Koskikalastusta Karkkilassa 5.8.

Suomen köyhin kunta on valoistaan tuttu. Vihdin tieltä porintielle käännyttäessä huomaat tietä vierustavat valopylväät jotka halkovat peltomaisemaa aina karkkilaan asti. Tänään oli kuitenkin aika tutustua karkkilaan koskikalastajan vinkkelistä. Edellispäivänä olimme kukin tahoillamme uppoutuneet netin avulla siikalan-, katla-, mylly-, maijalan ja pitkälänkosken kalastoon ja kalastukseen ja kurvatessamme Karkkilan ABC:n pihaan innostunut mieliala velloi mielissämme - jos nyt ei huikeita kalansaaliita olisi luvassa niin ainakin komeita paikkoja ja innostavaa vieheen viskelyä.

Ainoa karttamme - kuva kameran näytöllä

Lupa-automaatti löytyi hakemisen kautta, mutta kala-alueen kartat ja vinkit jäivät kahvilan myyjätytöltä yllätys-yllätys saamatta. No toivottavasti alueen opasteet olisivat kunnossa eikä reissu menisi aivan suunnistuksen puolelle. Tankkasimme vatsat iltaa ajatellen ja viiden euron porkkana-kaaliraastetta pistellessäni teimme tukevan suunnitelman päivän varalle: alkuun pikaisesti myllykoskelle, sitten siikalan kosken kautta katlalle ja lopulta alkuillasta pitkälälle päättämään kalastusrupeama.

Myllykoski näytti hyvältä - suvantoa,hidasvirtaisempaa aluetta ja yksi hyvän näköinen koskenniska; kaupunkikoski parhaimmillaan. Veden humusväritteinen kirkkaus teki myös vantaan jälkeen vaikutuksen ja uistimien uitto sai uutta väriä kun pyytöä pystyi uittamaan näköaistinkin avustuksella. Lipat, vaaput ja leachit saivat kuitenkin uida rauhassa vain yhden pikku taimenen käytyä puraisemassa masterin kupari-musta-punaista lippaani joten oli aika vaihtaa paikkaa.

Paikanvaihto osoittautui kuitenkin ennakoitua haastavammaksi. Lupien mukana emme olleet saaneet minkäänlaista karttaa alueesta joten suunnistimmekin kohti katlakoskea kameralla opastintauluista otettujen kuvien avulla. Pellot ja metsät vaan rullasivat silmiemme ohi, mutta "vanha rata" nimistä tienpätkää ei tullut vastaan. Lopulta pitkään ja hartaasti haahuiltuamme kävimme kysymässä neuvoa läheiseltä shelliltä ja pääsimme kuin pääsimmekin lopulta siikalankosken rannalle.

Koski oli kaunis, mutta yläosaltaa niin vähävetinen, että kalastus oli vaikeaa - lähes jokainen heitto tuotti tuloksena pohjamutaa joten siirryimme Jukan kanssa nopeasti alavirtaanpäin kohti mitriä. Alempaa löytyi syvempiä poteroita ja usko kalansaantiin kasvoi. Luottomasterini pyöri vinhasti vedessä ja laskeuduin hitaasti jukan ja mitrin jo heittämiä paikkoja alavirtaanpäin. Kosken keskivaiheilla ensimmäisessä syvemmässä montussa vapani tärähti ja ilmiselvä kala kävi tukistamassa lippaa.

Muutama heitto lisää ja tunsin voimakkaat potkut siiman päässä ja jarru parkaisi siimaa ulos halpiskelaltani. Kosken puromaisuus tuotti väsytyksessä hiukan haasteita kalan pyrkiessä pariinkin kertaan rantaan kaatuneiden puiden alle, mutta melko nopeasti muutaman spurtin ja hypyn jälkeen mitri haavi tumman 1,2 kiloisen kirren rantatörmälle. Pitkästä aikaa saatu kirre nosti väkisin hymyn huulille - tämä reissu oli jo osaltani pelastettu.

Pullalohi ja saalistaja

Kuskattuani kalan autolle kylmälaukkuun palasin Jukan ja Mitrin seuraan komean näköiselle kosken alajuoksulle. Syvemmät montut, pienet niskat ja akanvirrat täplittivät alueen jokaisen neliömetrin houkuttelevan näköiseksi heittopaikaksi. Mitri oli poissa ollessani saalistanut mätishauen ja itsekin sain nopeasti kontaktin todennäköiseen minipuikkariin. Kosken loppuliuku jakautui saaren ympäri kahdeksi uomaksi joista toinen oli syvää hitaasti virtaavaaa vettä, jonka kätköissä ehkä voisi asustaa ne saavajoen suuret huhutaimenet. Niistä ei kuitenkaan meille ollut siimankiristäjäksi, mutta noustessamme ylävirtaan kohti parkkipaikan rinnettä tunsin jo kuluneen tunnin kolmanne tukistuksen ja samassa pinnan rikkoi kirjolohen hyppy. Kala irtosi kuitenkin ilmassa ja päätimme aloittaa siirtymän kohti perhokalastajan taivasta - katlakoskea.

Siikalankosken ottialuetta

Hirveän hakemisen ja sompailun jälkeen pääsimme lopulta Katlalle, joskin väärälle puolelle jokea. Hetken aikaa peltoa ja ryteikköä puskettuamme edessämme aukeni todella kaunis koskimaisema. Vesi putosi jyrkähkösti alaspäin ja hajosi kosken alaosassa kahteen uomaan. Jukka ja Mitri jäivät kalastamaan ryteikön puolta ja itse taiteilin itseni liukkaita kiviä pitkin toiselle puolelle.

Kuvan kaunis Katla

Käytimme Mitrin kanssa molemmat kertaalleen pikkutaimenen rannalla, mutta muuten kalastus katlalla oli tuloksetonta. Paikka itsessään oli ehkä upeinta koskimaisemaan, mihin olen eteläsuomessa törmännyt. Kun vielä joku isompi kala pintoi alajuoksulla pyydystäessään pinnalla olevia hyönteisiä tuntui kuin olisi itse elänyt pienen hetken telkkarin kalastuspätkässä. Joelle toiselle puolelle rynniessäni tipahdin polvia myöten puhtaaseen jokiveteen ja rypiessäni läpi helvetillisen ryteikön kohti pellolla odottavaa autoa päätin; ensi kerralla etsitään se oikea parkkipaikka.

Katlalta kohti "virallista" parkkipaikkaa

Seuraava kohteemme oli ennakolta ehkä kaikkein varmin kalapaikka - pitkälänkoski. Paikka osoittautui nopeasti nimensä veroiseksi virraten mutkaisena ja pitkänä läpi karkkilalaisen metsämaiseman. Lukemattomat lupaavan näköiset paikat kätkivät varmasti suojiinsa jos jonkinlaisia kaloja, mutta ainoaksi kontaktiksi jäi pikkuahvenen rantautus laavupaikalta. Illan jo hämärtyessä suussa maistui grillattu kirjolohi ja päätimme yhteistuumin palata joskus karkkilaan. Seuraavalla kerralla emme ole enää täysin tietämättömiä koskien sijainnista, emmekä näinollen riippuvaisia olemattomista kartoista. Kun vielä koskien peruspiirteet ovat jo tuttuja tulee kalaakin ehkä enemmän - Niin siikalasta, pitkälästä kuin myllykoskeltakin

Pitkälänkoskella - node loimuaa, mutta kala ei pure

• sää: +25 astetta, aurinkoista , tyyntä
• saalis: Teemu kirjo (1,2kg), ahven, 2 minitamua. Mitri 2 minitamua, haukipuikka, Jukka -