Tajunnanvirtaa siikaongelta 4.5.2013

Kello herättää puoli viisi. Ei se nyt täysin poikkeuksellista ole,  kaava toistuu kerran vuodessa. Siikakauden päätöstanssit pyörähdellään keväisen stadin herätessä ensimmäisiin lämpimiin viikonloppuihin. Iltapäivän kotimatkalla kaupungin huomaa hymyilevän uudelle alulle. Jäätelökioskin edessä kiemurtelee pitkä hykertelevä jono, käsi kiinni toisessa toppa-asut vintille vietynä, mereltä puhaltaa vielä muisto eletystä pimeästä, mutta luoteishelsingin lähiöissä voi nähdä jo vilauksen sandaaleista. Tätä kauempana edessä ei pimeä talvi voi olla. 

Meille meri ja ajatus on auki - uusi kevät, samat kujeet. Kalamaraton. Nyt ajatusta ei enää pääse pakoon vaikka haluaisi. Halu on kova. Jotain ne keksivät, harjoittelevatkin jo - ties missä ja ties mitä. Aikainen aamuaurinko ja edessä aukeava meri. Siihen ne verkot ovat taas ilmestyneet - koko onkitontti pois pelistä, 40 metriä rannasta rannan suuntaisesti. Meidän paikalla tai sitten me hänen, näkökulmakysymys. Harmittaa hiukan, mutta emme jaksa siirtyä muualle. Tulisikohan tuosta? Meri on kuin öljytty, taivas toistuu peilistä ja kameran suljin räpsyy. Ensimmäinen kala, pikkuruinen siika - ehkä minuutti siihen meni. Hyvä aamu tästä tulee.

Pitäisiköhän sitä aloittaa harjoittelu? Pari viikkoa aikaa. Koivun lehti aukeaa, valkovuokot kuihtuvat, veden pinta nousee ja laskee. Myös kaloille kevät on uuden vanhan toistoa, osalle kiihkoa osalle rahoittumista veden lämmöstä ja lajista riippuen. Kisaajat ainakin kiihkoavat ja vaahtoavat, me muiden mukan. Mutta mitä hyötyä lopulta on onkimisesta jos ei ole ajatusta ja toisinpäin? Voiko sortua ylikuntoon? Vuodessa muuttuu koko elämä, mutta toukokuussa ollaan aina samassa jamassa. Paljon vanhaa ja jotain uutta. Tänä vuonna uutta on helatorstai asema kalenterissa. Jotenkin se liittyy kansakunnan kristilliseen elämään, mutta mielestäni voisivat muuttaa sen kiinteästi maratonviikolle. Silloin kuuluu kalastella, mutta nyt se tuntuu osittain turhalta.

Aurinko jatkaa nousuaan, keli pysyy tyynenä ja verkot nostetaan. Paljon siellä on kalaa, siikoja. Juuri siinä edessä, melkein kosketusetäisyydellä. Sama mies, kalaruokien ylinystävä nauttii samoista asioista kuin mekin - aikainen aamu, meri ja kevään ensi kosketus. Parin tunnin aikana vene siirtyilee verkolta toiselle kadoten välillä saarten taakse, mutta palaten yhä vain uusille apajille. Ihmettelen, mutten voi tuomita. Ehkäpä siinä on tämän herran elämän lanka, asia joka taikoo vaikeat asiat siedettäviksi, siedettävät mukavaksi, mukavat mahtaviksi ja mahtavat rauhallisiksi yksinäisiksi hetkiksi verkoilla. Mitä verkkokaloille sitten tapahtuu, ammattilaisen elinkeino, puoliammattilaisen golfloma, ravintoloiden lista-annos - vaikea sanoa?

Meillä on aikaa jutustella, lähinnä kalastuksesta, jalkapallosta ja kiiskistä. Tämä on täysin uusi ilmiö meille. Aikaisemmin roskakalat ovat tarkoittaneet laajaa lajikirjoa - ahvenia, pasureita, särkiä, salakoitakin ja kiiskiä. Nyt vedenalainen valtio eläää kiiskien diktatuurissa. Useita kymmeniä kiiskiä, ehkä pari särkeä ja ahventa ja Jukan silakka - mistä moinen? Ehkäpä kiisket pitävät aikaisista aamuista, kenties ne valmistautuvat maratoniin tankkaamalla ennen paastoa. Maraton ilman kiiskeä, tuntuu mahdottomalta. Yhtään lahnaa ei tullut. Yllätys.

Itse toivon nopeaa lahnaa. Koko viime vuonna koko kolmikkomme sai niitä tasan yhden, painoa 3,8kg. Omituiseksi on mennyt siloneulalainen kalastus. Uhraisikohan sitä maratonia edeltäviä iltoja lahnalle, tuskinpa kuitenkaan. Vanhoilla pohjilla mennään. Siinä sitä onkin miettimistä, miten sen rajallisen onkiajan käyttää. Helppoa olisi jos voisi vaan mennä ja viilettää, väistelisi sitä ylikuntoa, mutta sortuisi kuin Martti Vainio - kiri lähtisi kierrosta ennen maalia ja peli olisi pelattu. Alikunto on tänä keväänä todennäköisempää. Millaistakohan olisi osallistua ensimmäiselle maratonille nyt? Lähtisikö sitä vaan onkimaan vai hukkuisiko sosiaalisen median ja kalamiesten tietotoimiston rajattomalta tuntuvaan datamäärään. Paljon uutta olisi edessä. Paikkoja ja kalastustapoja - tulisikohan ähky?

