Järvipilkillä near Sundsberg 21.1.2012

Sundsberg - onnellinen kylä. Siellä on ihmisen hyvä asua - tiiviisti, mutta väljästi herran kukkarossa pastellisten seinien kaikuessa lasten leikeistä. Vieri vieressä suurista neliöistään nauttivat seesteiset ja onnelliset sielut jotka ovat vihdoinkin löytäneet hakemansa. Samankaltaiset, kuten talonsa, lähekkäin nauttien toistensa rauhoittavasta seurasta grillaten ja nauraen elämälle joka toi heidät yhteen paikassa jonka täytyy olla Jumalan aikaan saannosta.

Herran kukkaro

Tero 47-vuotias talousalan ammattilainen parkkeeraa tilavan autonsa rauhoittavan vihreän talonsa pihakivetykselle ja Tarja 37-vuotias hallinnon assistentti avaa oven 7 vuotiaalle Riolle ja 15-vuotiaalle Josefinalle. Perhe on tulossa kaupoilta, ihan tuosta vierestä. Vartin ajomatkan päästä löytyy kaikki. Tämä kaikki on ihan near Sundsberg.

Iso-Omena, siellä Tarja voisi viettää vaikka koko päivän. Kaikki saman katon alla. Ajattele nyt kirjastokin, eikä mene edes omista verorahoista. Avarilla käytävillä kävellessä ja ikkuna ostoksia (no myönnetään - tokihan sieltä aina jotain kivaa mukaan tarttuu, mutta haittako se?) tehdessään voi joskus tavata tuttuja Sundsbergista. Silloin isketään silmää ja hymyillään sisäänpäin. Nämä muut asuvat vain near Sundsberg. Samalla kun Tarja viettää laatuaikaa istuu Rio kellarikerroksessa ajamassa kauko-ohjattavilla autoilla ja Tero olutbaarissa maistelemassa herkullisia tuontioluita, sitä ihanaa vaalean sameaa belgialaistä vehnää - ainahan sitä voi muutaman ottaa, Tarjalla kuitenkin kestää.

Entäs sitten Josefiina, tiedättehän nuo teini-ikäiset tytöt. Eivät ne suostu viikonloppuisin liikkumaan muun perheen kanssa mihinkään. Tulomatkalla Tero heitti tytön toiseen kauppakeskukseen viettämään aikaa kavereidensa kanssa. Teroa tämä ei haittaa, mitä on vartti pari tässä todellissuudessa. Mitä aikä edes on? Sundbergilaisilla sitä viikonloppuisin riittää. Ei silloin katsota kelloon, se pilaisi nautinnon.

Kotimatkalla piipahdetaan IKEA:ssa ihan vain katselemassa. Tero syö lautasellisen lihapullia - eihän se mitään oikeaa ruokaa ole, mutta nälkä ei katso kuntarajoja. Sundsbergissakin on syötävä. Kotona voidaan sitten herkutella - Riolle ja Josefiinalle kunnon hampurilaiset, kokolihapihveillä ja illalla lasten istuessa yläkerrassa tietokoneillanssa syödään Tarjan kanssa rauhassa pitkään haudutettua lampaankaretta ja kermaperunoita. Tämä ihanuus huuhdellaan alas laadukkaala ranskalaiselle punaviinillä, jossa on vielä kunnon korkkinen korkki. Muu olisi keinotekoista - teeskentelyä. Ehkä sitä sen jälkeen vielä ehtii - tiedäthän, Sundsberissä on aina tilaa uusille lapsille.

Tero ja Tarja nukahtavat sylikkäin uupuneina ja valmiina uuteen aamuun. Täällä, Espoon kuntarajan vieressä ja Helsingin mahtavien palveluiden ja tapahtumien läheisyydessä asuu onni. Kaikki mitä tarvitaan on tässä - tai ainakin near Sundsberg.

Ja sitten pilkille...

Tunnustettava se vihdoinkin on, ei minusta koskaan tule Sundsbergilaista. Elintaso ei riitä, eikä varsinkaan henkinen kapasiteetti. Useamman vuoden ajan olemme Vitträskin reissuilla ihailleet ja kaihonneet keskelle peltoa, mutta kuten ennenkin niin myös nyt jouduimme tyytymään vain pilkkireissuun near Sundsberg.

Vuoden ekassa pilkkireissua on aina erityinen hohto

Talvi on vihdoin tullut myös Etelä-Suomeen ja niin on lumikin. Olimme suunnitelleet reissua jo edellisviikonlopulle, mutta aikataulut vesittivät haaveet. Silloin olisi vielä ollut liki kirkkaat jäät, mutta autossa tiesimme jo mitä jäällä nyt oli odotettavissa. Liki 40 lunta ja sohjoa syö vääjäämättä kilometrejä, eikä kahlaaminen sen puoleen juuri mielialojakaan nosta. Toisaalta vuoden ekalla reissulla into on yleensä niin piikissä, että edes metrin lumivalli ei saisi mieltä mykkyrälle.

Olimme suunnitelleet Nuuksion lampireissua ja kukkokaloja, mutta lopulta laskimme viikolla sataneen uuden lumen arvatenkin sulkeneen lampien ahventen suut. Valitsimme avausreissulle kohteeksi tutun ja aina yhtä haastavan Vitträskin. Päättelimme vahvan oletuksen johdattelemana järven syvyyden ja kirkkauden lieventävän vastasataneen lumen negatiivisia vaikutuksia kalan syöntiin. Ja aina kun puhutaan Vitträskistä piirtyy Jukan ja Mitrin verkkokalvoille kuvia parin talven takaiselta reissulta. Haaveet pitävät intoa yllä ja siksi tasurien koukut kiilsivät ehkä tavallistakin kirkkaampina.

