Hellekarppia heinäkuussa 26.-29.7.

Karppia on ongittu sen verran vähän, että joka kausi omat ajatukset kalan käyttäytymisestä muuttuvat. Kevät, kesä ja syksy - kaikkina vuoden aikoina saa varmasti kaloja, mutta mikä lopulta on vuodenajoista paras. Viime vuonna keskikesä vedettiin vähillä reissuilla ja parilta keskikesän nollareissulta vedettiin nopeat johtopäätökset ajankohdan vaikeudesta. Tälle suvelle suunniteltiin pari peräkkäistä reissua tuttuun paikkaan eri tavoitteilla, eka reissu rentouduttiin ja kuvailtiin ja tokalla stintillä oli tarkoitus saada lapsireissulla kala. 

Homma toimi ja onnistui niin hyvin, että epätoivoisen keskikesän kohdalle voidaan taas huoletta piirtää ruksit - kaksi yötä ja kolme kalaa on tuolta hyvä saldo eikä lämpöä juuri enempää näillä leveysasteilla voi olla. Toki paikat ovat erilaisia eikä yhtäsuuruusmerkkejä kovin heppoisasti kannata eri alueiden välille vedellä. Rohkenen omilla karppitunneillani väittää, että lämmin keli vaikuttaa saantiajankohtaan - keskikesällä aamuyö ja vuorokauden viileimmät hetket tuntuvat olevan ylivoimaisesti parhaat. Otanta on silti niin pieni, etten esimerkiksi tätä tietoa suostuisi kenelläkään faktatietona syöttämään. Jälleen tuli todistettua, että itse kokeileminen on paras tapa hahmottaa ja huomata olevansa väärässä - toisten tiedot ovat vain lähdeviitteitä.

27.7. klo 04.30

29.7. klo 04.30

 29.7. klo 06.30

Kommentit