Vihreä toukokuu - tyhjää, muttei tyhjänpäiväistä 23.-24.5.2014

Erinomaisen onkireissun aikana saadaan kala, hyvällä reissulla ei kastu, mukava sessio hymyilyttää ja huonoa keikkaa en ole vielä kokenut. Etenkään kun lajina on ollut karppi. Viime reissu päättyi pakkasyön jälkeensä jättämään epäselvyyteen. Olisi ehkä ollut järkevä pitää paikka "kuumana" ja onkia seuraavana viikonloppuna uudestaan. Näin ei tehty ja mietityksen aiheita on nyt monia. Nollareissu uudelle paikalle on tyhjä arpa, jo yksi kala tai pomminvarma havainto avaavat portit paluulle. Nähty kala on saatu kala, jos perslihakset kestää.

Maksimissaan "kellertävä" toukokuu, mielestäni vihreä.

Nyt pakkanen oli kaukainen muisto, kolmessa viikossa maiseman oli täyttänyt kevään vihreän sävyt. Siinä värimaisemassa on henkäys toivoa ja huokaus epäuskoa - kolme kuukautta pohjoisten järviemme yllä lepää lämpö ja elämä. Ihmisten harteilta poistuu muutakin kuin lämmittävä puuhka ja Etelä-Eurooppa työntyy ylös kohti pohjolaa. Kalastuskulttuuri kulkee jälkijunassa, vaikka LIDL kunniakkaasti pyrkii muovaamaan paikallisten tottumuksia. Pääkonttori ohjaa tuotekattausta jostain Gelchenkirchenistä käsin välittämättä tuontaivaallista paikallisesta tavasta kalastaa. Joka kevät päivittäistavaraketjun hyllyille suhahtaa laajempi onkikamakattaus kuin läheisissä kalastusliikkeissä. Halpoja Baitrunnerkeloja (tai freespool tai mitä lie, ota näistä tuotemerkeistä selvää), vapatelineitä, kohoja jos jonkinsorttisia ja valokärkiä puoli-ilmaiseksi. Tällaista olisi varmaan asustella Saksanmaalla, kamoja olisi aina saatavilla.

Silti pidän meikäläisistä vesistä ja pohjoisesta ulottuvuudesta. Väitän, että moni suuri Eurooppalainen karppiguru olisi ihmeissään kun hänet lähtettäisi tarpomaan läpi rytöjen ja rankojen kohti järven rantaa. Brittien strollerit juuttuisivat juurakkoon, belgialaisten hetekan jalat olisivat kiinni pajukossa ja ranskalaisten kasvatuslampien kasvattien yrmeät ilmeet paljaistaisivat totuuden - klubitaloa ei näy missään, kokki on amatööri ja koko järvellä on vain yksi swim keskellä pusikkoa kymmenmetrisen kaislikon takana (vrt. http://www.burtonspringsfishery.com/apps/photos/album?albumid=14710832).  Toki paikallinen opas voisi lohduttaa hätääntynyttä eurooppalaista sillä, että istutustilastojen mukaan järvessä kalaa on, mutta ei niitä kukaan ole sieltä ikinä saanut. On täysin eri asia onkia yhtä mahdollista kalaa neliökilometriltä kuin kymmentä nimettyä hehtaarilta. Luulen, että esisyötön tärkeys korostuu järven koon kasvaessa, jollain konstilla kalat olisi saatava liimattua ongittavaan rantaan. Rantaan joka useimmiten on kompromissi ja josta lähes aina on suoranäkymä kauemmas, sille paikalle jota ongittaisiin jos elämä olisi täydellistä ja rannat vapaita.

