Uudessa kohteessa 7.-8.8.2014

Kevään korvilla karppikuume höyrysi yli äyräiden eikä nuo aallot tunnu kesän myötä juuri hellittäneen. Itse rakastan syksyä, sen värejä ja monivivahteisuutta. Syksy on raikas ja kirpeä, väliin arvaamaton, mutta aina palkitseva. Eilen tunsi kuinka kesä on pikkuhiljaa siirtymässä sivuua. Ei mene enää pitkään kun vastarannan heijastamassa peilissä leikkii keltaisen eri värit. En voi sietää nyt jo kuukauden Suomen päällä maanneita helteitä ja tuntui ihanalta kun pimeän laskeutuessa myös lämpötilä putosi lukemiin, joissa saattoi hyvillä mielin kiskoa pitkät housut jalkaan.

Ongimme uutta kohdetta. Usein näitä paikkoja haeskellaan hiiviskellen ja vaanien kuin jotain graalin maljaa. Vietetään iltoja tietokoneella ja lasketaan aina yhtä epävarmaa todennäköisyyspeliä istutettujen määrän, järven pinta-alan ja mahdollisen onkipaikan mukavuuden suhteen. Vaaka kallistuu milloin millekin, mutta hyvän mestan löytyminen on kiven takana. Hihittelen aina  brittivideoiden opeille kalapaikan valintaan, sellainen istutuspaikkojen ihannemaailma ei Suomessa juuri koskaan toteudu. Garyt voivat vapaasti kiipeillä puissa, vaania puskien takana, laskea nähtyjä kaloja ja heittää laatusyöttinsä siististi parhaaksi näkemänsä paikan hiekkapohjalle, mutta Suomessa homma ei toimi näin. Gary saisi huutia roikkuessaan mummon vanhassa omenapuussa, joutuisi tukkanuokkasille piileskellessään isoenon valtavaksi jalostaman marjapuskan juuressa ja saisi äkäisen naapuruston kimppuunsa mäskätessään liian lähellä uimalaituria naisten saunavuoron aikaan. Täällä homma on useimmiten enemmän kompromissi kuin vähemmän.


Välillä sattuma on puolella. Keväällä Järvenpään Valkoinen Zombie, IVP:n isä Jari Käpylä lähetti mielenkiintoisen foton matkoiltansa. Järven nimi oli vieras, mutta kuvan perusteella sen olisi voinut nimetä vaikka Karppijärveksi. Homma jätettiin hautumaan silloin vielä toisten, sittemmin puolittaisiksi hutikudeiksi osoittautuneiden hakujen takia. Monta kertaa sitä kuvaa on tullut katsottua ja vertailtua rantapuun paksuutta kalan merkittävään hartioiden leveyteen ja lopulta päätimme testata paikan. On siellä varmasti yksi kala, eikä ihan pieni. Muuta karppiin viittaava tietoa ei sitten hakemallakaan paikasta löytynyt.

Jari on hieno mies ja vaatimaton vielä. Täältä Etelästä katsottuna Oulainen on pohjoisessa, mutta Jarin jutuista saa Lapinlisää hakemalla hakea. Herra arvioi aina kalansa rankasti alakanttiin, ettei vahingossakaan tulisi liioitelleeksi ja nolatakseensa itseään. Tämän kyseisen kalan dumaaminen "ainakin viisikiloiseksi" on aiheuttanut sopivasti hilpeyttä moninaisina tyhjinä kalailtoina joita tälle vuodelle on osunut ihan riittämiin.

On äärimmäisen mukavaa kun rannassa on kaveri joka ei keikaroi tiedoillansa, lähinnä vaan hymähtää kun amatöörit sählää. Varaahan Jarilla olisi, IVP toimii aina, ja Kurjenpolvi tai Superpähkinä, puhumattakaan Sapokasta ja monista muista. Itse en ikinä unohda kylmän kelin Fiestaa, se oli Järvenpään riemusaatto. Mitään ei silti ikinä kuulu vaikka ajan rullatessa olen jo oppinut tunnistamaan mairean sisäänpäin kääntyvän rauhallisen hymyn joka vain alleviivaa mm. syöttien ylivertaisuutta.

Valkoinen Zombie - kamat kondikseen!

Jukka ja Jari olivat saapuneet tontille jo ajoissa ja puhelin tavoitti minut kiireisimmän pakkausruljanssin ollessa päällä. Kalat olivat tontilla, siihen ne olivat ilmestyneet kuin tyhjästä heti ukkoskuuroon jälkeen. Sama oli toistunut kahteen kertaan ja pintomista oli jatkunut n. 10 minuuttia. Tämän jälkeen majesteetit olivat jättäneet kuoripojat istumaan monttu auki rantakiville. Yksi kala oli samalla silmäyksellä multipuloitunut vähintään kolmeksi ja usko kalan saantiin kymmenkertaiseksi. Mahtavaa! Jukan äänestä kuulsi vilpitön innostus jota ei voi näytellä. Häättännyksen sekainen into kun lopullisesti paljastuu uuden paikan tarjoama huikea potentiaali. 

