Siikakausi parhaimmillaan - 27.4.2011

Suomalaista kalaa tekisi mieli ruokapöytään useamminkin, mutta esim. siikafileestä saa pulittaa lähimarketissa jo viisinkertaisen hinnan verrattuna toiselta puolelta maapalloa pakasteena tuotuun viljelykalaan. Onneksi tähän aikaan vuodesta on mahdollista täyttää pakastinta ominkin avuin. Siikakausi nimittäin parhaimmillaan. Mukaan vaan luvat, muutama virveli sopivilla tapseilla ja matopurkki.

Itse sain pääsiäisviikonlopun aikana nostettua hyvin kalakuumetta tihrustelemalla mökillä kännykän näytöstä kalakaverien saamia hienoja kevätsaaliita. Kalaan oli päästävä siis jo viikolla. Muut siloneulalaiset olivat arkikiireissään, mutta onneksi lyhyeen siikareissuun saa yhdistettyä myös mukavaa ulkoilua, eli sain Maaretin seurakseni.

Puolentoistatunnin matojen uittamisen tuloksena oli viisi taatusti kotimaista ja tuoretta siikaa kotiin vietäväksi. Parhaimpina hetkenä syönti oli niin hyvää, että kalakaverin kanssa olisi tullut tuplamäärä samassa ajassa ylös. Viimeinen (tietenkin suurin) kala nappasi vielä kello kasin jälkeen, mutta pääsi vapaaksi loppumetreillä tapsin katkeamisen jälkeen. Ehkä ensi kerralla muistaa välillä tarkastella rantakivikoissa hiertävien tapsien kuntoa edes kerran kalareissun aikana. Särjistä ei ollut onneksi vielä tietoakaan, mutta eivätköhän näillä keleillä ilmesty viikon sisällä. Jos siikaa mielii vielä lisää, niin pitänee vappuna ehtiä vielä rannoille.


kalastusaika: 18.30 - 20
sää: tyyntä, aurinkoista, +12
saalis: 5 siikaa ja yksi karkuutus

Kommentit

Vuoden suosituimmat tekstit