Kylmää kyytiä 3.-4.5.2014
Ihmiselämä on matka pettymyksestä toiseen, etenkin Suomessa ja väistämättä karpinonkijan Suomessa. Pitkän talven aikana on helppo unohtaa realiteetit ja uppotua edelliskauden menestyksiin. Videoiden rullatessa todellisuudentaju hämärtyy. Ilahtuneiden kirosanojen, jarrun surinan ja epäuskoisen päänpuistelun takana on laskematon määrä käytettyjä tunteja, tyhjiä öitä ja ukkoskuurojen värittämiä mäskireissuja. Yhden pönön eteen käytetään tunteja sellainen määrä, että jotakuta(perhettä) voisi hirvittää. Vuodet ovat onnistuneet hiomaan tuntimäärän alle sataan, mutta kalaa per tunti suhde on yhä mihin tahansa kalastusmuotoon nähden epätodellisen matala. Näillä lakeuksilla ei himo-onkijaa hellitä, realismin äreä murahdus muistuttaa toistuvasti pohjoisten vesiemme erikoisluonteesta ja tyhjä yö on lähinnä normi.
Pääsiäisen helteiden helliessä valittiin kauden avaava kohde, rämmittiin, kompuroitiin ja lopulta löydettiin toivotusta kohteesta paljon positiivisia ennakko-odotuksia. Pikkukalat fiilistelivät lämpimässä rantavedestä, sammakot kurnuttivat, ilta-aurinko värjäsi rannan pehmeän keltaiseksi ja mikä tärkeintä löytyi rannalta ongittava tontti. Ja kyllä, tontilla nähtiin myös havainto kohdekalasta. Olo oli varma. Kolme syöttökertaa nosti odotuksia, joskin pääsiäisen lämpö oli enää muisto ja mitä lähemmäksi onkipäivä tuli sen hyytävämmäksi kevätilma muuttui, kuitenkin viimeisenä vierailukertana vappupäivän illassa tontilla oli isompia kaloja.
Onkiviikonloppua edeltävänä perjantaina marssin Jukalle, ulkona oli 3 astetta lämmintä ja rakeita satoi niin ettei eteen meinannut nähdä. Tässä se nyt oli - kauan haaveiltu kauden avaus. Kevään ensilämpö, kesän tuoksut ja mukavasti lämmenneet pintavedet olivat enää haave ja optimismin ilkeä velipuoli realismi alkoi tunkea ajatuksiin. Jokavuotinen ihmiskoe lähestyi. Kuulun siihen ihmisryhmään jonka mielestä mitään ylimääräistä ei kannata hankkia, koska aiemminkin on pärjätty ilman. Pakkasyö kesämakuupussissa kuulosti hitusen liian pahalta ja kävin hakemassa "Four Season" Jukalta vähän lämpimämpää pussiaa, tai niin luulin. Jukka oli maininnut Gore-pussista ja olin onnistunut yhdistelemään tästä ajatuksissani paukkupakaset selättävän ultimaattisen selviytymisvälinen. Totuus löi vasten kasvoja, kun Jukka kiikutti varastotaan nyrkkiin mahtuvan muovikuoren. Eipä siinä auttanut paljoa sadatella, olisi kai tuo tyhjää parempi.
Hämärän laskeutuessa ja järven näyttäytyessä yhä kuoleman hiljaisena ajatus nolla-avauksesta eli jo vahvana. Jossain toisaalla, paikoissa joissa kaloja on jo saatu ei epätoivo olisi saanut vielä alaa. Lähdöthän osuvat usein yöhän ja aamusäteisiin. Se on uuden kokeilun suola ja pippuri, ikinä ei voi tietää mitä saa ja koska. Mitkä ovat paikan otti-ikkunat, painaako mahdollinen kala 2 vai 20 kiloa ja onkohan alueella isoja suutareita tai lahnoja. Silloin ensimmäinen lähtö on euforiaa, ihmetystä ja jännitystä. Lahnaan pettyy ja karppi räjäyttää tajunnan.
Tälle kerralle lähtöjä ei osunut, ihmiskoe päättyi ratkaisemattomaan ja aamulla piennar oli jäässä. Pakkanen oli käväissyt aamuyöstä -4:ssä asteessa. Kylmä herätti vähän väliä, mutta mitään pakottavaa tarvetta makuupussin päivittämiseen ei ilmennyt tosin ilman Jukan gorekuorta tilanne olisi voinut olla toinen. Aamulla ärsytti ja syytävä sormi käännettiin nopeasti kylmän ilman suuntaan. Edelleen uskon paikalla majailevan meille sopivia kaloja enemmänkin. .
