Matikaton pilkkikausi pakettiin 20.2.2012

Madekausi kestää 3 viikkoa ja reissujen määrää rajoittaa usein jonkun sortin "kiireet" ja epäoleelliset tekemiset joita ei voi jättää hoitamatta. Tänä vuonna reissut jäivät vähäiseksi omalta osaltani jo tuskaisenkin tutusti kotoisten sairastapausten johdosta. Jukan ja Mitrin edellinen MP-keikka oli kuitenkin rengasseikkailun lomassa antanut uskoa kalansaantiin joten maanantaina 20.2 suunnattiin perinteistäkin perinteisempään jokiuomaan.

Yhtään kauemmas en olisi uskaltanutkaan kävellä, koska sen parisataa metriä sohjomoskaa kahlattuani kylmä hiki hiipi selkänahkaan. Vielä edellisyönä heräsin tuskaisen pitkäkestoisen flunssan viime oireena päänsärkyyn ja pikku kuumeeseen. Tyhmäähän se varmaan oli näillä hapilla jäälle rynnätä, mutta jälkiviisaana (ja terveenä) ratkaisu oli kalan saantia lukuun ottamatta täysin oikea.

Jupiter, Epätoivo ja Venus

Pitkästä aikaa reissuseurana toimi Jukan lisäksi Jari ja yhdessä kahlasimme vesisohjoa vielä huippukirkkaassa kelissä. Kauden jälkipuoliskon tunnistaa viimeistään siitä, että väkimäärä jäänpäällä on vähentynyt radikaalisti, vaikka aivan varmasti osalla kaloilla kutu onkin vasta alkamassa. No kairat rouhi ja pilkkiessä olokin koheni kummasti vaan mitään ei tapahtunut. Normaalisti kalamme ovat tulleet paikalta aika tarkasti puoli kuuden ja kahdeksan väliin ja joskus kuuden pintaan Jarille osui kohta, jossa kontakteja kaloihin tuli useampia.

Ensimmäisen pää tuli jo reiästä, kunnes pikkumade irtosi ja otti suunnan takaisin "polulle". Toinen jäi vaan kopaisuksi, mutta kolmas kontakti tuotti lopulta tulosta kun pieni 500 grammainen kolli nousi jään paremmalle puolelle. Perinteinen momentum yhdestä reiästä taitavimmalle tai onnekkaimmalle. Loppu illan aikana Jarille osui vielä yksi kontakti, mutta Siloneulalaisten matikaton kausi sai jatkoa ja mikäli ihmeitä ei tapahdu jää kausi 2012 myös matikanpilkinnän osalta kalattomaksi.

Kävellessämme kohti parkkista törmäsimme vanhaan ukkoon jonka jutut olivat kuulemisen arvoisia. Siellä missä on kalastajia on kalajuttuja, mutta usein kalajuttujen seassa on myös totuuden siemen. Kalojen määrät ja koot ovat toisarvoisia, mutta jokainen meistä kai joskus hiukan värittää tarinoitaan. Eniten pisti kuitenkin mietityttämään äijän tarinat karhupuistosta, muovipussissa mukana kulkevasta elämästään ja siitä miten elämä joskus kuljettaa myös risukasasta poispäin. Jokaisen omalla polulla on taatusti hetkiä, joissa erilainen - ei välttämättä edes väärä - valinta olisi kääntänyt polkua toiseen suuntaan. Ihmisarvo on kaikilla ja kaikkien kasvojen takana on tarina. Hyvät harrastukset ovat taatusti myös eräänlainen turvaverkko. Jos elämä alkaisi potkia tiedän mistä itseni löytäisin - ongella onkijan mieli. Mikä taho aloittaa ensimmäisinä kodittomien onkicupin - hernekeittoa ja harrastusta Helsingissä?

Osa osaa...

Kommentit