Elokuinen perjantai-ilta kruusialaisittain 17.8.2012

Yksi paikka meillä on josta saa ilmoitusrajan ylittäviä suurkarppeja liki jokaisella reissulla. Nämä kalat ovat ehkä vaikeimmin tartutettavia, vähiten arvostettuja ja tartutuksen onnistuessa liki suurimman tyydytyksen tuottavia koho-onkisaalita. Iso ruutana - kruusian karppi, yksinkertaisen hieno otus.

Koska duuniviikon aikana energia ei riittänyt isomman sukulaispojan ennakkosyöttöön siirrettiin katseet ruutanapaikallemme.  Kuitenkin isomman profiilin karppikeikka on yhä suunnitteilla, ennakkosyöttöön on punottu uutta juonta ja kalalle on jopa haarukoitu uusia onkipaikkoja. Kalustopuolikin elää ja pikkusälän määrästä piirretty käppyrä näyttää melkolailla samalta kun vallitsevat ilmastonlämpenemismallit. Toisella puolella kalustopuolta rajaa perinteiset sähläilyt. Ornitofobiasta kärsivä karpinonkija pisti eräänkin haavinvarren paskaksi metsästäessään kotioloihin eksynyttä varpusta pienehköllä "perhoshaavilla".

Onkireissua edeltävänä iltana mäskäsimme aiotun paikan ja välillä hiukan vakan alla väijynyt onkihimo alkoi nousta pintaan. Pari selkeää ruutanahavaintoa siivitti kotimatkalla ajatuksen liitämään kultaisiin aatoksiin. Emme ikinä oikein ole päässeet käsiksi ruutanan onginnasta ja ennenkaikkea kalan tartutuksesta. Useimmiten syönti on todella arkaa ja kalojen ylössaanti on ollut työn ja tuskan takana. Eikä niitä kohdekaloja olla montaa saatu, mutta jokainen tähän astinen on heilauttanut puntarin kilon paremmalle puolelle. Ero pienempiin lampikalohin on aivan järkyttävä ja kamoja on kevennetty keikka keikalta ja nyt ongin itse 0.18 monofiililla ja tapsissa on vastaava siima vahvuudessa 0.14, kun vielä koukkukoko on 14 luulisi tartutuksenkin onnistuvan, mutta teoria ja realiteetit eivät todellakaan ole kohdanneet.

Tälläkin kertaa terapiaa tarjosivat alkuillasta kauniin väriset ja kohtuu kookkaat särjet, jotka iskivät hanakasti tarjottuihin syötteihin. Näiden kanssa tartutuskin hoitui helposti mikä tottakai lisäsi uskoa auringon painuessa yhä vain alemmas pimentäen pikkuhiljaa lummesaarekkeiden täyttämän lammen heijastukset. Kokemuksesta osasimme odottaa, ettei kaloja tulisi ennen pimeää - hämmästelen suuresti kuvia ja kavereita, jotka saavat isoja ruutanoita (tai suutareita) valoisaan aikaan. Itse en valoisan ajan kalaa ole edes nähnyt. Ehkä siksi elokuun loppupuoli onkin onkijan juhlaa. Pimeää riittää mukavasti eikä pimeän nähdäkseen tarvitse kukkua aamuyöhön.

 1,3kg

Toki jälleen kerran onkireissu venyi, kun rannasta ei millään malttanut poistua ruutanoiden ilmestyttyä tontille puolenyön korvilla. Useammasta kiinniolleesta kalasta ja lukemattomista melko varmoista näpräilyistä huolimatta kuiville saatiin kuitenkin vain yksi kohde kala. Ja yllätyshän oli melkoinen kun kalan rannalle naarasi Jukka. Olo alkaa olla kuin suomalaisella yleisurheiluniilolla, joka joutuu repimään riemua norjalaisesta EM-mitalistista joka on ollut suomessa vaihto-oppilaana. Luulisi osuvan joskus omallekin kohdalle. Vaikka rehellisesti oli kyllä yksi vuoden parhaista onkikeikoista. Paikka oli mukava, säpinää riitti koko illaksi ja kohdekalakin näyttäytyi. Tätä tekisi jo mieli lisää. Ensi viikosta aloitetaan sitten isomman kaverin syöttö - saa nähdä saako kurjenpolvi sukat pyörimään jaloissa.

Hauskaa jatkoa - paljonkohan keräät lisä massaa vuodessa?

Kommentit