Kauden avaus oli pettymys. Eniten jäi harmittamaan huono tsägä ja se epävarmuus joka jäi jäytämään mieltä. Tämä spotti on nopeasti onkimattomissa, kun vesikasvusta valtaa alueen. On pakko odottaa ensi vuoteen, sillä päätös tehtiin nopeasti - kyllä tänne palataan. Realismi palasi ja upeat kalaisat illat tuntuvat hiukan kaukaisemmilta, varsinkin uusilla mestoilla. Seuraava reissu on jo sovittuna, mutta kohde on vielä epävarma. Haluaako saada "varmaa" kalaa vai etsiä uusien paikkojen euforiaa. Aika näyttää, kallistun kuintenkin jälkimmäiseen...
Pääsiäisen helteiden helliessä valittiin kauden avaava kohde, rämmittiin, kompuroitiin ja lopulta löydettiin toivotusta kohteesta paljon positiivisia ennakko-odotuksia. Pikkukalat fiilistelivät lämpimässä rantavedestä, sammakot kurnuttivat, ilta-aurinko värjäsi rannan pehmeän keltaiseksi ja mikä tärkeintä löytyi rannalta ongittava tontti. Ja kyllä, tontilla nähtiin myös havainto kohdekalasta. Olo oli varma. Kolme syöttökertaa nosti odotuksia, joskin pääsiäisen lämpö oli enää muisto ja mitä lähemmäksi onkipäivä tuli sen hyytävämmäksi kevätilma muuttui, kuitenkin viimeisenä vierailukertana vappupäivän illassa tontilla oli isompia kaloja.
Onkiviikonloppua edeltävänä perjantaina marssin Jukalle, ulkona oli 3 astetta lämmintä ja rakeita satoi niin ettei eteen meinannut nähdä. Tässä se nyt oli - kauan haaveiltu kauden avaus. Kevään ensilämpö, kesän tuoksut ja mukavasti lämmenneet pintavedet olivat enää haave ja optimismin ilkeä velipuoli realismi alkoi tunkea ajatuksiin. Jokavuotinen ihmiskoe lähestyi. Kuulun siihen ihmisryhmään jonka mielestä mitään ylimääräistä ei kannata hankkia, koska aiemminkin on pärjätty ilman. Pakkasyö kesämakuupussissa kuulosti hitusen liian pahalta ja kävin hakemassa "Four Season" Jukalta vähän lämpimämpää pussiaa, tai niin luulin. Jukka oli maininnut Gore-pussista ja olin onnistunut yhdistelemään tästä ajatuksissani paukkupakaset selättävän ultimaattisen selviytymisvälinen. Totuus löi vasten kasvoja, kun Jukka kiikutti varastotaan nyrkkiin mahtuvan muovikuoren. Eipä siinä auttanut paljoa sadatella, olisi kai tuo tyhjää parempi.
Ennen ihmiskoetta
Uuden onkikauden merkit
Hotelli Vilu & Väre
Sinne sitä rämmittiin, heti aamusta. Olin onnistunut pummimaan Jarilta kyydin ja raahasimme romppeemme rantaan ja aloitimme katoksen pystyttämisen. Sääennuste oli armoton ja halusimme saada kamat mahdollisimman nopeasti suojaan. Hieno siitä tuli. Tarppi kai se on ei pressu. Eroa on ainakin hinnassa ja painossa. Rauhallisesti virittelimme tavarat, spodasimme vähän safkaa tontille ja itse onnistuin kaatumaan järveen. On se helvetti ihmeellistä, että osan pitää aina saada vavat siihen kaikkein vaikeimmin saavutettavaan kohtaan. Toisaalla olisi ollut tilaa heilua ja heittää, mutta itse jonkun suonenvedon iskiessä olin jopa hommannut paikallisen liikkeen halvimmat kahluuhousut, jotta onnistuisin tekemään retkestä oikeaoppisen seikkailun. Hyvin hörppäsi vettä ja kylmetti. En tätä toki myöntänyt vaan karuna luonnonsankarina jatkoin hommia ja vasta hetken päästä vaihdoin kuivaa päälle. Iso virhe, olin lopulta lämmin vasta ilta-auringon saapuessa. Pari kolme tuntia rantaan saapumisen jälkeen saimme vavat pyyntiin ja laskeuduimme kahvinkeiton jumalaiseen maailmaan. Hetki oli siinä, lähtö voisi tulla koska vain.
