Paineetonta talvikalastusta 25.1.2014

Kaksi ja puoli kuukautta käymättä kalassa. Siloneulamittakaavalla lyhyt elämä, helposti yhden taaperon matka konttamisesta juoksemiseen tai tavusta lauseeseen. Lokakuun kääntyessä marraskuuksi istuimme koko kolmikko autossa matkalla kohti kotia, karppikausi oli takana ja edessä odotti aava autio talviaika. Seuraava reissu naulataan löyhästi kiinni siinä, ennen syöksymistä muuhun elämään. Pitkän kesän jälkeen näin ei tehty, taimenkautta ei edes ajateltu eikä reippautta lopulta riittänyt edes jo ennakolta pureskeltuun hauen deadbait-ongintaan. 

Pilkkimisessä on jotain. Pakkanen, aamuautere auringon paistaessa matalalta ja ilman kipristellessä suojaamattomia poskia, jäällä luonto on aina lähellä, myös alapuolella. Pilkkiminen on myös rajattomia mahdollisuuksia. Suomen tuhannen kalaisat kulmaukset jäätyvät ja avaavat käytännössä jokaisen niemetaustan mahdolliseksi kalapaikaksi. Rajattomuus on myös valinnan vaikeutta, useimmiten löytää itsensä yllättävän rajallisista paikoista.

Talvikalastuksen osalta saalishimo, suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys ovat painuneet alas kuin suomalaisten mitalitavoitteet. Samaa puolivillaisuutta todisti pilkkikamojen nouto vintiltä. Siististi olivat siinä järjestyksessä johon ne viimevuonna jätin, valitettavasti. Tuli saksille ja parille painavalle kirosanalle käyttöä. Samalla muistui mieleen, että yli 10-vuotta palvellut läpikäytetty, jeesusteipillä pariinkertaan parsittu nyt jo kalvoton kalvopuku rontattiin viimevuoden vikan reissun päätteeksi roskikseen, lämpösaappaat taas lämmittävät nykyään ilman huopavuorta joka meni paskaksi kun viimeisellä reissulla revimme saapikasta oikein miehissä ylös uveavannosta. Ylipäätään talvikalastuskamat on sellaisessa kunnossa, että ehkäpä oli ihan hyvä ettei tälläkään reissulla mahtikalat pyristelleet ylivuotisten siimojen päässä.

Pimeä aamu ennen pilkille lähtöä - monta samankaltaista on takana ja useita edessä. Kamat odottavat valmiina ja herääminen venyy. En ymmärrä jareja jotka sinkoutuvat sängynpohjalta salamana kahvin keittoon, lukevat siinä sivussa Hesarin ja hymyilevät aurinkoisen pirteinä ulkona vihmovalle vesisateelle. Täsmällisyys on hyve, mutta onneksi on Mitri. Mitään suurta kiirettä ei ole. Kahvin ja lehden ehtii hyvin ja kun kello kääntyy puhuttuun lähtöaikaan ehtii hyvin vielä sipaista voita leivälle. Rentouttavaa puuhaa aamusta alkaen - pilkkiminen.

Auton suunnatessa kohti Nuuksion järviylänköä hyrisimme tyytyväisinä. Saalista tulisi varmasti ja kelikin oli lämmennyt alkuviikosta -10 asteen inhimmillisemmälle puolelle. Taival kuljetti pari kilometriä metsän läpi lammelle, jolta kukkokalat kuittaisi luultavasti nopeaan ja isompiin kaloihin löytyisi ainakin teoreettinen mahdollisuus. Viimevuotiset hortoilut lumisessa metsässä olivat vain paha muisto ja tämän vuotinen lumikerros helpotti niin kulkua kuin polun seuraamista. Puolen tunnin patikoinin jälkeen edessä aukeni tuttu maisema, jossain taustalla korppi huusi ja erämaa oli läsnä. Parasta luontoa pk-seudulla, motareiden kumu on melkein poissa eikä edes usein rauhaa häiritsevät kiitoteiden nousut ja laskut osu tämän kohteen päälle.


Lopulta lunastin itselleni viimeisenä hetkenä perjantai-illassa uudet pilkkikamat, niin 2-osaisen puvun kuin pilkkikengätkin. Halpaa toki, jotain pvc-muovia tai muuta hengittävää - hyvin kuitenkin toimi eikä hiki ottanut yliotetta pitkähkön kävelynkään aikana. Pieni takapakki toki koettiin kun kuvia räpsiessä onnistuin repäisemään housun persauksiin reilunpituisen viillon. Oli siellä jotain lämmikettä takamuksessa, oksan haaraan jäi reilu tuppo. Eiköhän tuo korjaannu kun muistaa hoita tiskivuorot asiallisesti. Jukalla oli päällään kauniin väristä Korumia, on se niin viimeisen päälle karppijätkä, tyylikäs sellainen kaikinpuolin.

Itse kalastelu sujui kerrassaan hienosti. Tauot olivat pitkiä, reijän vaihto laiskaa ja kaloja tuli hiukan oletettua nihkeämmin. Koko reissu, kahdeksasta-viiteen sujui kevyen iloisissa tunnelmissa. Talvinen ulkoilu itsessään on mahtavaa ja kohteen luontoarvot avittivat kauan kaivattua rentoutusta. Pari kukollista ahveniakin sieltä nousi ja muutama tavoiteltu kohdekalakin joukossa oli, vaikkei ihan pilkkiennätyksistä voidakaan puhua. Tuolla Nuuksion alueella liikkuessa yksi arvoista itsessään on toisten paikalla olijoiden kunnioitus. Sen verran vähän populaa tuolla liikkuu, että vastaantulijoiden kanssa vähintään tervehtii ja suurimman osan kanssa heittäytyy luontevasti juttusille. Siinä oppii, jos ei suoraan pilkkimisestä niin sitten vaikka retkiluistelusta, alueen historiasta tai mahdollisesti paikkatietämyksestä. Kävipä kerran niinkin, että ohikulkija uteli Mitriltä ja Jukalta tietoja jäänpaksuudesta. Etevä kaksikko kertoi tottakai speksit ja totesi viereisellä isommalla Saarijärvellä olevan jäätä saman verran. Retkiluistelija katseli ammattimaisia pilkkijöitä hetken ja totesi - Ollaan muuten edelleen Saarijärvellä. ja liukui pois päätään pudistellen.

Kohti uusia pilkkiseikkailuja

Seuraavaa reissun löyhät suuntaviivat on jo piirretty. Tauko ei varmasti veny, jäätä on jokapaikassa ja vaikka sitä kuinka olisi kordaan verhoutunut kesäonkija huutaa mieli jäälle. Kevyen iloiset hetket vailla odotuksia suurista saalista, täältä tullaan...

Mitri on nykyään melkomoinen Matti Kassila. DSLR rullaa ja filmiä syntyy. Valitettavasti laadukkaat kesärainat on suunnattu pienelle piirille, mutta tässä hitusen makua siitä mitä pienelläkin vaivalla voi saada aikaan.





Kommentit