Ajatuksia kalakauden 2012 ehtoosta

Uusi ajanjakso elämässä on lähellä ja isojen muutosten alla muutkin asiat asettuvat perspektiivin. Muutokset saavat myös helposti katseen kääntymään taaksepäin. TV-ohjelmat, sarjakuva, kulttuuri, urheilu, ulkomaat, kaupunki, kotimaa, pääkirjoitukset - jostain helvetin syystä luen hesarini aina takaperin ja tiedostamatta mietin elämääkin tässä järjestyksessä. Jonkunlaista järjestystä kaaoksen tuo sisällysluettelo joka koostuu lähinnä urheilun arvokisojen vuosiluvuista.

Pystyisin luettelemaan vuoden 94-MM-kisoista jokaisen ottelun tuloksen, kertomaan miten mikäkin maali syntyi ja luettelemaan Ruotsin pronssijoukkueen pelaajalistan ulkomuistista, mutta vuoden 2010 EM-skabat ovat muistikuvissa paljon hämärämmät, yksittäisiä tapahtumia on jäljellä huikean paljon vähemmän. Se hetki jolloin jatkuvana toistuvien EM-Kisojen, MM-hiihtojen ja UCL-finaalien rimpsu muutui hallitsemattomaksi ajoittuu 2000-luvun puoleen väliin. Kutakuinkin niille kulmille kun Lauri syntyi. Sen sijaan nykyään jos haen jollekin tapahtumalle puuttuvaa ajankohtaa peilaan vuodenaikoja ja muita tapahtumia poikien kasvun ja kalastuksen vuosikelloon. Muistan Laurin 1v-synttärit Vitträskin pilkkireissun kautta, ekan yhteisen pääsiäisen siikakeikasta, onnistun elämään Ahton syntymää edeltäneiden viikkojen fiiliksiä ajatellen jäänperässä tehtyä automatkaa Lopelle.

Niinpä luulen, että tämä odotus ja jännitys nousee mielikuvana pintaan jokaisen vuoden sinä hetkenä kun ensijäät alkavat  kutitella mielessä. Silloin luulen hymähteleväni  epäröivälle tunteelle, joka panee miettimään miltä vauvaelämän realiteetit tuntuvat pitkän tauon jälkeen. Viidessä vuodessa jigaajasta on kuoriutunut karpinonkija. Miten karpinonkija valvoo yöt, vaihtaa vaipat ja pistää päiväunille - jigaajalta kaikki kävi luonnostaan. Aika näyttää ja hyvä niin. Katsellessani tyhjää pinnasänkyä ja olohuoneessa uutta tulokasta odottavaa sitteriä tunteet nousevat väkisin pintaan, mielikuvat ja muistot vyöryvät valtavina aaltoina ylitse. Näen sitterissä Laurin joka hymyilee ja hamuaa käsillänsä helistintä, yöllä kuulen pinnasängystä Ahton vaimean tuhinan ja kun kannan vanhat vaunut alas vintiltä muistan sen ylitsevuotavan onnen ja ylpeyden kun työnsimme ensimmäistä kertaa Hannan kanssa vaunuja tuoreena perheenä. Muistan poikien vauva-ajoista lähes pelkästään sokerisen kuoren, sillä itselleni aika oli pääosin imelän makeaa ihanuutta. Alan olla aika lailla valmis aloittamaan homman uudelleen-

Alkaako kalastusvuosi tammikuun ensimmäisenä päivänä vai sinä hetkenä kun kävelee ensimmäistä kerta veden päällä alle 10-senttisen tumman teräksen muodostaessa kristallin kirkkaan ikkunan pinnan alaiseen maailmaan. Makuasia varmaan, mutta tuossa vasemmalla ohjelmisto listaa tapahtumia konservatiivisesti kaleterivuosittain. Kuitenkin itsellä alkaa olla tunne, että ainakin avovesikausi alkaa osaltani olla taputeltu. Kalakauden 2012 linjat on maalattu ja koko teos on ehkä yhtä tai kahta yksityiskohtaa vaille valmis ja koska uni ei kuitenkaan tule on aika rytmittää tämän kauden kalastus tekstiksi, bossanovaksi, sillä letkeällä tunteella edettiin taas ensijäiltä eteenpäin.

