Haukiongella 15.2.2014

On olemassa tekijöitä, hiljaisia jotka eivät kaipaa selälle taputtelua tai ylistäviä sanoja. He käyttävät aikansa oleelliseen ja saavat tyydytyksen, kun huomaavat osaavansa asiansa hyvin - ei välttämättä täydellisesti, mutta niin että voi rehellisesti katsoa itseään peilistä ja olla tyytyväinen. Tieto asioiden todellisesta tilasta riittää ja turha puhe ja parran pärinä jää.

Kalastuksessa tekijät tekevät ja perässä hiihtäjät seuraavat. Kalakerho Siloneula suorastaan surffailee muiden nostattamilla aalloilla, kalastusmuodoissa seuraamme nousevia maininkeja ja yritämme ehtiä kyytiin siinä vaiheessa kun homma ei ole aivan tuoreinta kovaa. Ei missään nimessä pioneerejä vaan ensimmäisenä jonossa kyttäämässä kunniapaloja. Niin nytkin. Ruotsalaisittain ismete, suomeksi täkyongintaa jäältä ja kohteena hauki. 

Kaikki tietävät, että hauki on ihan helvetin tyhmä kala, yleinen kuin mikä ja helppo saada oikeastaan mistä hyvänsä.Viikon alussa homma tuntui olevan helppoa, kuten  teoriatietoon pohjautuva tekeminen aina ennen konkretian märän rätin iskeytymistä otsalohkoon. Vähintään kohtuullinen mesta oltiin ronkittu tietoon käyttäen härskisti apuna Jukan 30v-juhlapilkkinimikettä. Kyllä, tänne se Jukkakin porhalsi, paikkaan josta on taas lyhyt matka seuraavaan kriisiin. Onnea siitä. Kamat oltiin omasta mielestä viritetty hyvään tikkiin ja taktiikka opiskeltu eri aviiseista omaa mieltä mielyttäväksi. Tarkoitus oli nauttia, istua, rupatella ja siinä sivussa nostella jäälle mukavia hauen jöllikäitä. Vapautusmatto kulki mukana ja Jari hommasi ohjainterän kairaansa jotta niillä isoimmilla olisi käytössään oivallinen kulkureitti pönökuviin. Luottamus ja usko itseensä kiehui yli. Olympiakunnon uskottiin olevan timanttinen vaikka mitään käytännön menestyskokemusta suurkisoista ei ollut olemassa. 

Mitri joutui lopulta jäämään kotiin. Valitettavasti. Matkaan saatiin kuitenkin mukaan hiljainen tekijä lajikalastuskulttuurin ytimestä, kun Rantasen Jesse kunnioitti retkeä läsnäolollaan. Tieto kertyy tuhansista tunneista ja oivalluksia edeltää hetki, jona palaset liimautuvat yhteen. Koko totuuden avautuessa eteen äimistyy myös se ensimmäinen joka katsoo maailmaa uudelta kantilta - vaikka sitten otsalampun valossa rantakivikkoon. Kunnia sille jolle se kuuluu ja propelli päähän, nyt mainingilla surffaa jo iso joukko innokkaita.

mr. Lirkki sylkeekin pikkukaloja

Ensimmäinen rätti meinasi iskeytyä naamalle jo päivää ennen lähtöä. Dioksiini ajaa silakatkin kaupoista ja pyöreä kala on nykykuluttajalle mahdoton ostettava. Fileitä olisi löytynyt, mutta kokonaisia silakoita ei tuntunut olevan missään. Lopulta Stokkan Herkun ylihintaiselta tiskiltä löytyi pystyyn kävelevän näköisiä yksilöitä jotka saivat kelvata onkipäivän ensisyöteiksi. Toinen läsähdys mäjähti kasvoille onkirannassa kun paikan profiili ja lähinnä koko herätti lukuisia kysymyksiä. On toisaalta huojentavaa, että lahden tarkuudella annettu paikkakordinaatti ei riitä ilman kykyä ja taitoa lukea paikkaa. Luonnossa kaikki on himputin paljon suurempaa kuin kartalla ja onkitontin valinta aiheutti lukemattomia päänpyörityksiä ja spekulointia.

Vaikken usko silakan olevan ollenkaan huono syötti lässähti kolmas rätti naamalle kun tuli syöttikalojen pilkkimisen aika. Oli kuin olisi onkinut vessanpöntössä, mitään elollista ei näkynyt ei kuulunut. On rehellisesti tunnustettava, että epäusko ja joltain osin epätoivokin alkoi puskea lämpökerraston alle liian nopeasti. Ensimmäinen kala tai kontakti on tärkein, sen jälkeen jaksaa uskoa ja istua pidempään. Tämä aika muuntuu pikkuhiljaa saaduiksi kaloiksi ja saadut kalat tiedoksi ja tieto kokemukseksi. Tämän kertyneen käyttiksen pohjalta ymmärtää enemmän, löytää paikkoja helpommin ja tietää, että nollan pyytäminen on välillä väistämätöntä.

Tyhjän pyytäjä

Jarin keittiössä - Mummokahvit tulilla

Vaihdoimme paikkaa, kairasimme pohjaan, päivittelimme jäälle dumpattua lahnakasaa ja saimme juoda kauan kaivattua Jarin Mummokahvia. Termoskahvit piristävät, mutta Mummokahvit saavat mielen hykertelemään. Tähän hetkeen loppui orastava epätoivo ja omaan olemiseeni laskeutui koko päivän snadisti hakusessa ollut kalareissun letkeys. Kiehuvan veden kohina, tutut vihreät kahvikupit ja nisut, vaikkakin valheelliset sellaiset tekivät tehtävänsä ja juttu alkoi luistaa tuttuun tyyliin ja mielen päältä katosi puuttuvan kalan raskas paino. En usko, että teimme mitään perustavia virheitä, luultavasti paikka oli vähintään lähellä oikeaa ja itselle hommassa säilyi mielenkiinto koko onkiajan. Tälle talvelle se täkyhauki vielä nousee, sillä pieni kiukku jäi vaivaamaan mieltä. Seuraava kerta on aika varmasti jo kohtuu lähellä.

Kommentit