Yksi syöttö peruuntui ja kahdella mentiin. Paikka itsessään oli suomalainen unelma. Jalat naarmuilla nestehukan partaalla laskimme kamamme alas ja huokaisimme hiljaa. Tuolla jos on karppeja niin jokainen naarmu ja märärän isku on palkinto. Kolme riippumattoa ja laavu, tilaa vaikka 20:lle vavalle ja kova pohja - sellaista herkkua saa harvoin maistaa. Helle hyväili ja tuuli viilensi. Auringon laskussa se kellertävä toukokuu näyttäytyi ja kalat aktivoituivat, itse sain särjen. Komea liki puolikiloinen puri 18mm lumiukkoa, ahne roisto sai vapautensa. Isompia pintomisia näkyi taajaan, mutta satavarmat karpit olivat vähissä. Ihan saletissa ei ole sekään kala joka tarjosi Jukalle 20 metrin huutavan lähdön ja 10 sekuntia tasaista painetta. Ei niitä vaihtoehtoja kyllä hirveänä jää, iso hauki ehkä vaikka jälkeenpäin se oli satavarma karppi, ainakin Jukasta.

Ilmeestä päätellen Jerryn reissu oli kalattakin erinomainen...

Syötit eivät tahtoneet pysyä koukuissa ja osaan symmetrisiä palloja oli ilmestynyt vedessä selviä teräväreunaisia tahkoja. Ensikerralla pitää varata mukaan paljon tilliä ja akvaviittiä, helangår. Nyt ei rapuja ollut mukana, mutta makkaraa on hyvää ja pestopasta maistuvaa. Ehkä chorizo ja bratwurst mahdollistivat henkisen yhteyden etelämpänä onkiviin sielunveljiimme. Myönnän olevani ronkeli, valmiiksi marinoitu porsas on saatanasta. Sinne oranssin epämääräisen mönjän alle voisi piilottaa vaikka koko Helsingin opetustoimen kilpailutuksen tuloksena hankkimat toimimattomat pyyhekumit ja syöttää seoksen ensiluokkaisena porsaanulkofileenä, sitkeänä sellaisena.

Yöstä tuli hiljainen, mitä nyt karppionkireissujen kämppäkaverini Mitri herätteli pariin kertaan testatessaan uusien langattomien häläriensä toimivuuttana. Hyvin toimivat, meinasi sydän pysähtyä. Aamuyön usvan hyväillessä järven peilityyntä pintaa istuimme Mitrin kanssa rannassa katsellen tontilla pyöriviä isoja kaloja. Siinä hetkessä halusin uskoa karppiin ja vielä nyt, viikko onkireissun jälkeen isot pyörteet ja loittoneva aalto työntyvät verkkokalvoille. Nigel olisi ehkä onnistunut, Frederikin syötti olisi ollut paremmin rigattu ja Jean Pierren padasta olisi levinnyt pitkään haudutetun kaniinipadan huumaava tuoksu. 

Meille kalaa ei annettu, mutta Jukka, Mitri, Jari ja Jerry ovat enemmän kuin Matt Hayes ja Danny Fairbrass yhteensä. Nämä herrat eivät keitä mummokahvia, yhteenlyö 90-luvun lamaa vartissa, hermostu pastankeittopaikasta ja venytä aikakäsitystä yli inhimmillisen. He vain kalastavat Youtubessa ja mainostavat tuotemerkkejään. Tunnelma on tärkeintä ja lopulta karppi väistämättä makaa matolla. Tämä reissu oli kalattomuudessaan erinomainen ja osalle meistä se mahdollisti pitkät rauhalliset yöunet. Muiden jo kerätessä rojujaan rannasta keinui yksi karppikehto hiljaa kevyessä kesätuulessa. Suupielestä saattoi valua Kuola ja mielessä myllersi jo koskien kuohu. Me hereillä olijat mietimme hiljaa edellistä vuorokautta, joku tässä yhtälössä ei istu paikalleen. Mielenrauhani ei helpolla horju, mutta ikävä kutina tästä jäi. Kohtaamisemme on silti taas askeleen lähempänä. Hiljaa tehdään hyvyyttä.