Uuden odotusta - Karppikalassa 13.6.2011

Viime vuonna se oli suutari ja tänä suvena luultavasti karppi ja ankerias. Kala joka kiusaa mieltä ja riivaa ajatusta. Paikkoja näiden ylhäisten lajien saantiin on jo tiedossa, mutta tieto ja taito lajikalastuksesta lepää vielä vahvan oletuksen ja epätietoisuuden harsossa, joten kaikenlainen tuki ja opastus asianosaavilta tutuilta otetaan suosiolla vastaan. Niinpä istuimme helvetillisessä rankkasateessa stadilaisessa iltaruuhkassa matkalla kohti Etelä-Suomen karppivesiä. Kehä 1:nen oli tukossa, Hämeenlinnanväylä ei vetänyt ja Kehä 3:sen kunnostus puuroutti myös PK:seudun ulkokaaren kävelyvauhtiseksi autojonoksi. Jotenkin näin autottomasta tuntuu, että tiekunnostukset johtavat aina vain siihen, että ruuhkat siirtyvät muutaman kilometrin toiseen paikkaan. Ehkä ikuisuusprojektit saadaan joskus päätökseen ja voidaan siirtyä uudelleen tien toiseen päähän kunnostamaan jo kunnostustarpeessa olevaa valtaväylää.

Matkalla vesisade tiheni mitä pohjoisemmaksi renkaat kalakiesiä kuljettivat , mutta samalla mielikuvissa paikalle jo mäskätty ruokamatto veti kaloja magneetin tavoin puoleensa. Parin viikon kalatauko ja onkikuume teki sen, että keli ei latistanut intoa juuri lainkaan. Perillä vesisade jatkui, mutta mieltä lämmitti tieto siitä seitsemänkiloisesta ja sen mahdollisista serkuista.

Jari oli jo virittänyt vapansa vesisaateeseen ja mekin aloittelimme hair-rigien virittämisellä ja hälärikeppien iskemisellä maahan. Viimevuotisen ensi hifi-onkikokeilun jälkeen ajatus on johdattanut yhä syvemmälle tähän perhokalastuksen toiseksi jättävään nippeliharrasteeseen. Kaiken maailman pikkusälä ja eri mäskien ja hajusteiden päättymätön viidakko tuntuu houkuttelevalta, mutta järki sanoo, että kuten kaikessa kannattaa tässäkin edetä pikkuhiljaa opetellen eteenpäin. Ensin pitäisi saada joku logiikka siihen miten ja miksi mäskillä onnistuu houkuttelemaan paikalle oikeat kalalajit ja toisaalta miten kykenee välttämään muiden halukkaiden lajie pääsy syöteille. Esimerkiksi vavan tai kelan laadulla ei itse tärpin saamisessa liene mitään merkitystä.

Näitä riitti

Kuten aina mäski näytti tehonsa, mutta viimevuoden tapaan ensimmäiset rantautetut kalat olivat sorvia. Niitä tosin riitti ja Mitrin saatua pinnakalansa testailimme mäskin vaikutusta sorvien paikalle saantiin. On myönnettävä, että teho oli suorastaa mykistävä - muualla kalaa ei ollut, mutta mäskiltä olisi saanut nostettua taatusti kilotolkulla sorvaa. Kohdekala, tai tarkemmin ottaen kalat, sillä paikalla ui todistetusti myös suutaria pysyivät kuitenkin visusti loitolla ja kostea ilma ja jo kastuneet kamat alkoivat pikkuhiljaa latistamaan myös onkihuumaa.

Jossain välissä olimme viritelleet sorvatäyn hauen päänmenoksi ja melko nopeasti ensimmäinen puikula kuljettikin syöttiä vauhdilla kohti ulappaa. Jukka ehti ensin vavalle ja tempaisi vastaiskun jälkeen rannalle vajaa kiloisen hauen tumpin - hiukan katkera mutisin broidin nopeutta ja vikkelyyttä - sinne meni pinnakalani vuodelle 2011.

Täkypuikkari

Jarin aamuvuoro painoi tiukasti päälle ja niinpä oppaamme liukeni paikalta jättäen meidät amatöörit jatkamaan iltapuuhiamme. Jukka ja Mitri lähtivät samaa taivalta tutustumaan paikalliseen pesäpallokulttuuriin ja globaalien kultaisten kaarten alle kätkeytyvään tasalaaduttomaan ruokatarjontaan.

Onneksi seurakseni nyt jo sateettomaan iltaan jäi paikallinen toveri, joten juttuseura ja tarinat kultajoilta tammukkapuroille värittivät muuten hyvinkin tapahtumaköyhää iltaa. Kovinkaan yllättynyt en ollut siitä, että lämpimään päässyt kaksikko viihtyi mukavissa sisäoloissa rantasipin kannalta jopa luvattoman kauan, mutta pieniä ärräpäitä irtosi siinä vaiheessa kun herrat J ja M kuljettivat kotiinkuljetuksena jo jäähtyneen hampparin ja kylmän rasvaiset ranskalaiset. Kaverit olivat tilanneet burgerini samaan aikaan kuin omansa. Onneksi kahvit olivat kuulemma lämmittäneet mukavasti!
Linkki
Lopulta myös hälärit heräsivät, mutta yhtään kunnon vientiä ei kuulunut. Yksittäiset piippaukset ja lyhyet säräykset pitivät meidät kuitenkin otteessa pitkään yöhön ja lopulta lähdimme kohti stadia suutarittomina ja karpittomina hiukan ennen yhtä. Projekti karppi oltiin kuitenkin polkaistu liikkeelle ja hifionkimisen ihanuus ja monipuolisuus palautui mieleen kuin kymmenen salamaniskua.


Elämässä yksi hienoimmista asioista on odotus. Ilman sitä moni asia jäisi puolinaiseksi ja nautinto lopulta toteutuneista asioista olisi vajavaista. Oikesti isojen juttujen rinnalla mitätön onkihetki tuntuu aivan oikeinkin turhanpäiväiseltä, mutta silti kalastuksessa on lopulta hyvin pitkälti kysymys juuri samasta odotuksesta. Tärkeää on se mitä päänsisällä ja kalakavereiden kesken tapahtuu sinä aikana kun mitään näkyvää ei tapahdu. Ja mikä on se fiilis kun pitkän odotuksen jälkeen häläri huutaa tai kohon valokärki katoaa pimeään.

Toinen kalareissun ja oikean elämän yhtäläisyys ja onnistumisen edellytys on kaverin onnesta ja kaloista nauttiminen. Tälläkin kotimatkalla käytiin läpi hyviä hetkiä kalavesiltä ja fiilisteltiin, kuten aina myös monella muulla asialla. Kotona mieli oli saaliittomuudesta huolimatta normaaliakin hyväntuulisempi ja taisinpa herättää Hannankin reissuraporttia kuulemaan.

Tästä on hyvä jatkaa. Tätä kirjoittaessa iskuryhmä on jo vieraillut onkitukussa http://www.onkitukku.fi/ , mäskimäärä on kymmenkertaistunut ja vinkit tulevaan ovat vielä kirkkaana mielessä. Seuraava reissu suuntautuu todennäköisesti viimevuonna tutuksi tulleelle suutari ja ruutana järvelle, mutta karpit ja ankeriaat eivät ajatuksista poistu. Kohta illat alkavat taas pidetä ja pimeä(ankerias)aika kasvaa. Vielä on paljon reissuja tekemättä ja paljon asioita odotettavana...


Kommentit