Onnenpäivät 24-.25.8.2012

Tatuointiskenessä karppi on suosittu aihevalinta. Tämä juontanee oletettavasti juurensa japanilaiseen mytologiaan ja kai sillä on jotain tekemistä iän, viisauden ja pitkämielisyyden kanssa. Itse en hirveästi näistä syvämerkityksistä innostu enkä varmasti koskaan piirrätytä karpin kuvaa iholleni. Jos joku laji pitäisi tatuoinniksi valita päätyisin varmaan pasuriin. Ihan vaan siksi, että pasurinkin ylle olisi mukava luoda hieman mystiikkaa - sillä kalalla on kuitenkin stadilainen aura.

Kuitenkin karpissa lajina on jotain magiaa - eikä se kaikki todellakaan liity suureen kokoon. Ikä ja ulkomuoto, puhumattakaan lajin haasteellisuudesta kiehtovat ja lukemattomat tyhjät reissut ovat piirtäneet mieleen kuvan jotenkin ylevästä vastustajasta. Viime talvena maalailtiin pilkkijäillä mielikuvia karppipeijaisista - ensimmäinen kala oli jo saatu, paikka tiedossa ja kamat entistä ehommat. Olin aika lailla saletti, että heinäkuussa esittelisin sukujuhlissa paksua kuvakirjaa saaduista kaloista ja keräisin kunnioituksen ja ihailun sekaisia katseita kaikilla kalastetuilla rannoilta. Minusta tulisi mystinen karppimies - jalo, ajatteleva, mutta jollain tavalla saavuttamaton ja etäinen, suurkalastaja.

Karppi kuitenkin on vienyt ja se vähä mystisyys on karissut omilta hartioiltani hyvinkin nopeasti. Ei tullut kuvakirjaa, ei edes tarrakuvaa vaan tyhjää on pyydetty ja paljon. On mäskätty pitkään ja hartaasti, tehty virheitä, nähty kaloja, luultu jo onnistuvamme, mutta palattu jälleen kerran paljaan valkoisen paperin äärelle. Tabula Rasa - mitä helvettiä sitä keksisi.

Edelliselle reissulle paikka vaihtui, mäskiä lensi viikossa enemmän kuin tarpeeksi, onki iltana kaloja näkyi enemmän kuin paljon ja kotiin lähtiessä keljutti kuin pientä oravaa. Tai ehkä keljutus on väärä sana - ihmetytti, mäskillä pyöri paljon kaloja ja kupla vanat risteilivät pitkin tonttia. Syitä saalittomuuteen haettiin ja ennenkaikkea ennakkosyöttöä ja onkituokion aikaista mäskäyksen ylläpitoa puitiin isommallakin porukalla. Omassa päässä kaksi liki vastakkaista mielipidettä väänsi kättä, mutta lopulta niiden rajallisten kokemusten perusteella omassa päässä päästiin jonkun asteiseen konsensukseen siitä, miten homman kanssa lähdettäisiin etenemään.

 Ennakkosyötöllä...

Jos on karpilla ikää, aikaa ja rauhallisuutta ei myöskään karpinonkijan kannata höntyillä. Ehkä juuri tämä tekee hommasta niin siistiä. Jo ihan skidinä tykkäsin lautapeleistä jotka kestivät useita päiviä ja pihafudiksissakin vedettiin "päättymättömiä" turnauksia. Kun kalareissu alkaa suunnittelulla useita viikkoja ennen itse tapahtumaa ja jatkuu syöttökeikoilla, joiden aikana tunnelma ja odotus tiivistyvät. Se fiilis kun kävelee mäskäyskeikan jälkeen järven rantaan - peilityynen vedenpinnan rikkoutuessa liki ääneti ja valtavan selän sukeltaessa takaisin pimeään ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Elämässä kannattaa välillä malttaa - odottaa ja kuunnella. Suunnitellun illan alkaessa elämä onkin sitten todella raiteillaan.

