Keskikoko kohdillaan - Ahvenpilkillä 25.2.

Yksi suurimmista kalaunelmista on aina ollut suurten pilkkiahventen löytäminen. Paikat ja keinot näiden eteläisellä merialueella vähintäänkin epävarmoiksi kaloiksi käyneiden yksilöiden löytämiseen on ollut hakusessa. Pikku hiljaa vuosien edetessä ja reissumäärien kasvaessa usko kalojen olemassa oloon on kasvanut. Aina silloin tällöin, nykyään jo melkein jokaisella merireissulla olemme osuneet isompiin (+200g) kaloihin, mutta näiden tavoiteltavien määrät suhteessa koko saaliiseen ovat pysyneet pieninä. Tällä kertaa suuntasimme jälleen kerran uusille vesille toiveiden laineiden loiskuessa reippasti altaan reunojen yli.

Ensimmäinen epäusko, tosin tällä kertaa positiivinen, löytyi jään päältä. Paikalla ei näkynyt kuin yksittäisiä pilkkijöitä ja kun uuden karheat Safarit kuljettivat miestä kilometrikaupalla ulos rannasta jäimme koko kyseisen merialueen ainoiksi pilkkijöiksi. Olin edellispäivänä hommannut uudet pilkkikengät, kun vanhat hyvin palvelleet Kontiot falskasivat messevästi ja olivat viimeisellä madereissulla jäädyttäneet varpaat liki tunnottomiksi. Pitkään näitä joka pilkkimiehen painajaisia, 2,5 kiloisia ikvisitioita tulikin ulkoilutettua ympäri eteläisiä jääalueita. Ensimmäiset askeleet uusissa saappaissa olivat liki uskonnollista hurmosta - miten voi askel tuntua niin kevyeltä. Parin kilometriä meni liidellessä pitkin jäälle ajettuja kelkkauria euforiassa
kevyesti kuin Kononen. Samalla aatoksiin hiipi ne lukemattomat illat kun pohkeet huusivat kotona armoa Kontioiden kurituksen jäljiltä.

Kairasimme ensimmäiset reiät houkuttelevan niemen kärkeen ja heti ensimmäisestä reiästä Jukka nosti parisataa grammaisen raitapaidan. Vettä ei jään alla ollut paria metriä enempää ja viisasten kivi loppupäivää ajatellen löytyi sattuman kautta. Ensimmäinen paikka ei kuitenkaan antanut enempää kaloja ja jatkoimme vielä kilometrin verran kohti Etelää. Matalan karikon edustalle kairatut reiät antoivat kuitenken alkuun tyhjää, kunnes Jukka nosti nyt jo liki 300 grammaisen kalan jäälle. Lampsimme Mitrin kanssa lähemmäs ja porailimme reikiä rauhalliseen tahtiin. Jotenkin ajatuksena oli etsiä 3-6 metrin vettä matalikoiden lähistöltä ja kun porasin reiän paikkaan jossa oli jään ja pohjan välissä ehkä 20 senttiä vettä olin mielessäni kairannut mustaan pekkaan

Kalapaikan merkki

Kuten jo aikaisemmiltakin rei'iltä pohjasta nousi tasaisesti heinää ja rakkolevää. Aivan liian matalasta kuitenkin kolahti myös kala ja jäällä sätki yhtäkkiä komea 300 grammainen kala. Hämmenys oli melkoinen ja tärppi veden vähyydestä johtuen ehkä ahvenpilkkihistoriani tomerin. Ei mennyt aikaakaan kun Mitrillekin osui polvisyvyisestä vedestä nyt jo liki 400 grammainen kala. Lopulta pilkimme kaikki alle metrin vedestä ja tunnin aikana yksittäiset kalat kasvattivat hitaasti pussien painoa. Kaloja ei tullut paljoa ja hernaritauolla nauroimme ääneen innostuksellemme. Kaloja oli ehkä yhteensä kymmenen, mutta yksikään kaloista ei ollut alle 200 grammainen ja usko siihen, että paikka voisi tarjota keväällä enemmänkin oli kova.

