tavoitella elämyksiä rahan, vaivan ja käytettyjen tuntien kautta kun lähellä on kilometritolkulla hienoa kalastusta.

Tänä kautena se toteutettiin - madepilkkireissu Stadiin. Olemme makustelleet ajatusta jo useampia vuosia ja kartalta on kaivettu ne omasta mielestä mahdolliset madepaikat. Stadistahan ei madetta saa, tämä on yleisesti tiedossa. Helsinki on siian, kuhan, silakan, norssin, taimenenkin ja ennenkaikkea pasurien kaupunki. Matikat majailevat heti kaupungin rajan takana sekä idässä ja lännessä. Kai niitä Uudesta Helsingistäkin saa, mutta Sipoota ei kyllä lasketa. Hevostiloja, peltoa ja ison rahan luksuskoteja. Kai sinne nykyään joku dösäkin ajaa, mutta tuskin sitä kukaan käyttää. Siellä madepilkkireissulla tarvitaan sitäpaitsi otsalamppu. .

Ramsaynrannassa kaikki oli toisin. Oranssin sävyinen keinovalo taittui joka suunnalta ilahduttamaan otsalampun himaan jättäneitä pilkkimiehiä. Mitrin tuttavapiirin syväkurkut olivat taas laulaneet ja näillä koordinaateilla siirryimme kohti Tamminiemeä. Reissu oli kaikinpuolin viihdyttävä. Olin aivan saletti, että saisin matikan Kekkiksen vanhoilta mäskipohjilta ja pääsisimme kuvailemaan valtavia madekasoja historian siipien havinassa. Siemaillessani teetä luulin jo näkeväni Leonid Breznevin helvetilliset kulmakarvat kurkistamassa Tamminiemen saunan ulko-ovesta ja Kekkosen sukeltamassa hirveässä tuubassa kristallinkirkkaaseen seurasaarelaiseen. Jutuissa sivuttiin, kultturihistoriallisesta maisemasta johtuen, enemmän kylmänsodan ajan poliittista historiaa kuin varsinaista matikan kalastusta, mutta ihan tosissamme me sen kalankin halusimme saada.

Nosto noston jälkeen jäi kuitenkin ilman tärpiä ja lopulta kalansaannin puolesta olo alkoi olla jokseenkin lannistunut. Joku näissä Stadin vesissä on päälaellaan. Löytyyköhän Suomesta toista merenrantakuntaa, jonka kaislikkolahdissa hauet ovat vähissä ja joissa kuhan uistelijoiden saamat pitkänokat ovat liki yhtä harvinaisia kuin meritaimenet. Samankaltainen kai tilanne on matikankin suhteen. Kai sisälahtiin on laskettu joskus, ehkäpä juuri kekkosen aikana,sen verran rankalla kädellä paskaa että me pääkaupunkilaiset olemme ainakin yhdessä asiassa erikoisasemassa - me liki hauettomat Helsinkiläiset.

Enpä tiedä tuleeko toista stadireissua ainakaan vanhojen kuntarajojen sisälle kovin nopeasti tehtyä, vaikka reissusta jäi kaikenkaikkiaan hyvä maku. Jos Seurasaarenselällä olisi elinvoimainen madekanta uskon, että pilkkijöitäkin riittäisi. Kotivesillä vavan vatkaajia on kuitenkin sen verran reippaasti, että jos joku kaloja saisi olisi paikat hyvinkin nopeasti yleisemmässäkin tiedossa. Toki kalakannat elävät ja mikään ei olisi mainiompaa kuin olla se pioneeri, joka stadilaisia matikoita alkaisi pilkkiä. Tosin verkkomiesten todellisuuttahan stadimade on ja epäilemättä joku vanha kettu jossain niitä kaloja täältä harallakin nostelee - kaikilla ei vain ole pakottavaa tarvetta runoilla elämästään pitkiä tietopohjaltaan olemattomia jorinoita.

Ehkäpä valitsimmekin vain presidentin väärin? Kenties Sale mäskää Urkkia messevämmin? Vanha riistäjä, nahkean nihkeä keplottelija, porvarillisen hyvän sanansaattaja  ja inhorealismin ikihonka on kenties houkutellut kutevat mätimamma kotinsa porteille. Ehkäpä Haukion Jennin maailmoja syleilevät runokokoelmat kasataan niinä lyhyinä hetkinä, kun rouva tasavallan presidetti iskukoukkujen nostamiselta ja jatkuvalta nylkemiseltä ehtii ja malttaa. Pitäisikö katse kääntää Mäntyniemeen? Ehkäpä, mutta yksi asia on täysin selvä. Vaikka matikat näemmä makaavat muualla Stadi on hima ja se ykköskohde jossa kalahetkeni haluan viettää! Jos joskus sen pilkkimatikan täältä saan olen yksinkertaisen onnellinen mies.