Loputkin saapuivat paikalle ihmettelemään uljasta leiriä. Jukalla oli vääjämättä painavaa sanottavaa katoksen paikasta - siinä oli kuulemma hänen varaama riippumaton paikka. Olimme Jarin kanssa kyllä pohtineet tätä vaihtoehtoa, mutta ainoa alue johon neljän ihmisen vetävä majoite mahtui oli juuri siinä. Tunnelma kiristyi ja sanan terävä säilä sinkoili hetken puolin ja toisin. Onneksi sain Jarilta sopivasti tulitukea ja lopulta Jukka ymmärsi, että alueella kasvoi muitakin puita ja riippikselle löytyi uusi koti. Sessio oli nyt avattu. Mitri avasi sen virittämällä kamat keskellä koko tuokion ainoata raivokasta raekuuroa. Sieltä se palasi parahiksi suojan alle sateen saadessa loppunsa.
Karpinongintailtaa on vaikea kirjoittaa auki ellei lähde tarinoimaan syöttipuolesta, rigeistä ja kamoista. Aika liitää istuessa ja rupatellessa. Katse on naulittuna tyypistä riippuen joko vedenpintaan tai etsimeen. Välillä kokkaillaan, keitellään kahvia ja juttu poukkoilee ympäri ympäröivää elämää palaten aina lopulta kalastukseen, siihen miksei tänään voisi kolista isosti. Usein ihmetellään hiljaisuutta, uudella paikalla epäusko hiipii nopeasti, oliko ne nähdyt kalat sittenkään karppeja kun nyt, pitkän istumisen aikana ei näy elonmerkkiä. Johtuuko se kylmästä, onko pohja lopulta liian huono ja miksi himputissa tuo Joutsen ylettää syömään pohjasta vaikka paikka on luodattu yli metrin syvyiseksi.
Hiljaista...
...erittäin hiljaista.
Hämärän laskeutuessa ja järven näyttäytyessä yhä kuoleman hiljaisena ajatus nolla-avauksesta eli jo vahvana. Jossain toisaalla, paikoissa joissa kaloja on jo saatu ei epätoivo olisi saanut vielä alaa. Lähdöthän osuvat usein yöhän ja aamusäteisiin. Se on uuden kokeilun suola ja pippuri, ikinä ei voi tietää mitä saa ja koska. Mitkä ovat paikan otti-ikkunat, painaako mahdollinen kala 2 vai 20 kiloa ja onkohan alueella isoja suutareita tai lahnoja. Silloin ensimmäinen lähtö on euforiaa, ihmetystä ja jännitystä. Lahnaan pettyy ja karppi räjäyttää tajunnan.
Tälle kerralle lähtöjä ei osunut, ihmiskoe päättyi ratkaisemattomaan ja aamulla piennar oli jäässä. Pakkanen oli käväissyt aamuyöstä -4:ssä asteessa. Kylmä herätti vähän väliä, mutta mitään pakottavaa tarvetta makuupussin päivittämiseen ei ilmennyt tosin ilman Jukan gorekuorta tilanne olisi voinut olla toinen. Aamulla ärsytti ja syytävä sormi käännettiin nopeasti kylmän ilman suuntaan. Edelleen uskon paikalla majailevan meille sopivia kaloja enemmänkin. .
Kauden avaus oli pettymys. Eniten jäi harmittamaan huono tsägä ja se epävarmuus joka jäi jäytämään mieltä. Tämä spotti on nopeasti onkimattomissa, kun vesikasvusta valtaa alueen. On pakko odottaa ensi vuoteen, sillä päätös tehtiin nopeasti - kyllä tänne palataan. Realismi palasi ja upeat kalaisat illat tuntuvat hiukan kaukaisemmilta, varsinkin uusilla mestoilla. Seuraava reissu on jo sovittuna, mutta kohde on vielä epävarma. Haluaako saada "varmaa" kalaa vai etsiä uusien paikkojen euforiaa. Aika näyttää, kallistun kuintenkin jälkimmäiseen...
Aamuhuurretta
Kommentit