Tällä kerralla mieli oli normaalia tyynempi. Ehkä edelliskerran suuret odotukset ja täydellinen nollanpyynti asetti asiat oikeaan perspektiiviin. Mikä kiire tässä on mihinkään - kyllä se kala sieltä itsellekin tulee, ennemmin tai myöhemmin. Karppiajatuksissani viiden vuoden aikaväli on lopulta aika lyhyt. Luulen kuitenkin, että silloin ymmärrämme ehkä jotain ja luultavasti osaamme onkia kalleja useammastakin lutakosta. Ajan kanssa reissuja kertyy lisää ja jo nyt ymmärrän lajista aika lailla enemmän kuin viimevuonna samaan aikaan. Ehkä suurin oivallus on se, että kalan saanti on oikeasti mahdollista - useammastakin paikasta. Kyseessä ei olekaan mikään salatiede - homma vaatii vaan tukevia perslihaksia ja normaalia enemmän suunnittelua. Vaikka laji on taatusti yksi haastavimmista on aika aina onkijan puolella. Eikä tunteja ehkä kannata liikaa ahnehtia vaan ottaa homma puhtaasti nautinnon kautta. Muutenkin homman turha mystifiointi, johon itsekin tulee ehkä syyllistyttyä on tarpeetonta. Lopultahan homma on vaan hauskaa puuhastelua, jolla ei  ole isossa kuvassa suurtakaan merkitystä.

Ja seura on homman suola. Tällä reissulla kasassa oli todellinen dream team. Onnemme on, että kalamaratonin tiimoilta olemme sekaantuneet joukkoon, jossa kalastusta arvotetaan samankaltaisin aatoksin. Kun tästä joukkiosta on vielä seuloutunut tyyppejä jotka ovat hurahtamassa karpinongintaan samankaltaisella aika ja osaamistasolla kuin itsekin on homma liki mahtavaa. Tällä tavoin sitä kokemusta kertyy kaikille hiukan nopeammin.

 Ruokalistalla tänään...

Ennakkosyöttöä hiukan kevennettiin, mutta samalla aikaväliä venytettiin. Myös tontille ritsattavan kaman koostumusta muutettiin - perunalle heitettiin ei kovinkaan haikeat jäähyväiset ja valmismäskien lisäksi tontille ropisi aiempaa enemmän boilareita - niitä Järvenpääläisiä. Käpylän Jarin lukemattomat luomukset ovat onni - harvalla kai on kaveripiirissä heppua joka pystyy tuottamaan tuollaisella tahdilla boilareita. Onni oli myös, että reissulle saatiin houkuteltua mukaan Tapion Jerry, viriili verkostoituja Kluuvinlahden karppialuuelta. Jerryä joviaalimpaa ja leppoisampaa kaveria saa hakea. Kokonaisuudessa matkassa oli siis todella asiallinen nippu: Käpylän Jari - herrasmies, boilarikone ja helvetin kova kalastaja, Tapion Jerry - herrasmies ja helvetin kova kalastaja, Häkkisen Mitri - herrasmies ja kova kalastaja, Jukka Heikkilä - mies ja kalastaja, Teemu Heikkilä - mies.

Kun saavuimme tontille kuuden jälkeen olivat Jari ja Jerry jo levittäneet mustalaisleirinsä paikalle. Kamamäärä on kyllä nykyään aivan järjetön - futiskenttä olisi kätevän kokoinen alue viidelle karpinkalastajalle. Vaikka lopulta kun teltat oltiin saatu pystyyn, Jerryn karppikohtu keinui paikallaan ja rojuille oltiin saatu jonkunmoinen roti näytti mesta ihan kalapaikalta. On muuten tuo hammock aika hieno keksintö. Meidän mestat on sen luokan pöheikköjä, että teltan paikka on aina enemmän tai vähemmän kompromissi. Tärkeintä on, että ovi aukko on rantaan päin, muulla ei ole niin väliä. On tullut nukuttua kivien ja kantojen päällä ja kärsittyä "hiukan" eksoottisimmistakin telttapaikoista. Tällä kertaa teltta oli sellaisessa rinteessä, että yöllä meinasi väkisin vyöryä jalkopäähän. Jerry sen sijaan rentoutui kahden puun välissä ja palasi ehkä alitajunnassa kohdun tasaiseen keinuntaan. Hyvä on karpinonkijan siellä olla - turvassa kaikelta kamalalta. Vaikka toisaalta olisihan se aika hauskan näköistä jos olisimme roikkuneet kaikki viisi riippumatoissa - lepakkoluolassa.