Kun me Mitrin kanssa lopulta raahauduimme rantaan oli kello jo seitsemän. Hassultahan se tuntuu. Juttelimme matkalla kuinka  kevyt ja vaatimaton on reissu joka alkaa illalla ja päättyy aamulla. Tuntuu kuin söisi safkansa ilman salaattia. Tekisi hommat täysin puolittain. Todellisuus on ehkä hiukan hämärtynyt, tuntuisi miltei huijaukselta jos kalan saisi ilman ennakkoja lyhyellä onkimisella. Tällaisia paikkoja toki on, mutta uutta etsiessä ei halua menettää potentiaalista "huippumestaa" yhden sutaisten tehdyn ennakkoduunin ja onkisession takia. 

Itse ilta sujui totutun rauhallisesti ja katseet oltiin käännetty aamuyön viileyteen. Suurinta spekulointia aiheutti rigivalinnat. Hiekkarantoja ikävöitiin sillä pohja oli  täysi letto. Erinäisiä teorioita kumpusi sitä mukaa kun pohjapaskaa kelattiin rannalle. Lopulta noin puolet syöteistä oltiin rigattu chodeihin ja puolet boltteihin. Tätä on oppiminen, aika näyttää kumpi rigeistä lopulta tuo tuolta enemmän kalaa. Yö sai, mutta uni ei tullut.

Olen kuittaillut aikoinani Mitrin huonounisuudesta, mutta niin vain kaivoin rinkasta kotisängystä löytyvän tyynyn, pehmotiikeri ei mahtunut mukaan. Siinä sitten makasin, täysin tasaisella telttapaikalla pää silkinpehmeän tyynyn hyväilyssä ja tuijotin kattoa. Säpsähtelin jokaiseen ääneen ja pompahtelin ylös yksittäisistä hälärin piippauksista. Muutamia niitä tuli - ohi uinteja, vierestä syöntejä vai vatsaevän heilautuksia. Uniselle oli selvää, että kalat olivat tontilla. Ajatus ei hirveänä edesauttanut unen tuloa, mutta lopulta joskus kolmen ja neljän välillä olin nukahtanut. Viiden pintaan pärähti vähän pidempään, mutta vain vähän. Nyt uni tuli nopeasti van katketakseen uudestaan - Mitrillä oli kala kiinni, choddyssa.

Aamukohmeloinen kalastaja tarttui ensitöikseen kameravarustukseen kunnes lopulta tajusi seisovansa saamamiehen saappaissa. Hortoillen pihalle ja vapa pystyy - pomminvarma karppi. Kala vei, Mitri pumppasi ja Jukka ja Jari könysivät pöllämystyneinä kohti rantaa. Pari terävää potkua, painavaa sivulle vientiä ja ilman pienintäkään ennakkovaroitusta keskellä avointa vettä kala oli poissa. Rannalle laskeutui suolaisen pettymyksen katkeroittanut hiljaisuus jota ryyditettiin parilla terävällä voimasanalla. Joku oli mennyt pieleen. Kun kiireellä saapuu rantaan ja haluaa hätäisesti kamat veteen on erehdysellä aina paikkansa. Katkenneen siiman käkkäräinen pää ei silitellyt Mitrin jo ennestään synkkää mieltä, leadcoren ja pääsiiman välinen solmu oli auennut. Kello oli pian puoliseitsemän ja keljutti - uuden mestan ensimmäinen kala jatkoi uintiina koukku suupielessä. Meille tämä oli ensimmäinen tapaus kun karppiin jää muisto lähdöstä ja toivottavasti näitä ei tämän tiheämpään tule vastakaan. 

Aamuyö vaihtui aamupäiväksi ja yön syystunnelmat käristyivät muistoiksi auringon paahteessa. Sinne ne jäivät, karpit. Omalta osaltani reissu oli puolittainen sutaisu, mutta onneksi osaavat onkijat pitävät tontin miehitettynä vielä tovin. Tätä kirjoittaessa Jukka ja Jerry istuvat pimeää iltaa ja odottavat. Ehkä siellä veden pikimustassa sylissä liukuu karppi, pyörähtää kertaalleen nostaen valtavan pölypilven pohjamudista ja paljastaen houkutellevan syötin. Ehkäpä juuri nyt, mutta varmasti vielä joskus. Kun ongit IVP:llä muista tehdä solmut huolella!


Kommentit