Vaikka paikalta olisi taatusti saanut useampiakin pannukaloja päätimme pakata kimpsut ja vaihtaa maisemaa. Kartalta katsottuna alueen kalapaikat eivät todellakaan voineet rajoittua yhteen ja kun kerran olimme paikalle raahautuneet halusimme kiivaasti löytää tulevia reissuja silmälläpitäen lisää jo löydettyjä mestoja. Nyt kun tiesimme kaloja esiintyvän myös matalassa katselimme merikarttaa uusin silmin. Toki kokeilimme myös syvempää vettä ja osuimmekin muutamiin pikkukaloihin, mutta jälleen kerran päivän suurahven onkija Mitri nykäisi alle metristä malliksi pari isompaa.

Jukkakin sai hyvät kalat heti siirryttyään samaan matalaan, mutta jostain syystä omat pilkkini saivat uida alueella aivan rauhassa. Tiedä sitten oliko syynä pilkkien isompi koko vai taidon puute, mutta kalojen suomupeitteellä majailevat madot kielivät kalojen passivisuudesta. Koko päivä tarjosi vain kalan, muutamalla hassulla reiällä kaksi kalaa per luukku. Ehkäpä juuri tämä yhdistettynä siihen hämmenykseen, minkä pienten kalojen poissaolo meissä aiheutti aikaansai euforian joka lopullisesti huipentui Jukan ilmoittaessa ison olevan kiinni.

Jo päivän alkumetreillä Jukka oli kysellyt 6 tuumaisen Moran hintaa ja päivitellyt sitä, että tasurin alakoukukussa kiinni olevaa varttikiloista sai ihan tosissaan sovitella reikään. Nyt hommaan tuli todellista haastetta - sohjot oli jäänyt reikään, iso oli kiinni ja samantien myös jumissa putkessa. Itse ryntäsin poistamaan sohjoja ja ilmoitin jo tasurin vaan olevan kiinni luukun alalaidassa kun sormeni osui ison ahvenen päähän. Sormi kiduksien alle ja kala ylös. Siinä vaiheessa fisu näytti ainakin omaan silmään vähintään 600grammaiselta, mutta kuten liki aina pilkkikalojen kanssa se kutistui punnituksessa tasan puolikiloiseksi. Hemmetin komea kala ja mätilastissa ja hiukan tukevammassa kunnossa tuo 600g olisi taatusti mennyt puhki.

JES!

Isojermun ruokalista - mustatokko ja liejutokko?

Vähän aikaa jaksettiin pilkkiä jos vaikka vieressä uisi sattuma, mutta sitten hurlumhei vei. Fiilis oli aika huikea. Kuvia otettiin, naurettiin ja kuten kokeneet pilkkijermuilla pilkit makasivat hangella yhden hikisen puolikiloisen takia. Annettakoon se anteeksi, sillä puolikiloista pilkkiahventa on haettu jo vuosia. Tässä vaiheessa alkoi itse kunkin pilkkimehut olla hörpitty. Olimme kävelleet liki 5km pilkkineet kuutisen tuntia ja saaneet haluamamme. Matkalla pysähdyimme vielä yhdellä paikalla ilman suurempia meriittejä ja sivuutimme lukeamattomia kiinnostavia paikkoja.

4,5kg

Reissusta jäi vahvasti hyvä mieli, vaikka itse jäinkin kalansaannin puolesta nöösipojan asemaan. Hyvää fiilinkiä vein sitten himaan koko pakillesen. Kolmeen pekkaan kaloja saatiin vajaa viisikiloa ja kun kourallisen pikkuisia jättää laskematta huiteli keskipaino kirkkaasti varttikilossa. Kala ei selvästikkään olut järin hirmuisella syönnillä. Vähän jäi sellainen maku, että piti onnistua kairaamaan suoraan kalan kuulan yläpuolelle. Samoin reiästä saattoi saada kalan useamman minuutin tyhjän pyytämisen päätteeksi, jonka jälkeen homma meni taas jäihin. On tämä vaan niin siistiä, helpompaa olisi toki tuntea joku legendaarinen Torsten, mutta sattuman ja erehdyksen kauttakin oppii. Kevätjäitä odotellaankin nyt ehkä innokkaammin kuin koskaan. Ensiviikko jää melko saletisti välistä, mutta sitten mennään taas. Odotukset senkun kasvavat ja tulevat pettymykset painavat selän jo valmiiksi kumaraan. Nautinnon kautta...

Kommentit

Mitri sanoi…
Onnea Jukalle vielä komeasta ahvenesta!! Mulla löyty myös noista pikkukalaa ja heinää, mutta en ehtiny tutkia tarkemmin :). Hyvältä maistu!

Vuoden suosituimmat tekstit