Karppikohtu ja auvoinen hymy

Tunnelma oli kohdillaan ja odotus saattoi alkaa. Olimme tyytyväisiä, että onkipaikkaa tuli vaihdettua. Vaikka edellinen nollareissu oli yhä muistoissa, emme kaivanneet aiemmalle paikallemme lainkaan. Keskimäärin on hemmetin paljon hauskempaa viettää yötä paikassa jossa voi liikkua - puskat, paskat ja lettohelvetit on niin nähty. Sitäpaitsi usko kalansaantiin oli aika kova. Heti alkuillasta pari selkeää kalahavaintoa ja muistikuvat kuukauden takaa - kyllä niitä siellä on, eikä ihan pienimmästä päästä. Odotimme illan pimentyvän ja suunnittelin nopeaa safkanteon aloittamista kun yllättäen - aika lailla puskista kuten aina parkaisi Jarin laitimmainen häläri siimaan infernaaliseen syöksyyn. On se hurja mies. Joka kerta kun Jari on ollut reissussa mukana on kala vienyt siima, parhaimmillaan jopa vapaa. Näillä näytöillä olen pistänyt harkintaan jos vaikka virkkaisi miniatyyri Käpylän - onnen talismaanin.

En usko, että enää koskaan saamme rannassa aikaiseksi sellaista kaaosta kun viimekesänä. Mitrin ensimmäinen kala aiheutti sen kokoluokan paniikin ja epävarmuuden, että siitä on paha pistää paremmaksi. Silloin kalan voima tuli pienenä yllätyksenä, haavi oli liian pieni ja kalan ollessa rannalla pelkkä ilmestyksen ulkomuoto pudotti leuan rantasammalen läpi. Jarin kelatessa kalaa kuiville homma sujui jo paljon rauhallisemmin - vapautusmatot ja muut kamat viritettiin valmiiksi ja perinteisten rantaan syöksy rituaalien jälkeen kala haavittiin onnistuneesti. Komea kala viileälle kalastajalle. Kun syöksy alkoi Jari poltteli sikaria ja koko väsytyksen ajan tulipää hehkui punaisena. Pientä tihkusadetta varten päälle laitettu harmaa sadeviitta kruunasi kokonaisuuden ja pienemmät kalastajat olisivat ehkä erehtyneet luulemaan muumilakson mörön tupaikovan ja väsyttelevän karppia keskellä eteläsuomalaista metsämaisemaa.

Kasikiloisen katse...

 Ja mörkö pönöttää...

Mahtaa tuntua Jarista messevältä. Sieltä se tuli, omalla boilarilla kaupallisten, mainetta niittäneiden nimeltämainitsemattomien syöttipallojen keskeltä :D:D. Siinä on yksi loistava puoli kun vapoja on kerralla pyynnissä paljon. Pääsimme ensimmäistä kertaa vertailemaan useamman makuista, niin Jarin pykäämää, kuin kaupallisten firmojenkin palluraa. Ja tänä yönä Järvenpää vei muuta maailmaa kuin litran mittaa. Banana Crusteseat ja muut kuuluisat sekoitukset vapisiva Mörön paskan, Kurjen polven ja ennenkaikkea Ihan Vaan Paskan edessä.


Takaisin möllöttelemään - anteeksi häiriö...

