Mökkeilyä ja kotitarvekalastusta 13.-20.7.2014

Intoni ja intohimoni kalastusta kohtaan on kylvetty 80-90-luvun taitteen perhelomilla ympäri Suomea suuntautuneilla vuokramökkireissuilla. Aamu- ja iltaonkireissujen välissä lioteltiin matoa laiturin nokassa ja heiteltiin lumpeikon reunoja haaveiden kalan, hauen toivossa. Mitään tilastotietoa ei noilta ajoilta ole jäljellä, mutta edes aika ei ole kullannut monia kalattomia muistoja. Hiekkakankailta ei löytynyt matoja, systeri potki vaivalla ja säästämisellä hankitut ottiuistimet laiturilta pohjamutiin, siimat olivat solmussa ja uppotukkeja oli joka järvessä ihan helvetisti.  Ne hetket kun auto oli täynnä, mutsi luki karttaa ja broidin alkava korvatulehdus paheni faijan kaasutellessa etuikkuna sepposen selällään kohti maaseutua olivat ja ovat yhä itselleni pelkästään kultareunuksin koristeltuja parhaita muistoja. Kaikki epäoleellinen on pyyhkiytynyt pois ja muistikuviin on tatuoituna se ihana odotuksen kipristely vatsanpohjalla. Auton kaartaessa mökin pihaan syöksyin ensimmäisenä rantaan, pinnassa näkyi elämää, lähikaislikossa mulahti. Oltiin perillä, kalapaikalla.

Perinnettä on jatkettu harvakseltaan myös omien lasten parissa. En tiedä millaisia muistoja näistä reissuista jää ja mitkä asiat painautuvat tiiviimmin mielensopukoihin - rantasaunat, tikkupullat, aamu-uinnit ja järvenselän yli vyöryvät valtavat pilvimassat ovat meille kaupunkilaisille, varsinkin lapsille, itsessään elämyksiä. Uskon ja toivon, että muistot kääntyvät vahvasti positiivisiksi ovat syyt mitkä tahansa. Kalaa saadan saletisti enemmän, mutta tämä johtuu omista varhaisista kalakokemuksista ja niiden luomasta halusta selvittää mitä veden alla tapahtuu ja miltä kantilta kalat elämää katsovat.


Lomailimme viikon Saarijärvellä ja ohjelmaan kuului myös ongintaa, hauen heittelyä ja uistelua. Kaloja saatiin ja kotitarvekalastus kiilasi ohi kalojen halailun ja hyvä niin. Ahto lausui  menomatkalla ääneen ruutananonkijan poikia piinaavan ajatuksen - Onko meidän pakko vapauttaa kaikki kalat? Ei ollut, sillä loman aikana kuhat ja hauet päätyivät hyvällä prosentilla ravinnoksi. Kalastusmäärät ja paneutuminen oli sitä luokkaa että mistään suuresta valikoinnista ei tarvinnut harrastaa, pienimmät pois ja muut pannulle  ihan niinkuin ennen vanhaan. 


Lopulta tämä aiheutti myös pientä päänvaivaa. Parina iltana (yönä), kävin soutelemassa mökkijärven ilmeisen tukevaa kuhakantaa. Pieniä ne olivat, alamittaisia suurimmaksi osaksi. Mittakaloja tuli siihen tahtiin, että viisihenkinen lomaryhmä saatiin pidettyä kalassa (raskasmetalleissa). Ei toi uistelu ehkä ihan mun juttu ole, varsinkaan ilman kaikua. Tuntuu vähän turhan hakuammunnalta soudella pelkän syvyyskartan perusteella laajaa järvenselkää. Jossain siellä suunnalla, muttei ihan oikeassa paikassa, veden alaisten tasankojen ja rinteiden päällä sitä liuttiin. Maisemat tekivät mielelle hyvää ja jo ennestään valtavat paksut käsivarret saivat lisää harjoitusta.

Yksi iso kala osui joukkoon, stadin siltakuhiin tottuneelle jigaajalle liki valtava. Joskus puolenyön aikaan kolahti vedossa, syvän päältä, joten epäilystä pohjaan tarttumisesta ei ollut. Älytön tsägä jo järvenselän neliökilometrejä  ja toiminnan amatöörimäisyyttä ajateltuna. Jossain vanhassa jigikepissä tuntui raskas paino ja kun veneen alta hetken pumppasi kalaa ylös näyttäytyi iso kuha. Pari räpiköintiä ja kala haavin kautta veneeseen. Jo kiloinen suutari olisi aiheuttanut enemmän hämminkiä siiman päässä. Tässä vaiheessa tajusin, että kala todella oli iso, enkka ihan saletisti ja varmasti viiden kilon korvilla. Eettinen särjen onkija mietti hetken, haki katseellaan vapautusmattoa, tajusi että pihdit on rannassa ja puntari sekä moraali Helsingissä. Kalikkaa kaaliin, kala kylmäksi ja perheelle laadukasta metallipitoista ruokaa.

Rannassa herätin Hannan, foto piti saada koska Mitri ja Jukka eivät olisi ikinä uskoneet sattumaan ilman evidenssiä. Mittaa fisulla oli 81cm ja muiden saaliskalojen nettivertailu osoitti painoarvion oikeaksi. Omassa väljässä katsannossa kiilasin siis Jukan rinnalle suurkalavertailussa, molemmilla on nyt saatuna neljä rajan ylittävää lajia. Oma viidenteni on paljon Jukkaa lähempänä, sillä ruutanalla kiilaan listan kärkeen. Tämä on poimittava loppukesän aikana.

Koko mökkireissusta jäi äärimmäisen hyvä fiilis - aamuretket, kaislikon reunat ja iltaonkimiset olivat kalastuksen osalta vahva paluu juurille, sinne mistä koko homma on syttynyt liekkeihin. Kaikenlainen kaloihin liittyvä puljaaminen on muikeaa puhaa ja pienten ihmisten kalastamisen seuraaminen samoin. Totuuden nimissä on sanottava, että kalastuksen osalta noihin mökkireissuihin ei sisälly enää samaa paloa vaan saunomiset, uimiset ja maisemat laatavat mielen ilman tarvetta olla jatkuvasti kosketuksissa limaisiin kaloihin. Samalla on aikaa miettiä tulevia onki-iltoja, pari on jo sovittuna ja niistä toisella tuodaan karppiöitä tutuksi myös uusille sukupolville - toivottavasti tänä vuonna osuu...




Iloinen kotitarvekalastaja

Kommentit