Enää kiisket eivät juuri häiritse. Verkkolupia näköjään tarkastellaan ihan ahkeraan, tuskin nyt samaa liinaa tunnin välein koetaan. Siiatkin ovat palanneet rantaan - yllättävän matalassa ovat. Ei tästä ongittaisi jos tuo jata ei rajaisi mielen lisäksi kalastettavaa aluetta. Pieniä ovat, pannusiikoja. Hyvä mieli niistä kuitenkin tulee. Vatsakin kurnii. Onkiessa on oltava hyvät eväät. Jaksaisikohan sitä raahata kesällä karppimetsälle jonkun muurikan tai grillin. Me olemme aikalailla pystyynjäätyneitä pulkkanaruja, mutta Skattalla elää joku itämainen kamppailija, sillä voisi olla mielenlujuutta. Tai sitten Järvenpäässä, joskin sillä on niin paljon boilareita repussa ettei kehtaa kysyä.

Mitri sanoi tulevansa paikalle seiskan ja kasin väliin. Kello on kohta yhdeksän. Oikein on valinnut. Viikonloppuaamut ovat perhe-elämän parasta antia, sitä tyhjää aikaa. Meren pinta rikkoontuu, alkaa tuulla. Kohta homma vaikeutuu. Tyyneys tekee siianonginnasta esteettisesti täydellistä. Hienoahan tuota podia on muutenkin katsella, vavat siististi järjestyksessä. Vaikutamme varmasti kanssaonkijasta vähän pelleiltä, turhaa rompetta. Kela, vapa, siima, leikari, paino ja koukku - nämä riittävät siianongintaan. Maratonissa tarvitaan enemmän tavaroita. 

Vaikka yhdellä nelosen lasikuituongella, prismasta 3,90kpl saisi varmasti melkein sen 20 lajia. Niistä saa näppärästi myös mikro-ongen. Toki koukkukokoja ja tätä myötä onkilaitteita saisi olla useampaa sorttia. On niitä kyllä aika paljon enemmän - kalakamoja autossa. Mitrillä on nykyään farmariauto. Siinäkin on Nalle-puh aurinkosuoja ja se on letkeää. Montakohan tuntia mekin on istuttu samassa autossa. Yllättävän vähän on erimielisyyksiä, tai onhan niitä - mulla ja Jukalla. Mitri on kuin äänenvaimennin. 

Kello on kohta kymmenen ja suurkalastaja Häkkinen vaappuu paikalle. Helvetin iso vapalaukku - hyvältä näyttää, vaikka Jukka kommentoi jotain valkoisesta miehestä ja metsästysretkestä savanneille. Maaret ja Idakin on mukana. Ida nukkuu. Pian podeja on rannassa kolme. Ihan turhaan heräsimme, kiisket ovat poissa ja siiat paikalla - ne pannusiiat. Maaret syöttää Idaa jossain taustalla tuulen suojassa. Tunnistan tilanteen. Tulkaa mukaan, ollaan vaan hetki, pojat varmaan tykkää. Idan ikäisenä Laurikin oli täällä. Kalliot on kävelyynoppimisen Siperia. Poika on yhä elossa.

Kaloja tulee tasaisena virtana. En voi väistää ajatusta siitä, että nämä kalat ovat uineet verkon läpi. Keskikoko on paikalle täysin poikkeuksellinen. Maratonissa koko ei ratkaise, määrä on valttia. Se on hienoa. Pieni ruohonleikkuri voi olla parempi kuin suuri ja lumilapio lumilinkoa ketterämpi. Aina kaiken ei tarvitse olla kalliimpaa kuin naapurilla. Vaikka kyllähän se harmittaa kun kavereilla on 30 lajia ja itsellä vaan 26. Sen kun pystyisi toistamaan, vaikka parantamaanhan sitä mennään. Kyllä siihen uskoo. Kunhan ei vaan sataisi. En halua muisteltavaa ja sissitarinoita. Kaipaan lämpöä ja mietoa tuulta - täydellistä keliä ja lämmintä yötä. Luulen, että kompastelisimme vesisateessa. Itse ainakin liukastuisin jollain kivellä. 

Eiköhän tämä ala olla tässä. Sanoin tulevani kotiin puolenpäivän pintaan ja kello on jo yksi. Ei kyllä varmaan yllätä. Harmittaa varmasti. Siivouspäivä, harmittaa minuakin. Tylsiä asioita pitää sietää. Kun hopearuutana kenkkuilee ei kannata antaa periksi. Kun lattia on pesty saa juoda kahvia ja kaapista löytyy ehkä unohtunut suklaa levy. Suutari voi tulla vaikka vahingossa. Räätälillekin olisi tarvetta. Kymmenen vuotta on aika pitkä aika - ehkäpä tämä näkyy maratonissa. 

Siikoja kertyi lopulta ihan kylliksi. Onkiaamu hipoi täydellistä. Ajatus sai sinkoilla. Maratonissa pitää välttää sinkoilemista. 24 tuntia on yllättävän pitkä aika. Siinä ehtii, ainakin olla hereillä. Mitri jää vielä onkimaan. Ida on nukahtanut. Ehkä Maaret ei olekaan kalastusleski. Sinne jää pieni perhe, vanhemmat syömään piirakkaa ja lapsi nukkumaan vaunuihin, meren rannalle, siikaongella - idylliin. Tämän voisi painaa matkailumainokseen - Visiting Finland. Aamuöinen jäätävä sumu ei ole idylliä jos väsyttää niin paljon ettei tahdo jaksaa ajatella. Toivottavasti silloin on Lahna plakkarissa. Väsykään ei paina jos suvannolla on juuri pidelty pikajunaa. Uni ei ole ongelma kun 26 lajia on kirjattu ja kiiski on vielä saamatta...