Kala sai vapautensa ja fiilis rentoutui entisestään. Juttu kulki, ilta pimeni ja ruoka maistui - tällaista sen pitäisi olla aina. Yksi kala teki keikasta jo täydellisen ja enää ei haittaisi yhtään vaikka loppuaika pyydettäisiin nollaa. Jutuissa sivuttiin tuttuja aiheita - iso karppi merestä, isolta järveltä, pienestä lammesa. Kalamaraton kommeluksille naurettiin välillä kaksin kerroin ja toimivia ja ei niin toimivia kamoja vertailtiin innokkaasti.  Lopulta puolenyön pintaan päätimme siirtyä unille - varsinkin Jerrylle tämä hetki tuntui olevan tärkeä, karppikohdun kutsu oli kohtuu kova. Yleensä uni ei ole juurikaan tullut, mutta nyt nukuimme Jukan kanssa liki viisi tuntia. Kalat eivät paljon unia häirinneet ja onniksi lepakotkin pelottelivat vain kohtuu harvoin. Mitri ei ilmeisesti juurikaan unta saanut - onkohan jossain järveä, jonka rannalla kasvaa lepikon sijasta King Size vuoteita. Olisi työaamut Mitrilläkin tämän jälkeen helpompia

Aamuyön usva tunki kosteutensa kaikkialle kun Jukka keitteli puuroansa ja siemailimme trangiakahvia pyyhkien viimeisiä unia silmistämme. Valo oli kauneimmillaan ja tähän hetkeen kalan saanti olisi parasta. Ja näillä luxeilla lähtöjä on lukumääräisesti meille tullutkin eniten, vaikka lukumääristä nyt ei hirveästi vielä kannattaisi puhua. Nyt kello kuitenkin raksutti eteenpäin ja järvi pysyi hiljaisena. Aloimme jo suunnitella lähtöä, mutta päätimme käyttä laatuajan laadukkaseen loppuun. Jari kuitenkin pakkaili kamojaan ja oli hiukan ennen kahdeksaa jo poistumassa kohti autoa. Kutakuinkin siihen hetkeen se omalta osaltani sitten päättyi - tai alkoi, riippuu ihan katsantokannasta



Aamuvalo

 Kohta lähtee?

Jo reilua tuntia aiemmin hälärini oli kiljaissut selkeän kalakontaktin johdosta, mutta vielä silloin kala oli hylännyt tarjotut herkut. Joku ajatus hylkäyksen syystäkin oli ja olin tässä vaiheessa vaihtanut boilariksi jo kerran illan aikana toimineen IVP:n. Muutama lyhyt piippaus, pari nopeampaa ääntä ja vapa pystyyn. Kala oli tukevasti kiinni. Koosta nyt oli vaikea sanoa yhtään mitään, mutta mikään vastaava ei omia siimojani ole koskaan kiristellyt. Vapani nimen perusteella olen suomen ainoa ruohokarpin onkija ja 1,75lb:n testikurvi herätti etukäteen hiukan epäilyjä. Vapa hankittiin ennen tietoa ison karpin lumovoimasta, mutta olin jo etukäteen päättänyt, että lisähankinnat seuraisivat ensimmäistä saatua kalaa.

Vapa oli kahvasta asti mutkalla ja kala veti päättäväisesti kohti rantaa. Jotain henkilökohtaisia sähläilyjä toki mahtui mukaan, mutta mitään hätää tuon koon kalan ja tuon vahvuusluokan vavan kohtaaminen ei kuitenkaan aiheuttanut  Ehkä viidenminuutin väännön jälkeen kala näyttäytyi. Kaunis suomukarppi ja isoin kala jonka itse olen koskaan elävänä luonnonvesissä nähnyt. Pakitin taaksepäin, Jukka sulki kalan haaviin ja olo oli huikea. Näinhän tämän pitikin mennä. Tämän kalan takia hymyilin taatusti vielä sunnuntai-iltanakin, mutta mitään suurta tarvetta riehua ja tanssia ei ollut. Olo oli vaan kaikin puolin muikea ja ajatus kalan pikaisesta vapauttamisesta oli ehkä päälimmäisenä mielessä.