Eteenpäin mars!

Ensimmäiset askeleet, ensimmäinen kairan pyöräytys ja se ihana ääni, joka syntyy terän leikatessa teräsjäätä, ensimmäinen vilkaisu ympärille - saako joku muu jo kalaa. Lapsen into - sitä on joka kerta vuoden ensimmäinen pilkkireissu pullollaan. Tänä vuonna ensimmäinen reikä ei antanut kalaa, eikä toinen eikä kolmas. Myös Jukka ja Mitri pilkkivät nollaa, joten suuntasimme eteenpäin. Keskimatalikolle. Ensimmäiset yksittäiset kalat avasivat vuoden saldon, mutta kokoa ei todellakaan löytynyt.

Tasuri ei ole pelkästään ison kalan pilkki ja huvittavaa on kuinka pieni ahven lopulta ottaa isompaankin tasuriin. Eikä vaan väri- vaan uhmakkaan raivokkaasti myös suoraan etukoukkuun. Kiertelimme järven keskiosia osumatta kunnon kaloihin ja pian kauniit puheet toveruudesta ja ystävyydestä unohtuivat. Juttuseura on pahasti yliarvostettua varsinkin vuoden ekoilla pilkkireissuilla silloin kun kaveri pilkkii aivan väärässä paikassa. Hajaannuimme, kuten ilmeisesti kalatkin olivat tehneet. Itselle osui yksittäisiä pikkukaloja maksimissaan pari per reikä. Tapsipilkinnän aloittaminen olisi luultavasti tarjonnut reippaasti määrää, mutta jostain syystä vesistön koko korreiloi omalta kohdaltani usein tavoiteltavan kalan koon kanssa.

Tunni vaeltelun jälkeen kohtasimme ja vertailimme saaliskokemuksia. Laihoja ja kevyitä olivat kalat ja kalatarinat kotiinvietäviksi ja kun kellokin oli vasta puoli yksi päätimme yhdessä tuumin lähteä uusille metsästysmaille. Miksiköhän sitä tulee usein pilkittyä vain samojen järvien samoilla rinteillä? Kokeileva löytää ja kuten Jukka usein meille toitottaa ei yhden kahden kalan reikää kannata jäädä pilkkimään. Lopputulemassa yksittäiset pikkukalat ovat täysin merkityksettömiä loppusaaliiseen nähden. Etsivä löytää ja lopulta 10minuuttia oikeassa paikassa antaa enemmän kalaa kuin 10 tuntia vähän sinnepäin paikassa.

Kävely kannatti ja lopulta torsoreissusta kehkeytyi viimeisen tunnin aikana vähintäänkin kohtuullinen. Toki jos saadut kalat olisi tullut ekan tunnin aikana voisi fiilis olla toinen, mutta hyvä näin. Pilkkimme parin sadan metrin välein toisistamme ja seuratessa toisten liikkeitä kävi selväksi, että jokainen sai ainakin jotain. Omalta osaltani luukut tarjosivat liki samaa kuin alkupäivänäkin, mitä nyt kaloje tuli aivan hitusen enemmän jo koko oli pikkuriikkisen suurempaa. Kuitenkin yksi vahinko pelasti paljon.

Yksi isompi erehtyi tasurini kimppuun. Heti nostossa tunsi, että nyt siiman päässä olisi hitusen isompi kala. Kuitenkin yli 10 metrin syvyys ja 0.16 monosiima antavat sen verran joustoa, että vasta parimetriä ennen luukkua tajusin kalan olevan omalla kategoriallani "isomus". Siima meni suoraan sivulla ja luukun alla jouduin jopa pari kertaa hiukan kääntämään kalaa, jotta se suostui taipumaan oikeaan asentoon. Uusi pilkkienkka parani 400:n grammaan ja tuntui mukavalta.

Vahinko-osuma?

400g

Kun uusia isomuksia ei hetkeen kuulunut ja samalla etäämpänä Jukka teki jonkunlaisia kevätjuhlaliikkeitä ja liikkui muutenkin normaalia vikkelämpään päätin käydä katsomassa mitä veljelle kuului. Kaloja oli noussut kohtuu reippaasti pari 200:stakin mahtui mukaan. Kun myös Mitrin saalispussi oli kasvanut ja iltapäivä alkoi kääntyä kohti iltaa oli aika istahtaa ja paketoida vuoden ensimmäinen kalareissu.

Kaikki meni kutakuinkin normaalisti. Rähmin yhden tasurin avantoon, kynsikkäät kastuivat ekalla reiällä ja koukut olivat jatkuvasti kiinni joku jakkarassa tai haalarissa. Innoissani unohdin syödä ja muutenkin aika meni liian nopeasti - asuisimpa Sundsbergissa.

Yhteensä kolmeen Pekkaan 4,5kg ahventa oli kuitenkin sitä mitä reissulta etukäteen odotti.. Toki haaveissa, toivottavasti joskus toteutuvissa sellaisissa, aurinko paistaa, jää on kevyt kulkea ja kairata, kalat ovat suuria ja niitä on paljon. Nyt Vitträskin kuuluisat pannukalat piilottevat kuitenkin vielä jossain. Mutta kenties vielä joskus, ehkä jo ensi reissulla räjähtää. Pannuahventa near Sundsberg!

Kommentit