KALASTUVUOSI 2012 (tämä osuus siirtyy historia osuuteen ja täydentyy vielä tarpeen mukaan)

Kalakausi 2012 tiivistettynä yhteen sanaan - karpinonginta. Homma on vaikeaa, koukuttavaa, askarruttavaa, turhauttavaa ja vaikka mitä muuta. Vuosi kuitenkin toi mukaan yhden tärkeän sana, johon vielä viime vuonna oikein uskonut - mahdollista. Etsivä löytää paikkoja ja kalojen saanti vaatii tämän jälkeen vaan perslihaksi, tunteja ja uskoa. Tehtiin sitä kuitenkin paljon muutakin kuin ongittiin karppia.

 Pilkkikauden helmi

Pilkkikausi toi uusia meripaikkoja ja näkemystä siitä, että hommaan ollaan löytämässä jonkun sortin viisasten kivi. Ahvenen keskikoko kasvoi ja mielenkiinto meripilkintään roihahti astetta kirkkaammaksi. Madesopat jäi syömättä ja muutenkin keskitalven hetket alkavat vaikuttaa kalenterivuoden parhailta kalastustaukoa ajatellen. Jäänpäältä kalastus ei varmasti osaltani jää ikinä, sen verran erilaista, raikasta ja mielekästä homma miljoonine mahdollisuuksineen on.

 Siikasaalista huhtikuulta

Siikakauden aikana sujahti kevät. Kaloja saatiin sopivasti ja rannoilla todistettiin vuosia jatkuneen trendin yhä vain voimistuneen. Siianonginta stadissa on massojen harrastus. Maratonia ei juurikaan kevärannoilla ajateltu, mutta siitä huolimatta kuumeen iskiessä ja harjoitusten onnistuessa aloimme haaveilla ensimmäistä kertaa menestyksestä. 26 lajia ja viides sija jätti tuleville vuosille pieniä jyviä hampaankoloon vaikka kokonaisuudessaan 24 tuntinen oli liki silkkaa voitontanssia.

Maratonkuha


Kesän koittaessa kääntyi ajatus onginnan suuntaan. Viime kaudella iskostunut into ja mielenkiinto niin koho- kuin pohjaongintaan vaan syveni ja vaikka alkukausi tarjosi liki silkkaa epäuskoa ei ajatus harrastuksen mielekkyydesä missään vaiheessa vaarantunut. Jälkeenpäin on helppo todeta karppien saaneen elellä alkukesän aivan liian rauhassa, sillä kun ison ja jalon onkikalan aikaansaama kiima saavutti huippunsa oli mukavin onkiaika jo takanapäin. Ensivuonna ei tätä virhettä tehdä. Kuitenkin jos akseli ruutana-lahna-karppi kirjataan numeorin 1,3-3,8-11,4 on muisoissa myös paljon onnistumisia. Yhteistyö muiden karppihullujen kanssa syveni ja loppukaudesta tätä yhteistyötä juhlistettiin ehkä vuosisadan reissulla aivan uudeessa kohteessa. Tulevaa kautta odottavat myös uudet lelut - pikkusormen lisäksi meni jo toinen käsi.

 Syyskuun 15.

Karppi vei ja miehet vikisivät - niin siimanpäässä kuin ajatuksen tasollakin. Tällä hetkellä tuntuu, että talvesta tulee historiallisen pitkä ja odotuksesta piinava. Kemiössä kuitenkin homma asettui perspektiiviin ja ainakin itselläni taimenreissun väliinjääminen kismittää jo hiukan. Toivottavasti ennen vuodenvaihdetta saapuu taas jäät ja kierto alkaa alusta. 

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hyvin paketoitu!

Kiitos lukuisista tunneista joina sai nauttia onkimisesta hyvässä seurassa, tunnelman vaihdellessa rauhallisesta rupattelusta tärppiä odotellessa välillä hyvinkin yllättäviin, leuan pudottaviin tilanteisiin :). Kireitä pilkkijäille ja kaudelle 2013!

-JariK-

Vuoden suosituimmat tekstit