Puntari heilahti toiselle kymmennelle ja kun valtavan paksu selkä liukui rauhallisesti järven syvyyksiin läpsittiin limaisia käsiä rannassa yhteen. Kauan se otti, mutta kyllä kannatti. Jos kaikki esisyötöt lasketaan mukaan otti tämä kala taatusti yli 200 tuntia. Nämä tunnit ovat olleet hienoja - lukemattomia räkänauruja, hiljaisia kuulaita hetkiä, kokemuksia ja fiiliksia jotka nousevat aina välillä hajujen, makujen ja tuntemusten mukana pintaan. Toki mukaan mahtuu myös ketutusta, epäuskoa ja ymmärtämättömyyttä eikä näinä tunteina ole, yllätys yllätys, vältytty Jukan kanssa sanaisilta taisteluiltakaan. Sanan säilä on terävin ja pistoilla on molemmin puolin tavoiteltu sielua, mutta näinhän se menee.

Jukka on meistä se joka on tehnyt kalan eteen ehkä eniten töitä ja kuten elämässä yleensäkin tämä kaveri on yhä ilman "omaa" kalaa. Itse koen kuitenkin saadut kalat  yhteisiksi. Väsyttely ja kalan kanssa painiminen on mahtavaa, mutta niin on karpin väsyttelyn seuraaminenkin. Toivottavasti Jukallekin osuu kala vielä tänä vuonna kohdille, mutta kuten todettua aikaahan on. Itse lopetin onkimisen heti kalan laskeuduttua veteen ja saattaa olla, että omat vapani ovat vastakin Jukan. Ellei sitten ahneus iske ja broidi lennä järveen kun ryntään kilokuumeen vallassa oman vapani varteen.  Tämä oli ehkä paras kalareissu ikinä ja edelleen tämä totaalisen turhuuden eteen nähdyn vaivan jälkeinen palkinto lämmittää. Jokaisella pitäisi olla joku harrastus johon suhtautuu, joltain osin naurettavuuksiin menevällä pieteetillä. Raportti on hyvä päättää Mitrin sanoin - Tämän reissun jälkeen on karppikuume ehkä kovempi kuin koskaan!

Mahtifiilis

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Vau mitä karppeja ja tunnelmallisia kuvia. Luulin, että tuollaisia saa vain ulkomailta. Punnitsitteko noita kaloja? Tuossa viimeissä kuvassa yli viisikiloinen?

Tekisi kovasti mieli aloittaa myös karpin kalastaminen. En vain ole löytänyt siihen soveltuvia kalastusvälineitä mistään. Tilaatteko kaikki välineet ulkomailta? Itse olen ainakin hukkunut tuohon nettikauppojen viidakkoon enkä ole vielä uskaltanut tilata mitään.

-Pasi
Teemu sanoi…
Punnittiin. Kamoja kyllä löytyy myös Suomesta. Muunmuassa tuolta:

http://kalastajankauppa.fi/category/14/karppikamat

Ennenkuin karppeja lähtee onkimaan suosittelen tutustumaan kalan elintapoihin, -ympärisöihin ja lajin erityispiirteisiin ennenkaikkea Suomen olosuhteissa. Tätä kautta ymmärtää miksi karpin onginta Suomessa on oikeastaan 100%:sti CR-kalastusta.

Täältä löytyy tietoa karpin onginnasta Suomessa:

www.karppimafia.fi
http://www.kuokkanen.org/sisus/luelisaa.htm

Sitten pieni varoituksen sana. Kuhan uistelu on helvetin mukavaa - kunhan vain hyppää veneeseen, hakee pari kalaa ja menee kotiin saunomaan. Karpin onginnassa homma ei toimi näin. Homma ottaa näillä kalamäärillä aikaa ja perslihakset ovat todella kovilla. Aikaa kulu väistämättä paljon niin itse onkimiseen kuin ennenkaikkea ennakkovalmisteluihinkin.

Opetteleminen on kuitenkin hauskaa, joten sikäli suosittelen hommaan ryhtymistä.

hauskaa syksyä,
Teemu