Toivioretki toisaalle - Ei madetta 11.2.2012

Joka vuosi samassa paikassa. Pimenevä ilta, täysi parkkipaikka ja tieto siitä, että liikutaan madepaikoille siivittävät ensimmäisiä askeleita pitkin jokiuomaa merenlahdelle. Jään pinta on rokonarpinen toistaviikkoa jatkuneesta päättymättömästä kairauksesta. Vanhoja reikiä on jokapaikassa ja vaikka kenkää kuljettaa parikin kilometriä eteenpäin löytää epäilemiltään kalapaikoilta samanlaisen kraateroidun jään.

Vårnäs, Kabanov, Sävals - rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta pakko niitä kaloja on olla muuallakin. Se väkimäärä mikä illasta toiseen jokisuussa istuu ei voi olla vähentämättä paikan madekantaa. Varma valinta paikka toki on, mutta jossain täytyy olla alue jossa saa istua rauhassa vain matikoiden häiritessä pimeästä hiljaisesta illasta nauttimista.

Jossain, mutta missä - Espoonlahdella kalaa on varmasti - kuten myös kanssa pilkkijöitä, löytyisikö stadista paikkaa, Sipoon suunnalla on sisäsaaristoa ja pieniä lahtia vaikka kuinka. Karttapaikkaa on selattu ja matikan mielenliikkeitä pohdittu vuosia ja viimein tänä talvena päädyttiin ratkaisuun joka kuljetti auton Espoonlahden ja Vårnäsin väliin. Mielettömän ajatushautomon päätteksi totesimme kahden tunnetun mademestan välimaastonkin olevan salettia ottialuetta.

Marssiessamme jäälle olo oli hiukan epäilevä ja ikävää kutinaa selkänahassa lisäsi se, että jään päällä ei näkynyt jälkeäkään ihmisten läsnäolosta. Paikka on kuitenkin niin helppo saavuttaa ja se sijaitsee niin lähellä ruuhkahelsinki, että on hiukan vaikea kuvitella olevansa ensimmäinen madepilkkiä uudessa Eldoradossa. Lopulta törmäsimme yhteen kelkkauraan koko illan aikana.

Toisaalta positiivinen aivopuolisko pyrki pitämään tunnelmaa yllä muistuttaen pahalla velipuolelleen korkkamattomien paikkojen tuhansista mahdollisuuksia. Kartalta olimme hakeneet paikan jossa kapean salmen keskellä oli 1-2metrin syvyinen matala karikko. Paikka vaikutti omaan silmääni pommin varmalta ja vielä ensireikiä kairatessa tunnelma oli positiivinen. Ilta eteni ja minkäänlaista havaintoa kaloista ei ilmaantunut. Kairasimme paljon - karikolle, pikkulahtiin ja kaislikonlaitaan ja vääjäämättä paha velipuoli alkoi kietoa ajatuksia pauloihinsa. Ainoa mitä avainnoista nousi olli rakkolevä ja epäilys kalattomuudesta.

Lopulta puoli viideltä alkanut reissu paketoitiin puoli yhdeksän pintaan normaalia nollareissua pettyneempänä. Tieto Kabanovilta kertoi myös siellä kalastetun samaa kaivoa, mutta jaksaako sitä enää uskoa tämän uuden alueen potentiaaliin. Yksi kala tai edes yksi varma kontakti kalaan olisi tarkoittanut vääjämättä uutta reissua paikalle, mutta vuoden rajallisten madeiltojen aikana olisi myös mukava saada kalaa. Jos joskus olisi mahdollisuus kalastaa putkeen vaikka kaksi viikkoa olisi helpompaa. Yksi ilta ei kerro yhtään mitään! Matikan syönti on meidän heiveröisen kokemuksen mukaan oikukasta. Ilta pelastuu usein yhdeltä luukulta ja loppuilta pyydetään tyhjää.

Jossain niitä on oltava! Toivottavasti mahdollisimman monelle löytyy "omia" paikkoja, mutta hyvin todennäköisesti Siloneula lyö korvat luimuun ja painuu häntä koipien välissä takaisin perusasioiden ääreen. Ehkäpä vielä joskus, ehkäpä viimeistään eläkkeellä otetaan viikko-pari aikaa ja etsitään.

Jossain tuolla niitä täytyy olla

Kommentit